Viikonloppuna luvassa…

Viikonloppu tulee olemaan touhua täynnä ja ohjelmaan kuuluu mm. shoppailua, junamatkailua, ystävien treffaamista, maalaamista, poraamista, sisustamista ja kahden kohteen sisustussuunnittelua. Postauksia putkahtelee todennäköisesti melko runsaanlaisesti. 😀 Postauksissa tulee vilahtamaan ainakin seuraavat jutskat:

Uusia ostoksia Omakotivalkoinen sisustusblogi

Tämän illan otan kuitenkin löysin rantein ja heittäydyn kohta sohvan uumeniin tuijottamaan leffaa. Viettäkää tekin ihana perjantai-ilta ja palaillaan aamusella taas asiaan. 🙂

Tuotekuvat: Iittala, Hay, Plantagen, String, Hobby Hall, Muuto

Seuraa myös Instagramissa

7 kommenttia “Viikonloppuna luvassa…

1. Lotta: Thanksis. 🙂 Seinä on saatu paikkamaalattua ja neljä reikää porattua. Reikiin kiinnitin String-hyllyn josta tein postauksen hetki sitten. 😀 Junamatkailtukin on jo tänään ja käyty lankaostoksilla uutta tyynynpäällistä varten. Ja ehditty tapaamaan liuta ihania naisia. 🙂 Vielä olisi hommaa tälle illalle vaikka kuinka, alkaen siitä että lakanat menevät pesuun nyt ja illalla takaisin sänkyyn jotta pääsen taas lauantai-rutiinini mukaisesti nukkumaan ihanan puhtoisiin ja tuoksuisiin lakanoihin. ♥ ♥

1. Mä niin haluan myös ton pöydän !!! Paitsi mustana kiitos.

Pitäis vaan ekaks keksiä mitä teen vanhalle pöydälle, miehen hommaama ja varmaan vois vähän loukkaantua jos ehdottaisin vaihtoa.

Olen muuten muutamalta pöydän käyttäjältä kuullut että naarmuuntuu tosi helposti. Joku suojasysteemi olis varmaan hyvä miettiä etukäteen.

Ihmettelin kovasti miksi halusit eroon kivoista hengareista mutta sulla olikin jo uudet mielessä. Innolla odotan sun uusia ostoksia.

m

1. Lanttuleikkuri: Ja kohta sinulla on sellainen. ;)

En tiedä miten sitä voisi suojata naarmuuntumiselta ilman että se näyttäisi siltä että pöydässä on pöytäliina…. Itse en meinaa suojata lainkaan, jos naarmuuntuu niin sitten niin. 😀 Automaalaamossa saa helposti ja aika edullisesti maalautettua sen uudestaan, jos naarmuja tulee niin paljon että se alkaa häiritsemään. 😀

1. Lukija: Tänään on ollut kyllä varsinainen vauhtipäivä. 🙂 On keritty tapaamaan ystäviä, reissamaan junalla satoja kilometrejä edes takaisin, shoppailtu, syöty, maalattu, porattu ja sisustettukin… Ja kahlattu läpi huonekalukauppoja. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *