Kaupallinen yhteistyö: Huoleton Oy
Lattiakaivon kansi on tärkein tekijä, jonka avulla voit pitää lattiakaivosi joko puhtaana tai likaisena. Kahden pitkähiuksisen kodissa olen joutunut jokaisen suihkukerran jälkeen poimimaan lattiakaivon kannen päälle kertyneet hiustupot ja välillä jopa kesken suihkun joutunut varpaalla tuuppimaan kerääntyneet karvat sivummalle, jotta vesi on päässyt valumaan viemäriin.
Muutamia kertoja kylpyhuoneen lattia on ollut kuin lampi, kun en ole ollut tarpeeksi hereillä. Kansi on ollut täynnä hiuksia ja vettä on päässyt kertymään lattialle reippaammin. Kuukausittain olen joutunut puhdistamaan koko kaivon ja kaivamaan nyrkillisen verran limaisia ja haisevia hiuksia pois hajulukon ympäriltä. Kuulostaako tutulta?
Saako viemäriin mennä hiuksia?
Oletko sinäkin ollut siinä luulossa ettei viemäriin saisi mennä hiuksia? Oletko ajatellut, että lattiakaivon kannen tehtävänä on estää viemäritukokset ja hiusten joutuminen viemäriin?
Olemme olleet väärässä.
Lattiakaivon päälle kertyy helposti hiuksia, likaa ja nukkaa tarttuen varsinkin kannen alapintaan. Veden virtauksen tulisi olla riittävän tehokasta, jotta irtohiukset huuhtoutuisivat suihkuveden mukana pääviemäriin saakka, eivätkä tarraisi kiinni kanteen.
Perinteiset lattiakaivon kannet estävät virtausta ja siksi alkavat keräämään hiuksia kannen päälle, jolloin vesi alkaa kertyä lattialle. Lopputuloksena on epähygieeninen ja haiseva viemäri sekä kylpyhuone.
Huoleton lattiakaivon kansi – Viisinkertaista puhtautta
Lattiakaivon kannen tehtävänä on estää liian isojen partikkeleiden, kuten roskien, pääseminen kaivoon ja putkistoon. Kannen tarkoitus ei siis ole toimia hiusten kerääjänä ja on harhaluulo, että hiukset eivät saisi veden mukana päätyä viemäriin.
Ongelma perinteisissä lattiakaivon kansissa on niiden ominaisuus heikentää veden virtausta, jolloin irtohiukset alkavat kertyä kanteen yksi kerrallaan muodostaen isompia hiustuppoja. Nämä tupot ovat viemäriin liian suuria ja voivat pahimmillaan tukkia viemärin aiheuttaen vesivahinkoja.
Yksittäin suihkuveden joukossa kulkevat hiukset eivät sen sijaan tuki viemäriä, kun veden virtaus on optimaalinen ja tähän perustuu Huoleton, jolle on haettu kansainvälinen suojaus PCT-patentointijärjestelmän kautta.
Huoleton on itsepuhdistuva lattiakaivon kansi, joka nerokkaan muotoilunsa ansiosta säilyttää veden luonnollisen virtausnopeuden ja saa aikaan vesipyörteen. Vesipyörteen mukana hiukset ja nukat huuhtoutuvat tehokkaasti pääviemäriin saakka, eivätkä jää kertymään kaivoon tai putkistoon.
Huoleton on nimensä veroisesti huoleton – siihen ei tartu hiukset, nukat, eikä lemmikin karvat, ja kansi, kaivo, hajulukko sekä putket pysyvät puhtaina ja hajuttomina jopa viisi kertaa pitempään.
Huoleton Pyörre ja Kierre
Meidän kylpyhuoneessa on neliönmuotoinen Huoleton Pyörre lattiakaivon kansi 190 x 190 mm kokoisena. Valikoimasta löytyy myös muut yleisimmät koot, kuten lattiakaivon kansi 150 x 150 mm, sekä runsaasti muita kokoja.
Huoleton-valikoimassa on kaksi eri mallia, Pyörre ja Kierre, ja molemmista on saatavana neliön muotoinen sekä pyöreä lattiakaivon kansi. Harjatun rosterin rinnalla on tumman lattialaatan kanssa upeasti yhteen sopiva mattaisen musta lattiakaivon kansi. Saatavana on myös harvinaislaatuinen valkoinen kansi, joka on erittäin toivottu etenkin vaalean laattalattian omistajien toimesta.
Katso koko mallisto täältä: huoletonta.fi/mallisto
Lattiakaivon kansi – Asennus nopeasti ilman työkaluja
Vankkarakenteinen Huoleton-kansi soveltuu kaikkiin märkätiloihin sekä saunaan. Se on helppo ja nopea vaihtaa nykyisen kannen tilalle alle minuutissa ilman työkaluja ja sen voi asentaa myös uudiskohteisiin.
Alla ohjeet miten mittaat lattiakaivon kannen ja valitset oikean kokoisen Huolettoman vanhan tilalle:
- Nosta ylös lattiakaivon kannen irroitettava keskiosa (pyöreä tai neliö). Pyöreissä kansissa, jotka on prässätty, kannattaa mitata halkaisija ns. nurjalta puolelta, jotta saat oikean mitan.
- Mittaa kannen halkaisija esimerkiksi viivottimella millilleen.
- Tilaa samankokoinen Huoleton-lattiakaivon kansi haluamassasi mallissa ja vaihda se nykyisen tilalle.
