Hullut Päivät – Ajatuksia shoppailusta ja ostokäyttäytymisestä

Stockmannin Hullut Päivät* alkavat keskiviikkona ja tapani mukaan keräsin teille parhaat hullaritärpit postauksen muotoon. Olen kirjoittanut blogiani jo yli 8 vuotta ja koonnut tänä aikana teille 16 blogipostausta Hulluista Päivistä, joka kevät ja syksy. Viime keväänä meinasin jättää postauksen väliin kokonaan, mutta sain siitä useammaltakin lukijalta sapiskaa. 😀  Tällä kertaa postaukseni sisältö poikkeaa kuitenkin totutusta tyylistäni, keskittyen vain ja ainoastaan muutamaan sellaiseen tuotteeseen jotka ovat mielestäni aidosti ostamisen arvoisia jopa normaalihintaan, sivuten samalla myös ajatuksiani shoppailusta, maailman tilasta ja talousekonomiasta.

Stockmann Hullut Päivät tärpit mustavalkoinen kattaus skandinaavinen

Ihmisillä on yleisesti ottaen aivan liikaa tavaraa sekä vaatetta ja valloillaan on järkeistämisen trendi, jossa shoppaillaan vain tarpeeseen eikä huvin vuoksi. Tämä on välttämätön ja erittäin suotava kehityssuunta, sillä hukumme maalliseen mammonaamme – vesistöt täyttyvät mikromuovista, puuvillan tehoviljely kuivattaa kokonaisia vesialueita, tekstiiliteollisuus on maailman toisiksi suurin saastuttaja ja tuoreimpana uutisoitiin eurooppalaisten puulajien sukupuutosta. Ylenpalttiselle shoppailulle onkin siis sanottava seis, vaikka silläkin on seurauksensa. Tänään uutisoitiin laajasti amerikkalaisen muotijätti Forever21:n konkurssista ja moni muukin suuri yritys kamppailee parhaillaan toiminnan jatkumisen puolesta. Maailma kuitenkin muuttuu ja sen pitääkin muuttua, kerskakulutuksen aika on lopullisesti ohi.

Stockmann Hullut Päivät tärpit mustavalkoinen kattaus skandinaavinen

Yksittäinen kuluttaja ei voi tehdä ihmeitä, mutta omilla valinnoillaan voi silti vaikuttaa. Mitä useampi ostaa tuotteensa Suomesta, sen paremmin suomalainen talous voi. Tämä on tosin kyseenalainen lausahdus, sillä jos jokainen maa ajattelisi ja eläisi näin, tyrehtyisi vientimme kokonaan ja Suomen kokoisen pienen maan talousekonomialle se olisi katastrofi. Itse tilaan ulkomailta todella harvoin ja keskitänkin ostokseni pääasiassa kotimaan rajojen sisäpuolelle. Isojen ketjuliikkeiden lisäksi teen ostoksia pienissä yrityksissä, pyrkien jakamaan rahani tasaisesti eri toimijoiden kesken. Viimeisin ostokseni suuntautui YOZENen nettikauppaan, josta tilasin itselleni ja tytölleni muutaman vaatteen.

Kotimaisten tuotteiden lisäksi ostan toki myös ulkomaisia tuotteita, mutta nekin pyrin ostamaan aina suomalaisen välikäden kautta, jotta edes osa rahavirrastani jää Suomen rajojen sisäpuolelle. Itse näkisin asian niin että mitä enemmän rahaa ohjataan ulkomaisiin nettikauppoihin Suomen ulkopuolelle, sen vähemmän meillä kiertää raha täällä kotimaassa. Suunnan pitäisikin olla toisin päin, jotta saisimme talouden elpymään.

Stockmann Hullut Päivät tärpit mustavalkoinen kattaus skandinaavinen

Stockmann on pitkään kamppaillut tukalassa tilanteessa, jota olen seurannut silmä kovana jo useamman vuoden. Pienen promillen Stockmannin osakkeita omistavana ja Stockmannia nuoresta asti arvostaneena olen tietysti huolissani tulevaisuudesta ja toivon että Stockmannin tilanne saadaan elpymään. Siltikään en pysty omien arvojeni vastaisesti kannustamaan teitä shoppailemaan pelkän shoppailun ilon takia kantaakseni korteni kekoon Stockmannin puolesta. Ostaa kannattaa vain tarpeeseen, oli kyseessä Hullut Päivät tai jokin muu vastaava ostostempaus ja siksi tämä postaus sisältääkin täysin uudenlaisen lähestymiskulman Hullaritärppeihin.

