Kymppi kuussa kotimaiseen

Kymppi kuussa kotimaiseen! Jos jokainen suomalainen kasvattaisi kotimaisten tuotteiden ostamista 10 eurolla kuukaudessa, saisimme 10.000 uutta työpaikkaa vuodessa!

Osta työtä Suomeen 10 eurolla kuukaudessa

Kotimainen valinta

Tänään juhlistetaan Osta työtä Suomeen -päivää. Ruokakaupassa valitsen yleensä aina kotimaisen version ja tänään ostin vain ja ainoastaan suomalaisia ruoka-aineksia. Alunperin oli ajatuksena koulujen miniloman kunniaksi tehdä nachomättöä maissilastuista ja avokadosta, mutta kotimaisuuden vuoksi teemmekin itse pannupizzaa.

Pizzan raaka-aineet ovat kaikki kotimaista perua. Pizza valmistetaan uunipellillä ja pizzataikina on vaalea.

  • Taikina: Myllyn Paras vehnäjauho, hanavesi ja Suomen Hiivan tuorehiiva
  • Tomaattikastike: Valmistetaan Närpiöläisistä tomaateista, Kirkkonummelaisesta Apetit rypsiöljystä ja Yrttipajan mausteista.
  • Täytteet: Valio Pizzajuusto ja Aurajuusto, saunapalvikinkku HK

Lisäksi ostin leffaherkuiksi Pandan Säde-konvehteja, 3 Kaverin jäätelöpurkit, Goodion herkkusuklaita ja Oikian veikeän sipsipussin. 🙂

Osta työtä Suomeen

Kymppi kuussa on 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa

Arvostan suomalaista työtä ja suomalaista osaamista. Avainlippu- ja Joutsenmerkki edustavat minulle fiksua valintaa ja ovat nopea oikotie parempaan esimerkiksi ruokakaupassa kiireen keskellä, jos taustatietoa ei tuotteen alkuperästä valmiiksi ole.

Monet kauppojen omat edullisemmat merkit ovat ulkomailta peräisin ja esimerkiksi SOK-ketjun Rainbow-merkin tuotteet ovat usein Puolasta ja raaka-aineiden alkuperät ties mistä. Tutkin tuoteselosteen lisäksi aina valmistusmaata koskevat tiedot ja valitsen mahdollisuuksien mukaan toisen tuotteen, jos valmistusmaa on muu kuin Suomi. Appelsiinien sijaan valitsen kotimaisia omenoita ja banaanin sijasta popsimme usein kotimaisia päärynöitä.

Maksan mielelläni tarvittaessa vähän enemmän ja tuen valinnoillani suomalaista työtä ja työllisyyttä. Arkisilla ja pienillä valinnoilla on megasuuri vaikutus, etenkin jos talkoisiin osallistuu tuhannen sijasta miljoona ihmistä. 10 euron lisäpanostus kotimaisuuteen on miljoonan ihmisen valinnoilla 10 miljoonaa euroa kuukaudessa – tuollaisen summan vaikutus on sanomattakin todella merkittävä ja lisäksi veroeurot eivät valu ulkomaille vaan jäävät kiertoon Suomeen. Vielä kun saataisi suomalaiset tuotteet isommin ulkomaille ja suomalaiset suuryritykset pysymään Suomessa, niin veroeuroja alkaisi viennin myötä saapua Suomeen päin.

Osta työtä Suomeen HEMPEA hamppupyyhkeet

Osta työtä Suomeen

Kotimainen hampputuotteista tunnettu HEMPEA haastoi minut miettimään ostovalintojani tänään ja joulun alla. Ajatusteni saattelemana välitän tämän haasteen vuorostaan eteenpäin jokaiselle teistä…

Voisitko sinäkin valita kotimaisen tuotteen ulkomailla tuotetun sijaan? Voisitko valikoida viikonlopun ruoat niin että hyödyntäisit vain tai lähes pelkästään kotimaisia tuotteita ja raaka-aineita?

Ihanaa viikonloppua!


Seuraa myös Instagramissa 

Savo iLED – Tunnelmavalaistus keittiöön

Kaupallinen yhteistyö: Savo

Valaistus on kauniin ja viihtyisän sisustuksen tärkein osa-alue. Valaistuksen avulla tilaan luodaan tunnelmaa, toiminnallisuutta ja täyteläisyyttä. Valaistuksella voit häivyttää tyhjiä kohtia ja korostaa kiintopisteitä, joihin haluat huomion ensisijaisesti kohdistuvan. Meidän minimalistisen ja pelkistetysti kalustetun kodin sydän on valaistus ja oleskelutilan keskiössä oleva keittiö täydentyi Savon iLED-valoilla.

Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön
Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön
Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön

Helppo ja nopea asentaa itse

Savo iLED -profiilivalo koostuu neljästä osasta – alumiiniprofiilista, iLED-valonauhasta, kaukosäätimestä ja muuntajasta virtajohtoineen.

Tarrakiinnitteinen valonauha asennettiin alumiiniprofiilin sisään ja kevytrakenteinen profiili kiinnitettiin muutamilla ruuveilla keittiökalusteiden alareunaan sokkelin kohdalle. Alumiiniprofiilin maidonvalkoinen valon suojaprofiili päästää valon lävitseen ja luo häikäisemättömän ja miellyttävän valaistuksen.

Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön
Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön
Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön

Häikäisemätön valolista

Keittiössä on yhteensä kaksi iLED-profiilivaloa, toinen on keittiöseinällä kalusterungon pohjassa ja toinen saarekkeen pöytätason pohjassa istuinosan puolella.

Aiempaan saarekkeen pohjassa olleeseen valolistaan verrattuna uusi profiilin sisällä kulkeva iLED-profiilivalo on miellyttävämpi, sillä valo ei häikäise olohuoneen puolella matalalla sohvalla istujaa. Alumiiniprofiilin maidonvalkoinen valon suojaprofiili pehmentää kirkkaiden LED-säikeiden tuottaman valon.

Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön
Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön
Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön

Valkoisen sävyn säätömahdollisuus 2700-6500K

Savo iLED -valaisinten valkoisen valon sävyä voidaan säätää lämpimästä valkoisesta viileään luonnonvalkoiseen värilämpötilojen 2700–6500K välillä. Valon kirkkaus vuorostaan säätyy supertehokkaasta työvalosta kodikkaan himmeäksi tunnelmavaloksi.

iLED-profiilivaloista voidaan rakentaa erilaisia ja eri pituisia valaistuskokonaisuuksia liitososia hyödyntämällä. iLED-valonauha voidaan katkaista 25mm välein ja sitä suositellaan käytettäväksi yhdessä alumiini- ja suojaprofiilin kanssa. Eloksoitu alumiiniprofiili voidaan katkaista haluttuun mittaan. Profiilin ansiosta LED-nauha ei ylikuumene ja on turvallinen käyttää myös keittiössä.

Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön
Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön
Savo iLED - Tunnelmavalaistus keittiöön

Valaistusratkaisut kodin kaikkiin tarpeisiin

Kotimaisen Savon valikoimasta löydät valaistusratkaisut kodin kaikkiin tarpeisiin. Tutustu valikoimaan ja inspiroidu valaistusideoista täällä:

savo.fi/valaistus

Valoisaa päivää kaikille!

Lue myös: ➤ Savo iLED RONDO – Valopeili luo tunnelmaa


Seuraa myös Instagramissa 

Uudet tekstiilit makuuhuoneeseen

Hyödynsin Stockan verkkokaupan Black Weekend -kampanjan* 20% alennusta ja tilasin makuuhuoneeseen uudet tekstiilit ja kolme Malian tuoksukynttilää. Peittoa en uutta ostanut, kun se on keväällä uusittu, mutta tyynyt, lakanat, päiväpeiton ja koristetyynyt sisätyynyineen ostin ja ensi viikolla pitäisi paketin saapua…

Järkeviä hankintoja ostoslistan avulla

Yritän aina mahdollisuuksien mukaan ostaa suomalaisia ja Suomessa valmistettuja tuotteita, niin myös tällä kertaa.

Joutsen Triplus Mega Ferme -untuvatyynyt* ovat turvallisia, myrkyttömiä ja eettisiä ja ne valmistetaan yrityksen omassa vuodevaatetehtaassa Riihimäellä. Halusin tällä kertaa isommat tyynyt vanhojen tilalle ja ostin verkkokaupasta kaksi 60x80cm kokoista untuvatyynyä.

Tuplakokoinen pussilakana*, 60x80cm kokoiset tyynyliinat* ja 25cm korkea muotoonommeltu kuminauhalakana* ovat Casa Stockmannin rapsakkaa perkalepuuvillaa ja näistä lemppareistani en luovu koskaan.

Petaukseen ja pötkötykseen ostin Himlan ekologisen luomupuuvillaisen Dani-päiväpeiton*, joka soveltuu myös torkkuviltiksi. Päiväpeitossa on ihana struktuuri ja se toimii vastakohtana sileälle perkaalipuuvillalle.

Muhkeutta petaukseen tuo 50x50cm kokoiset Casa Stockmannin pellavaiset tyynynpäälliset* ja niiden eteen keskelle ostin superihanan mustavalkoisen Pentikin Tokka-tyynynpäällisen*. Tyynynpäällinen on koristeltu kalliagrafiamaisilla poroilla ja se tuo ripauksen maustetta muutoin valkoiseen petaukseen.

Tuoksukynttilöitä ostin reilummin kerralla kun niistäkin 20% alennuksen nyt saa. Kotimaisen Malian tuoksukynttilät* ovat maailman parhaita, enkä liioittele ollenkaan. Malian kynttilät ovat laadukkaita, tyylikkäitä, turvallisia, riittoisia ja ihanan tuoksuisia.

* * *

Jokunen teistä muistanee aiemman postaukseni Black Fridaysta ja siitä miten olen saanut shoppailuni kuriin välttämällä harkitsemattomuuteen tai halpaan hintaan perustuvaa ostelua. Heräteostoksiin sorrun enää vain harvakseltaan ja vuosien työ itsehillinnän eteen tuottaa tulosta.

Ylläpidän edelleen vuosikymmen takaperin aloittamaani tapaa kirjata kaikki tavara- ja vaatetarpeet, sekä haluamiset listalle ja nykyisin on helppoa sanoa EI kaikelle sellaiselle, mitä ei listaltani löydy. Tarkan markan ihmisenä pyrin tekemään listalta löytyvät ostokseni tarjoushinnoilla ja hyödynnän etukoodeja aina kun niitä on saatavana. Säästö se on joka kannattaa ja suurin säästö tulee siitä kun ei osta mitään mitä ei aidosti tarvitse. 🙂

Kivaa päivää kaikille!

Tuotekuvat: Stockmann / brändit, *sisältää kaupallisen linkin


Seuraa myös Instagramissa