Syyslomailua synkissä vesissä

Tytöllä alkoi syysloma ja itsekin pidän hieman vapaata, jotta voidaan tehdä kivoja asioita yhdessä. Alunperin oltiin kaavailtu, että tyttö olisi osallistunut musiikkileirille. Leiri kuitenkin peruuntui pöpötilanteen eskaloitumisen takia meistä riippumattomista syistä, mikä tietysti harmittaa ja laittoi kaikki kuviot uusiksi.

Omakotivalkoinen kollaasikuva ajatuksia mielipidelauantai

Rajoitustoimien eriarvoisuus

Lisäksi ensi viikonlopulle sovittu aikuisten show & dinner -tilaisuus tulee peruuntumaan myös ja se vasta harmittaakin. Haluan tottakai että kaikki pysyisivät terveinä. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että minusta näissä voimassa olevissa rajoituksissa ei ole minkäänlaista järkeä, eikä varsinkaan pitkänäköisyyttä, vaikka sellaisena hallituksen päätöksiä meille markkinoidaan.

Ravintoloiden aukioloa rajoittamalla ei saada aikaan mitään hyvää, jos samalla monet muut tapahtumat keräävät väkeä yhteen sadoittain, kuten tänään olemme lööpeistä taas saaneet lukea. Lisäksi minua suorastaan ärsyttää median tapa värittää uutisotsikot mahdollisimman raflaaviksi klikkausten maksimoinnin takia.

Media saa aikaan jopa hysterian kaltaisia reaktioita, jos lukija ei tiedä journalistisen alan tapoja ja sitä miten artikkelit nykypäivänä rakennetaan. Medioiden päätavoitteena on kerätä klikkejä kohauttavilla otsikoineilla mistään tinkimättä ja sen olen viime viikkoina kyllä huomannut.

Valkoinen sisustus minimalistinen sisustusyyli omakotivalkoinen

Työllisyyden perhosvaikutus eri alojen välillä

En haluaisi osoitella sormella, mutta olen henkilökohtaisella tasolla pettynyt hallituksen toimiin. Ravintola-ala työllistää suoraan ja välillisesti yli 500 000 suomalaista yrittäjää ja palkansaajaa. Hallituksen ailahtelevat päätökset ja asioiden epäselvä ilmaisutapa aiheuttaa kohtuuttomasti stressiä ja epätietoisuutta meissä jokaisessa.

En ole pelkästään huolissani viihdealalla toimivista henkilöistä ja tapahtumatuottajista, vaan myös suomalaisista ravintola-alaan kytkeytyneistä luomuviljelijöistä, pienpanimoista, alojen välillä operoivista kuljetusliikkeistä ja muista pienistä ja keskisuurista yrityksistä, joilla osalla liiketoiminta on perustunut nimenomaan ravintoloiden tekemiin tuote-, tavara-, ja tapahtumatilauksiin. Kun nuo kaikki pyyhitään pois, jäljelle jää tyhjä tilauskirja ja valtavat tappiot.

Tästä seuraa työttömyyttä ja vähemmän liikkeessä olevaa rahaa, joka taasen on pois muilta aloilta, kuten kauneudenhoitopalveluista, vaatekaupoista, kotisiivouksesta, harrastustoiminnasta jne. Työttömyystuella ei paljoa kampaajan tuoliin istahdeta, saati ostella ylimääräisiä kulutushyödykkeitä. Perhosvaikutus laajenee hyvin nopeasti ravintola- ja tapahtuma-alalta muille aloille.

Eniten surettaa lapset, joiden vanhemmilla ei enää ole mahdollisuutta maksaa harrastukselle jatkoa. Tämä tietenkin sillä oletuksella, että harrastustoiminta ei ole jo mennyt konkurssiin, kuten minun tankotanssikurssilleni syksyn alussa kävi. 🙁

Syksyinen kattaus luonnonantimista

Alakuloisten ajatusten maustama syysloma kotona

Tällaisten alakuloisten ajatusten parissa on meillä aloitettu syyslomailu kotisohvalla. Palaan tähän aiheeseen syvällisemmin uudelleen ensi viikolla, tuoden pöytään myös omat ratkaisukeskeiset näkemykseni nykytilanteen balansointiin liittyen.

