Miks mimmi ei meikkaa?

Kuulin kiertoteitä pitkin että maailmalla keskustellaan siitä miksi en juurikaan meikkaa ja miksi julkaisen itsestäni kommentoijien mukaan ”epäedustavia” kuvia. Olen parhaillaan reissussa, mutta haluan silti ottaa tuoreeltaan kantaa tähän nimenomaiseen asiaan ja kertoa miksi teen mitä teen ja miten valitsen blogissa ja somessa julkaistavat omakuvani aka selfieni… 🙂

Meikitön selfiekuva

Ylpeästi meikitön

Olen 35-vuotias ja ylpeä siitä. En häpeile ikääni enkä yritä piilottaa iän tuomia ”kauneusvirheitäni” photoshopin tai raskaan meikin avulla. Pidän itseäni ihan nättinä naisena ilman meikkiäkin ja viihdyn arjessa naturellina naururyppyineen ja näppyineen päivineen. En enää näe itseäni kuvissa ”rumiluksena” kuten nuorena ja blogissa julkaisenkin itsestäni rehellisiä ja aitoja kuvia, sellaisia joista välittyy tunnetta, sen enempää miettimättä mitä joku toinen niistä saattaa ajatella. Kymmenestä kuvasta valitsen nopeasti silmäilemällä yhden joka kertoo postauksen aiheesta ja tunnelmasta eniten. Vältän toki julkaisemasta selkeästi epäonnistuneita kuvia, joissa tuuli on heittänyt hiukset suoraan naamalle, silmät ovat puolitangossa tai kitarisat heiluvat kuvan keskiössä, ja blogiin päätyykin aina sellainen otos joka ilman ylianalysointia vaikuttaa parhaalta.

Tämän postauksen kuvat nappasin puhelimellani tätä nimenomaista postausta varten – ilman filttereitä tai muitakaan hienouksia.

Meikitön selfiekuva

Rypyt kertovat eletystä elämästä

Minulle rypyt kertovat eletystä elämästä ja mitä enemmän silmäkulmat hymyillessä kipristelevät, sen hauskempaa elämän on täytynyt olla. Minulla on kesäisin pisamia, talvisin olen vaalea kuin lakana. Kuukauden päivistä riippuen nassuuni ilmaantuu näppyjä, itikan puremasta kunnon ihottumaakin. Silmälasien sangat ovat jättäneet jälkeensä valkoiset viirut, jotka ohimoilla loistavat niinä harvoina päivinä kun silmissäni on prillien sijaan piilolinssit. Joillekin nuo edellä mainitut asiat ovat kauneusvirheitä, minulle ne eivät sitä kuitenkaan ole…

Olen nuorena kärsinyt monenlaisista omakuvaan ja kauneuteen liittyvistä komplekseista, joista sittemmin olen päässyt eroon. Olen kokeillut vaikka minkälaisia kitudieettejä ollakseni hoikempi ja saadakseni kuuluisan rakosen sisäreisilihojeni tilalle. Olen hangannut kasvojani merisuolalla, hunajalla, ryppyrasvoilla, soodalla ja muilla kauneustrendien mukaisilla tärpäteillä saadakseni sileän ja tasaisen ihon. Olen laittanut tuhansia euroja kosmetiikkaan ja meikkeihin ollakseni täydellisempi eli siis kauniimpi. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö minua väärin – en suinkaan ole meikkaamista tai kosmetiikan käyttöä vastaan, vaikka omakohtaisesti olenkin vähentänyt niiden käyttöä – niillä on todellakin paikkansa ja tarpeensa, enkä itsekään tulisi toimeen ilman viikoittaista kuorintaa tai syväkosteuttavaa seerumia.

Meikitön selfiekuva

Kauneus tulee sisältä

Todellinen kauneus tulee kuitenkin sisältä ja niin imelältä kuin se lauseena kuulostaakin, on se täyttä totta!

Ihminen säteilee silloin kun voi hyvin ja tuntee itsensä nätiksi ja nämä tunteet tulevat sisältä päin. Voit meikata ja puunata itseäsi vaikka koko päivän ja silti tuntea olosi huonoksi ja rumaksi. Siksipä ainoa oikea tie ja tapa löytää aito kauneus on rentoutuminen – päätä olla välittämättä ulkoisista vaatimuksista ja muiden ajatuksista, päätä että kelpaat sellaisena kuin olet, kerro itsellesi että olet kaunis ihminen ja nauti elämästä ilman stressiä meikin leviämisestä tai vaatteiden sopivuudesta.

Muutos ei tapahdu hetkessä eikä kahdessa ja itsensä hyväksymisen mantra onkin alussa aikamoista pakkopullaa. Tarpeeksi pitkään kun itselleen vakuuttaa että nättihän minä olen, alkaa ihminen uskoa itseään… ja kun itse uskoo niin, ei muiden mielipiteillä ole enää painoarvoa. 🙂 Älä piilottele hymyäsi siksi että häpeilet hampaitasi, älä kulje leuka alhaalla koska sinulla on finnejä leuassa. Älä pidä käsiä taskuissa koska kynsilakkasi on lohjennut. Ole rohkeasti sinä ja nauti siitä!

Ja aidon oikeasti, kysy itseltäsi kuinka paljon katselet ympärillesi kaupungilla ja arvostelet ihmisten ulkonäköjä? Aivan niin, etpä juurikaan ellei päin kävele hyvin erityinen tapaus. Todellisuus on tietyllä tapaa aika karukin, suurin osa meistä telluksen tallaajista on keskivertokauniita. Asian voi ajatella myös käänteisesti, oikeastaan kukaan meistä ei ole siis rumakaan ja naapurin Lissu ei ole yhtään sen upeampi tai vähemmän upea kuin sinäkään.

Meikitön selfiekuva

Rentous synnyttää onnea

Miksi suomalaiset rakastaa mökkeilyä? No siksi että mökillä ihmiset ovat onnellisimmillaan. Vastaus onneen on rentoutuminen – kun ulkoisella hekumallisuudella ei ole väliä, on olo paljon mukavampi ja ajatukset pyörivät ulkonäön ja omien epävarmuuksien sijaan juuri niissä asioissa ja hetkissä joita teet tai koet. Mitä enemmän ajatuksesi ja energiasi siirtyvät pois peilikuvastasi, sen nautinnollisemmalta tuntuu elämä. Mökillä voi saunoa ilman rihman kiertämää, mökillä uskaltaa vaikka juosta uimaan ilman että tarvitsee häpeillä hyllyviä reisiä, ja mökkivaatteet – ne vasta nykypäivän luksusta onkin! No stress, no worries!

Sanotaan että kolme-, neljä- ja viisikymppiset naiset ovat parhaita sänkyseuralaisia. Se johtuu puhtaasti siitä että on tullut enemmän sinuiksi itsensä ja oman kehonsa kanssa, osaa olla rennompi ja uskaltaa myös heittäytyä tilanteisiin täydellä sydämellään ja sielullaan turhia murehtimatta. Mitä yksi vatsamakkara haittaa? Tai kolmekaan? Eipä meitä naisia makkarat pahemmin häiritse miehissäkään ja sen kertoo kuuman trendikkäät isivartalotkin.

Meikitön selfiekuva

Ei murehdita turhista

Lopetetaan siis turha murehtiminen ja keskitytään olennaiseen eli elämiseen. Pidetään itsestämme huolta siksi että voimme elää mahdollisimman pitkän ja terveen elämän – ei siksi että yritämme tehdä itsestämme ulkoisesti täydellisempiä saadaksemme hyväksyntää tai hyväksyvää huomiota.

Haastan jokaisen teistä mukaan Sisäisen kauneuden haasteeseen – mene peilin eteen juuri nyt ja sano itsellesi minä olen kaunis! Sen jälkeen haiskauta piut paut kaikenlaisille kauneustrendeille loppukesän ajaksi. 🙂 Kulje meikittä jos huvittaa, kieputa hiukset suttuiselle nutturalle ja vedä päällesi ikivanha bändipaita. Kaunis ihminen on ikään tai kokoon katsomatta rento ja hymyileväinen, ryppyineen makkaroineen päivineen! ♥

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!

Ps. Suosittelen lukemaan Mark Mansonin voimaannuttavan teoksen Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan. Aivan mahtava kirja jonka lukemisen jälkeen fiilis oli ravisteltu mutta eheäksi paikattu! 🙂


Seuraa myös Instagramissa 

42 kommenttia “Miks mimmi ei meikkaa?

  1. Kirjoitit täyttä asiaa! Hyvä että on ihmisiä, jotka osaavat olla luonnollisia ja keskittyvät tärkeämpiin asioihin kuin peilin edessä puunaamiseen tunti tolkulla.
    Itse meikkaan töihin lähtiessä hyvin maltillisesti, ainoastaan ripsaria ja kulmat siistiksi. Viikonloppuisin voin huoletta olla ilman meikkiä. Juhliin lähtiessä meikkaan kyllä huolellisesti mutta ei tosiaankaan mitä sotamaalausta. Ainoastaan hyvä pohjustus ja hillitty meikki.

    1. Marja K: Oli kyllä varsin mielenkiintoinen keskustelun sisältö jonka kävin lukemassa. ? Oli zoomailtu tosi tarkkaan kaikki naaman virheet, suositeltu mm. Täyteaineita huuliin ja pidennyksiä olemattomille ripsilleni. ? Eikä siinä mitään, jokainen parannelkoon itseään miten parhaakseen näkee, en tuomitse kauneusoperaatioita. Itse kuitenkin tykkään itsestäni ihan tälläisenä, jopa ilman meikkiä. ?

      1. Voi luoja! Ihan hirveää! En voi käsittää ihmisiä, jotka arvostelevat bloggaajia (tai ketään) noin. Käsittämätöntä, miten tuntuu, että jotkut oikein etsimällä etsivät bloggaajien sanoista tai kuvista reposteltavaa.

        Mutta itse asiaan. Itselläni on vain poikia, joten suoraan en ole roolimalli ulkonäköasioissa lapsilleni, mutta toki sen suhteen, mitä he ajattelevat muiden ulkonäöstä. (Itselläni kylläkin laiskuus ja raskaat yläluomet, jotka vaatisivat taitavaa meikkausta, ovat tehokkaasti varjelleet ryhtymästä juuri ollenkaan meikkaamaan edes teini-iässä. :D) Mun mielestä näinä aikoina, kun kaikkia korjaussarjoja on tarjolla ripsistä täytteisiin, on todella upeaa kuulla tällainenkin puheenvuoro. Luonto voittaa kuitenkin aina, kaikki me kuollaan joku päivä, vaikka kuinka olisi kulmat tatuoitu symmetrisiksi ja rypyt kiristetty pois. (Ja kuinka surullisilta iäkkäät, kauneusleikatut naiset näyttävätkään…) Ihanaa, että järjen ääni alkaa kuulua yhä kovempaa tässäkin asiassa. Omien lastenkin haluaisin kasvavan siihen, että sisäinen olemus ja se, miten muita kohtelee, on tärkeintä, ei ulkonäkö. Kiitos upeista sanoista ja tsemppiä noiden arvostelijoiden kanssa!

        1. Anu: Kiitos loistavasta kommentistasi! Ihana kuulla erilaisia tarinoita ja minusta äiti on loistava esimerkki myös pojille ihan jo siinä miten tulevia tyttöystäviä ja vaimoja sekä tyttöpuolisia kavereita kohdellaan. Tärkein esimerkki kaikessa on se tapa miten itse itsestään puhuu. Peilin edessä itseään sättivä vanhempi (olkoon äiti tai isä) saa aikaan vain epävarmuutta ja täydellisyyden tavoittelua – jos äitikään, jota lapset pitävät esikuvinaan ja monesti myös kauniina, ei ole tarpeeksi hyvä niin miten itse voisin koskaan olla… Tuota ei moni tule ajatelleeksi enkä itsekään välttämättä olisi tajunnut asiaa täysin omin nokkineni, sillä heräsin tuohon raskausaikanani käydyn keskustelun myötä jutellessani erään äidiksi tulleen naisen kanssa aiheesta. <3

          Minusta on tärkeää että myös näitä toisenlaisia ääniä ja mielipiteitä jaetaan julkisesti, eikä vain pelkästään vinkkejä itsensä korjailemiseksi. Youtubessakin on valtavasti katselukertoja kertynyt sellaisiin videoihin, joissa kerrotaan kaneusoperaatioista ja niist toipumisista. Osa nuorisosta kokee kauneuskirurgiankin jo ihan normina ja minua huolestuttaa syyt itsensä muokkaamisen taustalla. Onneksi on sentään pari julkimoa jotka ovat omilla kasvoillaan julkisesti kertoneet katuvansa esim teini-iässä otettuja silikoneja.

          Kaikki on tietysti suhteellista ja osalle kauneuskirurgiset toimenpiteet ovat varmasti ihan hyväkin asia, vahvistaen itsetuntoa oikealla tavalla. Sen vuoksi en tuomitse mitään enkä ole mielipiteissäni liian jyrkkä, enemmänkin vain huolestunut siitä signaalista joka on nyt minuunkin ylettynyt vikalistan muodossa – korjaa nenä, ota täytettä olemattomiin huuliin, silota rypyt, nosta valahtanut naama miso-langalla takaisin kohdilleen (vai mikä se nyt olikaan nimeltään), ripsien pidennys, kulmien muotoilu, vaalennuskäsittely että saa naamalaikut (jotka ovat siis pisamia) pois, suorista hampaat ja mene silmäleikkaukseen jotta pääsisin eroon rumista rilleistä. 😀 😀
          Todellakaan en ole valmis tekemään mitään näistä minulle ehdotuista korjausoperaatioista, olen mitä olen ja omasta mielestäni olen nätti enkä häpeile sanoa sitä ääneen. 😀

  2. olipa ihana kirjoitus. Itselläni oli lapsena ja nuorena itsetunto todella olematon, minua kiusattiin pienenä ihostani, koska minulla oli akne. Tämä johti siihen, että sairastuin anoreksiaan, kun olin 18v ja 22v olin niin huonossa kunnossa, että olin kouristellut ja äitini löysi minut tiedottomassa tilassa. olen 160 cm ja painoin silloin n. 43kg. Jouduin sairaalaan moneksi viikoiksi. Tämän takia en voi sietää kiusaamista. Onneksi olen nyt terve ja minulla on 4 lasta, vaikka lääkäri sanoi, että en ehkä tule koskaan saamaan lapsia. Tänä päivänäkin anoreksia nostaa päänsä, kun alan ajattelemaan että olen lihava, vaikka ei se edes pidä paikkaansa. Tästä ajatuksesta ei vaan pääse kokonaan irti, vaikka kuinka yrittää. Tulen tekemään kaikkeni, että lapseni eivät joutuisi kokemaan tätä, mitä minä nuoruudessani koin. Nyt vaikeuksista huolimatta, elämä on aika ihanaa. 🙂

    1. Pitju: olen niin pahoillani puolestasi! ❤️ Minullakin samankaltaisia juttuja taustalla, syömisten kanssa oli nuorena ongelmaa yms. Kaikki sympatia sinulle, ihana juttu että olet tervehtynyt! ❤️ Ei ole helppo tie korjata rikkinäistä itsetuntoa tai paikata kiusaamisesta syntyneitä haavoja. Mitä olen keskustellut erilaisten ihmisten kanssa, on kiusatut ja parjatut kasvaneet monilta osin vahvemmiksi! halaus sinulle! ?