Asupostaus päivän asukokonaisuus syksy villakangastakki saappaat musta omakotivalkoinen

Kasvavat lapset tarvitsevat uusia vaatteita ja kenkiä säännöllisesti aikuisuuden kynnykselle asti. Aikuinen sen sijaan pärjää paljon vähemmälläkin ja siksi ainoa vaatetärppini onkin tällä kertaa Tiger of Swedenin villakangastakki*, jollainen itseltäni mustana löytyy. Kyseisen ruotsalaisbrändin takin ostin aikoinaan normaalihintaan enkä ole kertaakaan ostostani katunut. Takki istuu todella hyvin päälle ja on laadukkaasti valmistettu sekä ommeltu. Kolmen vuoden ahkerasta käytöstä huolimatta se on edelleen uudenveroinen, eikä se edes ole huovuttunut messenger-laukun tai repun hankauksen vaikutuksesta, kuten moni muu takki vuosikymmenten aikana. Tätä takkia suosittelen suurella lämmöllä ja tyytyväisyydellä jokaiselle, joka tarvitsee polvimittaisen ja kauniisti laskeutuvan lämpimän villakangastakin. Tätä takkia käytin ainokaisena koko viime talven ja vaikka olen helposti paleleva vilukissa, ei kylmä tullut edes kovilla pakkasilla.

Hullut Päivät Vagabond Omakotivalkoinen Stockmann

Toinen suositukseni on Vagabondin nahkaiset nilkkurit*, nekin ruotsalaista brändiä. En itse muita merkkejä enää edes katsele, sillä Vagabondeissa on omaan jalkaani sopiva pohjoismainen lesti, nahka on peräisin elintarviketeollisuuden sivutuotteista ja mallistossa on makuni mukaisia kauniita ja yksinkertaisia jalkineita sandaaleista saappaisiin. Omistan tällä hetkellä kuudet kengät, joista neljät ovat Vagabondin, yhdet ovat Tiger of Swedenin korkokengät ja yhdet Niken salilenkkarit. Vagabondin kengät kestävät kovaakin kulutusta ja aktiivisessa käytössä hyvänä pitkään.

Valkoinen sisustus olohuone sohvaryhmä minimalistinen koti

Tärppeihin haluan nostaa myös Alvar Aallon vuonna 1945 suunnitteleman Artek 153A -ritiläpenkin*, joka edelleen tänä päivänä valmistetaan Suomessa. Minulla kyseinen penkki on ollut jo vuosia ja se kuuluu kodin vakiokalusteisiin, joista en koskaan tule päästämään irti. Kyseinen penkki soveltuu monenlaiseen tilaan ja tarpeeseen eteiskalusteesta olohuoneen kukkapöydäksi. Se näyttää hyvältä myös ruokapöydän ääressä ja tarvittaessa toimittaa myös olohuoneen pöydän virkaa.

Hullut Päivät Tangle Teezer Omakotivalkoinen Stockmann

Viimeisenä haluan nostaa esille Tangle Teezer -hiusharjan, josta on tullut meidän koko suvun luottotuote. Varrella varustettu Tangle Teezer Wet -harja* on kokemukseni mukaan mallivaihtoehdoista paras ja se toimii tarvittaessa hyvin myös föönauksen apuna. Muita harjoja en ole omistanut aikoihin ja tämä ainokaiseni kulkee mukanani reissuissakin.

Stockmann Hullut Päivät tärpit mustavalkoinen kattaus skandinaavinen

Stockmannin Hullut Päivät -kuvasto kannattaa ehdottomasti selata läpi ja tutkia mitä se tänä syksynä tarjoaa. Valikoima on hieman suppeampi kuin mihin on totuttu, mutta siitä huolimatta sieltä saattaa löytää tarpeellisia käyttötavaroita, vaatteita ja kosmetiikkaa normaalia edullisempaan hintaan. Kuvastoa pääset tutkimaan ennakkoon tästä:

→ hullutpaivat.com/kuvasto*

Itse en tällä kertaa ajatellut tehdä minkäänlaisia ostoksia, vaan keskityn täydellä volyymilla remonttipuuhiin. Kaikki oleellinen löytyy omasta takaa ja kosmetiikkatuotteillekaan ei juuri nyt ole lisätarvetta. Olisi mielenkiintoista viritellä teidän kanssa keskustelua postaukseen poimimistani ajatuksista, onko siellä muita jotka jakavat kanssani samoja fiiliksiä shoppailuun liittyen? Jätä puumerkkisi kommenttiboksiin niin jutellaan siellä lisää aiheesta! ♥