Epätietoisuus kalvaa kaikista eniten ja omakohtaisesti koen ahdistuneisuutta myös siitä että rajoitustoimet ovat mielestäni epätasa-arvoiset ja täysin ylimitoitetut. Jos epätietoisuudessa pitää jatkaa esimerkiksi vuoden 2021 loppuun asti, en usko että tuntemastamme upeasta kotimaastamme, sosiaalitukisysteemistä ja demokratiasta on enää paljoakaan jäljellä. Pelottavaa edes ajatella tällaista skenaariota ja siksikin haluan palata asiaan hieman paremmissa tunnelmissa toisella kertaa.

Huomiseen!


Seuraa myös Instagramissa 

13 kommenttia “Syyslomailua synkissä vesissä

  1. Olenko ymmärtänyt väärin,vai eikö lähinnä ole kyse siitä,että yökerhot ja anniskelu lopetetaan aiemmin?Eikös ruokaravintolat ole kuitenkin auki?
    Joskus tehtävä radikaaleja ratkaisuja,koska humalaiset/bailaavat ihmiset unohtavat turvallisuuden?
    Ikävää kyllä ja niin turhauttavaa tämä.

    1. Nanna: kyllä, mutta asia ei ole noin mustavalkoinen. Ensinnäkin olisi keväästä muistettava että anniskeluajan lyhentäminen ei poistanut humalahakuisten juomatapoja vaan aikaisti sitä. Myös kotibileet ja virkavaltaa työllistävä kotiväkivalta ja muu rähinöinti riistäytyi käsistä, kuten myös nyt syksyllä on jo todettu tapahtuvan. Ruokaravintoloihin ei myöskään viitsitä enää lähteä, kun joutuu menemään jo klo 18 että ehtisi rauhassa syödä kolmen ruokalajin illallisen. Tämä tietysti tarkoittaa että juottoloiden rajoitukset iskevät koko alaan ja olen äärimmäisen hämmästynyt siitä ettei hallituksessa lainkaan ymmärretä tätä asiaa. Mitä itse olen ravintoloissa muutaman kerran kevään jälkeen käynyt, on turvavälit hienosti huomioitu ja seurueet ovat olleet omissa oloissaan. En ole myöskään nähnyt minkäänlaista sekoilua tai muuta toimintaa joka olisi poikennut puolenyön jälkeen aikaisemmasta. Aukottomasti ei myöskään voida todistaa että ravintolat olisivat juuri niitä paikkoja joista koronatartunnat leviävät ja nimiä tässä mainitsematta jaan mielipiteeni siitä että kauppakeskuksissa, täpötäysissä pienissä ruokakaupoissa, julkisissa liikennevälineissä, terveysasemien ruuhkaisissa aulatiloissa, kouluissa ja kirkoissa on täysin vastaavat olosuhteet pöpöjen tarttumiselle. Yksilönvapaus ja luotto maalaisjärkeen olisi säilytettävä ja kannatan Halla-Ahon ajatusta alkoholin ja ravintolatoiminnan aukiolon vapauttamisesta, jolloin ihmiset eivät rynnisi kaikki samaan aikaan paikalle eikä myöskään narikoihin kertyisi sumaa. Kenelläkään ei myöskään olisi kiire juoda juomiaan loppuun pilkun pelossa jolloin humalaisia olisi varmasti vähemmän. Jokainen historiaa tunteva tietää mitä kieltolaki on saanut aikaan – ei mitään hyvää.

