Hassunhauska keskusteluketju

Löysin eilen mielenkiintoisen keskusteluketjun Kaksplus-nettisivuilta. Siellä oli melko jämptejä mielipiteitä esitetty, mikä periaatteessa on täysin ok. Mielipiteitä saa ja pitääkin olla, niin on minullakin. Haluaisin kuitenkin täsmentää muutamaa väärin ymmärrettyä faktaa, jotka syystä tai toisesta ovat menneet täysin ohi suurimmalta osalta kyseisessä ketjussa keskustelevilta. Lisäksi haluan muistuttaa, että myös netissä ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään.

Ajatuksia kritiikistä ja somekiusaamisesta - Omakotivalkoinen

Alessin sitruspuserrin

Alessin sitruspusertimen olen itse ostanut ja se on aina sijainnut keittiössä. Ei suinkaan siis olohuoneessa, vaikkakin meillä keittiö ja olohuone ovat yhtä ja samaa tilaa.

Mies, joka osallistuu myös sisustamiseen

Minulla on tosiaan mies, joka myös on osallistunut sisustuksemme toteutukseen ja hankintoihin. Esimerkiksi keittiön Kartell Lizz -tuolit ovat mieheni valitsemat, samoin Ikean Bestå-kaappeja on mieheni ehdottanut hankittavan jo reippaasti ennen kuin itse niistä innostuin. Sohva on myöskin mieheni hyväksymä ja puoliksi maksama, ja Gantin surullisen kuuluisat tähti-tuotteet olen hyväksyttänyt hänellä ennen ostamista. Miehelläni on hyvä maku ja siitä olen erittäin iloinen. 🙂

Rakkaus hyvään muotoiluun ja designklassikkoihin

Desing-tuotteet eivät yksistään tee sisustuksesta tyylikästä. Minä yksinkertaisesti vain rakastan skandinaavista designia, designklassikoita ja Eero Aarnion muotoilua. Tiedän, että Eero Aarnion tuotteet ovat aina jakaneet mielipiteitä. Kaikki eivät niistä tykkää, mutta me luonnollisestikin tykkäämme sillä muutoinhan niitä ei kotoamme löytyisi.

Omanlainen sisustustyyli

Jos kotimme sisustus olisi täysin kopioitu jostakin sisustuskaupan katalogista, haluaisin heti tietää mikä tämä yritys on. Vinkatkaa siis minullekin, menen sinne heti ostoksille!

Ajatuksia kritiikistä ja somekiusaamisesta - Omakotivalkoinen

Siisteys on blogeissa tabu

Kyllä, meillä on siistiä ja ihan siitä syystä että pelkästään koira, joita ennen oli kaksi, tuo ulkoa sisälle kaiken näköistä roskaa ja likaa tassuissaan. Myös 1,5-vuotiaan tyttöni uteliaisuus vaikuttaa asiaan. Hän laittaa kaiken suuhunsa mitä vaan käsiinsä saa ja siksi meillä ei loju lattialla sen enempää roskat, pölypallerot kuin tavaratkaan. Ymmärrän että siivouspostauksessa olevat kuvat voivat joidenkin mielestä olla naurettavia, eikä se minua haittaa. Ja itseasiassa tykkään siivoamisesta, koen sen rentouttavaksi. 🙂

Rehellistä ja avointa keskustelua tarjolla

On erittäin ok ettei kaikki tykkää meidän kodin sisustuksesta tai tyylistä. Toivoisin kuitenkin aikuisilta ihmisiltä sen verran rehtiyttä, ettei mentäisi ns. henkilökohtaisuuksiin ja herjaamiseen. Rehellistä, avointa ja asiallista keskustelua käyn mielelläni ja jos blogin kommenttiboksiin et syystä tai toisesta halua kirjoittaa, niin minut tavoitat myös sähköpostitse miia(a)omakotivalkoinen.fi.

Uusi kamera ja kuvauskurssi

Minulla on käytössäni tällä hetkellä huonohko kamera ja olen siitä täällä maininnutkin monesti. Uutta olen katsellut, mutta tahdon rauhassa perehtyä valokuvaamiseen ja ostaa sellaisen kameran, joka sopii parhaiten tarpeisiini. Keskuteluketjun kirvoittamana päätin, että hommaan laitetaan vauhtia. Konsultoin ammattikuvaajana toimivaa naapuriamme ja hän lupasi pitää minulle kurssin kuvaamisen saloista. Tämä oli siis mainio potku persauksilleni tässä asiassa ja siitä iso kiitos.

