Voiko designvalaisimeen rakastua?

Artekin kultakelloksi nimetyn A330s-riippuvalaisimen yksinkertainen muoto miellyttää silmää vuodesta toiseen ja monesti olen kiittänyt itseäni hyvästä valinnasta. Valaisin on kooltaan aavistuksen pienehkö massiivisen keittiösaarekkeen päälle, mutta minua se ei haittaa yhtään. Tärkeintä on se, että valaisin tekee minut iloiseksi joka päivä.

Artek A330s riippuvalaisin valkoinen omakotivalkoinen skandinaavinen sisustus
Artek A330s riippuvalaisin valkoinen omakotivalkoinen skandinaavinen sisustus

Aikaa kestävä sisustus ei synny hetkessä

Aikaa kestävä sisustus ei synny hetkessä ja maltti on monesti valttia fiksujen ja pitkäikäisten valintojen saavuttamiseksi. Virheostoksiin harkitsevainenkin sisustaja joskus sortuu, eikä sitä tarvitse häpeillä, vaikka hyvä olisikin aina pyrkiä välttämään huteja sekä rahanmenon että tavaroiden eteenpäin kierrättämisen hankaluuden takia.

Itse toimin aikoinaan juuri päinvastoin ja yritin oikoa mutkat suoraksi kaikki-heti-mulle-nyt -asenteella. Virheistä onneksi voi oppia ja nykyisin olen paljon fiksumpi kuluttaja, harkitsevampi sisustaja ja malttiakin löytyy vaikka edelleen innostunkin nollasta sataan alle sekunnissa hyvien löytöjen äärellä.

Tyydyin pitkään vain haaveilemaan designvalaisimista ja päädyin ostamaan yleensä aina jonkinlaisen kompromissin eli ns. halpisversion, joka ei kuitenkaan säväyttänyt suuresti tai haihduttanut alkuperäistä haavettani taivaantuuliin.

Muistan edelleen miten hieno fiilis oli ostaa elämäni ensimmäinen designvalaisin. Muistan myös sydämessä läikähtäneen ilon kun aikoinaan ripustin ensimmäisen Artek-valaisimeni kattoon ruokapöydän päälle roikkumaan.

Artek A330s riippuvalaisin valkoinen omakotivalkoinen skandinaavinen sisustus

Designvalaisimeen voi rakastua!

Olen keräillyt designvalaisimia pitkään ja ostellut niitä pikkuhiljaa yksitellen vuosien varrella. Viimeisin hankintani on Harri Koskisen Valoartelle suunnittelema Korona-pöytävalaisin, jonka ostin reilu vuosi sitten.

Tätäkin valaisinta harkitsin vuodenpäivät, sillä se on melko kookas enkä mielestäni löytänyt sille arvoistaan paikkaa. Lopulta annoin rukkaset täydellisyydelle, lopetin vatvomisen ja ostin valaisimen… ja hyvinhän sekin sitten löysi paikkansa meidän olohuoneesta.

Artekin riippuvalaisimet ovat minulle loppuelämän valinta ja olen kiintynyt niihin yhtä paljon kuin Nukkuville-sänkyyni, Louis Poulsenin AJ-valaisimiin, Iittalan Essence-laseihin ja Muuramen tasoon. Näiden osalta olen satavarma, ettei tiemme tule koskaan eroamaan – joten kyllä, designvalaisimeen voi rakastua! 🙂

Leppoisaa lauantaita kaikille!

Lue myös: Oman kodin vanhimmat aarteet


Seuraa myös somessa 

Kevätmessut 2019 – 5 parasta messutärppiä

Kaupallinen yhteistyö: Kevätmessut / Suomen Messut

Jälleen on aika inspiroitua keväästä ja kesästä Kevätmessujen parhaiden messutärppien merkeissä, hyppää mukaan messuhulinaan ja ammenna inspiraatiota oman kodin, pihan, puutarhan, pation ja parvekkeen sisustamiseen.

