Maanantai-illan tunnelmaa…

Uusi viikko alkoi melkoisella tohinalla ja tänään on saanut juosta tukka putkella hoitelemassa asioita. Pakollisen hommien lisäksi on tänään pitänyt valmistautua myös huomisen Ilta-Sanomien jouluartikkelin kuvauksiin pikasiivouksella ja illalla juoksin vielä kukkakauppaankin hakemaan kauniin jouluisen kimpun saarekkeen päälle. Kiireestä huolimatta päivä on ollut tosi kiva ja ihana oli laitella kotia jouluiseksi jouluradion säestäessä taustalla.

Jouluinen sisustus iltatunnelmaa jouluvalot
Jouluinen sisustus iltatunnelmaa jouluvalot

Virittelin peikonlehden ympärille patterikäyttöisen valosarjan sillä idealla että joulupuun ei aina tarvitse olla perinteinen joulukuusi. Mikä tahansa patenttiratkaisu riittää, kunhan tunnelma tuntuu oikealta – kustannustehokasta joulusisustelua.

Jouluinen sisustus iltatunnelmaa jouluvalot
Jouluinen sisustus iltatunnelmaa jouluvalot

Tunnelmallista iltaa ja iloista alkanutta uutta viikkoa kaikille!


Seuraa myös somessa 

Uudet Calvin Klein alusvaatteet & kotoiluhousut

Kaupallinen yhteistyö: Stockmann Oyj

Stockmannille on saapunut runsaasti tuoteuutuuksia ja niiden joukosta bongasin lempialusvaatteideni parannellut 2.0-versiot: kokonaan mustat Calvin Klein Underwearin kaarituettomat Triangle-liivit, saman sarjan alushousut ja ihanan pehmoiset kotoiluun sopivat legginsit.

Asupostaus Calvin Klein alusvaatteet mustavalkoinen
Asupostaus Calvin Klein alusvaatteet mustavalkoinen

Calvin Kleinin pehmeästä modaalisekoitteesta valmistetut CL Black -legginsit ja Unlined Triangle Black -liivit ovat äärimmäisen mukavat päällä. Mistään ei purista eikä kiristä ja rintaliivien joustava resori on tässä uudessa mallissa todella pehmeä, pehmeämpi kuin edeltäjässään jossa valkoinen logollinen ympärysresori. Triangle-liivejä käytän monesti ihan arkikäytössäkin, mutta pääasiallisesti näiden tarkoituksena on toimia yöasuna ja mukavina kotoiluvaatteina.

Asupostaus Calvin Klein alusvaatteet mustavalkoinen
Asupostaus Calvin Klein alusvaatteet mustavalkoinen

Suosittelen Calvin Klein Underwearin uutta Black-mallistoa todella suurella ilolla ja tyytyväisyydellä. Meillä tykkää koko perhe Calvin Kleinin alusvaatteista ja joulukuusen alta löytyy tänäkin vuonna CK-pyjamat sekä miehelle että tytölle. Stockmannin uutuudet ja kivat joululahjaideat löydät täältä: stockmann.com/uutuudet

Leppoisaa lauantaita kaikille & huomiseen!

Lue myös: Koukussa Calvin Kleiniin


Seuraa myös somessa 

UUSIX-verstas Goes Itis – Ihana joululahjapuoti

Kauppakeskus Itikseen avautui tänään Helsingin kaupungin ylläpitämä Uusix pop up -kauppa, jonka valikoima koostuu kokonaisuudessaan Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveystoimen kuntouttavan työtoimintayksikön valmistamista käsitöistä kalusteista villasukkiin ja keittiötarvikkeista kauniisiin koruihin. Suloisia tuotteita pullollaan oleva pikkukauppa putkahti eteeni ohikulkumatkalla ihan sattumalta juuri tänään avajaispäivänä ja ihastuin ikihyviksi.

Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti

Anna tukesi hyvälle asialle

Uusix (viralliselta nimeltään Uusix-verstaat) on Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveystoimen ensivaiheen kuntouttavan työtoiminnan arviointityöpaikka, jonka tarkoitus on tukea elämänhallintaa ja edistää asiakkaiden paluuta työmarkkinoille. 

Uusixilla on kaksi toimipaikkaa, joissa työskentelee useita satoja kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita. Uusix mahdollistaa myös oman osaamisen päivittämistä perinteisillä käsityöpajoilla, kuten Puu & Pinta, Metalli, Fillari, Kädentaito, Koru, Keramiikka, Painotex, Kutomo ja Ompelimo.

Uusix-verstaan tuotteita ostamalla annat tukesi hyvälle asialle! Katsokaa nyt miten kauniita nämä joulupuodissa esillä olevat tuotteet ovat! Käsin kosketellessa tuntee ja näkee miten tarkasti jokainen pannulappu ja pussukka on ommeltu ja miten sileäksi puulastatkin on hiottu ja viimeistelty.

Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti

Kierrätysmateriaaleista valmistetut tuotteet

Uusix-toiminnan perustana on eettisyys ja kestävän kehityksen periaatteet. Oleellinen osa Uusixin toimintamallia on kierrätysmateriaalien hyödyntäminen uusien tuotteiden valmistuksessa. Lahjoituksena saatuja kierrätysmateriaaleja pyritään hyödyntämään mahdollisimman monipuolisesti ja kekseliäästi, ja monet kaatopaikalle tuomitut tavarat ja materiaalit ovatkin saaneet uuden elämän Uusix-tuotteina.

Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti
Uusix versas käsityö lahjapuoti

Ihana joulupuoti Uusix Itiksessä

Uusix-verstaan jouluisen pop up -myymälän löydät Kauppakeskus Itiksestä Eastonin yhdyskäytävältä. Myynnissä monenlaista ihanaa kotiin, itselle ja lahjaksi Uusixin kierrätysdesign-valikoimasta. Aleosastolla myös löytöjä edellisten sesonkien valikoimista. Lisätietoja löydät Uusix-verstaan sivuilta: uusix.fi

Kauppa avoinna 16.11.-16.12.2018 tiistaista perjantaihin klo 10-18, lauantaina klo 11-17  ja sunnuntaisin klo 11-17. Maanantaisin myymälä on suljettu. Käykäähän tutustumaan tuotteisiin, joilla jokaisella on tarina!

Iloista viikonloppua kaikille & huomiseen!


Seuraa myös somessa