Lämpimästi vielä tervetuloa kaikille teille uusille ja vanhoillekin lukijoilleni!


Seuraa myös somessa 

Stailausta ystävän keittiössä

Kävin lauantaina stailaus- ja sisustusreissussa ystäväni luona. Hänen keittiönsä oli alkuperäisessä kunnossa oleva valkoinen perusköökki ja tein sinne hieman muutoksia, joista suurimpia olivat tavaramäärän pienentäminen ja pöytatasojen päällystäminen mustaksi.

Stailausta ystävän keittiössä - Keittiön sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Stailausta ystävän keittiössä - Keittiön sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Pienen budjetin sisustusmuutos

Ystäväni sisustusmaussa näkyy moderni musta-valkoisuus ja pyrkimyksenä on minimalistisuus. Budjetti oli pieni, joten toistaiseksi isommat muutokset siirtyivät tulevaisuuteen. Suunnitelmia on vaikka muille jakaa, mm. keittiön laattoihin on tarkoitus laittaa kaakelitarrat ja samalla käydä kaakelisaumat saumakynällä läpi…

En valittettavasti tajunnut ottaa ennen-kuvia, mutta ystäväni saa itse sitten halutessaan julkaista niitä omassa White & Fresh-blogissaan.

Stailausta ystävän keittiössä - Keittiön sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Millaisia muutoksia tehtiin

Alkajaisiksi pieni priiffi mistä-mihin etenimme:

– Tyhjensimme keittiön tasot ja suurimman osan kaikista kaapeista. Samalla suoritin keittiön peruspesun luottotuotteellani, joka on Universal Stone!

– Keittiössä oli liikaa tavaraa, eikä kaikille ollut omaa paikkaa. Teimme tavaroiden karsimisen (kaksi jätesäkillistä lähti) ja jäljelle jääneet tavarat järjestin uudelleen paikoilleen ergonomisesti ja käyttötarkoituksen mukaan.

– Työtasona oli valkoinen vanha laminaatti, jonka päällystin mustalla kalustemuovilla. Näin saatiin kontrastia myös keittiöön.

– Tasoilla oli PALJON tavaraa ja saimme karsinnan yhteydessä lähes kaiken pikkusälän laatikoihin ja kaappeihin! 🙂

Tässä muutama kuva ja pieni kurkkaus myös samaa avointa tilaa olevaan olohuoneeseen:

Stailausta ystävän keittiössä - Keittiön sisustusvinkit Omakotivalkoinen
Stailausta ystävän keittiössä - Keittiön sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Sisustuksessa mustaa ja valkoista

Ihanat musta-valkoiset tähtityynynpäälliset sekä keittiössä vilahtaneen musta-valko-raidallisen pehmosydämen tilasin Live Every Moment -blogin Minnalta. Ne olivat selkäleikkauksesta toipuvalle ystävälleni parane pian -lahja! Ja katsokaa muuten miten ihanan suloinen varjohahmo-taulu hänellä on makuuhuoneessaan!

Stailausta ystävän keittiössä - Keittiön sisustusvinkit Omakotivalkoinen

Mukavaa oli! Touhuamisen lomassa ystäväni keitteli meille muutamatkin kahvit ja saimme pitkästä aikaa juoruilla tyttöjen juttuja… eli sisustus-, muotihöpötyksiä siis! 🙂

Toivotan teille kaikille mukavaa sunnuntai-iltaa!


Seuraa myös somessa 

Ihana arvonta Minnan blogissa

Kuten otsikko jo kertoo, vinkkaan teille Minnan Live Every Moment -blogissa olevasta arvonnasta, jonka palkinto on toistaiseksi salaisuus. Minäkään en tiedä mitään enempää kuin Minnalta saamani tiedonjyväset ja vihjeet ”home made by Minna” ja ”some stars”. Hänen tyylinsä tuntien kyseessä on veikkaukseni mukaan Minnan oman pajan tuotteita ja luultavastikin valkoisen ja harmaan sävyissä… 🙂

Arvonta blogissa

Kaikki siis äkkiä kipin kapin osallistumaan arvontaan! Sinne pääset suoraan TÄSTÄ! 🙂

Huomiseen!


Seuraa myös somessa