Leffa-arvostelussa Jurassic World 2015

Eilinen elokuvareissu oli todellinen elämys ja uusi Jurassic World lunasti odotukseni erittäin kirkkaasti. Elokuva ansaitsee minulta 5/5 tähteä. Alla oleva leffa-arvostelu sisältää hieman juonipaljastuksia, joten älä jatka lukemista jos et halua tietää mitään ennakkoon.

Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015

Vauhdikas paluu Isla Nublarin saarelle

Jurassic World elokuvan tapahtumapaikkana toimii ykköselokuvasta tuttu Isla Nublarin saari, jonka uumenista löytyy John Hammondin unelmaa mukaileva dinosauruspuisto. Puisto on toiminut jo lukuisia vuosia ja sen vetonauloina ovat dinosaurusnähtävyyksien lisäksi upeat lomahotellit sekä ostoskadut.

Valtavan teemapuiston uutuudenviehätys on kuitenkin haihtunut ja uutta yleisöä houkutellakseen teemapuiston biologit kehittävät laboratoriossaan geenimuunnellun hybridin, jonka tarkoituksena on nostaa kiinnostusta ja taata sijoittajille tuloja myös jatkossa. 

Bryce Dallas Howardin esittämä puiston johtaja Claire vastaa huvipuiston taloudellisista näkymistä ja ajattelee dinosaurusten olevan pelkästään hyödykkeitä. Hän ei kuuntele puiston työntekijöitä, jotka vaativat kohtelemaan dinosauruksia eläiminä arvostavasti ja miljoonien vuosien evoluutiota kunnioittaen.

Kiireinen businessnainen Claire kohtaa monia kommervenkkejä, joiden lisäksi hän saa hoidettavakseen siskonsa kaksi alaikäistä poikaa, jotka ovat tulleet lomailemaan dinosaarelle.

Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015

Uusi hurja hybridi – Indominus Rex

Aiemmista Jurassic Park -elokuvista tuttu lapsimomentti toteutuu tässäkin tuotoksessa Clairen siskonpoikien Zachin ja Grayn lähtiessä omille teilleen säännöistä piittamatta. Samaan aikaan juoni alkaa tiivistyä myös toisaalla, kun Clairen valvonnan alaisuudessa luotu uusi superälykäs hybridi-dinosaurus Indominus Rex juonii itsensä vapaaksi aitauksestaan.

Dna-koktailinsa ansiosta hämmästyttäviä fysiologisia ja älyllisiä kykyjä osoittava hirmulisko osoittautuu psykopaatiksi, joka alkaa raivata tietään kohti pahaa-aavistamattomia huvipuistovieraita. Apuun rientää Chris Prattin näyttelemä dinosauruskouluttaja Owen Grady, jonka avustuksella elokuvaan saada lisää vauhtia.

Juonenkäänteitä tämän enempää teille paljastamatta totean, että elokuvan juoni ja etenemistempo oli todella onnistuneesti rakennettu. Henkeään sai pidätellä useasti ja pitihän sitä kahdesti pienet itkutkin tirauttaa elokuvateatterin pimeydessä.

Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015

Kunniakas jatkotarina alkuperäiselle elokuvalle

Elokuvan käsikirjoitus on hyvin suoraviivainen ja selkeä. Se toimii kunniakkaasti alkuperäisen Jurassic Parkin jatkumona. Erikoisefektit ovat todenmukaisia ja näyttelijäkaartin valinta meni omasta mielestäni nappiin. Taustalla kuullaan John Williamsin tuttuja tunnussäveliä, jotka hetkittäin herkistävät paatuneimmankin elokuvakriitikon sydämen.

Itselläni tirahti tippa linssiin jo elokuvan ensimetreillä kuullessani klassisen tunnussävelen kajahtavan ulos elokuvateatterin kaiuttimista. Tähän varmasti vaikuttaa myös se, että Jurassic Parkin musiikillinen maailma tuo minulle mieleen lapsuuteni ensimmäisen elokuvateatterielämyksen. Ihka ensimmäinen leffateatterielokuvani oli nimittäin ensimmäinen Jurassic Park vuodelta 1993.

Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015
Leffa-arvostelu Jurassic World 2015

Jurassic World – 5 tähden arvoinen elokuva

Pidin elokuvasta todella paljon ja suosittelen Jurassic Worldia kaikille jännäreistä, scifistä ja luonnonkatastrofi-elokuvista pitäville. Tämä on leffa joka pitää ehdottomasti nähdä vielä uudestaankin ja trailerin voit katsoa yltä.

Tänään on ollut niin synkkä ja sateisenharmaa päivää, että joudun siirtämään lupaamani keittiöön liittyvän postauksen huomiselle. Toivottavasti huomenna riittäisi sen verran valoa että saan muutaman valokuvan napsaistua.

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Kuvat: Universal Pictures, Jurassic World 2015

Lue myös: Leffa-arvostelu: Jurassic World Fallen Kingdom


Seuraa myös somessa 

Toivepostaus – Sisustussuosikkini

Lukijani Niina toivoi postausta sisustussuosikeistani, jossa kertoisin omista lempparitavaroistani ja syistä miksi ne ovat minusta niin kovin ihania. Olen sisustuksen puolesta aika optimaalisessa tilanteessa, sillä tykkään meidän kodista ja jokaisella kalusteella ja sisustustavaralla on jonkinlainen suosikkiin verrattavissa oleva asema. Tässä kuitenkin muutama mööpeli, jotka ovat selvästi ylitse muiden.

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

String Pocket hyllyt

String Pocket -seinähylly lunasti paikkansa heti ensimmäisestä hetkestä alkaen ja on siitä asti ollut syrjäyttämätön suosikkini. Se on sekä moderni että klassinen, sirolinjainen ja seinäelementtinä kevyt kuin höyhen. Se häipyy taustaansa niin hyvin, ettei sitä meinaa huomata ilman hyllyllä olevia tavaroita – kauniit sisustustavarat saavat arvoisensa huomion.

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

By Lassen Kubus -sarjan kulhot ja kynttiläjalat

By Lassen Kubus-kulho ja saman sarjan nelihaarainen kynttilänjalka ovat yksinkertaisella muotoilullaan vieneet sydämeni. Kulhoja voi käyttää hyvin monipuolisesti niin tarjoilussa kuin sisustuksessakin. Omasta mielestäni ne näyttävät parhaimmalta rönsyilevien viherkasvien kanssa. Kynttilänjalan kolmiulotteinen muoto on näyttävä kaikista katselukulmista, se on yksinkertaisuudestaan huolimatta hyvin mielenkiintoinen ja elegantti. 

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

Eames House Bird puulintu

Vitran valmistama Eames House Bird kuuluu kodin turhakkeisiin, sillä sen ainoa funktio on näyttää kivalta. Itselleni se on paljon muutakin kuin puusta valmistettu koriste-esine. Se edustaa ajattomuutta yli vuosikymmenten ja hartaasti toivon että lintunen lentää liihottaa aikanaan aikuiseksi kasvaneen tytön kotiin ja siitä hänen lapsilleen.

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

Skandinavisk tuoksukynttilät

Skandinaviskin tuoksukynttilät kuuluvat myös suosikkitavaroihini. Kuvissa niitä edustamassa ovat valkoinen LEMPI sekä mustaan lasipurkkiin pakattu KOTO. Kynttilät ovat erittäin laadukkaita, pitkäkestoisia ja hyvältä tuoksuvia, parasta tuoksukynttilöiden A-luokkaa.

Arvostukseni annan myös skandinaaviselle suunnittelulle ja ihanalle rakkaustarinalle niiden taustalla, tarinan voit käydä lukemassa vanhasta postauksestani TÄÄLTÄ. Muuta lisäinfoa löydät vuorostaan TÄÄLTÄ.

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

Freemover kynttilänjalat

Freemoverin kynttilänjalat ovat suhteellisen uusi ihastukseni. Yksinkertainen muotoilu toimii tässäkin tapauksessa jujuna, yksinkertaisin on yleensä kauneinta. Tiedän silti jo nyt että ne ovat elämänkumppaneitani, jos tavarasta nyt voi tuota nimitystä käyttää.

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

Muurame Mup taso

Muuramen kanssa yhteistyössä suunnittelemani Mup-tasokokonaisuus tuli ja lunasti itselleen ultimaattisen ykköskalusteen aseman. Sen sisään mahtuu uskomaton määrä pientä tilpehööriä ja sen kaunis vaakalinja vaikuttaa huoneen pitkulaiseen muotoon tasoittavasti. Sen pinta on samettisen sileä ja kaluste itsessään niin jykevä, etten usko sille koskaan löytyvän arvoistaan korvaajaa. Rakastan!

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

Louis Poulsen AJ-valaisimet

Yksi pisimmistä tavararakkauksistani on kohdistunut Louis Poulsenin AJ-sarjan valaisimiin, joita minulta löytyy kaksin kappalein pöytä- ja lattiavalaisimen muodossa. Ystäväni totesi valaisimen muistuttavan Alien-elokuvan avaruusoliota ja ehkä siinä tosiaan on jotakin perää. Tykkään nimittäin Sigourney Weaverin tähdittämistä Alien-elokuvistakin, vaikka ne nykypäivänä näyttävätkin jo erikoisefektien osalta hieman vanhanaikaisilta.

