Uusi terveempi minä

Olen sairaslomalla ensimmäistä kertaa 13 vuoteen. Edellinen kerta oli raskausaikana, kun odotin tyttöä. Siitä asti olen painanut ja pakertanut äitiyden ja työn välisen tasapainon löytämiseksi ja jälkiviisaasti tajunnut, että minun olisi pitänyt pysähtyä jo vuosia sitten. Olen vuosikymmenen ajan kipeänä ja kuumeisena istunut koneen ääressä töitä tekemässä ja sainko uurastuksestani palkinnon tai kruunun? En.

Tuoksukynttilä

Itsetutkiskelu on tuottanut tulosta ja olen tajunnut olevani ylisuorittaja. Kaiken mihin ryhdyn teen 110% tehokkuudella. Kun tekemistä haalii liiaksi, on seurauksena jonakin päivänä loppuun palaminen. Fyysistä kipua, huonoa oloa ja liuta muita oireita… Keho on yrittänyt kertoa minulle jo pari vuotta, että tarvitsisi pysähtyä, mutta olen sivuuttanut kaiken. Kyllä minä jaksan -mentaliteetti on yltänyt elämäni jokaiseen kolkkaan ja totaalinen stoppi tuli nyt.

Ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen olen pakon edessä pysähtynyt, istunut alas ja opetellut sietämään tekemättömiä asioita. Enää en pysty vaikka haluaisin, enkä ehkä enää haluakaan…

Vaaleanpunainen musta asukokonaisuus

Arvomaailmani on konkreettisesti muuttunut ja ennen häntäsijoilla ollut terveys on noussut kärkeen – mitä iloa minusta on kenellekään jos en pidä itsestäni huolta? Työ ei tekemällä lopu, mutta kynttilää molemmista päistä poltettaessa elämä loppuu ennen aikojaan, jos en löydä oikeaa tasapainoa velvollisuuksien, unelmien ja suorittamisen välille.

Tajusin onneksi jo joulukuussa, että jokin on pahasti pielessä ja tein päätöksen vähentää työprojekteja. Tiputin asiakkaille tehtävän sisustussuunnittelun pois portfoliostani kokonaan ja vaikka inhottaa kieltäytyä mielenkiintoisista työkeikoista, olen todennut tehneeni oikean valinnan. Pitkät päivät ja kymmentuntiset autokad-ohjelmiston ääressä ovat nyt menneisyyttä ja tilalle on tullut lepoa, itsensä arvostamista ja rakastamista – minua on vain yksi ja se riittää! ❤️

Lue myös: Kilpirauhasen liikatoiminta oireet


Seuraa myös Instagramissa 

2 kommenttia “Uusi terveempi minä

  1. Ihanaa, että olet nyt tajunnut pysähtyä ja mukava kuulla, että terveyden tilasi muutenkin alkaa nyt kohentua. 😊🌸 Kevättä päin!

    Mikä laukku kuvassa on muuten?

    1. Laura: Olisinpa tajunnut pysähtyä jo aikaisemmin… Nyt on ollut pakko ja alun shokin jälkeen fiilikset on jo hyvät. On hassua olla sairaslomalla, mutta enää se ei ahdista koska terveys on prioriteetti 1 ja kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.

      Laukku on Vagabondin valikoimaa ja muistaakseni vuodelta 2017. Malli on nimeltään Nice ja se on vielä viime vuonna ollut mustana perusvalikoimassa. ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *