Sairaudet ja elämän karikot voivat erottaa tai lähentää. Meille kävi parhaimmalla mahdollisella tavalla ja elämme miehen kanssa rakkauskuplassa. Olemme rakastaneet toisiamme aina ja temperamenttisinä riidelleet ja rakastaneet raivoisasti. Viime viikot ovat saaneet meidät molemmat avamaan sydämemme uudenlaisella tavalla ja sen lisäksi että koemme syvää ystävyyttä, ovat tunteemme kasvaneet exponentiaalisesti. Miten voikaan toista rakastaa niin lujaa…

Suuria tunteita – Iloja ja suruja

Olen suurien tunteiden ihminen ja aiemmin aina näyttänyt suoraan miten paljon toisesta välitän. Korona-aika nujersi mielialan ja vasta nyt jälkeenpäin ymmärrän, miten alakuloinen ja stressaantunutkin olen ollut. Stressi aikaansai kilpirauhasen liikatoiminnan, jonka kanssa olen tietämättömänä yli vuoden yrittänyt selviytyä ja miettinyt pääni puhki miksi olen niin saamaton, iloton, väsynyt ja surullinen.

Kauhulla vastaanotin lääkäriltä kilpirauhasongelman lisäksi diagnoosin sydämen vajaatoiminnasta ja kuoleman pelko kosketti minua konkreettisesti – mitä jos en ole enää huomenna täällä? Uskallanko mennä nukkumaan? Sydän osoittautui olevan sittenkin kunnossa, rasittunut mutta ehjä, ja kilpirauhasen liikatoimintaan sain lääkityksen, joka toimii kuin unelma. Pelko elämän päättymisestä pysäytti sekä minut että miehen – rakkautta ei enää voi pantata, siksi että toinen osaa olla välillä ärsyttävä. Elämä on tässä ja nyt!

Olemme itkeneet, nauraneet, muistelleet, rakastaneet ja unelmoineet tulevasta. En ole koskaan ennen tuntenut oloani näin rakastetuksi ja arvostetuksi. Olemme jakaneet syvimmät pelkomme, puhuneet avoimesti aivan kaikesta ja oppineet ymmärtämään toisiamme pelkästä silmien räpäytyksestä.

Olen päätä pahkaa rakastunut ihmiseen, jonka kanssa minulla on pitkä yhteinen taival takana ja toivottavasti toinen samanlainen edessä. Rakkauskuplassa piehtarointi on ihanaa!

Taisteluparini, rakastan sua!