Tervetuloa kaikki uudet ja vanhatkin lukijat! Blogiini on viime kuukausina tullut valtavasti uusia lukijoita Jenny+ -ohjelman sekä lehtihaastattelujen myötä ja monet teistä olette toivoneet päivitystä tavaroiden karsimisprosessiini. Tämän päivän postaukseen kokosin teille lukijoille aikajanan siitä mistä kaikki oikein vuonna 2008 alkoi ja mihin tilanne päättyi. Miten minusta ylipäätään tuli hamsteri, millaisia ajatuksia mielessäni pyöri eri elämänvaiheissa ja miten lopulta onnistuin saamaan ylivallan tavaroistani minimalistisen ajattelun avulla.

Tyhjän tilan kammo

Muutimme miehen kanssa kauniisti sisustetusta pienestä ja minimalistisesta 36m2 kokoisesta yksiöstä 80m2 kolmioon vuonna 2006 ja siitä alkoi elämänvaiheeni tavarahamsterina. Haaveilin monista designkalusteista ja -valaisimista, mutta silloisessa ajatusmaailmassani määrä korvasi laadun – mitä enemmän satasella sain tavaraa ja vaatetta, sen paremmat kaupat uskoin tehneeni.

Parin vuoden aikana ehdin täyttämään koko kodin kaikenlaisella tilpehöörillä ja näin jälkikäteen olen tajunnut taustalla olleen jonkinlainen tyhjän tilan kammo ja mielikuva siitä, mitä kolmea kymppiä lähestyvän pariskunnan kotoa pitäisi löytyä.

Keittiönkaapit pursusivat astioita, keittiövälineitä ja turhia pienkoneita. Vedenkeittimiä oli kaksi, viinipullon avaajia peräti kahdeksan. En enää edes muistanut mitä omistan ja varmuudeksi ostin aina uuden tavaran, kuten juurikin pullon- tai tölkinavaajan, jotta säästyn etsimisen vaivalta.

Mistä kaikki alkoi?

Vuosi 2008 oli elämänmuutoksen aikaa. Koti oli usein sotkuinen ja tavarat lojuivat pitkin sohvia, lattioita ja tasoja. Vaatteet ja kengät olivat suurin sekasotkun aiheuttaja. Eräänä päivänä minulla meni kirjaimellisesti kuppi nurin ja etsiessäni useamman tunnin ajan yhtä tiettyä vaatetta, päätin tuskastuneena karsia kaikki ylimääräiset henkilökohtaiset vaatteet ja tavarani pois.

Aamun valjettua seuraavana päivänä pistin hihat heilumaan. Kasasin kaikki vaatteeni, kenkäni, laukkuni ja asusteeni olohuoneen lattialle läpikäytäväksi ja päivän päätteeksi olin saanut pussitettua kahdeksan täyteen sullottua jätesäkillistä kierrätettäväksi eteenpäin.

Jäljelle jääneet vaatteeni mahtuivat yhteen kaappiin entisen yhdeksän kaapin sijaan ja tunne oli uskomaton – kaappitilaa oli tyhjillään ja tunsin oloni vapautuneeksi. Ensimmäistä kertaa vuosiin tunsin olevani oman elämäni herra, minä hallitsin tavaroitani eikä tavarat minua.

Tämä toimi kimmokkeena koko kodin raivaukselle ja tulevina vuosina kävin läpi niin keittiön kaapit kuin kylpyhuoneenkin kosmetiikkavarastot. Erityisesti piensisustustavaraa ja astioita, kuten kynttilänjalkoja, koriste-esineitä, kuppeja ja maljakoita olin hamstrannut kaapit pullolleen ja karsimisen päätyttyä niistä oli jäljellä vain kuusi kuppia, kaksi kynttilänjalkaa ja yksi maljakko.

Myös mies innostui vanavedessäni analysoimaan omaa tavaratarvettaan ja yhdessä saimmekin kodin kaaoksen selätettyä.

Mutta mitä sitten tapahtuikaan…

Tyttäreni syntymä vuonna 2010 sai aikaan pesänrakennusvietin ja innostuin sisustamisesta täydellä energilla. Koko koti sai uuden ilmeen parin seuraavan vuoden aikana ja sen myötä tuli hankittua melkoisesti heräteostoksia ja turhuuksiakin, joista myöhemmin hankkiuduin eroon.

Tuo parin vuoden aikahaarukka oli hyvin opettavainen. Sen lisäksi että kasvoin ihmisenä ja äitinä, opin myös tuntemaan itseäni ja tyyliäni paremmin. Päätin jättää kaikki ulkopuoliset mielipiteet unholaan ja heittää romukoppaan lapsiperheille luodun stereotypian siitä millaiselta kodin kuuluisi näyttää.

Elämäni toinen tavarankarsimisprosessi oli huomattavasti edeltäjäänsä pienempi urakka, joskin myös haastavampi sillä olen aina ollut erityisen perso kauniille sisustustavaroille ja niitä totisesti oli ehtinyt kahdessa vuodessa kertyä.

Raivaamisen vaikutukset

Tyhjenevä kaappitila ja siivoamisen nopeutuminen toimivat motivaattorina tavarankarsimiselle ja arjesta tuli huomattavasti helpompaa ja mukavampaa. Kun ennen saatoin siivota kotia kokonaisen viikonlopun, ei siivoamiseen mennyt karsimisen jälkeen enää tuntiakaan.

Pölyt oli helppo pyyhkiä tasopinnoilta ohikulkiessaan, kun irtotavaraa ei tarvinnut siirrellä pois pyyhkimisen tieltä. Jokaisella tavaralla oli myös oma paikkansa ja mikään ei ollut enää hukassa. Tämä säästi aikaa erityisesti aamun kiireessä, kun ei tarvinnut etsiskellä avaimia, ponnareita tai laastareita roinavuorien ja romukippojen uumenista.

Voiko karsimiseen jäädä koukkuun?

Moni varmasti tunnistaa sen levottomuuden tunteen, kun koti on pullollaan tavaraa, joita ei tarvitse mutta joista ei raaski hankkiutua eroonkaan. Erityisesti tunnepuolella vaikuttavat muistoesineet ja rahallisesti arvokkaammat virheostokset saattavat kuormittaa mieltä ja vaikuttaa jopa jaksamiseen.

Raivaamisen myötä tavaroiden henkinen ylivalta häviää ja yhdessä tyhjenevän tilan aikaansaaman euforisen olon kanssa tunne on suorastaan koukuttava. Tavaran raivaamiseen onkin helppo jäädä koukkuun, jonka itsekin sain huomata.

Siivoamisen yhteydessä oli ihana käydä läpi laatikoita ja kaappeja ja huomasin monesti etsimällä etsiväni tavaraa pois laitettavaksi. Mitä enemmän sain karsittua, sitä enemmän teki mieli karsia, ja välillä koin jopa pettymyksen tunteita kun en löytänytkään mitään turhaa kierrätettäväksi.

Turhautumisen sietämistä tulikin opeteltua sekä tavaran karsimisen että karsimattomuuden osalta. Kokemuksen ja itsetutkiskelun kautta lopulta opin milloin on aika pitää pieni tauko, milloin tarvitsen aikalisän jotten menisi liian pitkälle karsimisvimmassani.

Tasapainon löytäminen

Saavutin lopullisen päätepisteen ison lattiaremontin valmistuttua vuoden 2017 lopussa. Kaikki kodistamme löytyvät huonekalut on tarkoin valikoituja ja ylimääräisistä hankiuduin remontin jälkimainingeissa eroon.

Jokainen omistamani tavara ja vaate on tarpeellinen ja tärkeä. Jokainen laatikko ja kaappi on järjestyksessä ja koti pysyy siistinä kuin itsestään. Siivouspäivistä olen luopunut kokonaan, sillä imurointi, lattioiden moppaus ja pölyjen pyyhintä sujuvat muun arkipuuhastelun lomassa.

Tavaraa ei määrällisesti enää tarvitse karsia ja luonnollinen kiertokulku esimerkiksi kasvavan tytön vaatteiden osalta mahdollistaa sen että nykyinen säilytystila on riittävä myös tulevaisuudessa. Pieneksi jääneet lastenvaatteet, turhat lelut ja tavarat kulkeutuvat kauppareissujen yhteydessä kierrätykseen esimerkiksi Fidaan, enkä enää tarvitse kierrätettäville tavaroille erillistä säilytystilaa.

Kotona on nyt hyvä olla – kaikkea on juuri tarpeeksi, muttei liikaa!

Lue myös: Mitä tehdä kun tavaran karsiminen koukuttaa?