  3. Ihmettelen suuresti moisia kommentteja! Yksikään kuvasi ei ole ollut epäedustava, päinvastoin. Ihana, luonnonkaunis nainen! Itse liputan saman asian puolesta, rohkeinta on esiintyjä sellaisena, kun on.

    1. Hanne: Kiitos kauniista sanoistasi! ❤️ se on jännää että luonnollisuus on nykyisin rohkeaa, tai että minä joka kammosin ennen kameroita olen kasvanut sinuiksi asian kanssa. ?? Näin se elämä muuttuu ja vie eteenpäin. ? Elokuussa tosin varmasti jännittää kun Yleltä tulevat kuvaamaan ja haastattelemaan minua TV-sarjaan, siinä saakin sitten kokonaisen päivän viettää kameran edessä puhumassa. ?

  4. Moi Miia! Olen aina pitänyt sua tosi luonnonkauniina ja ihaillut kuinka et arjessa meikkiä tarvitse näyttääksesi hyvältä. Koskaan et todellakaan blogissasi ole epäedustava ollut, päinvastoin aina supertyylikäs! Harva nainen (itseni mukaan lukien) näyttää noin hyvältä kuin sinä ilman meikkiä! Hyvää kesää sinulle ja perheellesi 🙂

  5. Menkää ihmiset pihalle nauttimaan kesästä ja unohtakaa omien sekä toisten kuvien murehtiminen! Jos elämässä ei muuta sisältöä ole, kuin toisen kuvien murehtiminen, voi toki miettiä pitäisikö omalle elämälle tai ainakin asenteelle tehdä jotakin. Love and peace!

    1. Irene: makuja on tietysti monia eikä kaikesta tarvitse tykätä, mutta sitä ihmettelen miten jonkun toisen (täysin ulkopuolisen ihmisen) ulkonäkö voi häiritä / nolottaa / aiheuttaa myötähäpeää / kuvottaa ketään??? En muista että olisin koskaan itse tuntenut tuollaisia tunteita kenestäkään, itsestäni kylläkin nuorena ja epävarmana, mutta että muista… Hämmentävää ja todennäköisesti pelkkää provokaatiota ja ilkeilyn tarvetta.

      Olen edelleen sitä mieltä että ihminen joka haluaa ja jonka tarvitsee arvostella ja haukkua toisia, ei ole täysin kunnossa itsensä ja elämänsä kanssa. Onnellinen ja iloinen ihminen ei minun näkemykseni mukaan koe tarvetta avautua itseään ärsyttävistä asioista sen enempää netissä kuin muuallakaan. Onnellinen ei yksinkertaisesti vain muista ärsyttäviä asioita silloin kun on onnellinen ja omassa elämässä on asiat ookoosti. ?

  6. Jokainen on kaunis omalla tavallaan iästä huolimatta;onko nuori vai vanha.Sinäkin olet aina niin freesi ja kaunis kuvissasi blogissasi.

    1. Aikku: olen samaa mieltä, kauneus on pieniä asioita ja minulle hymy ja eloisat silmät ovat ihmisissä kauneinta mitä tiedän. Minulla on yksi ystävä joka on minun silmissäni uskomattoman upea ja kaunis, hän on muodokas, hänellä on silmälasit, suloinen pieni nenä ja Peppi pitkätossumainen olemus – ei siis lainkaan sellainen ”perinteisen kaunis”. Hänelle aina vannotan että jättää arvostelut omaan arvoonsa ja on rohkeasti oma itsensä. ❤️ Nykyään kaikilla tuntuu olevan jotakin pahaa sanottavaa, jopa silloinkin jos näyttää täydelliseltä.

  7. Miia, oot nätti! Oletko miettinyt vähän vaaleampia esim. raidoitettuja hiuksia. Liian tummaksi värjätty tukka tekee kalpean vielä kalpeammaksi. Silmälasit ovat kompastuskivesi: vieläkin kauniit isot silmät jäävät niiden varjoon. Suosittelen osaavalla optikolla käyntiä, jotta löytäisit kasvoillesi oikean malliset ja väriset kehykset. Tsemppiä!

