Artek Aalto 192A peili olohuoneessa

Artekin valkoinen Aalto 192A -peili on siirtynyt tytön huoneesta olohuoneeseen. Peili on lipaston päällä pystyssä seinää vasten nojaamassa ja siinä se saa nököttää siihen asti kunnes uusi sohva saapuu. Olen tässä toivonut että olisin ostanut näitä aikoinaan 2kpl kuten alunperin ajattelin, mutta nyt on tyytyminen tähän ainokaiseen, sillä valkoinen peili on poistunut tuotannosta.

Artek valkoinen peili olohuoneessa sisustus uusi sohva Omakotivalkoinen
Artek valkoinen peili olohuoneessa sisustus uusi sohva Omakotivalkoinen

Uusi sohva on siis ostoslistalla, mutta ensikohtaamisen wow-fiilis on kuitenkin vielä löytymättä. Olen päätynyt siihen että fiksuinta on teettää meille täydellinen sohva, jota katsellessa ja käyttäessä koen joka kerta samanlaista tyytyväisyyttä kuin esimerkiksi remontoidussa keittiössä häärätessä.

Artek valkoinen peili olohuoneessa sisustus uusi sohva Omakotivalkoinen

Uuden sohvan haluan olevan loveseat-mallin tapaan syvempi ja syleilevämpi kuin tämä nykyinen, muttei kuitenkaan divaanimaisesti pitkulainen kuten nykyistä edeltänyt Ikean Kivik.

Uuden sohvan optimaalinen leveys asettuu 180-210cm haarukkaan ja mallin tahdon olevan hieman kantikas ja muhkea, muttei napakan pullea tai kaareva. Käsinojat haluan molemmin puolin ja ne saavat olla matalammat kuin selkänoja. Kankaan tulee olla todella laadukas ja haaveilen vitivalkoisen ja luonnonvalkoisen meleerauksesta, jossa silmällä havaittava yleissävy asettuisi hieman helmen valkoisen suuntaan. Olisiko teillä vinkkejä mistä tuollaisen voisin löytää?

Artek valkoinen peili olohuoneessa sisustus uusi sohva Omakotivalkoinen
Artek valkoinen peili olohuoneessa sisustus uusi sohva Omakotivalkoinen

Tiirailen tässä postausta näpytellessäni Queenin uuden Live around the world -levyn julkkareita ja todella mielenkiintoisia tarinoita löytyy monien hittibiisien takaa.

Ihanaa iltaa kaikille & huomiseen!

Lue myös : Peili makuuhuoneessa


Seuraa myös somessa 

Saaren Taika – Luonnollista kauneutta & ARVONTA

Kaupallinen yhteistyö: Saaren Taika

Kotimaiset Saaren Taika -tuotteet valmistetaan luonnon parhaista raaka-aineista vanhoja valmistusperinteitä kunnioittaen. Tuotteiden valmistuksen keskiössä ovat aidot kohtaamiset ja ravintoaineet, jotka auttavat erilaisten iho-ongelmien hoitamisessa, ihon uudistumisessa ja paranemisessa. Nyt pääsette tutustumaan Saaren Taika -tuotteisiin ja postauksen lopusta löydät ohjeet mahtavaan arvontaan, jossa palkintona on omavalintainen tuotesetti!

Saaren Taika kotimainen luonnonkosmetiikka No1 Eco teepuusaippua Tyrni kehäkukka Omakotivalkoinen

Saaren Taika – Vain parasta iholle & luonnolle

Saaren Taika on uniikki suomalainen brändi, joka sai alkunsa perustajansa Johannan henkilökohtaisista tarpeista luoda markkinoille korkealuokkaisista ja mahdollisimman vähän käsitellyistä luonnon raaka-aineista valmistettuja tuotteita, jotka ovat tehokkaita ja samalla myös hellävaraisia sekä iholle että luonnolle.

Ensimmäiset Saaren Taika -tuotteet, Teepuusaippua ja Kamomilla-sheavoide, lanseerattiin vuonna 2017 ja niiden ohella suureen suosioon ampaisi myös pyykkietikka, josta on viime vuosina tullut yksi suomalaisten rakastetuimmista ekologisista kodin tuotteista.

Saaren Taika -tuotteet on valmistettu suurella rakkaudella kaikille meille ja teille, jotka haluamme löytää luonnonmukaisemman vaihtoehdon vaativienkin iho-ongelmien hoitoon. Johannalla on omakohtaista kokemusta esimerkiksi ekseema-ihottumasta, joka alkoi oireilla jo lapsuudessa. Vahvoista lääkeaineista huolimatta iho-ongelmat olivat läsnä aina vuoteen 2017 asti, kunnes Johanna kehitti ensimmäiset tuotteensa ja löysi avun Teepuusaippuasta ja Kamomilla-sheavoiteesta.

Lue Johannan koskettava tarina ja tutustu Saaren Taika -tuotteiden valmistuksen saloihin täällä: saarentaika.com/tarina

Saaren Taika kotimainen luonnonkosmetiikka No1 Eco teepuusaippua Tyrni kehäkukka Omakotivalkoinen

Taistelu hiustenlähtöä vastaan

Minulla on ollut vuodenvaihteesta asti ongelmia hiustenlähdön kanssa ja vaikka tilanne on kevään pahimman sulkasadon jälkeen hieman rauhoittunut, lähtee tukkaa edelleen reippaanlaisesti. Uutta hiusta onneksi kasvaa nyt jo tilalle ja uskon että syy on kolmen asian summa – riittävä vedenjuonti, ravinteikas ruokavalio ja hiuspohjaa hellivät hoitotuotteet.

Sain testattavakseni No:1 Eco by Saaren Taika -tuotesarjan hiustenlähtöä ehkäisevät Tyrni-Kehäkukka shampoon ja hoitoaineen, joiden kerrotaan vahvistavan hiuksia, hoitavan päänahkaa ja auttavan tasapainottamaan päänahan talin eritystä.

Tyrni-Kehäkukkashampoo sisältää päänahan verenkiertoa ja hiustenkasvua buustaavaa tyrniä, hiustuppea vahvistavaa rosmariinia, tehokkaana antioksidanttina tunnettua ja rasvoittumista tasapainottavaa sitruunamelissaa, kosteuttavaa kehäkukkaa, rauhoittavaa laventelia, kiiltoa ja kosteutta tuovaa kamomillaa, mineraalipitoista peltokortea, sekä päänahan ärsytystä ja hilseilyä rauhoittavaa takiaista ja nokkosta.

Ihanan tuoksuinen shampoo on koostumukseltaan keskivertoa nestemäisempää ja siten myös normaalia riitoisampaa. 200ml kokoinen shampoopullo riittää kymmeniin pesuihin ja tekee hiukset nirskuvan puhtaiksi ja keveiksi.

Tutustu No:1 Eco by Saaren Taika tuotteisiin täällä: saarentaika.fi/no1-eco

Hoitoaine, joka tekee ohuistakin hiuksista kuohkeat

No:1 Eco by Saaren Taika -hoitoaine sisältää pitkälti samoja ainesosia kuin shampookin ja tuoksuu jumalaisen hyvältä. Hoitoaineen koostumus on shampoota paksumpaa, mutta hoitavuutensa ansiosta sitä ei tarvitse annostella puolipitkiin hiuksiin kuin korkeintaan teelusikallinen.

Poikkeuksellisen tästä hoitoaineesta tekee se, että ensimmäistä kertaa törmään hoitoaineeseen joka tulee levittää vaikuttamaan myös hiuspohjaan. Omat hiukseni ovat piikkisuorat, lasimaiset ja helposti sähköistyvät. Hoitoaineen olen tästä syystä jättänyt monesti kokonaan pois ja korvannut sen viileällä huuhtelulla sulkeakseni hiussuomut. Päänahan lähelle levitetty hoitoaine on ollut ehdoton ei ja korkeintaan hiusten pituuksiin olen hoitoainetta laittanut, sillon kun sitä olen käyttänyt.

Suurella mielenkiinnolla kokeilin Tyrni-Kehäkukka -hoitoainetta käyttöohjeen mukaan päänahkaan asti levittäen ja kevyen hieronnan avittamana annoin tehoaineiden vaikuttaa muutaman minuutin ennen huuhtelua. Olin aivan äimän käkenä lopputuloksesta – hiukset eivät olleet kuivuttuaan lainkaan littanat vaan nousivat kauniin kuohkeasti koholle jopa ohimoiden ja otsatukan kohdilta.

No:1 Eco by Saaren Taika Tyrni-Kehäkukka -hoitoaine on tähän mennessä paras koskaan kokeilemani hiustenhoitoaine. Jos sinäkin kärsit ohenevista, elottomista tai littanoista hiuksista, suosittelen kokeilemaan tätä hoitoainetta!

Tilaa sinäkin Tyrni-Kehäkukka -hoitoaine omaksesi: saarentaika.com/tyrni-kehakukka-hoitoaine

Saaren Taika kotimainen luonnonkosmetiikka No1 Eco teepuusaippua kestohöylä ihokarvojen ajoon Omakotivalkoinen

Kestohöylä hellii ihoa ja säästää luontoa

Ihokarvojen sheivaaminen on viime kuukausina ollut ahkerasti puheenaiheena ja oma henkilökohtainen mielipiteeni naisia koskevaan karvakeskusteluun on se, että jokainen kukka saa kukkia karvoilla ja ilman. Tykkään itse sileästä ihosta ja siksi sheivaan sekä sääret että kainalot säännöllisesti. Suositut muoviset sheiverit ovat melkoinen ekologinen taakka ja pitkän perinteen omaava kestohöylä on erinomainen arkivalinta, joka säästää sekä luontoa että kukkaroa.

Ekologinen ja pitkäikäinen No1: Eco by Saaren Taika Zero Waste -kestohöylä on visuaalisesti kaunis ja sitä on ilo sekä käyttää että katsella kylpyhuoneessa. Moniteräisistä muovihöylistä yksiteräiseen kestohöylään siirtyminen vaatii hieman harjoittelua, mutta jo muutaman käyttökerran jälkeen homma alkaa sujua jouhevammin.

Voisi kuvitella että mainosmiesten puheet moniteräisten höylien hellävaraisuudesta olisi totta, mutta pakko sanoa että kestöhöylä on sekä säärten että kainaloiden iholle paljon tarkempi ja hellävaraisempi. Lopputuloksesta tulee sileä, eikä iholla ilmene ärtymistä edes parin päivän sänkeä ajellessa, mikä oli itselleni positiivinen yllätys.

Teepuusaippua hoitaa, desinfioi ja pehmentää ihoa sheivaamisen yhteydessä ja tämä on lyömätön parivaljakko jokaiselle, joka haluaa sileät sääret ja kainalot. Lisäplussaa tulee tottakai myös helppoudesta sekä ekologisuudesta, sillä yksi platinapäällysteinen terä kestää käytössä hyvin pitkään eikä tarvitse tuskailla muovihärpäkkeiden terien tylsymisen ja tukkeutumisen kanssa. Saaren Taika -kestohöylän mukana tulee 10 vaihtoterää, jotka riittävät vuosien tarpeisiin.

Tee ekoteko ja vaihda kestohöylään: saarentaika.com/kestohoyla

Saaren Taika kotimainen luonnonkosmetiikka No1 Eco teepuusaippua kestohöylä ihokarvojen ajoon Omakotivalkoinen
Saaren Taika kotimainen luonnonkosmetiikka No1 Eco teepuusaippua kestohöylä ihokarvojen ajoon Omakotivalkoinen
Saaren Taika kotimainen luonnonkosmetiikka No1 Eco teepuusaippua Tyrni kehäkukka Omakotivalkoinen

Osallistu arvontaan & VOITA 3 tuotetta omaksesi

Nyt pyöräytetään käyntiin upea Saaren Taika -tuotearvonta, jossa arvonnan voittaja saa suosikkituotteet omakseen! Osallistu arvontaan valitsemalla 3 suosikkituotettasi Saaren Taika -verkkokaupasta ja kertomalla ne kommenttiboksissa. Verkkokaupan valikoimasta löytyy mm. ihoa hellivää kosmetiikkaa, hamam-pyyhkeitä, ekosiivoustuotteita sekä muita luonnonmukaisia ihanuuksia!

Osallistumisaikaa on maanantaihin 5.10.2020 klo 23:59 asti! Arvonta suoritetaan heti seuraavana päivänä ja voittajalle ilmoitetaan suosikkituotteidensa voitosta sähköpostitse kommentin yhteydessä jätettyyn sähköpostiosoitteeseen (sähköpostiosoitteesi ei näy julkisesti). Muistathan siis varmistaa että kirjoitat osoitteesi oikein! ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Saaren Taika haluaa hemmotella teitä lukijoitani tarjoamalla alennuskoodin verkkokauppaan. Koodilla OKV10 saat 10% alennusta verkkokaupan koko valikoimasta 31.10.2020 asti!

Ihanaa syksyistä tiistaita kaikille!


Seuraa myös somessa 

Syyskuinen sunnuntai

Aamupäivällä aloittamani olohuoneen sisustusprojekti oli pakko jättää upean sään takia kesken ja lähteä kaupungille kiertelemään tytön kanssa ihanasta ilmasta ja auringosta nauttien. Enpä muista koska viimeksi olisin syyskuussa ostanut jäätelökioskilta tötterön ja jonka syömisessä oli pakko pitää kiirettä jottei jätski sula pitkin hyppysiä.

Omakotivalkoinen olohuoneen järjestyksen vaihto sunnuntai kuulumiset
Omakotivalkoinen olohuoneen järjestyksen vaihto sunnuntai kuulumiset

Olohuoneen kalusteet jäivät ihan vinksin vonksin ja saavat olla huomiseen asti nyt sumpussa. Artekin peili on muuttamassa tytön huoneesta olohuoneen puolelle enkä viitsi tähän aikaan sunnuntaina alkaa porailemaan reikää seinälle. Muutenkin on energiat ihan vähissä kun koko päivä meni kyläluutana luuhatessa. 🙂

Omakotivalkoinen olohuoneen järjestyksen vaihto sunnuntai kuulumiset

Tyttö ei millään jaksanut siirtyä sohvalta joten kuvituksena on tällä kertaa pala sumppuista olohuonetta, arkirealismia ja muutama räpsy parvekkeen näkymistä. Auringonlaskua edelsi todella veikeä hetki, kun horisontti näytti häipyvän sumun taa ja oli pakko nopeasti napata kuva.

Syksyinen maisema ruska ja helle Omakotivalkoinen
Syksyinen maisema ruska ja helle Omakotivalkoinen

Syksy on superkaunista aikaa ja tänään saatiin upean ruskan lisäksi nauttia vielä lähes helteisestä lämpötilasta. Suomen neljä eri vuodenaikaa tekevät elämästä hetkittäin taianomaista – aivan kuin sadun keskellä postikorttimaisemissa oltaisi.

Huomenna tulossa blogiin jymyjuttu arvonnan saattelemana, joten muistathan tulla kurkkaamaan!

Huomiseen siis!


Seuraa myös somessa