Asiaa kierrätyksestä ja fiksuista valinnoista – Fida Columbus

Fida on vuonna 1979 perustettu suomalainen avustus-, lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö, jonka secondhand-myymälöiden tuotto käytetään Fida Internationalin tekemään avustustyöhön yhteensä 48 maassa. Lasten oikeuksien parantamiseen panostava Fida tuo toivoa ja tulevaisuutta kaikista köyhimmille ihmisille, erityisesti lapsille, vaikuttaen noin kahden miljoonan ihmisen elämään vuosittain.

Kirppiskiertue Fida Vuosaari

Uusi Fida myymälä Helsingissä

Fida avasi hyväntekeväisyysmyymäläketjunsa uusimman myymälän Helsingissä sijaitsevaan kauppakeskus Columbukseen juuri ennen joulua. Kävin avajaispäivänä tutustumassa tarjontaan sekä viemässä suuren satsin tytön pieniä vaatteita ja kenkiä heille myytäväksi. Minusta on todella hienoa että kierrätyskaupat ovat alkaneet rantautua myös kauppakeskuksiin ja paraatipaikoille, sinne missä ihmiset liikkuvat palveluiden äärellä.

Kirppiskiertue Fida Vuosaari
Kirppiskiertue Fida Vuosaari

Avajaispäivän antia

Avajaispäivän väentungoksen perusteella Fida iski suoraan kultasuoneen valitsemalla liiketilakseen kauppakeskuksen keskiössä olevat myymäläneliöt. Kauppa kävikin kuhisten, enkä ihmettele sillä valikoimassa oli runsaasti uudenveroisia tavaroita ja vaatteita. Bongasinpa sisustuspuolelta myös Villa Stockmannin silkkiverhojakin, muutaman Arabian astiaston, Marimekon tekstiilejä sekä Legoja.

Kirppiskiertue Fida Vuosaari
Kierrätyskelvottomat lahjoitustavarat hyödynnetään energiatuotannossa

Kierrätyksen ja eettisen kuluttamisen pioneeri

Kierrätyksen ja eettisen kuluttamisen pioneerina toimivan Fidan valikoimasta löytyy vaatteita, kenkiä, asusteita, koruja, huonekaluja, harrastustarvikkeita, astioita, sisustustavaroita, kirjoja sekä leluja. Secondhand-ketjun toiminta perustuu puhtaasti kierrättämiseen. He antavat myyntikelpoiselle tavaralle uuden elämän ja vähentävät näin kulutuksesta syntyvää painetta maapalloamme kohtaan.

Hävikin minimoimiseksi he myyvät eteenpäin myös pääkaupunkiseudun lajittelukeskuksessa käsiteltävän lahjoitusmateriaalin, joka ei päädy Fida secondhand –ketjun valikoimaan. Suurin osa ketjuvalikoimaan päätymättömästä vaatteesta myydään eurooppalaisille, materiaalit uudelleen lajitteleville toimijoille, ja eurooppalaisiin tekstiilinkäsittelylaitoksiin.

Ennen yhteistyön aloittamista Fida hankkii tiedot yhteistyökumppaneiden lajittelutoiminnasta, eli siitä, millaisia lajikkeita prosessissa syntyy ja mitä niille tehdään. Tämä on nykypäivänä äärimmäisen tärkeä teko erityisesti tekstiiliteollisuudessa toimivien yritysten osalta.

Asiaa kierrätyksestä ja fiksuista valinnoista

Kierrätyskelvottomat lahjoitustavarat hyödynnetään energiatuotannossa

Uudelleen lajitellusta materiaalista valtaosa päätyy myyntiin ja kierrätykseen. Myynti- ja kierrätyskelvottomat lahjoitustavarat hyödynnetään vuorostaan energiatuotannossa eikä kaatopaikalle päädy mitään. Fidan käsittelytavat ja verkostot takaavat että mahdollisimman suuri osa Fidalle päätyneistä hyödynnettävissä olevista lahjoitustavaroista pääsee näillä keinoin uusiokäyttöön.

Elämisen etiikka on mukautunut tiedostavammaksi

Elämisen etiikka on mukautunut tiedostavammaksi

Länsimaisilla ihmisillä on kaikkea jo aivan liikaakin, johtuen osaksi sotien pula-ajan aiheuttamasta kaikki pitää säästää -ajattelutavasta ja myöhemmin yhteiskuntaa ravistelleesta yltäkylläisyydestä, jossa kaikkea on mahdollista ostaa ja omistaa.

Elämänmeno on muuttunut paljon pelkästään jo oman aikuisuuteni aikana ja elämisen etiikka on mukautunut tiedostavammaksi ja pitkäjänteisemmäksi. Kuluttaminen on maailman talouden kannalta edelleen elintärkeää ja pakollista, mutta ihmiset ovat ohjautuneet ostamaan aikaisempaa laadukkaampaa tavaraa, mistä ikävä kyllä kertoo myös BR-lelut- ja Toys r’ Us -myymäläketjujen tuore konkurssi.

Tuollaiset uutiset ovat työttömyyden kohdanneita tuhansia ihmisiä ja työntekijöitä ajatellen aina surullisia, mutta toisaalta myös ymmärrettäviä, sillä kehitys on jo pitkään antanut merkkejä siitä että lapset todella ovat meidän tulevaisuus ja toivomme. Omakaan tyttöni ei toivonut joululahjaksi mitään leluja ja kiinnostuksen kohteet ovat monilta osin erilaisia kuin omassa lapsuudessani, jossa lelut olivat ykköstärkein juttu.

Kirppiskiertue Fida Vuosaari

Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena

Maailmassa on valtavasti tavaraa ja Fidan kaltainen toimija mahdollistaa sen että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Varsinkin lastenvaatteet ja -tarvikkeet ovat sellaisia, joiden kiertokulutusta kannattaakin suosia, sillä kasvavat lapset tarvitsevat säännöllisesti uutta vanhempien eettisestä vakaumuksesta huolimatta.

Kierrätys ei enää ole tabu eikä viittaa köyhyyteen, vaan on fiksujen ihmisten ekoteko. Toista oli omassa nuoruudessani, jossa kirppisvaatteita käyttävää lasta kuten minua kiusattiin vähävaraisuuden takia.

Kauniit hyväkuntoiset lastenvaatteet Fidasta

Kauniit hyväkuntoiset lastenvaatteet Fidasta

Fidasta löytyy aivan ihania lastenvaatteita varsinkin pienille leikki-ikäisille ja vauvoille. Kannustankin kaikkia vanhempia piipahtamaan ostoksilla joskus myös secondhand-myymälöissä. Oman tyttöni ikäluokkaa on ilmeisestikin niin paljon että 134-146 cm kokohaarukan vaatteet hupenevat yhtä nopeasti kuin ne esille laitetaan, joten en ole montaakaan vaatetta onnistunut kirppiksiltä löytämään. Kirjoja sen sijaan olemme ostaneet tytölle paljonkin käytettynä, kuten myös Littlest Pet Shop -figuureja, joita tosin emme hetkeen ole enää katselleet.

Kirppiskiertue Fida Vuosaari
Kirppiskiertue Fida Vuosaari

Älä varastoi vaan kierrätä

Toiselle turha on jollekin tarpeen, yhden roska on jonkun aarre. Kliseiset sanonnat ovat aidosti totta ja sen takia tavaroiden varastointia kannattaakin mielestäni aina harkita huolella. Cityvarastojen kaltaiset yritykset voivat parhaillaan hyvin paksusti, sillä ihmiset haluavat eroon vuosien ja vuosikymmenten aikana kerääntyneistä tavaroistaan mahdollisimman helposti.

Kokemuksesta tiedän miten työlästä ja raskasta on käydä läpi omia kaappeja ja tavarajemmoja, miettiä turhalle tavaralle jatkosijoituspaikat ynnä muuta vähemmän mukavaa oheistoimintaa. Mielestäni tuo vaivannäkö on kuitenkin se oleellisin osa tiedostavampaa kuluttamista – se jos mikä avaa silmät ja saa ymmärtämään tavaran arvon. Arvo ei nimittäin ole se eurosumma joka hintalapussa keikkuu, vaan se määre jonka tavara tuo elämään hyötyä tai haittaa.

Nurkkiin kasatut turhat tavarat ja vaatteet vievät valtavasti voimaa ja ovat henkistä kuormaa silloinkin kun ne tuupataan erilliseen varastotilaan jemmaan. Moni ei ajattele että 10 euron hintainen mööpeli tulee olemassa olollaan maksamaan pahimmillaan satoja euroja kasvavien asumiskustannusten ja ees taas kuljetusten muodossa. Lisätilaa ei kodin neliöihin pelkästään haluta kasvavan perhekoon takia vaan myös tavaramäärän kasvun takia, mikä ajatuksena on absurdi mutta tosiasiassa enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Kirppiskiertue Fida Vuosaari

Tiedosta mitä omistat ja ostat

Uusien tavaroiden ja vaatteiden ostaminen on minusta edelleen ihanaa, mutta vielä paremman onnen saan siitä kun koti pysyy siistinä lähes vaivatta ja jokaisella tavaralla ja vaatteilla on oma paikkansa ja käyttötarpeensa. Silloin tällöin edelleen ostan erilaisia asioita, mutta pyrin erottelemaan todellisen tarpeen uutuudenviehätyksestä ja tekemään mahdollisuuksien mukaan fiksuja valintoja.

Yksi fiksummin tehty valintani oli ostaa tytölle käsintehdyt villasukat Fidasta ketjukaupan polyesterisekoitesukkien sijaan. Tällä pienellä valinnalla sain tytölle laadukkaammat sukat ja samalla annoin tukeni hyvän asian puolesta – win win tilanne!

Kirppiskiertue Fida Vuosaari

Vaikuta asioihin ostokäyttäytymisen muodossa

Yritän parhaani mukaan tukea kotimaisia kauppoja ja jakaa ostokseni eri yritysten ja liikkeiden välillä. Ostan asioita uutena sekä kierrätettynä, panostan tavaroihin ja palveluihin käyttätarpeen mukaan ja pyrin välttämään turhaa shoppailua pelkän ostostelun vuoksi. Yksi pieni ihminen ei suurta muutosta omin voimin saa aikaan, mutta mitä useampi meistä toimii samoin, sen merkittävämpi on lopputulos.

En haluaisi hetkeen lukea konkurssiuutisia, mutten myöskään halua että vesistöt kuormittuvat mikromuoveista, tai että jäätiköt sulavat kerskakulutuksen aiheuttaman lämpenemisen takia. Maailman tilanne on tällä hetkellä hyvin haastava ja tässä on pieni ihminen ihan pihalla.

Osta, mutta älä osta. Käytä runsaasti palveluita, mutta älä sellaisia jotka kuormittavat luontoa. Nauti elämästä, mutta älä tee sitä väärin. Matkusta sivistyksen takia ympäri maailmaa, mutta älä kuitenkaan. Näytä nätiltä ja panosta itseesi, mutta varo kemikaaleja. Vääriin valintoihin ei ole varaa, joten muista tehdä aina vain oikeita valintoja!

Eipä tässä muuta siis voi kuin tehdä parhaansa, elää oman moraalikäsityksensä mukaan, imeä uutta tietoa itseensä ja pyrkiä pitkäjänteisyyteen sekä fiksuihin kompromisseihin elämässä. Onneksi on ihmisläheinen Fida, joka tuo meille mahdollisuuden valita ja vaikuttaa tavaroiden kautta!

Lue lisää Fidan toiminnan taustoista täältä: fida.fi

Ihanaa aatonaattoa kaikille!

Lue myös: Kirppiskiertue – Postaussarja


Seuraa myös somessa 

Täydelliset farkut – Levi´s Mile High Super Skinny

Täydellisten farkkujen löytäminen on yhtä vaikeaa kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Sovittaminen kun ei useinkaan riitä, vaan farkkujen istuvuuden huomaa kunnolla vasta käytössä. Kankaassa käytetyn elastaanin ansiosta farkut ovat päällä nykyisin mukavammat kuin entisaikaan. Huonona puolena on kuitenkin se, että omaa kokoa on vaikea arvioida, eikä myyjän suositus ylitiukoista farkuista mene aina nappiin sekään. Lisäksi housujen mitoitus vaihtelee suurestikin eri merkkien ja mallien välillä. Ikävä kyllä myös tuotantoerissä saattaa olla eroavaisuuksia, kuten Zaran lempifarkkujen kanssa sain syksyllä huomata.

Levis mile high farkut musta asupostaus omakotivalkoinen

Mikä tekee farkuista täydelliset?

Täydelliset farkut istuvat jokaisesta kohdasta kuin mittatilaustyönä tehdyt nahkahansikkaat. Ne muotoilevat vartalon kaaria ja kurveja puristamatta ja saavat pepun näyttämään hyvältä. Vyötärön pitää olla sopivalla korkeudella vartalon mittasuhteisiin nähden ja hyvä olisi jos istuessa ja kumartuessa ei tarvitsisi erikseen korjailla housujen asentoa vyölenkeistä retuuttamalla.

Täydellisiä farkkuja on äärimmäisen vaikea löytää. Useimmat farkut joita elämäni aikana olen omistanut ja käyttänyt ovat olleet jostakin kohtaa vääränlaiset. Lähes kaikki farkkuni ovat aina olleet lahkeista liian pitkiä ja suurimmassa osassa myös vyötärökaistale on jäänyt löysäksi ja lötköttämään alaselän puolelta.

Kapeahkolanteinen ja reitevä on vaikea yhdistelmä farkkukaupoilla, sillä lantiolta ja vyötäröltä sopiviin farkkuihin ei mahdu reidet, ja ne mihin reidet mahtuu ovat lanteilta ja vyötäröltä löysiä. Sama ongelma ilmenee lanteikkailla, joilla on hoikat sääret – lantiolta istuvat farkut saattavat olla kunnon pussihousut reisien kohdalta. Onneksi siis on olemassa joustavuuden mahdollistava elastaani, vaikkakin siinä on yhtä paljon huonoja puolia kuin hyviä, mitä tulee elastaanin käyttöön vaateteollisuudessa noin yleensä.

Korkeavyötäröinen farkkumalli sopii useimmille ja saa aikaan kauniin kurvikkaan siluetin. Korkealla vyötäröllä voi huijata itselleen kapeamman näköisen uuman ja pitemmät sääret. Vyötäröäkin tärkeämpi tekijä on kuitenkin takataskujen sijainti. Taskujen tulisi sijaita keskellä takamusta tai pari senttiä keskilinjaa ylempänä, jolloin taskut saavat aikaan pyöreän pakaran illuusion. Liian alhaalla olevat taskut saavat takapuolen valahtamaan ja näyttämään litteämmältä ja roikkuvalta. Liian ylhäällä olevat taskut ovat vuorostaan… hmm… härskit. 😀

Levis mile high farkut musta asupostaus omakotivalkoinen

Kurveihin mukautuvat farkut

Monta vuotta käytin Zaran korkeavyötäröisiä pillifarkkuja, mutta syksyllä uutta paria ostaessani huomasin kankaan materiaalin muuttuneen ja housujen istuvuuden huonontuneen. Farkuista oli tehty jäykemmät ja lahkeista kapeammat, enkä meinannut saada edes jalkaterää ulos lahkeensuusta pukeakseni ne jalkaan.

Kävin läpi massiivisen sovistusrumban ja kauppojen sovituskopit tulivat tutuiksi. Tilasin useita eri merkkisiä ja kokoisia farkkuja myös nettikaupoista kotiin sovitettavaksi ja luojan kiitos päädyin kokeilemaan myös Levi´s Mile High -mallin farkkuja, sillä niistä löysin uudet luottofarkut itselleni, vaikken Leviksestä merkkinä oikein innostunut.

Ensimmäisten Leviksieni kanssa olin alkuun tosi varovainen ja pitkitin pesua viimeiseen saakka, jottei musta väri haalistuisi. Tytön Leviksille ei pesuissa kuitenkaan mitään tapahtunut, joten uskaltauduin pesemään myös omani 30°C pesuohjelmalla puhtaaksi.

Nyt pesukertoja on takana jo useita eikä farkuissa näy käytönmerkkejä oikeastaan ollenkaan. Pesen farkut nurin päin käänntteyinä parin viikon välein ilman huuhteluainetta ja kuivaan ne narulla kuivausrummun sijaan. Rumpukuivaaminen kuluttaa vaatteita todella paljon ja lyhentää etenkin mustien farkkujen käyttöikää.

Farkuille riittää päivän päätteeksi pelkkä tuuletus, jolloin pesukertoja voi harventaa. Samoja farkkuja en tietenkään kahta viikkoa putkeen jalassani pidä ja sen takia omistankin nyt kolmet pikimustat Levi´s Mile High Super Skinny Jeans -farkut, joita vuorottelen pitkin viikkoa.

Levis mile high farkut musta asupostaus omakotivalkoinen

Joustavat ja ryhdikkäät

Uusien luottofarkkujeni myötä käytin viimeiset Zaran lempifarkkuni maalaushousuina lastenhuoneen muutosprojektin yhteydessä, jonka jälkeen vein ne Lindexin lumppujätekeräyslaatikkoon. Zaran farkkuja en enää harmikseni voi ostaa enkä myöskään suositella, sillä materiaalimuutoksen myötä niiden parhaat ominaisuudet ovat historiaa.

Levi´s Mile High sen sijaan saa minulta täydet 10 pistettä, etenkin lahkeenpituuden osalta joita on saatavana 28-36 haarukassa lyhyestä pitkään. Mainittava on kuitenkin että Mile High -farkkumallin lahkeet ovat hieman pitempiä kuin muilla merkeillä. Mile High´n pituus 28 vastaa todellisuudessa muiden merkkien 30-tuuman pituutta.

Minulla on jalassani 24/28 kokoiset farkut, joissa lahje ylettää juuri oikeaan kohtaan nilkan ja jalkapöydän kaarteeseen. Housujen istuvuus on täydellinen ja farkut tuntuvat jalassa todella mukavilta. Mistään kohtaa ei purista tai kiristä, vyötärö istuu nätisti eikä vatsa mene mykkyrälle istuessa. Täydet pisteet 10/10!

Levis mile high farkut musta asupostaus omakotivalkoinen

Levi´s Mile High Super Skinny – Täydelliset farkut

Levi´s Mile High -farkkuja on saatavana useissa eri väreissä ja kulutuspesuissa mustasta harmaaseen ja tummansinisestä hyvin haaleansiniseen. Leviksen Mile High farkkuja löytyy kaupoista hyvin vaihtelevasti, mutta jos kiinnostuit tästä mallista niin laajin valikoima kokoja ja värejä on nettiselailun perusteella tällä hetkellä Booztilla, mistä itsekin yhdet farkut lokakuussa ostin kun muualta en kokoani löytänyt.

Kivaa perjantaita ja alkanutta viikonloppua kaikille!


Seuraa myös somessa 

Pidennä joulukukkien elämää – Vinkit uuteen kukintaan

Joulukukkien ajatellaan olevan pelkästään sesonkikukkia, mutta pienillä vinkeillä niiden kukittaminen onnistuu uudelleen ja kukasta voi saada pitkäikäisen ja monivuotisen ystävän. Meillä joulukukkia on tänä vuonna ollut vain kaksi, valkoinen hyasintti ja amaryllis, joiden lisäksi olen onnistunut pitämään hengissä myös marraskuussa ostamani huonekuusen sekä kukkakimpussa olleet havut ja hopeiset heinät.

Pidennä joulukukan elämää havut
Jouluinen kukkakimppu havut ja valkoinen hopea heinä

Alla Kauppapuutarhaliiton loistavat neuvot miten saat joulukukillesi lisäaikaa uusien kukintojen muodossa.

Monivuotinen ritarinkukka

Ritarinkukka on monivuotinen kasvi, joka viihtyy kesällä myös ulkona. Leikkaa kukat pois, kun ne ovat lakastuneet. Anna kukkavanan kuihtua ja leikkaa se pois läheltä sipulia. Pidä kasvia valoisalla ikkunalla ja lannoita viikoittain. Keväällä ilmojen lämmettyä ritarinkukan voi siirtää puutarhaan puolivarjoiseen paikkaan.

Syksyn tullen ota kasvi sisälle ennen pakkasia. Kastele niukasti muutaman viikon ajan, lopeta sitten kokonaan ja anna lehtien lakastua. Ruukun voi pitää pimeässä ja viileässä. Istuta kasvi uuteen multaan kukkanupun työnnyttyä esiin. Siirrä ritarinkukka valoisalle ikkunalle ja aloita kastelu varovasti. Sipulista kasvaa kerran vuodessa yhdestä kolmeen kukkavanaa, joiden päähän avautuu 3–5 kellomaista kukkaa.

Hyasintti valkoinen koristekivet
Hyasintti valkoinen koristekivet

Kuivata hyasintti syksyksi

Ruukkuhyasintin sipulin voi kukinnan jälkeen kuivata ja istuttaa seuraavana syksynä ulos puutarhaan. Hyasintti tarvitsee kukinnan aikana ja lehdessä ollessaan runsaasti ravinteita kerätäkseen voimaa kookkaaseen sipuliin seuraavaa kukintaa varten. Ulkoistutuksiin soveltuvat parhaiten pienehköt ja keskisuuret sipulit. Sipuleita voi myös istuttaa vuosittain ja kukittaa niitä yksivuotisina. Näin kukinnot säilyvät suurina. Sipulit voi myös nostaa syksyllä maasta ja talvettaa niitä viileässä kellarissa ruukkuun istutettuina.

Joulutähti valkoinen

Kuva: Kauppapuutarhaliitto ry

Kukita joulutähti uudelleen

Joulutähden uudelleen kukittaminen on haastavaa ja aikaa vievää, mutta onnistuessaan palkitsevaa. Kasvi tarvitsee lepoajan, kun ylälehdet alkavat pudota. Laita kasvi viileään paikkaan ja kastele niukasti alkukevääseen saakka. Leikkaa kasvi voimakkaasti keväällä. Valitse uusista versoista 3–4 ja katkaise muut pois. Kesällä joulutähteä voi lannoittaa jokaisella kastelukerralla. Latvo kukka elokuun lopulla ja jatka säännöllistä lannoittamista, kunnes ylälehdet ovat kehittyneet.

Kukkiakseen uudelleen joulutähti tarvitsee viikkoja kestävän niin sanotun lyhyen päivän käsittelyn, jolloin se on valoisassa enintään 10 tuntia vuorokaudessa. Aloita käsittely syys–lokakuussa, ja peitä kasvi esimerkiksi laatikolla klo 17–8 väliseksi ajaksi. Marraskuun aikana pienet keltaisenvihreät kukat alkavat muodostua ja suojuslehdet vähitellen värjäytyä. Joulutähteä voi kasvattaa myös viherkasvina; pensaaksi kasvatettuna se viihtyy kesällä ulkona.

Joulukukka valkoinen

Hävitä kätevästi kompostissa

Jos uudelleen kukittaminen ei houkuttele tai se epäonnistuu, on joulukukkien hävittäminen helppoa. Koko kasvin voi laittaa multineen kompostiin tai biojätteeseen, eikä kukista synny turhaa jätettä. Kiertotalouden näkökulmasta kotimainen kukka onkin erinomainen hankinta. Muista kuitenkin poistaa kaikki muovikääreet ennen biojätteeseen laittamista.

 * * *

Hyasintti suorastaan räjähti kukkimaan joulun pyhinä ja tuoksu on tällä hetkellä raivokkaan voimakas. Tämän kukan osalta en itse aio kokeilla elinajan pidentämistä, mutta amarylliksen kanssa haluan testata onnistuisinko puhaltamaan sille lisäaikaa Kauppapuutarhaliiton ohjeilla.

Huonekuusi voi oikein virkeästi ja tärkeintä sille taitanee olla se ettei kuusi ole liian lähellä lämpöpatteria. Myös vettä olen antanut sille reilusti ja pitänyt aluslautasen koko ajan kosteana. Joka toinen päivä olen antanut lisää vettä ja tällä reseptillä huonekuusi näyttäisi viihtyvän hyvin.

Keväällä ilmojen lämmetessä huonekuusi siirtyy parvekkeelle ja tulevan kesän säästä riippuen se saa asustaa parvekkeella syksyn saapumiseen saakka – tavoitteena on että huonekuusi säilyisi hengissä myös tulevan joulun tarpeisiin.

Kivaa päivää kaikille!

Lue myös: Tulppaani – Kotimainen ja ekologinen lähikukka


Seuraa myös somessa