Kevätmessut 2019 inspiraatiota pihan parvekkeen ja puutarhan sisustukseen
Kevätmessut 2019 inspiraatiota pihan parvekkeen ja puutarhan sisustukseen
Kevätmessut 2019 inspiraatiota pihan parvekkeen ja puutarhan sisustukseen
Kevätmessut 2019 inspiraatiota pihan parvekkeen ja puutarhan sisustukseen
Kevätmessut 2019 Tablebed

Paras innovaatio – Tablebed

Törmäsin kotimaiseen Tablebediin jo alkuvuodesta ja kiinnostuin kovasti tästä uniikista ideasta yhdistää ruokapöytä ja parisänky tilaa säästäväksi kalusteeksi. Seurailen heitä sekä Facebookissa että Instagramissa ja innolla odotin jo ennakkoon että pääsen näkemään tämän nerokkaan kalusteen livenä.

Tablebed sopii monenlaisiin koteihin pikkiriikkisistä suuriin ja se tarjoaa mahdollisuuden vierasvuoteelle myös keskikokoisiin koteihin sekä kesämökeille, joissa vierashuonetta ei erikseen ole. Pöytä-sängyn inspiraatio on saanut pontta mm. YouTubesta tutusta Tiny Homes -konseptista, jossa minikoteihin on tilan rajallisuuden takia jouduttu keksimään mitä erikoisimpia ratkaisuja arjen toiminallisuuden säilyttämiseksi.

Laadukkaista materiaaleista valmistettu Tablebed on mieletön tuote ja tällaista rohkeaa ajattelua ja uskallusta todella tarvitaan. Tämä sinun on aivan pakko nähdä ja jos piipahdat messuilemassa niin kipaise osastolla 6R80.

Kevätmessut 2019 Tablebed
Kevätmessut 2019 Tablebed
Kevätmessut 2019 Tablebed
Kevätmessut 2019 Koskenpään Herkku

Paras herkku – Koskenpään Herkku & Toffee Tupa

Käsintehty suklaa on parasta! Aidot maut ja suutuntuma ovat Koskenpään Herkun käsintehtyjen suklaiden valtti ja mikäli messuille tossusi suuntaat niin käy maistamassa miltä maistuu esim papaija-tummasuklaa tai aitoja kahvipapuja sisältävä kahvisuklaa.

Messupisteeltä löydät myös saman perheen toisen herkkuyrittäjän Toffee Tuvan käsintehdyt makutoffeet. Hyvä kirja, kuppi kahvia ja pussillinen makoisaa suklaata – kevään paras elämys!

Kevätmessut 2019 Koskenpään Herkku
Kevätmessut 2019 Nordic Swan Living

Paras sisustustuote – Nordic Swan Living pellavalakanat

Nordic Swan Livingin messupiste on yksi kauneimmista ja uutuutena valikoimaan on saapunut pellavalakanat. Erityistä on se että Nordic Swan Livingin valkoinen pellava on aidosti puhtaanvalkoista ja korkealaatuista. Tällaiset ostan kyllä heti kun tuplakokoinen pussilakana tulee myyntiin. Tytön uuteen vaaleanpunaiseen huoneeseen löysin upean torkkupeiton, joka silmämääräisesti on tismalleen samaa sävyä seinämaalin kanssa.

Kevätmessut 2019 Nordic Swan Living
Kevätmessut 2019 Nordic Swan Living
Kevätmessut 2019 Nordic Swan Living

Paras messukokonaisuus – K-Rauta

K-Raudan messupisteeltä bongasin monta kivaa vihersisustusideaa ja -tuotetta ja siksi osasto ansaitsee mielestäni parhaan messukokonaisuuden meriitin omakseen. Ostoslistalle meni välittömästi Elhon rei´illä varustetut palloamppelit, jotka näkyvät yllä olevassa K-raudan messupistekuvassa.

Kevätmessut 2019 K-Rauta
Kevätmessut 2019 K-Rauta
Kevätmessut 2019 K-Rauta
Kevätmessut 2019 K-Rauta
Kevätmessut 2019 MOSA interior

Paras shop-konsepti – MOSA Interiors

MOSA Interiorsin pisteeltä löytyy runsaasti ihasteltavaa, hypisteltävää ja ostettavaa. Ihanat ja uniikit tuotteet tuovat sisustukseen persoonallisuutta ja etenkin luonnonmateriaalien ja patinoituneen puun ystäville täältä löytyy vaikka mitä kivaa!

Kevätmessut 2019 MOSA interior
Kevätmessut 2019 MOSA interior
Kevätmessut 2019 MOSA interior
Kevätmessut 2019 inspiraatiota pihan parvekkeen ja puutarhan sisustukseen

Lisää tunnelmia ja inspiraatiota Kevätmessuilta

Alla vielä nippu muita itseäni innostaneita messuideoita. Kevätmessujen anti sai melkeinpä mielen jo ihan ähkyyn ja kuvia tuli napsittua useampia satoja. Jos haluat lisätietoa jostakin kuvissa näkyvästä tuotteesta tai yksityiskohdasta, niin näppäile kysymys kommenttiboksiin tai sähköpostiin osoitteeseen miia(a)omakotivalkoinen.fi.

Kevätmessut 2019 inspiraatiota pihan parvekkeen ja puutarhan sisustukseen
Kevätmessut 2019 inspiraatiota pihan parvekkeen ja puutarhan sisustukseen
Kevätmessut 2019 inspiraatiota pihan parvekkeen ja puutarhan sisustukseen
Kevätmessut 2019 inspiraatiota pihan parvekkeen ja puutarhan sisustukseen

Kevätmessut 2019

Messut ovat tältä erää pulkassa ja tämä raportoija kiittää ja kuittaa. Kivaa oli ja paljon bongailin uusia tuotteita etenkin työn alla olevaan remonttikohteeseen ja sen pihamaalle. Löysin myös aivan ihanan valmiin mökin itselleni Tiny Homesin hengessä, mutta tontti puuttuu enkä messukauppoja voinut tästä minituvasta tehdä.

Mieleen painui myös vanhoista aidanpätkistä ja harjanvarsista tehdyt heposet, jotka saivat suun pieleni korviin ja tuon DIY-idean haluan joskus tulevaisuudessa vielä toteuttaa.

Kevätmessuja vietetään sunnuntaihin 7.4.2019 asti Messukeskuksessa. Käy inspiroitumassa ja tekemässä loistavia ostoksia tarjoushinnoin. Lisätietoa ja aukioloajat löydät täältä: kevätmessut.com.

Aurinkoista ja inspiroivaa viikonloppua kaikille! 


Seuraa myös somessa 

Makuuhuone 2011 & 2019 – Vertauspostaus jota ei usko todeksi

Apua, törmäsin äsken vuonna 2011 ottamiini valokuviin makuuhuoneen sisustuksesta ja jessus kun ei meinaa tyhjää huonettakaan uskoa samaksi kuutioksi. Vanhoista kuvista bongailin sata ja yksi asiaa mitkä sisustuksessa olivat menneet aivan pieleen ja nyt on ihan pakko saada jakaa ne teidän kanssa.

Makuuhuoneen sisustusmuutos ennen ja jälkeen kuvat 2011 2019 omakotivalkoinen

Hurja muodonmuutos

Makuuhuone vasemmalla vuonna 2011 ja oikealla vuonna 2019. Muhkusta mentiin minimalismiin ja voi pojat miten monta eri vaihetta kävinkään läpi. Huonekin tuntuu vanhassa kuvassa olevan neliöiltään paljon pienempi, vaikka sänky on aikalailla samankokoinen ja -henkinenkin.

Pähkinän värinen BoConceptin sänky oli aivan ihana ja sen olisin tahtonut maalata valkoiseksi, mutta tuohon aikaan minulla kasvoi peukalo keskellä kämmentä eikä paikalliset maalaamot innostuneet ehdottamastani projektista. Nykypäivänä sutisin sängyn itse valkoiseksi alta aika yksikön, enkä edes anelisi tarjouksia maalaamoista kuten vuonna 2011.

Makuuhuoneen sisustusmuutos ennen ja jälkeen kuvat 2011 2019 omakotivalkoinen

Pähkinänruskeaa

Tässä upea taidonnäytteeni ala pähkinä. Pähkinä on kaunis puun sävy mutta pienessä tilassa liika on liikaa. Lisäpäänsärkyä saan kukertavan oranssista tammiparketista ja asteen räväkämmistä jalkalistoista.

Pisteet annan itselleni kuitenkin siitä että sängyn muotoilu on upea ja siitä, että onnistuimme miehen kanssa sullomaan melkein kaikki meidän vaatteet ulkovaatteita, kenkiä ja talvisia asusteita lukuunottamatta noihin laatikoihin.

Makuuhuoneen sisustusmuutos ennen ja jälkeen kuvat 2011 2019 omakotivalkoinen

Ihanan valkoista

Nykyisin näyttää tältä ja on hauska huomata, että aika moni sisustusjuttu on sittenkin pitänyt pintansa. Sänky on muodoltaan samankaltainen japanilaishenkinen ja vaatteet säilytetään edelleen lipastossa. Muuramen valkoinen laatikosto on mitoiltaan isompi kuin vanha pähkinäinen muovikalvotettu halpislipasto, mutta silti tilaa näyttää olevan paljon enemmän nyt kuin ennen.

Makuuhuoneen sisustusmuutos ennen ja jälkeen kuvat 2011 2019 omakotivalkoinen

Puunsävyjen riitasointu

Tässä tuo eri puunsävyjen riitasointu oikein korostuu. Oranssi lattia, punainen jalkalista ja tummanruskea sänky ja lipasto, jota höystän kromilla ja mattaisella mukametallilla. Lipaston vetimet olivat siis muovia, vaikka näyttivät teräkseltä. 😀

Makuuhuoneen sisustusmuutos ennen ja jälkeen kuvat 2011 2019 omakotivalkoinen
Makuuhuoneen sisustusmuutos ennen ja jälkeen kuvat 2011 2019 omakotivalkoinen

Ripaus silkkiä ja shampanjaa

Tässä on vielä aavistus ajatusta ja rauhallisuutta näkyvissä, kuten makuuhuoneessa kuulukin olla. Mutta katsokaapa alla olevasta kuvasta mitä joulu toi tullessaan – auts! 😀

Makuuhuoneen sisustusmuutos ennen ja jälkeen kuvat 2011 2019 omakotivalkoinen

Läpinäkyvät yöpöydät

Pähkinäinen lipasto otti ritolat alleen ja sen korvasi valkoinen Bestå-kaapisto. Yöpöydät ilmestyivät sängyn molemmin puolin ja niiden päälle tarvittiin tietysti pöytävalaisimet. Himppasen on liikaa luksusta, tähtiä, muhkeutta ja krumeluuria nykymakuuni.

Makuuhuoneen sisustusmuutos ennen ja jälkeen kuvat 2011 2019 omakotivalkoinen

Sisustussilmän kehitys

Kuten huomaatte niin kaikessa kehittyy ja silmä harjaantuu, niin myös sisustamisessa ja kokonaisuuksien hahmottamisessa. Joillekin teistä makuuhuoneen nykytila voi olla liian pelkistetty ja valkoinen, mutta silti siinä on selkeä punainen lanka nähtävillä ja yksinkertaisuudesta huolimatta se on rauhallinen, toimiva ja kotoisakin.

Pienillä asioilla ja esineillä saa kaunista aikaiseksi, kunhan ei tee niin kuin minä jouluna 2011 ja täräytä kaikkea kerralla esille sillisalaatiksi. Vähemmän on aina enemmän ja ajattoman sisustuksen luomisessa aika on paras ystävä – hitaasti tulee hyvempää. 🙂

Ihanaa iltaa kaikille & huomiseen!


Seuraa myös somessa