Katso havainnollistava ohjevideo ja mittausopas Huolettoman sivuilta: lattiakaivonkannen-mittausohjeet
Huoleton-kansi 100 päivän tyytyväisyystakuulla
Huoleton arki syntyy valinnoista, joiden avulla helpotat kodin siivousta ja puhtaanapitoa. Uusi suomalainen innovaatio Huoleton on uuden aikakauden lattiakaivon kansi, joka puhdistaa itse itsensä ja vähentää kylpyhuoneen ja pesutilojen lattiakaivon puhdistustarvetta jopa viisinkertaisesti.
Haluatko jynssätä lattiakaivoa kerran kuukaudessa vai kahdesti vuodessa? Sinäkin voit nyt kokeilla Huoletonta 100 päivän ajan omassa kylpyhuoneessasi ja saunassasi. Jos et olisikaan tyytyväinen tuotteeseen, voit palauttaa kannen ja saat rahasi takaisin. Yhtään kantta ei ole vielä palautettu ja minäkään en omastani luopuisi. Tämän paremmin ei rahalle vastinetta voi saada!
Lisäksi saat vielä 10% alennusta koodilla omakotivalkoinen ja toimituksen suoraan postilaatikkoosi ilman postikuluja. Alennuskoodi ja maksuton postitoimitus voimassa 31.7.2023 saakka!
Kauneimmankin kylpyhuoneen pilaa paha ja tunkkainen haju. Käytä aikasi muuhunkin kuin siivoamiseen ja sano hyvästit kannesta roikkuville limaisille hiuksille ja pahalle hajulle! Tilaa sinäkin omasi: huoletonta.fi
Lue myös: Uusi innovatiivinen WC-istuin – Gustavsberg Nautic 1500
Seuraa myös somessa
Jokaisen suihkukerran jälkeen poimin omat näkyvälle jääneet hiukset pois. Ja näin tekee tytär myös. Lisäksi vuosikausia oleet käytössä Sinin lattiakaivosuodattimet. Tää on ihan turha!
Petu: Ei missään nimessä ole turha. Miksi poimia hiuksia suihkujumppana ja ottaa riskiä että hiusverkko imaistuu hajulukon välistä viemäriputkeen? Meillä meinasi 2014 käydä nimittäin niin, että hiustenkerääjä oli luiskahtanut putkeen ja samaan poistovesiputkistoon virtava pesukoneen poistovesi nousi lattialle, koska lattikaivon putki oli tukossa hiustenkerääjän takia. Onneksi olin kotona ja kuulin pulputusta kylppäristä. Sain tukoksen onneksi kaivettua putkesta parvekkeen kukkaistutuksesta nappaamani J-muotoon vääntämäni rautalangan avulla itse pois, eikä tarvinnut tehdä laskua tilaamalla huoltoa paikalle. Mielummin elän huolettomasti ja nautin lattiakaivon kannen tuomasta varmuudesta, että veden virtaus on tuplasti minimivaatimuksen verran ja hiukset menevät veden mukana pääverkkoon asti. Eikä tosiaankaan ole tullut ikävä myöskään lattiakaivon putsaamista. 😀 Viimeksi puhdistin lattiakaivon kun vaihdon vanhan kannen tilalle tämän huolettoman muutamia kuukausia sitten. Vanhan kannen kanssa olisin ainakin jo kahdesti joutunut jynssäämään lattiakaivosta hiuksia, nöyhtää ja haisevaa limaa. Kiitos ei. 🙂
Kiitos paljon tästä postauksesta! Uusi kansi on ollut suunnitelmiss ja haasteena ollut vain uuden valinta. Nyt tiedän, mikä ehdottomasti kiilasi kärkeen! Haluaisin vielä varmistaa, että tämä metallikansi näppärästi sujahti myös tuohon muoviseen alaosaan kiinni (en tiedä, mikä sen virallinen nimi on).
Ihania kesäpäiviä!
Mymmeli: Huolettomalle annan täydet pisteet! En edes tiennyt että elämä voi helpottua näin merkittävästi. Minun selkä kun on vielä sökönä niin kurottelu ja kyyristely suihkun lattialla hiuksia poimimassa on ollut välillä yhtä tuskaa. Enää ei ole tarvinnut sitä tehdä, poikkeuksena se kun olen nyt viidesti uteliaisuuttani kurkannut Huoleton-kannen alle tarkastamaan mitä kannen alta löytyy… no eipä ole löytynyt mitään. 😀
Metallikansi sujahti muoviseen kehykseen kuin valettu. Mittaamista varten kannattaa katsoa Huolettoman ohjeet heidän sivuilta jotta tulee varmasti oikea koko. Yleisin neliökansimallissa taitaa Suomessa nykyisin olla tuo sama kuin minulla eli 190x190mm. Mutta toki kokoja voi olla muitakin ja siksi kannattaa mitata. Viivotin on mittaamisessa kätevä kun se ei pääse taipumaan yhtään mittanauhaan verrattuna.
Mitä hyötyä näistä alekoodeista on, kun tuote on samassa alennuksessa heidän verkkosivuillaan! Olen ihmetellyt tätä aiemminkin ja olisi kiva saada asiasta lisätietoa!
Pia: Minun ymmärtääkseni vain alennuskoodilla omakotivalkoinen saa 10% alennusta ja maksuton postitoimitus koskee kaikkia heinäkuun aikana tilanneita.
Sain viime viikolla omakotivalkoinen-koodilla alennuksen jo alennetusta hinnasta. 👍
Merja: No tuohan oli mainio juttu! 🙂