Q&A – 6 asiaa jota et tiennyt minusta… vielä

Tykkään tutustua somessa seuraamiini ihmisiin pintaa syvemmältä. Arvostan suuresti kun seuraamani ihminen rohkenee kertoa itsestään jotakin henkilökohtaista ja haluan tarjota saman myös teille sisäänpääsynä sieluni sopukoihin…

Omakotivalkoinen Miia

6 asiaa jota et tiennyt minusta… vielä

1. En ole paljasjalkainen Helsinkiläinen vaan syntynyt Jokioisilla ja asunut ensimmäiset vuoteni Forssassa Finlaysonin tehtaan lähellä. Äitini työn perässä olemme muuttaneet hissukseen etelämmäs ja päädyimme Rengon kautta Hämeenlinnaan, Tuusulaan ja lopuksi Helsinkiin vuonna 1992, jonne jäimme.

2. Ahmin tietoa erilaisista kiinnostuksen kohteistani, joita on muitakin kuin sisustus, muoti ja kauneuteen liittyvät aihepiirit, joita blogissani käsittelen. Olen opiskellut mielenterveyteen liittyviä asioita, painopisteenä ahdistus, paniikkihäiriö ja erilaiset syömishäiriöt, joka itsellänikin on. Itsensä kehittäminen ja maailmankuvani laajentaminen ovat minulle tärkeitä tavoitteita.

3. Olen mestari mindfullness-harjoituksissa ja oppinut tämän taidon jo nuorena tietämättäni. Pystyn rauhoittumaan melkeinpä missä vain ja taidon avulla pystyn myös nukahtamaan 5 minuutissa koska ja missä tahansa. Taidon kehittymisen taustalla on rankka koulukiusaaminen ala-astella ja hyvä mielikuvitus, jonka avulla pystyn asettamaan itseni virtuaalimaailman tapaan minne tahansa. Eilen illalla ennen nukkumaan menoa istahdin Havajin hiekkarannalle ja kuuntelin fiktiivistä meren suhinaa siihen asti… kunnes heräsin aamulla iPhonen kauheaan mutta tehokkaaseen herätysääneen. 🙂

Asupostaus vappu keltainen toppi mustat farkut omakotivalkoinen

4. En ole vieläkään päässyt kokonaan yli koirieni menettämisestä ja koko aikuisiän koiravauvojeni kanssa vuoteen 2017 asti eläneenä identiteettini on muovautunut koiramammaksi. En kuitenkaan ole pystynyt hankkimaan meille uutta koiraa, vaikka muutamaa pörröistä tapausta olenkin käynyt katsomassa. En vaan pysty, minusta tuntuu vieläkin siltä, että loukkaisin omia edesmenneitä mussukoitani jos tähän kotiin uuden koiran hankkisin. Pöllöä, tiedän.

5. Tyttö on hakeutunut englanninkieliselle yläasteelle ja jos ja kun maaliskuussa saamme tiedon koulupaikasta, muutamme todennäköisesti toiselle puolelle Helsinkiä, jotta koulumatka olisi lyhyempi. Tästä minulla on ristiriitaiset tunteet – hyppy uuteen kiehtoo ja inspiroi, mutta samalla koen luopumisen tuskaa siitä että joudun luopumaan tutusta ympäristöstä ja rakkaasta kodistani, jossa olen yli 16 vuotta asunut. Mitäpä sitä ei lapsensa takia tekisi…

6. Olen murrosvaiheessa ja elämäni arvopohjassa on ristiriitoja. Olen joissakin asioissa äärimmäisen tiedostava ja toisissa en niinkään. Ajattelen että ihminen on keskeneräinen koko elämänsä ja elämä itsessään on opintomatka. En tiedä vieläkään mikä minusta tulee isona ja opettelen edelleen hyväksymään itseni epätäydellisenä.

Sen pituinen se, viettäkäähän ihana sunnuntai!

Lue myös: ➤ Q & A – Kuka, mitä, missä, miksi? Yleisimmät kysymykset ja vastaukset


Seuraa myös Instagramissa 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *