Se toisenlainen totuus

Siivoamisesta tykkäävänä ihmisenä olen jo aika haka suorittamaan pikaisen yleissiivouksen, eikä siihen puoltatuntia enempää aikaa uhraannu. Joskus kuitenkin mukavuudenhaluinen laiskuus iskee minuunkin ja istun mieluummin villasukissani sohvalla töllöä tuijottamassa, kuin että viuhtoisin imurin varressa rätti toisessa kädessä menemään. Neljänä päivänä viikossa meillä on koti suhteellisen tiptop, mutta ne kolme muuta päivää meillä viihdytään tämän näköisessä ympäristössä… 😀

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Blogikodin sotkuisuus

Tasaisin väliajoin saan kommenttia siitä, että blogit, kuten minunkin, ruokkivat mielikuvaa täydellisestä elämästä ja varsinkin sisustusblogeissa painotus on aina siinä että kaikki on niin ihanaa, kaunista ja siistiä. Kyllähän se kuitenkin niin on, että kaikkien meidän kotona on välillä sotkuista.

Joskus epäjärjestys ja kaaos valtaa jokaisen neliömetrin ja pienten lasten kanssa lelut ovat yksi niistä suurimmista kaaoksen aiheuttajista, kuten meilläkin. Vaikka rakastankin asua siistissä kodissa ja nautin siivoamisestakin, en ole kuitenkaan sellainen siisteysintoilija ettei koskaan olisi rojut levällään tai pöydällä leivänmurusia.

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Tavarat hujan hajan ja pitkin poikin

Tv-taso on yleensä siistissä kunnossa ja usein se on sotkupäivinä se ainut kodin kohta jota kehtaan kuvailla blogiin. Maanantaista asti olen ollut saamaton ja hoitanut lähinnä vain pakolliset astianpesut ja pyykkihuollot.

Nyt tv-taso on muuten ihan ok, mutta jostakin pikkuneitimäisestä syystä telkkarin ympärille on kerääntynyt sekalainen ja varsin epälooginen satsi rompetta. Yksi balettitossu, mainoskuvasto, tumput ja pari lelua – vain meidän 3-vuotiaamme voi tietää mikä on tuossa ideana. 😀

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Jokailtainen siivousrutiini on pikaimurointi

Olen kehittänyt rutiinin jokailtaiseen pikaimurointiin, sillä pölyä, koirankarvaa ja hiekkaa ilmestyy lattioille päivittäin. Viimeksi olen lauantaina imureerannut ja seinänvierustat sekä tuolien aluset näyttävätkin siksi tältä. Upeasti korostaa muuten tuo valkoinen nukkahöttö tuota kaunista tammiparketin sävyä vai mitä? 🙂

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi
Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Koristetyynyt röykkiössä

Koristetyynyt ovat helpoimpia sisustuselementtejä, joilla saa nopeasti viimeisteltyä sisustuksen. Varsinkin tuollaisiksi upeiksi röykkiöiksi kasattuna ne toimivat sisustuksellisena kiintopisteenä ja pehmentävät mukavasti olohuoneen ilmettä… ööö, NOT! 😀

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Piuhat ja johdot pitkin lattioita

Ja tässä upea kuvakulma sohvan nurkasta ja Tablo-pöydästä, joka onkin useasti blogissani kuvattu. Tällä kertaa hieman mielenkiintoisemmin stailattuna versiona imurinjohtoineen ja pölyyntyneine kynttiläkokoelmineen.

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Seinähyllyt sentään pysyvät siistinä

Seinähylly pysyy suht siistissä kunnossa melkein itsestään, mikäli en törkkää sinne ruokapöydällä lojuvia tavaroita kuten kuvaan eksynyt toinen huonekasvini.

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Ruokapöytä kuin lastattu laiva

Tätä näkyä meidän ruokapöydällä näkee useammin kuin upeita kynttilän valoon tehtyjä kattauksia, joita sentään yritän luoda joka päivälle. Tämä ei ole edes pahimmasta päästä. Monesti meillä on tietokoneiden lomassa vielä kahvikupponen jos toinenkin, leivänmurusia, tytön satunnaisia leluja ja päivän postia. 

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Leivänmuruset ja muut ihanuudet

Tämä on ehkä kaikista kivoin kuva ja siellähän ne leivän murutkin ovat. Jauhoinen leipä ei ole ehkä siistein mahdollinen leikattava ja koska kiire yllätti, jäi aamuiset sotkut siivoamatta ja aamukahvikin juomatta. Leivät sentään kerkesin haukkaamaan napaani ja laittamaan leivän takaisin pussiinsa.

Ja meidän liesi on varustettu induktiolevyillä, jos joku siellä ruudun toisella puolen parahtaa kauhusta hellan päälle jääneen leikkuulaudan ja leivän puolesta. Koskaan en valvomatta jätä levyjen päälle mitään, enkä yleensä valvotustikaan.

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Arkirealismia eteisestä

Tässä postauksessa voisinkin esitellä uuden Pappelinan eteismattoni, jonka löysin yllättäen viime lauantain sisustuskierroksen yhteydessä. Tätä isompaa 70x90cm kokoista ovimattoa olen yrittänyt metsästää puolisen vuotta, mutta kyseinen koko on valkoisessa värissä ollut aina kaikkialta loppu. Nyt sain itse napattua sen viimeisen vitivalkoisen yksilön ja jätin muille ne kerman väriset ovimatot.

Pappelinan muovipunosmatto on helppohoitoinen ja näyttää kivalta, etenkin kun kuraiset ja hiekkaiset kengänjäljet antavat kivan abstraktin silauksen tuohon hohtavan valkoiseen ovimattoon. Ihan postauskuvia varten olen säästänyt pahvilapunkin paikoillaan ja nyt voinkin ottaa pahvilätkän pois, kun postaus on tavallaan tehty. Vähän toisenlainen postaus oli kyllä alunperin mielessä, mutta meneehän tämä tietysti näinkin. 😀

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Kodin kierrätyspiste on kestokassi

Ja sitten tämä minun kierrätysjemmani, joka sai onneksi tyylikkäämmän ulkoasun viime viikonloppuna. Ennen säilytin kierrätykseen joutavia tavaroita Ikean sinisessä isossa kassissa, mutta viikonloppuna sain hyppysiini tällaisen ison mustavalkoisen säilytyskassin, jonne mahtuikin melkein kaikki uutta kotia odottavat tavarat.

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Makuuhuoneen kesy kaaos

Makuuhuoneessa kaaos on melkoisen kesyä. Petaamaton sänky ei näytä omaan silmääni pahalta, eikä lelutkaan ole vallanneet kuin pikkupöydän. Sängyn alle sen sijaan en uskalla kurkistaa, siellä luuraa todennäköisesti useampikin pölypallomörkö. Uskallan syyttää näitä kyseisiä mörköjä sukkavarkaiksi, sillä jostakin ihmeellisestä syystä kaikki pyykkikoriin päätyvät sukkani ovat nykyisin parittomia ja parit löytyvät vasta kun siivoan sängynalusen. 😀

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Lelujen levittäytyminen

Lelut ovat sunnuntaista asti levittäytyneet pikkuhiljaa tytön huoneen ulkopuolelle ja ne ovat saaneet olla rauhassa niillä sijoillaan, joille ne on hylätty. Ja kauniistihan By Lassenin Kubus-kynttelikkökin sopii värikkäiden tilpehöörien kanssa yhteen. Hopeinen kimallesäärystin on piste iin päällä ja mietin parhaillaan mistähän muuten löytyisi sen pari… eipä ole näkyny miesmuistiin. 😀

Arki ja kodin sotkut Omakotivalkoinen sisustusblogi

Hymyä ja hyvää mieltä päivään

Postauksen tarkoituksena on saada teidät hymyilemään edes ihan pikkiriikkisen verran. Samalla haluan muistuttaa siitä, ettei kaikki ole suinkaan aina tiptop, vaikka blogissa kuvaankin elämäämme ja kotiamme sliipatummasta näkökulmasta. Romuröykkiöt ja leivänmurut on helppo piilottaa kuvakulman avulla, kun kuvaa kokonaan toiseen suuntaan tai keskittyy kuvaamaan vaikka kukan terälehtiä silloin kun tupa on hyrskyn myrskyn. 😀

Hymyä ja hyvää mieltä kaikille!


Seuraa myös somessa 

Nougat – Sisustuksen koti!

Kaupallinen yhteistyö: Nougat / CASA Blogit

CASAn sisustuskierroksella vierailimme myös Nougatissa, joka on yksi omista vakkarikaupoistani. Olen ostanut sieltä Ylva Skarpin printtijulisteet, Uashmaman pussukoita sekä Tine K:n tuoksukynttiläni. Nougatista löytyy mainitsemieni merkkien lisäksi mm. House Doctorin, Himlan, Kählerin ja L:A Bruketin tuote-edustus, unohtamatta ihanania vaatepuolen merkkejä Hunkydorya ja Becksöndergaardia sekä Pernille Corydonin kauniita koruja. 

Nougat sisustuskauppa boheemi ja skandinaavinen Omakotivalkoinen
Nougat sisustuskauppa boheemi ja skandinaavinen Omakotivalkoinen
Nougat sisustuskauppa boheemi ja skandinaavinen Omakotivalkoinen
Nougat sisustuskauppa boheemi ja skandinaavinen Omakotivalkoinen
Nougat sisustuskauppa boheemi ja skandinaavinen Omakotivalkoinen

Nougatin myymälässä on ihanan intiimi ja pehmeä tunnelma, myymälätilan upeat puitteet tuovat kauniisti tuotevalikoiman esille. Olen täysin rakastunut tähän myymälän perällä olevaan tiiliseinään ja haluankin pyhittää sille kahden kuvan kokoisen tilan tässä postauksessani.

Nougat sisustuskauppa boheemi ja skandinaavinen Omakotivalkoinen
Nougat sisustuskauppa boheemi ja skandinaavinen Omakotivalkoinen

Nougat on vuonna 2008 perustettu tanskalaisiin sisustusmerkkeihin keskittyvä pieni ja tunnelmallinen sisustusputiikki, jonka seinien sisältä löytyy paljon kauniita ja persoonallisia tuotteita. Nougat on yksi ensimmäisistä suomalaisista jälleenmyyjistä, jotka ottivat valikoimiinsa Uashmaman pussukat, Ylva Skarpin printtituotteet sekä suositun Kalklitir-kalkkimaalin.

Nougat-sisustusmyymälä löytyy osoitteesta Bulevardi 11, 00120 Helsinki ja se palvelee asiakkaitaan koko maan kattavasti myös netissä osoitteessa: nougat.fi

Aurinkoista mieltä kaikille!


Seuraa myös somessa 

Tuolihaaveilua vuodelle 2014

Jeps, luitte ihan oikein. Tuolihaaveilu jatkuu vaan, vaikka koti on jo melkoisen onnistuneesti täyttynyt monenlaisista ihanista tuoleista. Kaiken kukkuraksi joudun syömään hattuni, sanani ja lupaukseni siitä että ruokapöydän ympärillä ei tulla näkemään koskaan neljättä tuolia… eipä niin. 😀

Designtuolit ruokapöydän ympärille Omakotivalkoinen

Hay Hee ritilätuoli ja AAC 22 kuppituoli

Tällä hetkellä minulla on pienen neliskanttisen pöytäni ympärillä kaksi Hayn valkoista Hee-tuolia ja yksi Hayn AAC22-tuoli. Pöydän seiniin nähden vinottainen asettelu paljastaa kaikki puutteet ja neljännen istumapaikan tyhjyyttään huutava kohta näyttää hassulta. Jotain siis pitää keksiä.

Muuto Visu tuoli tammi

Muuto Visu tuoli tammen sävyssä

Muuton Visu-tuolin muotoilu on aina miellyttänyt omaa silmääni. Visua on saatavana sekä puu- että teräsjaloilla ja oma suosikkini on puujalkainen tuoli. Tätä tuolia olen koeistunut jo niin monta kertaa, että pystyn kuvailemaan istuinosan kaltevuuskohdat ja ruuvinpaikat ulkomuististani.

Visu on loistava tuoli ja ulkonäöltäänkin erittäin pätevä. Sen muoto sopii hyvin yhteen Hayn AAC22-tuolini kanssa. Sopivasti sointuva eriparisuus laajeneekin nyt sitten astioista tuoleihin, sillä tammiselle Visulle olen varannut paikan oman pöytäni äärestä.

Designtuolit ruokapöydän ympärille Omakotivalkoinen

3 parasta designtuolia

Ihania tuoleja on pilvin pimein, mutta muutama malli on minulla ylitse muiden. Hayn Hee ja AAC22 ovat molemmat lemppareitani, mutta pahamaineisena tuolifriikkinä pystyn luettelemaan niiden lisäksi useita muitakin lempparituoleja. 🙂

Tässä tämän hetkinen Top 3 parhausjärjestyksessä:

1. Muuto Visu tammi (puujalat)

2. Muuto Nerd tammi

3. Muuto Visu tammivalkoinen

Keltaiset designtuolit

1. Department Wood | 2. Hay Hee | 3. Muuto Visu (teräsjalat) | 4. Muuto Visu (puujalat) | 5. Fritz Hansen Seiska | 6. Fritz Hansen Muurahainen | 7. Muuto Nerd | 8. Emeco Broom

Sitruunankeltaiset designtuolit

Oletteko muuten huomanneet, kuinka kirkkaankeltainen väri alkaa valtaamaan huonekalubusineksenkin? Itse en todellakaan pistä pahakseni, sillä keltainen on vuosi toisensa jälkeen yhtä piristävä ja kaunis sisustusväri.

Tytön seinässä oleva keltainen maalisävy saa hymyn huulille energisellä ja iloisella olemuksellaan. Mitähän minulle tapahtuisi jos tuoleina olisikin keltaiset tuolit? Olisin varmaan melkoinen näky kestohymyssäni. 😀

Keltainen väri näyttää olevan kovaa vauhtia yleistymässä kalustepuolella. Erityisesti pohjoismaiset design-tuotevalmistajat ovat äkänneet tämän keltaisen olevan huippujuttu, eikä mikään ihme. Aurinkoa tänne pohjoisen pimeyteen kaivataankin.

Muuto Nerd tuoli pastellinsävyt

Muuto Nerd tuolit pastellinsävyissä

Pastelliset ja pehmeän sävyiset Muuto Nerd -tuolit ovat myös onnistuneen söpöydellään sulattamaan minun sydämeni. Nämä pehmeät sävyt ovat muistaakseni vuoden takainen uutuus ja muistan jääneeni silloin monesti tuijottamaan kauniita mainoskuvia, joissa oli yhdistettynä näitä söpöjä tuoleja eri väreissä saman pöydän ympärille.

Harmaan tuolin olen nähnyt livenä ja sen sävy on täydellinen. Hempeän haalea perusharmaa ilman vihreään tai siniseen taittamista. Jos minulla olisi useampia koteja asuttavanani, tahtoisin sisustustaa yhden ruokailutilan harmaan, mustan ja roosan sävyisillä tuoleilla. Toinen upea variaatio olisi keltainen, musta ja harmaa Nerd.

Olisi kiva kuulla millaisia lemppari tuoleja teillä on. Tykkäättekö enemmän teräsjalkaisista tuoleista vai puisista? Onko tuolissa tärkeintä aina mukavuus vai löytyykö ketään jolle tuolin ulkonäkö on ykkönen?

Tuotekuvat: Finnish Design Shop / valmistajat


Seuraa myös somessa