Haamu-logo: Stockmann / Hullut Päivät, *sisältää kaupallisen linkin

20 kommenttia “Hullut Päivät – Ajatuksia shoppailusta ja ostokäyttäytymisestä

  1. Hyvä postaus. Olen täysin samaa mieltä. Emme me tarvitse ylettömästi tavaraa eikä se meitä onnelliseksi tee.

    1. Laura: shoppailu ei onnea tuo, sen olen oppinut kantapään kautta. Ostamattomuuskaan ei houkuttele ja välillä on vaikea tehdä päätöksiä kun tuntuu että joku kärsii kuitenkin. Jos ostat niin saastutat, jos et osta niin yritykset menevät konkurssiin ja ihmisiä jää työttömäksi. Todella haastavia aikoja eletään ja parhaansa pitää vaan yrittää – omat sodat on valittava huolella. ❤️

  2. Ajattelemisen aihetta jälleen.
    Selasin kuvastoa ja keksin tarpeen: iloisen väriset pussilakanat. Halvat. Kauniit .Raikkaat. Minulla ei ole tuon värisiä. Mutta. Minulla on 2 hengen taloudessa 14 pussilakanaa. Aivan liikaa siis. En tarvitse yhtään enempää. Väri mokoma houkuttelee ja päätin että saan ostaa jos poistan 2 olemassa olevaa. En hennonut poistaa yhtään. Tykkään tekstiileistäni. Yön yli nukuttuani päätin että en osta. Säästän yli 60 euroa rahaa kun en tällä kertaa osta sitä mitä en edes tarvitse. Tajusin myös että kauniita pussilakanoita tulee varmasti jatkossakin. En varmasti jää ilman. Katsotaan uudelleen seuraavan houkutuksen kohdalla. Helppoa tämä ei ollut, mutta selvisin ?

    1. Minimalistimama: aivan kuin omasta kynästäni. 🙂 Tismalleen samalla tavalla menee myös minun ajatukset ja monesti päädyn samaan lopputulokseen. Yritän myös ruokakaupassa noudattaa nykyisin tätä ajatusmallia, tarvitsenko todella leivän päälle kolmea särvintä vai riittäisikö esim juusto ja kurkku, tai tarvitsenko todella lemppareitani linssisipsejä joka viikko. 😀 Ruoan kanssa ongelma on se jos nälkäisenä menee kauppaan, silloin itsehillintä on ihan nollassa ja tulee ostettua ihan turhiakin juttuja. 😀 Uusia lautasia olen katsellut ja vielä toistaiseksi olen onnistunut jättää ostamisen väliin vaikka Ikean ihanat Skyn-lautaset ovatkin kärsineet käytössä. Niissä lasitus on ilmeisesti ohuempi ja siksi naarmuuntunut, mutta muilta osin aivan käyttökelpoiset vielä. Tykkään niiden muodosta enkä haluaisi niistä eroonkaan hankkiutua, joten uusille lautasille ei sen puolesta olisi tarvetta. Aikamoista ajatusvirtaa saa kuitenkin mielessään käydä jottei sorru heräteostoksiin. Myös kynttilät kuuluvat heikkouksiini, niitä voisin ostella vaikka joka päivä ja melkein eilen ostin K-marketista Amanda b:n valkoisen tuoksukynttilän, jonka kuitenkin jätin hautumaan ja hyvä niin. Jos parin viikon päästä vielä haluan kynttilän, luotan siihen että jostakin sellaisen onnistun löytämään. Yksi hyvä lause jota itselleni toistelen on ”kauniit tavarat ei maailmasta kesken lopu” ja se on totta! 🙂
      Kiitos kommentistasi, ihanaa että jaoit ajatuksiasi! ?

  3. Täällä olen muuttamassa käytöstäni minimalistiseen suuntaan ja hyvällä mallilla olen. Sekä karsimisessa että vain ostamisessa jossa noudatan suurta harkintaa nykyään. Oma tyyli on viimeisen vuoden aikana alkanut löytymään. Neutraaleja aikaa kestäviä tuotteita, ihan kaikessa mitä nykyään hankin.
    Nilkkurit olisi ihanat mutta raskauden vuoksi en viitsi tällä hetkellä hankkia jos sattuu että jalka kasvaa.
    Muuten onko minulta mennyt ohi kuukauden ostopostaukset vai etkö ole ostanut mitään uutta?

    1. Marine: raskauden aikana tai heti synnytyksen jälkeen ei kannata kenkäostoksia tehdä. Jalan koko saattaa muuttua pysyvästikin ja turvotuksen poistuminen vuorostaan ”pienentää” jalkaa. Minulla turvotusta oli vielä 6kk tytön syntymän jälkeen ennen kuin vanhat kengät mahtuivat kiristämättä jalkoihin. 🙂 Ystävälläni vuorostaan kasvoi jalka pysyvästi numerolla, ei enää mennyt mitkään vanhat kengät jalkaan.