    1. K: kiitokset! ?

      En ole miettinyt raitoja, minulla on luonnonväriset hiukset ja sillä mennään. 🙂 Silmälasit on valittu yhdessä optikon kanssa, joka varmasti on alansa ammattilainen. Kolmet erilaiset lasit omistan ja kaikista tykkään, nämä ”sihteeri-nörtti”-lasit ovat tällä hetkellä lempparini, mutta monesti käytän myös neliskanttisempia lasejani. Vain yhdet ovat jääneet selvästi vähemmälle käytölle. 🙂

  8. Voihan hyvät hyssykät kaikkea ne turhamaiset kanssaeläjämme jaksavatkin jauhaa.
    Olet aivan oikeassa se kauneus joka tulee sisältä kaunistaa entisestään. Niiden pakkelikauniiden kauneus on katoavaista. Ne ovat henkilöitä joilta mikään asia ei yksinkertaisesti voi mennä ohi puuttumatta ja kertomatta mikä on ”oikein”.
    Olen pitänyt blogistasi juuri siksi kun olen saanut siitä aidon kuvan. Olet rehellinen kertoja ( en tarkoita että kaikesta pitäisi juurta jaksaen avautua), kuvasi ovat hyviä ja olet kaunis nuori nainen.
    Ajatukseni, lukemastani, on että se on kateus joka sylkee ilkeitä ja haavoittavia sanoja ilmaan. Jatka samaan malliin kuin tähänkin asti luottamalla omaan arvioosi. Kaikkea hyvää elämääsi toivoo gamlamamma.

    1. Tuula: kiitokset kivasta kommentistasi! ?

      Kaikenlaista sitä kuulee ja näkee nykyelämässä, somessa on paljon hyvää mutta myös huonoa ja itse en tykkää siitä miten joillakin on tarve sylkeä suustaan ilkeyksiä netissä anonyymiyteen verhoutuen. Harvalla on rohkeutta tulla sanomaan suoraan kasvotusten yhtään mitään, mikä on sääli sillä parhaat keskustelut ja ajatustenvaihto tapahtuu edelleen fyysisen kanssakäymisen yhteydessä. Toisaalta eipä minulla olisi ulkonäköäni negatiivisesti arvosteleville mitään fiksua sanottavaakaan, tykkään itsestäni juuri näin eikä se muutu sillä että joku toinen ei tykkää. ?

      Aurinkoista alkanutta viikkoa ja lämmin halaus! ?

  9. Siis oletko kännissä kirjoittanut tämän vuodatuksen? Ihme että ensinnäkin tähän asiaan tartuit niistä lukemattomista asioista, joista sinusta jauhetaan (en muuten tätä meikkaamattomuuutta ole koskaan nähnyt ihmetellyn). Mutta siis asian olisi saanut tiivistettyä yhteen kappaleeseen. Kuvat ja poseeraukset on outoja. Mitä ihmettä sinä, keski-ikäinen nainen, haluat viestittää paljaalla vatsalla ja törrötisseillä? Tuli jotenkin omahyväinen vaikutelma, ihan kuin olisit tuollaisen omakehu-poseerauspostauksen halunnut tehdä, ja piti joku aasinsilta siihen sitten löytää.

    1. Ninnu: Huoh, juuri sinunlaisesi ihmiset ovat niitä jotka oksentavat netissä ”anonyyminä” aivopierujaan. ? Ja joiden takia tälläisiä postauksia pitää tehdä.

      En ollut kännissä, ellei vichyä lasketa sen aiheuttajaksi. ? Tarvitaanko sinusta humalatila jotta uskaltaa kirjoittaa ja sanoa julkisesti omalla naamallaan nämä asiat jotka postauksestani on luettavissa? Minä en tarvitse rohkaisuryyppyjä ollakseni oma itseni. Miksi en saisi paljastaa vatsaani? Onko se sinusta sallittua vain alle 30-vuotiaille? Ja törötissejä en omista, ihan tavanomaiset B-kupit tuossa kaulan alla keikkuu. ?

      Aasinsiltana tähän postaukseen toimi eräs asiaton keskustelu jossa arvioni mukaan kommentoi samankaltaisessa tunnetilassa kanssasi oleva / olevat ihmiset. Sinähän voisit oikeastaan avata vähän taustoja, mikä on sinulla se voima / tarve joka saa sinut kirjoittelemaan tälläistä toiselle ihmiselle? Miksi haluat käyttää aikaasi minun / toisten mollaamiseen? Mitä sinä saat tästä? Koetko ylemmyyttä, iloa, tai tyydytystä sivaltaessasi minua tällä kommentilla? Toivotko että kommenttisi saa minut itkemään täällä ruudun toisella puolella? ? Kerrohan niin jatketaan keskustelua. Olisi kiva oppia ymmärtämään vähän paremmin syitä sinun käytöksellesi ja ehkäpä se valaisisi meitä molempia. ??

    2. Hei Ninnu!
      En nyt oikein ymmärrä logiikkaasi. Ensin kirjoitat, että keski-ikäiset (mihin ryhmään Miia ei muuten vielä moneen vuoteen kuulu) eivät saisi pukeutua niin, että vatsa näkyy, ja sitten väität postausta omahyväiseksi. Jos vatsan näkyminen olisi jotenkin huono asia, niin ei kai kukaan sitten sellaisia kuvia julkaisisi kehuakseen itseään? Haluaisin myös kysyä miksi ihmeessä Miia tai kuka tahansa meistä ei saisi pukeutua haluamallaan tavalla ja korostaa niitä kohtia, joista itse eniten pitää? Aira Samulin on hyvä esimerkki siitä, että meidän ei ole tarpeen vaihtaa tyyliämme vain sen takia, että kalenteri jatkaa kulkuaan. Pilke silmäkulmassa ja pukeutumisessa pitää lääkärin loitolla. Jokainen saa olla ylpeä kehostaan juuri sellaisena kuin se on ja voi verhota sen tavalla joka itsestä tuntuu hyvältä. Toki on sitten niitäkin tilaisuuksia, joissa muiden huomioon ottamiseksi on syytä noudattaa pukukoodia. Kannattaa tässäkin laittaa merkille, että lapsia lukuun ottamatta pukukoodi on sama iästä riippumatta. Toisaalta sanomattakin lienee selvää, että kuka tahansa saa pukeutua ihan miten haluaa omassa (ja puoliskonsa) keittiössä.
      Toivottavasti Ninnu sinäkin saat elää pitkään ja nauttia omasta kehostasi vielä vuosikymmeniä juuri sellaisena kuin se on ja millaiseksi se muuttuu. Olisi sääli, jos kuvittelisit elämän loppuvan siinä kohtaa kun se oikeastaan on vasta alkutaipaleella. Toivon sinulle nautinnollista kesää!

      1. Hippu-76: Tekstisi voisi olla minun kynästäni, olen täysin samalla linjalla kanssasi. <3 Jokainen saa (ja jokaisen pitää!!) pukeutua juuri niin kuin haluaa eikä kenenkään pitäisi siitä pahastua. En ymmärrä heitäkään jotka arvostelevat esim Kardashianien vaatteita, jos nainen haluaa pukeutua eriskummallisesti niin antaa mennä vaan sillä omatpa on vaatteensa ja vartalonsa. 🙂 Olisihan se tosi tylsääkin jos jokaisella olisi tismalleen samanlaiset vetimet päällään, joten vaikka jonkun vaate ei itselle kelpaisi niin mitäpä sitten… eipä ole pakkokaan. 🙂

        Kyllä elämässä tärkeintä on elämä, ei vaatteet, rypyt tai kehut. Ihminen on nuori vain lyhyen aikaa ja jos hyvin käy niin "vanha" hyvinkin pitkään. <3 <3 Aira Samulin on huippu, olen tanssinut hänen tanssikoulussaan aikoinaan ja monessa eri yhteydessä ollut tekemisissä. Hän on todella positiivinen, energinen ja upea, kulkee tasan tarkkaan omia polkujaan eikä välitä siitä mitä muut hänestä tai vaatteistaan ajattelevat. Olisimpa itsekin isona yhtä mahtava tyyppi!! <3 Aira rocks!!