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

Artek A330s riippuvalaisin

Toinen valaisinsuosikkini on Alvar Aallon suunnittelema kultakelloksikin usein kutsuttu Artekin A330s-riippuvalaisin. Olohuoneesta niitä löytyy kaksi ja kolmas roikkuu makuuhuoneen katosta. Valaisimessa parasta on sen yksinkertaisen kaunis ja hentoinen ulkomuoto. Pieneen pakettiin mahtuu aimo annos täyttä tavaraa, olen erittäin ylpeä saadessani omistaa kolme näitä kauniita ikiklassikoita.

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

Mademoiselle on tuolijumala

Ilmari Tapiovaaran vuonna 1956 suunnittelema Mademoiselle-tuoli on tuolijumala. Sen lisäksi että se on ergonomisesti täydellinen ja uskomattoman mukava istua, on se myös äärimmäisen kaunis. Näitä tuoleja ostaisin mielelläni kodin täyteen ihan jo sen mukavuuden vuoksi, mutta mielestäni näyttävä tuoli on parhaimmillaan yksinäisenä katseenvangitsijana.

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

Floyd Greyn Milou-printtitaulu

Lemppareiden joukosta löytyy myös Floyd Greyn taiteilema Milou-niminen printtitaulu, jonka naisfiguuri edustaa minulle huoletonta asennetta kauneutta kohtaan. 

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

Pappelina matot

Pappelinan matoista olen paasannut teille monen postauksen verran vuosien saatossa, joten jätän virteni sen osalta lyhyeksi. Maailman parhaasta Pappelinasta voit käydä lukemassa TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.

Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat
Sisustusblogi Omakotivalkoinen ja sisustuksen suosikkikalusteet ja tavarat

Suosikit olohuoneessa

Olohuoneessa ja keittiössä tulee vietettyä eniten aikaa ja huomasin postausta miettiessäni että olen huomaamattani koonnut suosikkitavarani olohuoneeseen. Toki tykkään todella paljon muistakin meidän tavaroista ja String-hyllyjä sekä valkoisia Pappelina-mattoja onkin ripoteltuna vähän sinne tänne. Suosikkini ovat etsiytyneet kuitenkin aika nätisti vieri viereen tuonne olohuoneen puolelle.

Heipat huomiseen!

Lue myös: Oman kodin vanhimmat aarteet


Seuraa myös somessa 

Helsingin kesää & dinosauruksia

Puistoja, rantaa kiertäviä kävelykatuja, kesäistä merituulta, hiekkaa joka rapisee kengän pohjassa, lokkien kirkunaa, jätskikioskeja ja iloisten ihmisten hälinää… Rakastan Helsingin kesää.

Helsingin kesä - Ihanat kaupunkimaisemat
Helsingin kesä - Ihanat kaupunkimaisemat
Helsingin kesä - Ihanat kaupunkimaisemat
Helsingin kesä - Ihanat kaupunkimaisemat
Helsingin kesä - Ihanat kaupunkimaisemat
Helsingin kesä - Ihanat kaupunkimaisemat

Mielenkiintoista arkkitehtuuria löytyy melkein joka nurkalta. Huhtikuussa avautunut Hakaniemen Säästöpankin rannassa sijaitseva Meripaviljonki on veden päällä kelluva ravintola. Sen lasiseinien läpi voi ihailla Eläintarhanlahteen avautuvaa merinäkymää.

Jurassic World 2015 ensi-ilta

Illan ohjelmassa – Jurassic World ensi-ilta

Tänään ohjelmassa on torstaina ensi-iltansa saanut Jurassic World -elokuva, jonka ilmestymistä olen odottanut jo monta vuotta. Muistan elävästi elämäni ensimmäisen elokuvateatterikokemuksen kun kävimme ystäväni Lauran ja hänen äitinsä kanssa vuonna 1993 katsomassa Jurassic Parkia. Kokemus oli pienelle tytölle uskomattoman upea ja sytytti kiinnostukseni sekä dinosauruksiin että elokuviin.

Elokuvan trailerin perusteella vaikuttaisi siltä, että uusimman dinoleffan juonena on ihmisten geenimanipuloiman pedon maailmanvaltausmatka. Jos oikein ymmärsin, liittoutuvat ihmiset muiden dinojen kanssa pelastaakseen toisensa. Varsin mielenkiintoinen näkökulma, varsinkin kun miettii miten älykkäitä ja kostonhimoisiakin pienet ja petolliset raptorit ovat aikaisemmissa elokuvissa olleet. Hui sentään, en malttaisi enää odottaa. 😀

Jännittävää päivää kaikille!


Seuraa myös somessa