Paluu arkeen – Luvassa tammikuussa!

Lähdimme hetken mielijohteesta minilomalle ja siksi blogissa on ollut hieman hiljaisempaa. Huomenna palataan kuitenkin normaaliin rytmiin myös täällä blogin puolella ja heti ensimmäisenä pääsettekin kurkkaamaan sisustusremppakohteeseen postaussarjan saadessa jatkoa. Loppukuuksi on luvassa runsaasti kaikkea mielenkiintoista meidän kotoa ja vähän muualtakin, sekä kaksi upeaa arvontaa, joita et halua missata.

Omakotivalkoinen minimalistinen valkoinen sisustus kuvakollaasi
Omakotivalkoinen minimalistinen valkoinen sisustus kuvakollaasi

Tulimme hetki sitten kotiin ja iltaohjelmassa on pyykinpesua ja valmistautumista huomisaamun aikaiseen herätykseen.

Ihanaa loppiaisiltaa kaikille ja huomiseen!


Seuraa myös somessa 

Uusi naulakko & blogikirppis

Eteinen on kaivannut uudistusta jo pitemmän aikaa ja siksi kirppistelen Swedesen valkoisen Tree-naulakon nyt eteenpäin. Uusi muodoltaan yksinkertaisempi naulakko on jo ostettu ja odottaa parhaillaan paketissa eteisen penkin alla, mutta teen vaihdoksen vasta kun Swedese saa uuden kodin.

Eteisen sisustus omakotivalkoinen minimalistinen koti

Eteisen vinojen seinien ja isohkon ikkunan takia avonaulakko on paras vaihtoehto, vaikka parikin kivaa suunnitelmaa ehdin kaapeilla ideoimaan. Alla inspiskuva yhdestä variaatiosta viime syksyltä.

DIY minimalistinen eteisnaulakko omakotivalkoinen epoq Integra Bylassen Frame Rail

Lattian haluan jatkossakin olevan ns. kalustevapaa ja lattianaulakon sijaan ostin seinälle kiinnitettävän 60cm leveän Skagerak Georg -vaatetangon, joka on hyvin pelkistetty ja tyhjillään ollessaan lähes huomaamaton.

Skagerak Georg vaatetanko minimalistinen

Kuva: Skagerak

Samettisen sileäpintainen tamminen Georg-vaatetanko kiinnitetään seinälle piilokiinnityksellä samaan tapaan kuin Swedesen Tree. Harkinnassa on että maalaan tangon valkoiseksi, jos myöhemmin tuntuu siltä että se alkaa häiritsemään silmää.

Eteinen on luonnostaan jo täynnä kaikenlaista kiintopistettä, on ikkuna, patteri, putket, väliovi, ovipuhelin, ritiläpenkki ja vinot seinät, joten on mahdollista että puunsävy alkaa aikanaan tökkimään. Tämä on kuitenkin tietoinen valinta ja valmiiksi otettu huomioon jo ennen ostopäätöstä, sillä rakastan Georg-naulakon eleettömyyttä ja tangon pyöreää muotoa.

Myydään Swedese Tree seinänaulakko valkoinen omakotivalkoinen eteisen sisustus

Blogikirppis – Swedese Tree seinänaulakko 194cm

Swedesen Tree-seinänaulakon litteän rakenteen ansiosta se on oiva valinta pieniin eteisiin, lastenhuoneisiin ja aulatiloihin ja se toimii myös näyttävänä sisustuselementtinä. Tree-naulakon korkeus on 194cm ja sen molempien oksien taakse mahtuu ripustamaan takkeja myös henkareissa, kuten itse olen tykännyt tehdä.

Naulakon kunto on erinomainen ja lähtee uuteen kotiin edullisesti 250 eurolla. Jos kiinnostuit kirppiskaupoista kanssani niin laitahan viestiä osoitteeseen miia(a)omakotivalkoinen.fi.

EDIT: Naulakko myyty!

Iloista viikonloppua kaikille!


Seuraa myös somessa 

Uusia lupauksia ja tavoitteita vuodelle 2020

En kovinkaan usein tee uudenvuoden lupauksia, mutta poikkeus vahvistakoon säännön. Uuden vuosikymmenen kunniaksi haluan tehdä muutamia muutoksia elämässäni. Mikä olisikaan parempi konsti, kuin julkistaa ne täällä blogissa teidän kaikkien kesken.

Uuden vuoden lupauksia ja tavoitteita vuodelle 2020 Omakotivalkoinen

Opettele pysähtymään

Vuosi 2019 viuhahti kirjaimellisesti ohi niin nopeasti että tuntuu että olisin hypännyt keväästä suoraan uudelle vuosikymmenykselle. Yleisesti ottaen vuoden aikana tapahtui poikkeuksellisen paljon ihania asioita, mutta myös vähemmän kivoja juttuja, joiden takia hyvästelen vuoden 2019 kiitollisena ja innolla.

Tänä vuonna haluan keskittyä havainnoimaan enemmän arkisia pikkuasioita. Tavoitteena on pitää yksi totaalinen vapaapäivä joka viikko, jolloin en kurkistele tehtävälistani tekemättömiä askareita.

Muisti- ja tehtävälistojen kirjoittelua rakastavalle ihmiselle jo siinä on haastetta kerrakseen, puhumattakaan siitä, että pitäisi vielä pystyä ignooraamaan jonossa olevat tekemättömät askareet.

Nukkuminen on lempipuuhaani, mutta valveilla ollessa olen huono laiskottelemaan. Aina pitää hääräillä ja touhuta vähintäänkin siivoamalla, jos ei remontoitavaa tai muuta puuhaa löydy. Haluan tänä vuonna kehittyä tiedostavammaksi ja oppia huolehtimaan paremmin henkisestä jaksamisestani.

Uuden vuoden lupauksia ja tavoitteita vuodelle 2020 Omakotivalkoinen

Nuku enemmän

Olen iltavirkku ja siksi yöunet jäävät liian usein liian lyhyiksi. Loppuvuoden univaje pääsi niin pahaksi että, uskon sen aiheuttaneen vastustuskyvyn alentumisen, jonka takia olin kolmesti flunssassa ennen kuin vuosi vaihtui.

Juuri kun luulin että flunssa nujertuu, alkoi rumba uudelleen ja taas uudelleen. Parikin viikkoa saattoi mennä alkavista flunssaoireista kärsiessä ennen kuin tauti kunnolla pukkasi päälle. Sitten riuduttiinkin viikon verran flunssan kanssa, kunnes rumba alkoi alusta.

Tämä oli selvä merkki siitä että pitää levätä enemmän ja antaa keholle mahdollisuus palautua, mutta päällekkäisten remonttien takia se ei ollut mahdollista. Tästä viisastuneena latasin puhelimeeni unisovelluksen, jonka toivon motivoivan minut oppimaan unirytmin muutoksen.

Uuden vuoden lupauksia ja tavoitteita vuodelle 2020 Omakotivalkoinen

Säästötavoite

Sovimme perheeni kesken että laitamme jokainen 25 euroa joka kuukausi säästöön ja lähdemme tulevana jouluna risteilylle valmiiden ruokien ja huvitusten ääreen.

Äitini rakastaa laivareissuja ja siitä on jo monta vuotta kun hänen viimeksi laivalle päässyt. Ajatuksena on että suuntaamme laivalle koko konkkaronkan voimin, johon kuuluu siskoni, veljeni sekä heidän lapset ja perheet.

Tämän ihmeellisempiä tavoitteita minulla ei ole, mutta tässäkin on minulle jo haastetta kerrakseen. En osaa pysähtyä laakereilleni hetkeksikään ja tämän taidon haluan opetella vuoden 2020 aikana. 🙂

Onko teillä tapana tehdä uuden vuoden lupauksia ja jos on niin olisi mahtavaa kuulla millaisia ne ovat!


Seuraa myös somessa