  10. Hei! Seuraan blogiasi juuri siitä syystä, että näytät normaalilta kauniilta naiselta! Älä vain muuta sitä 🙂

    1. Hanna: ei huolta, en ole aikeissa vaihtaa tyyliäni tai lähteä kauneusoperaatioihin vaikka minulle kovasti sellaisia suositeltiinkin. ??? Kiitokset Hanna! ❤️

    1. Paiju: kävin eilen keskustelun messengerissä lukijani kanssa ihosta ja uskon että oman ihoni kuntoon vaikuttaa monikin asia. ? Syön tosi paljon kasviksia ja marjoja, käytän syväkosteuttavaa seerumia päivittäin ja saunon pari kertaa viikossa … ja juon vihreää teetä! Tuo vihreä tee on mullistanut koko elämäni muutenkin, kannattaa käydä lukemassa sen vaikutuksista netistä. ??????❤️

  11. Asiaa! Mä oon aivan tuotapikaa 50 v enkä ole IKINÄ meikannut päivittäin. Meikkaan vaan isompia juhla- ja kulttuuritilaisuuksia varten. Koskaan ei ole kukaan ihmetellyt että miksi sä et meikkaa. Miksi ihmeessä meikkaisin? Siihen menee vain aikaa ja rahaa. Itse päin vastoin ihmettelen, että miksi toiset meikkaa ihan normaalia työpäivää varten hommissa, joissa ei edes tarvitse tavata asiakkaita ja yrittää näyttää jollain lailla edustavalta.

    1. Vanha Jäärä: Itsekään en enää jaksa meikkailla ja suosilla jätän meikkibileet toisten hoidettavaksi. 😀 Nuorena jaksoi vielä laittautua ja tyttöjen illat alkoivatkin aina puunaamisella, istuttiin porukalla vieretysten silloisen eteisen peiliseinän edessä, juteltiin ja juotiin samalla kun meikattiin pari tuntia. Huh, hirveää ajantuhlausta. 😀 😀

    1. Maija: Kyllähän ravitsemus vaikuttaa ihon kuntoon, ihan jo vitamiinien ja nesteytyksen kautta. Takaan sen että jos söisin kuukauden pelkkää hamppariateriaa niin olisi naama aivan eri kunnossa. Jo suklaakin aiheuttaa finnejä jos reippaammin sitä nassuunsa vetelee. 😀 Ravinto on kaiken a ja o koko kropassa ja ulkonäössä. <3

  12. En meikkaa enkä varsinkaan nyt kun alkaa vanhuus näkymään ryppyinä, se vasta kamala yhdistelmä onkin. Pakkeli ja rypyt!

    Mutta. Missä nämä kuvat on otettu? Ei sinun keittiössäsi ainakaan?

    Minusta on KIVA nähdä tavallista keittiöelämää, kun taso on niinkuin normisti… Matto hiukan kasassa ja pöydällä muovipusseja. Ai, eikö sitä kysyttykään?

    1. Pellavasydän Mervi: Kuiva meikki ja ikä on paha yhdistelmä, moni iäkkäämpi onkin paljon hehkeämpi pelkän sävyttävän päivävoiteen kanssa kuin varsinaiseen meikkivoiteen tai puuteroinnin jälkeen. 🙂

      Kuvat on otettu miehen kotona ja taustalla siis miehen keittiö. 🙂 Just oli käyty kaupassa ja ruoanlaittopuuhissa siellä oltiin. En jaksanut siivoilla ja ainoa kohta miehen kotona oli keittiön edusta jossa oli edes hitusen luonnonvaloa. Itä-pohjoisen ikkunat ja ilta ei ole paras yhdistelmä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *