Syksyinen tuoksukynttilä Ritualsilta

Se olisi sitten syyskuu… Todella nopeasti on kesä mennyt ja koulun alkamisen jälkeen aika tuntuu vain vauhdittuneen. Illat ovat selvästi jo hämärtyneet ja eilen oli pakko kaivaa villakangastakeista ohuempi käyttöön mekon päälle, kun muuten en olisi tarjennut. Syksy on vuodenajoista lempparini ja olellisena osana siihen kuuluu kynttilänvalo, Netflix-sarjamaratonit ja kaunis ruska, joka maalaa maisemat. Vielä on luonto vihreänä, mutta sävymuutos on jo hennosti havaittavissa pihaa ympäröivissä koivuissa ja vaahteroissa – ihana syksy! ♥︎

Rituals tuoksukynttilä luo tunnelman syksyyn Omakotivalkoinen

Nelisen vuotta sitten tein päätöksen, että käytän melko suureksi paisuneen tuoksykynttiläkokoelmani pois ja pidin pitkän tauon uusien ostamisessa. Tämä oli alkuun vaikeaa, sillä olin ja olen edelleenkin varsinainen kynttiläholisti ja etenkin näin syksyisin kaupat ovat pullollaan toinen toistaan ihanampia kynttilöitä. Kahden tuoksukynttilän rajasta olen kuitenkin pitänyt kiinni nyt jo pitempään ja todennut että se on täysin riittävä määrä jopa syksyn tunnelmointiin.

Ostin Ritualsin Green Gardamom* -tuoksukynttilän tismalleen samanlaisen edeltäjänsä tilalle, sillä tämä on yksi harvoista kynttilöistä joka palaa tasaisesti ja tuoksuu viimeisen liekin lepatukseen asti. Hieman maskuliininen tuoksu on aivan ihana ja tuo mieleeni syksyisen illan miehen kainalossa. ♥︎

Rituals tuoksukynttilä luo tunnelman syksyyn Omakotivalkoinen

Tunnelmallista tiistai-iltaa kaikille!

*sisältää kaupallisen linkin


Seuraa myös Instagramissa 

6 kommenttia “Syksyinen tuoksukynttilä Ritualsilta

    1. Saikku: Nuo Ritualsin kynttilät on ihania. ❤️ Isoja ja palavat kauan, eikä tuoksukaan haihdu taivaan tuuliin kuten monissa muissa käy jos säilyttää esillä ilman kantta. 🙂

  1. Ritualsin kosmetiikka on lempparini,jota hamstraan mm.laivalta.
    Tuoskukynttilät ovat iloinen yllätys.Täytynee katsella saisiko esim.stockan verkkokaupasta.

    1. Nanna: Kicksistä saa tuoksukynttilöitä ja Stockallakin on ollut ainakin sellainen vihreään sarjaan kuuluva kynttilä. Minulla on parhaillaan Ritualsin kasvojenkuorinta-aine ja se on loistava! ❤️

    1. Johanna: Olen! ♥︎ Ostin viime syksynä TRE Marketista, aivan ihania ovat! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *