Leipomisesta innostunut

En ole koskaan aikaisemmin innostunut leipomaan mitään sämpylöitä tai pikkupullia haastavammasta leipomisesta. Jostakin kummallisesta syystä olen nyt alkanut haikailemaan omatekemiä muffinseja, juustokakkuja ja marjapiiraita. En ehkä niinkään herkuttelun osalta, vaan eniten minua kiinnostaa puuhastelu niiden parissa. Ehkäpä syynä on se, että olen onnistunut pitämään kukkani hengissä ja sitä kautta luotto omiin kykyihin on himppasen kasvanut. Keittiössä olen edelleen melkoinen sähläkäpälä, mutta jospa sitä tekemällä oppisi hyväksi kokiksikin, kun viherpeukalona toimiminenkin on alkanut sujumaan näin hyvin.

Mustavalkoiset leivontavälineet

Ruoanlaittovälineiden suhteen olen aina ollut todella pihi kattiloita lukuunottamatta. Vispilät, veitset ja kaapimet ovat ikivanhoja markettimerkkien halpisvempaimia vuodelta nakit ja muusi. Puulastat ja -kauhatkin ostan vaihtamisen tarpeessa sieltä mistä halvimmalla saa, eli Tigeristä euron kipale.

Uskon että kokkailu sujuisi hieman helpommin oikeanlaisilla välineillä. Päteehän tämä siivoamiseenkin – hyvällä mopilla pesee lattioita paljon mukavammin, kuin liian lyhytvartisella tai parhaat päivät nähneellä teipatulla DIY-luutulla. Ruokablogeissa onkin tullut viihdyttyä viime aikoina melkoisesti.

Mustavlkoisia ruoanlaittovälineitä leipomiseen

Mustavalkoisia keittiövälineitä leivontaan

Innostuin puuhastelemaan mustavalkoisia keittiövälinekollaaseja, tuotteista jotka näkisin mieluusti omassa köökissäni. Artekin Siena-kuosi uppoaa minuun edelleen ja pannulappujen lisäksi tarvitsisin sottapytylle sopivan essun sekä kuumien uunivuokien käsittelyyn sopivan patakintaan.

Kakkuvuokia en omista nyt ainuttakaan, mutta jos meinaan ryhtyä leipuriksi tarvitsen sellaisenkin. Joustava silikoninen My Wonder Cake -vuokasetti vaikuttaa varsin toimivalta sellaiselta, nyt pitäisi vain päättää haluanko tehdä neliskanttisia vai pyöreitä kakkuja.

Alessin Tower-mittakuppisetin osat voi pinota tilaa säästäen päällekkäin. Mepal Rostin leivontakulhot ovat äitini suosikkeja ja luotan hänen sanaansa siitä että nämä ovat muovikulhojen aatelia. Ne eivät naarmuunnu sisältä vaikka kuinka raivokkaasti metallivispilöillä vatkaisi taikinoita.

Söpöt paperiset polkadot-vuoat löysin myös Stockmannilta ja tuollaisista tarjoilisin salmiakkikuorutettuja vadelmamuffinsseja jos ja kun niitä opin vielä joskus tekemään.

Stockmann Hullut Päivät tärpit mustavalkoinen kattaus skandinaavinen

Mustikka on tämän hetken lempparini ja huomenna aion kokeilla jääkaapissa valmistuvan keksipohjaisen mustikkajuustokakun valmistusta mummun tullessa kyläilemään. Mustikkamuffinejakin harkitsin, mutta riski niiden kärventämiseen on liian suuri. Parempi siis valmistaa jotakin sellaista mihin ei uunia tarvita.

Kivaa perjantai-iltaa kaikille!

Tuotekuvat: Stockmann / valmistajat


Seuraa myös somessa 

Laiskottelijan jaarittelua ilman oikeaa asiaa

Meillä on tänään otettu tosi lunkisti ja lähinnä pötkötelty sängyssä peiton alla piilossa kylmältä ilmalta ja sateelta. Tyttö katselee iPadilta piirrettyjä ja minä läppäriltä Netflixin kautta Make it or brake it -sarjaa, jossa olen päässyt kakkoskauden jaksoihin. Aamulla jo ennakkoon tuskailin pitkästyttävän tylsäksi muodostuvaa päivää, mutta oikeastaan onkin hyvä juttu, ettei ole mitään järkevää tai hyödyllistä tekemistä. Saadaan luvan kanssa upota sängyn pohjalle ja tuhlata aikaa kivojen ohjelmien katseluun.

Laiskottelijan jaarittelua
Laiskottelijan jaarittelua
Laiskottelijan jaarittelua
Laiskottelijan jaarittelua
Laiskottelijan jaarittelua
Laiskottelijan jaarittelua

Sängystä on suora ja esteetön näkyvyys ikkunan takana avautuvalle partsille ja saan nauttia uusista violeteista kukistani menemättä fyysisesti ulos hytisemään. Jos en tietäisi että ulkona on vain +10°C, luulisin siellä olevan kesäinen keli.

Muutama postausaihe kutkuttelee mielessäni, mutten tiedä saanko tätä vetämätöntä oloani kohentumaan kuvatakseni teille muutakin kuin sen mihin näkökenttäni sängystä ulottuu. Laiskottelun huono puoli on siinä, että se jää päälle – kun aamulla ei jaksa, ei jaksa illallakaan, eikä seuraavana päivänä senkään vertaa jos ei olisi aivan pakko. Nyt kuitenkin turhanpäiväinen jaadijaa seis tai postauksesta tulee kilometrin mittainen tyhjänpuhumisen opinnäytetyö. 😀

Heipat!


Seuraa myös somessa 

Edullista & 100% suomalaista hiustenhoitoa

Viimeiset Tigin ja Redkenin hiustenhoitotuotteet on käytetty ja nyt meidän perheessä käytetään pelkästään Erittäin Hieno Suomalainen -sarjan 100%:sti kotimaisia shampoita ja hoitoaineita. Oman kuontaloni pesen fiiliksen mukaan Koivu-, tai Mustikka-shampoolla, hoitoaineena käytän perinteistä ja lapsuudesta tuttua valkoista hoitoainetta. Tytölle ostin ompuntuoksuisen EHS:n Herra Hakkarainen 2 in 1 (shampoo ja hoitoaine yhdessä) tuotteen, joka pesee hentoiset hiukset hellävaraisesti.

Kokemuksia Erittäin Hieno Suomalainen shampoosta ja hoitoaineesta - Omakotivalkoinen testaa

Mustikkashampoo ja -hoitoaine

Erittäin Hieno Suomalainen Mustikkashampoo tarjoaa kesänraikasta energiaa kuiville ja käsitellyille hiuksille kosteuttaen ja hoitaen niitä. Silikoniton, aitoa suomalaista mustikkauutetta sisältävä shampoo on valmistettu puhtaista ja parhaista raaka-aineista.

Saman tuotesarjan mustikkainen hoitoaine viimeistelee ja kosteuttaa käsitellyt ja kuivat hiukset. Hoitoaineen osalta kannattaa huomioida, että se sisältää pienen määrän silikonia, joka tekee huonokuntoiset hiukset sileämmiksi ja kiiltävämmiksi. Tämä on ainoa silikonoitu tuote Erittäin Hieno Suomalainen -tuotesarjassa ja vaikka silikoni ei pienissä määrin olekaan haitallista hiuksille, jätän kuitenkin tämän herkullisen tuoksuisen hoitoaineen kaupan hyllyyn nyt ja jatkossakin.

Kokemuksia Erittäin Hieno Suomalainen shampoosta ja hoitoaineesta - Omakotivalkoinen testaa

Testissä Erittäin Hieno Suomalainen tuotteet

Oma suosikkini Koivu-shampoo sisältää luonnon omaa eliksiiriä, hentoja suomalaishiuksia vahvistavaa koivu-uutetta. Koivunlehdistä saatavaa uutetta on jo vuosisatojen ajan osattu käyttää hiusten huuhteluvedessä hoitavana ainesosana. Hellävarainen koivushampoo sopii myös usein toistuvaan pesuun ja jättää hiukset ihanan ilmavaksi ja keveäksi. 

Nostalginen sininen perusshampoo tuo tuoksullaan mieleeni oman lapsuuteni kylpy- ja saunapäivät, koko perhe pesi hiuksensa sinisellä shampoolla ja valkoisella hoitoaineella. Tykkäsin muksuna enemmän Linna-shampoosta, koska pullo oli söpön vaaleanpunainen.

Kokemuksia Erittäin Hieno Suomalainen shampoosta ja hoitoaineesta - Omakotivalkoinen testaa

Ihanan nostalgiset tuoksut

Myös tervan tuoksuisesta shampoosta tykkään, se on parhaimmillaan viikonloppujen saunailta-shampoona. Terva-löylytuoksua tykkään käyttää löylyveden joukossa syksystä kevääseen, koivuntuoksu on enemmän kesäsaunaan sopiva. Syksyn tullen meinaan tervashampoon pitkästä pitkästä aikaa ostaa, mutta kesästä aion kuitenkin nautiskella suomalaiseen tapaan koivuneitona.

Kokemuksia Erittäin Hieno Suomalainen shampoosta ja hoitoaineesta - Omakotivalkoinen testaa

Erittäin Hienon Suomalaisen shampoon tarina

Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo on pysynyt osana suomalaista arkea ja hienoja hetkiä jo vuodesta 1974. Menestysshampoon reseptissä on aimo annos sisukkuutta, rehellisyyttä ja suomalaista arvomaailmaa.

Kirsti Paakkasen suunnittelema sarja omaa mielenkiintoisen syntytarinan, jossa tuotteiden ominaisuudet on valittu suomalaisten sydäntä lähellä olevista asioista. Tuotteesta kerrotaan näin:

Pullon muodoksi valikoitui apteekkipullo, sillä apteekki edusti suomalaisten mielissä kaupoista luotettavinta. Sininen väri on tuttu lipustamme, kesätaivaasta, sinisilmistä ja epävirallisesta kansallisasustamme, Suomi-verkkareista.

Pitkän tuotekehityksen tuloksena syntyi kermaisen täyteläinen koostumus, joka hienojen ominaisuuksiensa lisäksi symboloi kauan kaivattua vaurautta ja arjen luksusta. Pullon kylkeä kuvittavaan vaakunaan tallentui kappale suomalaista sielunmaisemaa, punainen tupa järven rannalla. Kokonaisuudesta tuli harmoninen ja taianomainen, kuin hiukset pehmeiksi pesevä sadevesi.

Kaikki Erittäin Hieno Suomalainen -tuoteperheen tuotteet valmistetaan parhaista, puhtaista raaka-aineista Heinävedellä. Niinpä koko tuotesarjalle onkin myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlipputunnus.

Lähde: erittainhienosuomalainen.fi

Kokemuksia Erittäin Hieno Suomalainen shampoosta ja hoitoaineesta - Omakotivalkoinen testaa

Siivouspäivän kruunaa saunominen

Siivouspäivän siivouspostaus olikin nyt sitten itsensä puunaamispostaus. Iltasella tein todella vauhdikkaan siivouksen – pyyhin pölyt, vaihdoin lakanat, imuroin, moppasin lattiat jne. mitä nyt normaalistikin aina teen. Saunassa rentoutin kylmän ilman aiheuttamaa niskajumitustani lähes tunnin ja kohta sukellan puhtoisena nukkumaan peiton alle koivuntuoksissa hiuksissani. 🙂

Kauniita unia kaikille yökyöpeleille!

Kuvat: 2 & 5 Cederroth.fi


Seuraa myös somessa