      En ole ehtinyt pitämään muistilistaa kiireiden keskellä ja kuukauden shoppailupostausten tekemiseen meneekin reilusti aikaa kun alan käymään kuitteja ja tiliotteita läpi. Postaukset kirjoittelen kyllä jossakin vaiheessa (yhdistän elo- ja syyskuun luultavasti yhteen postaukseen) mutta nyt aika on niin kortilla etten tiedä missä välissä ehdin. 😀

      Tsemppiä odotukseen! ❤️❤️❤️

  4. Ainoa oikea villakangastakki on Schott:n valmistama peacoat-mallinen. 🙂

    Stockmannin ahdinko taitaa johtua lähinnä jämähtämisestä ysärille. Aikoinaan stokka oli lähes ainoa liike josta sai merkkivaatteita ja muita erityisempiä tuotteita sekä Herkun juusto-, kala- ja lihatiskit olivat kaupungin parhaat. Nykyään jokaisella ostarilla on paremmat valikoimat vaatteita ja isommilla marketeilla on paremmat tiskit. Plus stokka on kalliimpi kuin em. kaupat.

    Ilman radikaalia muutosta stokka on konkassa kymmenessä vuodessa.

    1. Rutkis: tuosta takista ei ole omaa kokemusta, minulla ensimmäistä kertaa vähän parempilaatuinen villakangastakki ja Tiger of Sweden on osoittautunut todella laadukkaaksi. Täytyykin tutustua tuohon vinkkiisi kun uuden takin ostaminen aikanaan tulee ajankohtaiseksi. Kiitokset! 🙂

      Stockmann oli oman aikansa pioneeri ja jos ei Stockmannilta jotakin saanut niin sitä ei oltu vielä keksitty. 🙂 Aika muuttuu ja mielestäni Stockmannilla tehtiin muutoksia väärään suuntaan aikoinaan, toivon kuitenkin että kurssi kääntyy paremmaksi sillä arvostan kovasti Stockmannin historiaa ja haluaisin nähdä myös sen tulevaisuuden. ❤️

  5. Hyvä että otit puheeksi Hullarit tältäkin kantilta 🙂

    Ps. Ekonomia = talous
    Talousekonomia = talous talous
    Pieni sisäinen kielipoliisi kiinnitti huomiota tähän erikoiseen sanayhdistelmään 🙂

    1. Maija: mietin kyllä tarkkaan julkaisenko postausta, mutta halusin tuoda ajatuksiani esiin silläkin uhalla että saan kritiikkiä. Ostamista ei voi kokonaan lopettaa mutta järkevämpää ostokäytöstä on pakko mielestäni toteuttaa tai muuten meidän käy huonosti. Onneksi kierrätysmateriaaleja kehitellään jatkuvasti ja toivon että aikanaan uudet tuotteet syntyvät jo olemassa olevista materiaaleista. Pidin puuvillaa pitkään hyvänä ja ekologisena materiaalina kunnes tutustuin sen valmistukseen, se on yksi pahimmista ongelmista idässä. 🙁

      Kiitokset korjauksesta! ?

    1. Kati: kokeilin mutta ei auttanut. Naarmut ovat rikkoneet lasitusta ja sormella tuntee että lasituksen pinnassa on ”halkeamia”. Universal stonella ne saa onneksi vaaleammaksi, vaikka kokonaan eivät katoakaan. Loistava tuote kyllä! ❤️??

  6. Moikka,
    Hei missä vaiheessa tuon lasiseinäprojektin pitäisi olla valmis? Entä kylpyhuoneen?
    Odotan innolla molempien valmistumista, että saisi itsekin inspiraatiota uudistuksiin. 🙂

    Sitten vielä kysymys tai jopa toivepostaus!
    Meillä on kotona keittiössä valkoiset korkeakiiltokaapit ja ne tuo jotenkin kylmän ja kolkon oloisen tunnelman. En haluisi niitä uusia, koska ovat kunnoltaan aivan priimat. Onko sulla vinkkejä miten niitä saisi sisustuksella vähän ”pehmennettyä”?

    1. Sannik: mahdollisimman nopeasti mutta useampi viikko vielä menee. Sähköjohdot vedetään kokonaan uusiksi ja katon rajaan rakennetaan pieni kotelointi perjantaina. Tuo pitää tehdä samanaikaisesti joten viime torstaina tehtiin vain sähkösuunnitelma ja pieni tilapäinen muokkaus. Deadline on joustava, en ole sille takarajaa asettanut juuri sen takia että minulla on samaan aikaan niin monta projektia meneillään ja joudun juoksemaan eri päivinä eri kohteissa, oman kodin lisäksi. 😀

      Itse luultavasti maalaisin kaapinovet, mutta pehmennyksen voi tehdä myös pienemminkin. En tiedä millainen sisustus keittiössä noin muuten on, mutta vaaleilla puupinnoilla ja tekstiileillä sekä raikkailla yrteillä keittiön tunnelmaan saa pehmeyttä ja luonnollisuutta. Voisitko harkita että lisäisit tasoille puukantisia purkkeja, leikkuulaudan ja vaihtaisit keittiöpyyhkeen (mikäli esillä) vaalean hiekan / beigen sävyyn? Näin saisit heti pehmeämmän kontrastin aikaiseksi. 🙂

      1. Moikka,
        Kiitos nopeasta vastauksesta!
        Siis maalaisit korkeakiiltoiset kaapin ovet?
        Onko se mahdollista? Luulisi että maali alkaisi liuskottua pois jossain välissä kun korkeakiilto kalvo on niin liukas?

        Hmm, tuo vaalean puun tuonti keittiöön onnistuu kyllä helpostikin! Sitten voisin ostaa muutaman yrtin ja jonkun pellavaliinan…
        kiitos paljon vinkeistä?

        1. Sannik: Korkeakiiltovalkoiset kalusteet voi maalata kun käyttää pohjalla tartuntapohjamaalia. Kalvopinnoitteen kanssa tosin kannattaa harkita kahdesti, sillä jos se lähtee aikanaan kupruilemaan irti esimerkiksi liesitason yläpuolelta vesihöyryn takia, kuoriutuu myös uusi maalipinta pois. Korkeakiiltovalkoisen maalin kanssa tätä ongelmaa ei ole. 🙂

          Aloita ensin lisäämällä vaaleaa puuta ja tekstiilejä sekä yrttejä, ja jos myöhemmin kaipaat lisäpehmeyttä niin vasta sitten turvaudu maaliin. 🙂

          1. Kiitos, näin teen!
            Tästä hei vielä sulle postaustoiveita!
            Olisi hauska, jos sun lukijat lähettäisi sulle kuvia omista sisustusongelmistaan tai asuntonsa murheen aiheuttajista ja sinä antaisit yllä olevaan tyyliin apuja ongelmaan. Tai kertoisit miten itse tekisit kyseisessä tilanteessa ja vaikka juuri muutamalla eri budjettivaitoehdilla (esim. Sisustamalla, järjestelemällä ja sitten remontoimalla) 🙂

          2. Sannik: kiitokset toiveesta. 🙂 Tuohon voisin ehkä myöhemmin tarttua mutta tällä hetkellä on niin monta projektia menossa ettei aika riitä millään. 🙂

            Olen paljon auttanut lukijoita sähköpostitse ja instagramin viestien välityksellä sisustusongelmissa, pieniä juttuja ja yksittäisiä huoneita lähinnä heille ideoinut, maalisävyjen valintaa yms. Näistäkin voisin koota joskus postauksia, luvan kanssa tottakai. 🙂

  7. Minä olen niin samaa mieltä. Selasin kuvastoa innoissani, kuten ennenkin. Mutta mikä oli lopputulos: mikään ei kiinnosta. Ainoat tarvitsemani tuotteet ovat edellisiltäkin hulluilta päiviltä ostamani kasvojen puhdistusaine, koko 500 ml, joka siis on kestänyt keväästä tähän asti ja nyt käytin viimeisen tipan. Tarpeeseen siis ostan. Toinen, jonka aion ostaa, on uusi paistinpannu, edellinen vetelee viimeisiään, pinnoitekin jo kulunut pois. Fiskarsia aion hankkia, jos vain onnistun saamaan. Mutta mitään muuta en nyt tällä kertaa tarvitse enkä halua.

    1. TerhiR: Fiskarsin pannut ovat hyviä, minullakin on (tosin ajalta kun se vielä kuului edesmenneen Hackmanin valikoimaan). ? Mitään extraa ei kannata ostella vaan pitäytyä tarkasti oman ostoslistan tuotteissa joista tarve. Minulla monesti on tullut osteltua ylimääräistäkin, vaikka nykyään paljon helpompi sanoa ei. Tällä kertaa ainoat kiinnostavat tuotteet olivat niitä jotka jo omistan, eikä millekään muulle ole tällä hetkellä tarvetta edes. 🙂 pidän peukkuja että saat Fiskarsin pannun! ???

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *