Meinasin aivan unohtaa koko shoppailu-postaussarjani ja lukijalleni Viiville iso kiitos muistutuksesta! Tässäpä nyt ensin tämä unholaan jäänyt maaliskuun päivitys ja ensi viikolla yritän muistaa kynäillä teille huhtikuun shoppailuista.
Maaliskuun shoppailut 2019 – Starskin & Depend
Maaliskuussa täydensin sekä kynsihuoltopuolta että kasvojenhoito-osastoa. Starskinin maailman parhaita kasvonaamioita ostin Kicksin etukampanjan aikaan alesta ja samalla tarttui mukaan myös Dependin minikokoisia kynsilakkoja ranskalaista manikyyriä varten.
Dependin kimalluksia sisältävistä glitter-lakoista olen tykännyt tosi paljon, mutta tavalliset peruslakat ovat laadullisesti heikkotasoisia, enkä enää rahojani moisiin aio laittaa. Kuvassa näkyvä valkoinen kynsilakka ehti jo kuivahtaa ja on sen verran kökkööntyvää tavaraa että postauksen julkaisun jälkeen heitän sen roskikseen – en siis näitä voi suositella, vaikka glitter-versiot loistavia ovatkin.
Essencen edullinen geelilakka
Essencen Gel look -kynsilakan ostin Tokmannilta ja siitä tuli välittömästi suosikkini. Olen lakkaillut kohta jo yhden pullollisen verran kynsiäni tällä geelilakalla ja pullon pohjalla oleva lakkajämä alkaa olla sen verran paksuuntunutta että korkkaan seuraavan manikyyrin yhteydessä ensiviikolla uuden kynsilakkapullon.
Sisäistä kauneutta vitamiineistä
Sisäistä kauneutta vaaliakseni ostin myös täydennyksen Heleinin kollageenia ja biotiinia. Aloitin näiden ravintolisien käytön lähes 6kk sitten ja edelleen nappaan pillerit purkista kiltisti joka päivä. Hiuksissa en edelleenkään huomaa tuuheutumista, mutta vauvahiusta on hiusrajassa selvästi enemmän kuin pitkiin aikoihin. Myös ripset ovat pitemmät kuin vuosikausiin ja kynnet kasvavat jopa ärsyttävän nopeasti.
Viivoilla varustettu muistikirja
Viivoilla varustetun muistikirjan ostin Rautatieasemalla sijaitsevan kirjakaupan alelaarista muistiinpanoja ja päivittäisiä tehtävälistoja varten. Paperille kirjoitettuna asiat jäävät paremmin mieleen kuin tietokoneella tai puhelimella muistioon näpyttelemällä, ja siksi minulle on tärkeää omistaa muistikirja. Tarkka olen kuitenkin siitä että ostan uuden muistion vasta kun vanha on täynnä, muuten käypi niin että laatikot täyttyvät puolillaan olevista vihkosista ja lehtisistä.
Nippu sukkia Cubukselta
Sukkia ostin ohimennen Cubuksesta ja kyseiset sporttisukat ovat täyttä sutta ja sekundaa. Uusina ne ovat tosi pehmoiset ja mukavat, mutta nukkaantuvat jo ensimmäisessä pesussa pahan näköiseksi eikä niitä tee mieli pukea jalkaan toiste. Näistä sukista ei ole ainuttakaan paria jäljellä, käytin ne hyödyksi parvekkeen siivoamisessa ja heitin roskiin.
Clas Ohlsonin punosruukut ja pari viherkasvia
Viherkasveja ostin maaliskuussa kaksi ja niille Clas Ohlsonilta muovivuoritetut punosruukut. Ruukkujen muovipussimaisen sisäpinnan piti olla vesitiivis, mutta niin ei ole – vesi tihkuu muovissa olevien pienten reikien ja repeämien läpi ja kastelee ruukun alla olevan lattian.
Pienemmälle ruukulle annoinkin jo lähtöpassit ja isompi menee perästä kunhan saan ostettua toisenlaisen ruukun sen tilalle. Tällä hetkellä isomman punosruukun alla on kulho, jottei pääse vesivahinkoa tapahtumaan – ei kovin nätin näköistä. Koristeena nämä punosruukut ovat todella kauniita, mutta vaativat tosiaan erillisen sisäruukun ja vesierityksen toimiakseen fiksusti.
Kukkakimppuja kaksin kappalein
Kukkakimppuja ostin kaksi, joista etenkin keltaiset tulppaanit olivat ilon aihe – ne nimittäin kukkivat maljakossa tasan 2 viikkoa ennen kuin lakastuivat. Reilun kaupan ruusut eivät jaksaneet edes viikkoa, mutta olivat silti hintansa väärtejä.
Sinituotteen keväisen väriset siivousvälineet
Sinituotteen kevätkampanjan puitteissa sain uusia siivousvälineitä ja lisäksi ostin kaupasta Sinin mikrokuituisen lattiapesimen, uuden mikrokuituliinan, Kiilto Airin hajusteettoman yleispesuainetiivisteen sekä uuden pullon Airi-tiskiainesuihketta.
Lisäksi täydensin pesuainepuolta ostamalla Neutralin hajustettoman shampoon ja hoitoaineen, Pirkan hellävaraisen käsisaippua sekä Bioluvilin hajusteettoman ja hellävaraisen pyykinpesunesteen. Bioluvilia en ollutkaan aikaisemmin kokeillut, enkä sitä olisi nytkään ostanut jos kaupassa olisi ollut lemppariani Erisania. Bioluvil osoittautui sen verran hyväksi tuotteeksi, että mielelläni ostan sitä toistekin jos Erisania ei löydy.
Yritin kaivella muistini kätköistä kaiken mitä maaliskuussa tuli shoppailtua ja kuiteista en tämän enempää saanut irti. Mitenkä unohdinkaan ihan tyystin koko toivesarjan, jatkossa yritän tehdä postauksen ajallaan ja myös kirjata ostokset tarkemmin ylös ettei pääse mikään unohtumaan.
* * *
Huomenna postausaiheena onkin makuuhuone ja uusi hyllyviritelmä, jonka yritän saada kiinnitettyä seinälle suoraan ilman vatupassia. Onnistuin nimittäin hukkaamaan vatupassini jonnekin enkä kertakaikkiaan enää keksi mitään paikkaa minne sen olisin voinut täällä kotona ängetä. Etsintä jatkukoon heti postauksen julkaisun jälkeen. 😀
Kivaa iltaa kaikille & huomiseen!
Lue myös kaikki aiemmat postaukset: Kuukauden Shoppailut -sarja
Seuraa myös somessa