Sairastelua ja kotihommia

Tämä syksy on ollut yhtä sairastelua ja puolikuntoisuutta. Pahimmillaan kuumeeni kipusi viikko sitten 41.1 asteeseen ja hytisin ja hikoilin vuorotellen houreissani. Onneksi kaapista löytyi Burana 600, joita popsimalla sain kuumeen laskemaan.

Inkiväärin raastaminen Muji miniraastimella

Minulla on ennen ollut melko hyvä vastustuskyky, mutta nyt jokainen pöpö tuntuu tarttuvan kiinni. En jaksaisi sairastelua enää yhtään ja haluaisin lähteä lenkkipolulle korjaamaan rapistunutta kuntoani. Tuntuu että lihasvoimat on kadonneet kokonaan ja pelkkä penkiltä nouseminen on ponnistus, joten lenkit saavat vielä odottaa.

Tällä hetkellä vointini on kohtuullisen hyvä ja olen tervehtynyt, mutta uumoilen että uusi tauti odottaa jo oven takana. Angiina on yleisistä taudeista jotakuinkin ainoa, mitä en tänä syksynä ole vielä sairastanut. Vastustuskykyni on aivan nollissa, eikä siihen ole Berocca tai inkiväärikään auttanut.

Kauniit valkoiset tulppaanit

Onneksi työnkuvani on sellainen, että pystyn tekemään hommia kotoa käsin puolikuntoisenakin. Päivät ovatkin menneet pääosin sohvalla läppärin kanssa ja kun työt on tehty niin olen katsellut leffoja.

Tänään on tarkoituksena siivoilla hissukseen ja pestä pari koneellista lakanapyykkiä. Tein eilen spotify-soittolistankin valmiiksi, jossa kasarihittejä ja muuta temmokasta musiikkia siivoamista vauhdittamaan.

Toivottavasti siellä puolella ruutua on pysytty terveinä!

Leppoisaa lauantaita kaikille!



Miia / Oma Koti Valkoinen - -

6 kommenttia “Sairastelua ja kotihommia

  1. Hei, onpa ikävää kuulla, paljon tsemppiä sinne! Toivottavasti paranet pian. 😊Minulla on ollut tänä syksynä ihan sama juttu. Sairastin kesällä koronan ja siitä lähtien on pienen ajan välein iskenyt milloin mikäkin. Nyt olen sairastanut taas jo pari viikkoa. Ja aivan kuten sinullakin, aiemmin vastustuskykyni on ollut aika rautainen.

    Moni muukin on valittanut pitkään jatkuneesta sairastelukierteestä. Mietin, että voisikohan korona vaikuttaa jotenkin niin, että muutkin pöpöt tarttuu helpommin, vaikka olisikin ottanut rokotukset. Ja tietenkin viime vuosien eristäytymisen jälkeen ihmiset liikkuvat jälleen paljon enemmän ja pöpöillä on ollut aikaa äityä entistä pahemmiksi. 😅

    1. Pilvi: Nyt on todella monet sairastelukierteessä. Tuo on täysin mahdollista, ja myös se että kun pari vuotta on oltu kotosalla niin vastustuskyky ei pärjää enää edes tavallisille flunssille. Lauantai-aamuna tyttö alkoi valittelemaan kurkkukipua ja illalla nousi kuume. Oli tarttunut koulukaverilta joka oli kipeänä viime viikolla koulussa ja koulun discossa. Nyt on minunkin kurkku kipeä ja ehdin muutaman päivän olemaan ns. terve. Ärsyttää tämä jatkuva sairastelu.

  2. Heips🙂Oma kokemus on flunssan sairastelujen suhteen,että ykkösenä tulee lepoa,lepoa ja lepoa.Terveellinen ruokavalio ja vitamiinit kuntoon.Sokeri ja vehnätuotteet lisää liman määrää ja flunssan määriä myös.
    Ja sen on oppinut,että vitamiineja tasaisesti koko ajan ei vasta sitten kun flunssa on jo päällä.

    1. Pilvi: Vitamiinejä ympäri vuoden, inkiväärin otin vasta syyskuussa käyttöön antamaan lisäbuustia vastustuskyvylle. Kamalaa olla jatkuvasti kipeänä.

  3. Yksi syy vastustuskyvyn laskuun voi olla myös koronarokotteet, jotka saattavat laskea omaa vastustuskykyä muita flunssia ja sairauksia vastaan. Mm. Tyksin ylilääkäri on kommentoinut liian rokottamisen tuovan myös haittoja.

    1. Paula: tässä voi hyvinkin olla totuuden siemen. Mielenkiintoista nähdä millaiset tutkimustulokset aikanaan ovat kun selvittelevät viime vuosien vaikutuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *