Minimalistinen sisustus: Kuinka saat enemmän vähemmällä

Minimalistinen sisustus kiinnostaa ihmisiä ympäri maailman ja globaali talouskurimus on saanut meidät jokaisen miettimään kuluttamista aiempaa enemmän. Sisustustyylinä suosiotaan alati kasvattava minimalistisuus on tyylillinen linjaus muiden joukossa, eikä se aina kulje käsikkäin minimalistisen elämäntavan tai edes harkitsevaisuuden kanssa. On siis kaksi tapaa asua ja sisustaa minimalistisesti – sisustustyyli ja elämäntapa, yhdessä sekä erikseen.

Minimalistinen sisustus: Kuinka saat enemmän vähemmällä

Minimalistinen sisustus – Kaksi eri toteutustapaa

Minimalistinen sisustus jakautuu kahteen eri leiriin ja kahteen eri toteutustapaan. Kalusteiltaan ja tavaroiltaan mahdollisimman vähäiseksi riisuttu koti voi olla määrällisesti minimalistinen, vaikkei sisustustyyli vastaa totuttua mielikuvaamme minimalistisesti sisustetusta kodista. Koti voi olla myös määrällisesti runsas, mutta näyttää päällepäin minimalistiselta.

Ensimmäisen erottaa yleensä siitä, että sisustuksessa ei ole selvästi havaittavissa olevaa punaista lankaa, ja kalusteissa, tekstiileissä ja tavaroissa voi olla montaakin eri puunsävyä ja vuosikymmenten tyylilajia sekaisin. Kodista on nimeomaan riisuttu pois kaikki epäolleelinen ja jätetty ne tavarat ja kalusteet jotka ovat tarpeen.

Jälkimmäistä ei erota ilman että tuntee tai tietää mitä kaapeissa ja varastoissa piilee. Ulkoisesti koti voi näyttää minimalistisen elämäntavan omaavan kodilta, mutta kyse voi olla myös pelkästä silmänlumeesta. Asukas saattaa säilöä satojatuhansia tavaroita kaapeissaan ja shoppailla viikottain uusia sisustusjuttuja, joita vaihtelee vanhojen tilalle.

Näiden kahden eroavaisuus on joskus häilyvä. On vaikea tietää onko ihminen minimalistinen sisustaja, minimalistisesti elävä, vai näiden kahden sekoitus.

Minimalistinen sisustus: Kuinka saat enemmän vähemmällä

Millainen minimalisti minä olen?

Minä olen sekä minimalistisesti sisustava, että minimalistisesti elävä. En oikeastaan tiedä kumpi tuli ensin – tarve minimalisoida koti paremman arjenhallinnan tavoittelemiseksi, vai tarve karsia elämästä kaikki turha kuormitus pois. Ehkäpä molemmat ovat aina kulkeneet rinnakkain ja 15-vuoden matkani kohti parempaa henkistä jaksamista on saanut lähtölaukauksen siitä, että koti ja mieli ovat molemmat olleet hyrskyn myrskyn.

On helpompi tarttua konkreettiseen tekemiseen ja parempaa henkistä hyvinvointia lähdetäänkin hyvin usein tavoittelemaan ulkoisia asioita karsimalla. Yksi merkittävimmistä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä heti terveyden ja ihmissuhteiden jälkeen on koti.

Kun jokaisella tavaralla on paikkansa ja tavaramäärä tuntuu olevan edes joltakin osin omassa hallinnassa, jää enemmän resursseja keskittyä esimerkiksi ihmissuhteiden hoitamiseen tai terveyden huoltamiseen. Kotona on kivempi olla, eikä kaikki aika mene kaaoksen kesyttämiseen, siivoamiseen tai keskeneräisten askareiden aiheuttaman ahdistuksen vatvomiseen.

Minimalistinen sisustus: Kuinka saat enemmän vähemmällä

Kuinka paljon käytät aikaa kodin siivoamiseen?

Minimalistinen sisustus on parhaimmillaan elämänlaatua parantava. Minimalistisesti sisustettu koti on elämäntavoista ja mahdollisista kaapeissa piilevistä tavaroista riippumatta helpommin siistinä pysyvä ja nopeammin siivottava. Lasten ja eläinten luonnostaan aiheuttama lievä kaaoskaan ei pääse kertymään liian suureksi kuormaksi kun kalusteita ja näkyvillä olevia tavaroita on vain maltillinen määrä.

Minimalistisesti sisustetussa kodissa on helpompi tuntea elämänhallinnan olevan omissa käsissä ja tämä jos mikä avittaa säästämään rahkeita muihin elämän osa-alueisiin. Minä käytin 15 vuotta takaperin noin 40 tuntia kuukaudessa kodin siivoamiseen, kiitos täpötäysien kaappien, stressin ja massiivisten siivouspäivien. Mihin kaikkeen tuonkin ajan olisin voinut paremmin käyttää… Nykyisin siivous- ja järjestelypuuhiin kuluu tunti tai pari viikossa, eli 4-8 tuntia kuukaudessa.

Tiedätkö kuinka paljon sinä käytät kuukaudessa aikaa kodin siivoamiseen ja järjestyksen ylläpitämiseen?

Lue myös: ➤ Minimalistinen ja tiedostava sisustustyyli


Seuraa myös Instagramissa 

Kouluun uusi koulureppu, kengät & syystakki

Kaupallinen yhteistyö: Hobby Hall Suomi

Kouluun palaillaan taas kolmen viikon kuluttua. Koulunkäynti maistuu makeammalta kun on hyvät välineet ja vermeet. Meidän tyttö siirtyy jo yläasteelle, koulupäivät pitenevät ja oppiaineiden määrä kasvaa entisestään. Koulurepulta vaaditaan kestävyyttä, hyvää ergonomiaa ja suurempaa kokoa, jotta kaikki tarpeellinen mahtuu kulkemaan mukana kodin ja koulun välillä. Hobbyhall.fi-verkkokaupasta löytyi täydellinen koulureppu ja samalla tuli tehtyä kaikki muutkin syyskauden hankinnat.

Kouluun palaillaan taas ja koulunkäynti maistuu makeammalta kun on hyvät välineet ja vermeet
Kouluun uusi koulureppu, kengät & syystakki
Vedenpitävä koulureppu hyvällä ergonomialla

Vedenpitävä koulureppu hyvällä ergonomialla

Ihan ensimmäisenä ja kaikista tärkeimpänä piti löytää uusi reppu kouluun. Vedenpitävässä pilvikuvioidussa Stormy Sky -repussa on kolme isoa ja kaksi pienempää vetoketjullista taskua ja jokaisen taskun sisällä on vielä pienempiä lisätaskuja. Molemmilta sivuilta löytyy kuminauhalla varustetut taskut juomapulloille. Tämä on erityisen tärkeää etenkin nyt yläasteella, kun koulupäivät pitenevät ja kaikki tarvittava pitää voida kantaa mukana.

Stormy Sky -koulurepun ergonomia on huippuluokkaa. Repun vahvistettu ja muotoiltu selkämys tukee selkärankaa ja ehkäisee asentovirheitä painavaakin kirjakuormaa kantaessa. Pehmustetut kantohihnat vuorostaan keventävät kantamusten hartioille kohdistuvaa painoa ja lisäbonuksena reppu on varusteltu vielä heijastimillakin.

Jokainen detalji on tässä repussa kohdillaan ja samaa mallia löytyy myös muissa kuoseissa ja väreissä satojen muiden reppujen ohella.

Hobbyhall.fi-verkkokaupasta löydät lähes 1000 erilaista koulureppua ja -laukkua: ➤ hobbyhall.fi/koulureput

Kouluun uusi koulureppu, kengät & syystakki
Didriksons Ilma parkatakki vaihteleviin sääolosuhteisiin

Vedenpitävä parkatakki kouluun ja vaihteleviin sääolosuhteisiin

Tyttö tarvitsi myös uuden takin. Teini-ikäiset ovat tarkkoja tyylistään ja tytöllä oli mielessä jo valmiina tietynlainen välikausitakki, jonka halusi. Takin tuli olla väriltään musta, malliltaan loiva A ja pituutta tarpeeksi, mutta silti maksimissaan vain polven yläpuolelle. Myös isoja vetoketjuilla suljettavia taskuja vaadittiin, sekä isoa huppua. Mitäpä Hobby Hallista ei löytyisi. 🙂

Tytön valinta oli 100% tuulen- ja vedenpitävä Didriksons Ilma -parkatakki, joka sopii arkikäytön lisäksi myös ulkoliikuntatunneille. Takissa on kevyesti liukuva kaksisuuntainen vetoketju, säätönauhat vyötäröllä ja useita taskuja, joihin saa mahtumaan puhelimen lisäksi myös bussikortin, huulirasvan ja muuta pientä tarpeellista.

Jalassa tytöllä on Hobbyhall.fi-verkkokaupan urheiluosastolta löytyneet Nike-treenitrikoot, jotka hankimme koulun liikuntatunteja silmällä pitäen, mutta takin tavoin myös trikoot sopivat arkikäyttöön.

Converset Hobby Hallista

Converset Hobbyhall.fi-verkkokaupasta

Tyttö rakastaa Conversen klassikkotennareita ja syksyn suosikkiväriksi on noussut sininen, joka toistuu myös koulurepussa. Tummansiniset varrettomat Converse Chuck Taylor All Star -tennarit ovat jo sisäänajossa ja tytön jalassa päivittäin. Converset kun vaan paranevat käytössä…

Hobbyhall.fi-verkkokaupasta löydät laajan ja monipuolisen kattauksen kenkiä erilaisiin aktiviteetteihin, kuten juoksuun, juhlaan, arkeen, patikointiin, sisäliikuntaan, syyskauden sateisiin ja talven puhureihin. Suosituimpien kenkien kategoriassa Conversen lisäksi esiin nousevat mm. Nike, Adidas ja Tamaris. Erityisen ihanat ovat myös Marimekon Niittyheinikossa Mini Unikko -tennarit.

Katso koko kenkävalikoima täältä: ➤ hobbyhall.fi/naisten-kengät

Converset Hobby Hallista
Kouluun uusi koulureppu, kengät & syystakki

Parhaat lähtökohdat koulutielle Hobby Hallista

Hobbyhall.fi-verkkokaupan valikoimasta löytyy kaikki tarpeellinen kaiken ikäisille koululaisille reippaista ekaluokkalaisista aikuisopiskelijoiden tarpeisiin. Tuhansia reppuja ja laukkuja, penaaleja, laskimia, kyniä, vihkoja ja muita oheistarvikkeita pullollaan oleva verkkokauppa tarjoaa parhaat lähtökohdat opintielle.

Onneksi ei tarvinnut lapsen kanssa lähteä koluamaan kivijalkakauppoja kauniina kesäpäivänä. Oli näppärää istahtaa jäätelöannosten kanssa parvekkeelle selaamaan tuhansien tuotteiden valikoimaa, merkitsemään suosikit sydän-ikonia painamalla talteen ja valikoimaan näiden suosikkien joukosta mieluisammat yhdellä ainoalla istunnolla ilman odottelua, jonottelua ja hikoilua.

Näillä eväillä ei syyssade, tuuli tai tuiverrus haittaa! Vedenkestävä parkatakki ja reppu luovat mielenrauhaa myös minulle, kun ei tarvitse olla huolissaan lapsen, koulukirjojen tai puhelimen kastumisesta sateisina päivinä – tuulinen Helsinki kun ei sateenvarjoja helläkätisesti kohtele ja perinteinen sadetakki on teinille tietysti totaalinen nounou. 🙂

Ihanaa päivää kaikille!

Lue myös: ➤ 5 värikästä sisustusvinkkiä


Seuraa myös Instagramissa 

Saaristolaissalaatti resepti – Helppoa ja hyvää

Saaristolaissalaatti resepti valmistuu helposti, nopeasti ja edullisesti. Raikkaan salaattipedin joukkoon lohkotut uudet kotimaiset perunat ja kananmunat yhdessä lämminsavulohen kanssa tekevät tästä salaatista ruokaisan ja lupaan että nälkä lähtee. Reseptin ainekset ovat peruskauraa ja saatavilla jotakuinkin kaikkialta – mitään ainesosaa ei siis tarvitse metsästää mistään ja piipahdus lähipuotiin riittänee… 🙂

Saaristolaissalaatti resepti on ruokaisa ja valmistuu helposti

Saaristolaissalaatti – Resepti neljälle

Ainekset:

4 annosta 

  • 1 ruukku rapeaa salaattia
  • 1 ruukku tammenlehtisalaattia
  • 400 g lämminsavulohta
  • 1 prk Abba anjovisfilee (125g)
  • 6 kananmunaa
  • 100 g ohuita vihreitä papuja
  • 12 kpl pieniä kotimaisia perunoita
  • 1 rs miniluumutomaatteja
  • ½ punasipuli
  • Vihreitä kivettömiä oliiveja
  • Mustia kalamata-oliiveja

Kastikkeen ainekset:

  • Tilkka öljyä (rypsi- tai oliiviöljy oman maun mukaan)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • ½ sitruunan mehu
  • Limepippuria
  • Hyppysellinen suolaa

Valmistusohje:

1. Keitä pestyt perunat ja kanamunat täysin kypsiksi (keittoaika 10 min) ja viilennä kylmällä vedellä. Höyrytä pavut pehmeiksi pienessä vesimäärässä kattilassa. Perunat ja kananmunat voit valmistaa halutessasi jo edellisenä päivänä ja laittaa jääkaappiin odottamaan.

2. Huuhdo ja revi salaatit sopiviksi suupaloiksi kulhoon. Viipaloi punasipuli ja lohko perunat, kananmunat ja miniluumutomaatit. Lisää lohkot, lämminsavulohi, valutetut anjovisfileet ja oliivit salaatin joukkoon. Sekoita varovaisesti nostelemalla.

3. Valmista kastike: Purista valkosipuli pieneen kulhoon, lisää joukkoon öljy, puristettu sitruunamehu, limepippuri ja suola. Sekoita haarukalla vispaten tasaiseksi.

4. Annostele salaatti lautasille ja valuta annosten päälle kastike. Tarjoile saaristolaissalaatti heti tuoreeltaan raikkaan juoman kanssa.

Vinkki: Voit hyödyntää kastikkeessa oliivien öljyä. Lämminsavulohi voidaan korvata tarvittaessa tonnikalalla (tonnikalaa öljyssä) ja anjovikset sillillä.

Saaristolaissalaatti resepti on ruokaisa ja valmistuu helposti

Saaristolaissalaatissa ravintoaineet ovat kohdillaan

Uudet perunat kuuluvat kesään ja saaristolaissalaatti on loistava vaihtoehto perinteiselle lautasen reunassa nököttävälle perunalisukkeelle. Voisin elää koko kesän tämän tuhdisti täyttävän salaatin voimin ja keho kiittäisi. 🙂

Saaristolaissalaatissa kaikki ravintoaineet ovat kohdillaan. Se sisältää runsaasti hyviä rasvoja ja omega-3:sta, proteiinia, rautaa, magnesiumia ja runsaasti vitamiineja. Bonuksena vielä sipulit, jotka auttavat pitämään kesäflunssan loitolla. Parasta tässä ruoassa on kuitenkin maku, joka hivelee aisteja. Kylkeen lasillinen kylmää valkoviiniä tai sitruunalla maustettua kuplavettä ja avot – täydellinen makuelämys on tässä!

Aurinkoista päivää kaikille!

Lue myös: ➤ Maailman paras makaronilaatikko


Seuraa myös Instagramissa