Pieniä asioita…

Citymarkettiin oli ilmestynyt suloisia mehikasveja, jotka myydään valmiissa valkoisessa keramiikkaruukussa. Ruukusta tulee mieleen Kählerin maljakot, joita näkee todella paljon ruotsalaisten bloggaajien kuvissa. Siskoni ja kummityttöni ovat innostuneet vihersisustamisesta (olen saattanut tartuttaa heihin vihervillityksen) ja ostin meille kaikille tuollaiset kodin ilottaret.

Pieni mehikasvi ja minikokoinen NUR tarjotin hiusponnarien säilytykseen - Omakotivalkoinen
Pieni mehikasvi ja minikokoinen NUR tarjotin hiusponnarien säilytykseen - Omakotivalkoinen

Olen pähkäillyt viime syksystä asti hiusten leikkuuta, enkä vieläkään tiedä mitä tälle pehkolle tekisin. Olen todella laiska tekemään kampauksia ja haluan pitkien hiusten olevan mahdollisimman hyväkuntoiset, joten runsasta käherrystä tai hiustököttien käyttöä välttelisin joka tapauksessa.

Olen syyllistynyt käyttämään ponnaria tai suttunutturaa aivan liian usein. Siksi kannattavinta olisi pätkäistä uusi lyhyempi hiusmalli ennen kuin kevätaurinko kunnolla alkaa paistamaan. Ponnareiden lisäksi olen joutunut turvautumaan myös pinneihin, joita säilytän käden ulottuvilla Nurin minitarjottimessa.

Pieni mehikasvi ja minikokoinen NUR tarjotin hiusponnarien säilytykseen - Omakotivalkoinen

Tänään on touhuttu monenlaista, joista parasta on ehdottomasti äidin luona kyläily korvapuustikahvien merkeissä. Mammani pullat ovat maailman parhaita – isoja, meheviä ja maukkaita.

Leppoisaa lauantai-illan jatkoa kaikille!


Seuraa myös somessa 

Only Play – Sporttinen asupostaus

Kaupallinen yhteistyö: Stockmann Oyj

Sain Stockmannilta yhteistyön ohessa lahjakortin, jonka hyödynsin sporttivaateostoksissani. Stockan laajasta urheiluvaatevalikoimasta löytyy mm. Nikea, jotka ovat tunnetusti laadukkaita. Halusin kokeilla kuitenkin hieman edullisemman hintaluokan vermeitä ja testata millainen on laatu uudessa Only Play -urheiluvaatemerkissä.

Only Play sporttinen asukokonaisuus - Asupostaus Omakotivalkoinen
Only Play sporttinen asukokonaisuus - Asupostaus Omakotivalkoinen

Kuvat: Only Play

Edullinen Only Play urheilumallisto

Ostoskoriin päätyi pitkän pähkäilyn jälkeen Only Playn pitkähihainen Lola Ls Training Tee, korkeavyötäröiset ja supermukavat Carly Training Tights -trikoot sekä kätevän kokoinen konepestävä Promo Bag -treenikassi. 

Only Play sporttinen asukokonaisuus - Asupostaus Omakotivalkoinen
Only Play sporttinen asukokonaisuus - Asupostaus Omakotivalkoinen
Only Play sporttinen asukokonaisuus - Asupostaus Omakotivalkoinen
Only Play sporttinen asukokonaisuus - Asupostaus Omakotivalkoinen

Mukavat urheiluvaatteet tanssitunnille, lenkille ja salille

Olen treenannut näissä Only Playn vetimissä nyt kolme kertaa ja tykkään kovasti siitä miten hyvin ne istuvat päällä kuntolaitteissakin temppuillessa. Lola Ls Training Tee -paita on takaa pitempi, jonka vuoksi voin huoletta nostella käsiä ylös ilman että iho vilkkuu helman alta.

Korkeavyötäröisten Carly Training Tights -trikoiden vyötärökaistale on sopivan napakka ja pitää joulunjälkeisen jenkkakahva-alueelle ilmestyneen löysyyden timmisti paketissa.

Promo Bag -treenikassi osoittautui materiaaliltaan hieman ohuemmaksi kuin oletin, mutta plussapuolena siinä on hyvä ilmanvaihto, varsinkin jos unohtaa treenikengät tai kostean pyyhkeen kassiin. Ei tule hajuhaittoja, sillä ilma pääsee kiertämään kankaan läpi, toisin kuin muovipinnoitetuissa treenikasseissa. 

Only Play sporttinen asukokonaisuus - Asupostaus Omakotivalkoinen
Only Play sporttinen asukokonaisuus - Asupostaus Omakotivalkoinen
Only Play sporttinen asukokonaisuus - Asupostaus Omakotivalkoinen
Only Play sporttinen asukokonaisuus - Asupostaus Omakotivalkoinen

Stockmann Sport – Monipuolinen valikoima

Jos etsit kohtuuhintaisia hyvälaatuisia urheiluvaatteita, suosittelen tutustumaan Only Play -urheiluvaatteiden valikoimaan. Mustien treenivaatteiden lisäksi valikoimassa on perinteistä sporttipinkkiä sekä muita neonvärejä. Stockmannin laajan urheiluvalikoiman löydät kokonaisuudessaan: stockmann.com/sport

Lue myös: Liikkumisen riemua, treenivaatteita & extra-alennuksia


Seuraa myös somessa 

Uusi osa String-kokonaisuuteen

Ostin Finnish Design Shopin ennakkoalesta String System -lokerohyllyn, johon istutin mehikasveja. Arvioni kasvien menekistä meni hieman pieleen ja yksi lokeroista jäi kokonaan tyhjäksi, hupsista. Yritän ehtiä viikonloppuna hakemaan Plantagenista lisää mehikasveja sekä pussillinen istustusmultaa, jotta lokerot ovat täydemmät.

String System lokerohylly - Uutuus mallisto ja vihersisustusvinkit Omakotivalkoinen
String System lokerohylly - Uutuus mallisto ja vihersisustusvinkit Omakotivalkoinen
String System lokerohylly - Uutuus mallisto ja vihersisustusvinkit Omakotivalkoinen

Uudet String System lisäosat

Ruotsalaiset arkkitehdit Anna von Schewen ja Björn Dahlström tarttuivat haasteeseen, kun heitä pyydettiin suunnittelemaan ikoniseen String Systemiin lisäosia. Lopputulos on String+, aivan uusi kokoelma tuotteita, jotka kunnioittavat alkuperäistä ja tuovat siihen samalla jotain aivan uutta.

Yksi sarjan uutuuksista on kestävästä ABS-muovista valmistettu lokerohylly, joka koostuu kolmesta kulhosta. Viherkasvien lisäksi siinä on helppo säilyttää pientavaraa tai vaikka lasten leluja. Valkoiseksi maalattu metallinen kehikko tukee hyllyä, joten se on erittäin tukeva ja kestää painavampaakin täytettä. 

String System lokerohylly - Uutuus mallisto Omakotivalkoinen
String System lokerohylly - Uutuus mallisto ja vihersisustusvinkit Omakotivalkoinen
String System lokerohylly - Uutuus mallisto ja vihersisustusvinkit Omakotivalkoinen
String System lokerohylly - Uutuus mallisto ja vihersisustusvinkit Omakotivalkoinen

Minä vetäisen treenitamineet nyt päälleni ja lähden lenkille, jotten illan tullen taas väsähdä ja keksi kymmentä tekosyytä jättää lenkkeilyt ja liikunnat väliin. 🙂

Touhukasta torstaita kaikille!

Tuotekuvat: string.se


Seuraa myös somessa