  2. Moikka ! Tuo covid-19 todellakin yllätti meidät vaasalaiset ! Puolet tutuista on karanteenissa altistusten johdosta ja parilla kaverilla pelko perseessä että miten käy omille isovanhemmille sillä tuo pöpö on löytynyt tiensä hoivakotiin..ja koulut ovat täälä etänä ainakin 25.9 asti – opiskelija bileissä tuo pöpö levisi todellakin tehokkaasti…huoh … Yli 1500 ihmistä karanteenissa – moni tuttu lomautettu ja monella pelko perseessä että onko sitä työtä enää kauan vai ei….toivon mukaan tuo pöpö menee pian pois aiheuttaa niin paljon henkistä kärsimystä niin monille pienyrittäjille kuin vanhuksille jotka ovat eristyksissä. Täälä Vaasassa 95% käyttää kansanmaskia ja toivon että se auttaa vähentämään tuota pöpön leviämistä.

    1. Sari: todella kurja tilanne siellä, meillä oli täällä Helsingissä keväällä vastaava juttu. Korona ei valitettavasti tule katoamaan, sen ovat THL:n asiantuntijatkin varmistaneet. Sen kanssa on opittava elämään, aivan kuin influenssaviruksenkin joka ikävä kyllä vie hengen vuosittain jopa 2000 suomalaiselta perussairaalta ja huonokuntoiselta. Maailma vajoaa pian sellaiseen tilaan että Korona on se pienempi paha, itsemurhatilastot ovat jo nyt nousussa enkä uskalla edes ajatella mitä ensi kevät tuo tullessaan kun loppuvuoden konkurssiaalto iskee päälle ja pahimmillaan jättää satojen tuhansien velat yrittäjien niskaan, häpeästä nyt puhumattakaan. Olen todella huolissani Suomen tilanteesta ja toivoisin että hallituksessakin ymmärtäisi että jos yritykset eivät toimi ja tarjoa töitä,alkaa valtionkin kassa tyhjenemään ja milläs sitten maksetaan sosiaalitukia kun tulonsiirto painottuu valtiolta massatyöttömille ja kansaneläkeläisille, ulkomaan vienti ei pelaa, eikä veronmaksajia ole tarpeeksi kattamaan sosiaalitukijärjestelmää. Ahdistaa.

  3. Kiitos tästä postauksesta. Puit sanoiksi sen mitä itsekin tunnen. Minä olen yksi niistä joka menetti työpaikkansa. Odotan parhaillaan maksamatta jäänyttä lopputiliä palkkaturvasta ja ennen kuin sitä maksetaan, en saa työttömyystukea. Käsittelyjonot on pitkät ja huoli on suuri. Asuntolainan lyhennyksen sain maksettua syyskuussa mutta en tiedä mistä rahat lokakuun lyhennykseen. Melkein toivoisin että korona veisi, mutta lasten takia on pakko jaksaa. Olen vaan niin väsynyt ja ravintola-alalle on turha yrittää työllistyä uudestaan. Aikuiskoulutusta mietin mutta millä sitten maksan meidän laskut. Oppisopimukseenkaan ei kukaan ota kun ikää on jo yli 40 ja ainoa työkokemus on ravintola-alalta, jossa olen työskennellyt 23 vuotta. Olen aina ajatellut että tekevälle työtä löytyy mutta nyt kun olen itse joutunut työttömäksi enkä ole päässyt yhteenkään työhaastatteluun edes hakemuksista huolimatta, alkaa toivo olla mennyttä ja samalla myös valheellinen mielipide siitä että omalla aktiivisuudella voi töitä löytää on hävinnyt.

    1. Merja: olen todella pahoillani puolestasi! Halaisin sinua jos voisin! ❤️ Minulla on useampi ystävä joilla tilanne on vastaavanlainen – yhdellä meni yritys konkurssiin romahtaneen myynnin ja vuokrien maksamattomuuden takia. Hän joutui irtisanomaan kaikki 12 vakituista työntekijäänsä ja odottelee parhaillaan toimeentulotukipäätöstä. Minullakin on muutama työprojekti siirretty ensi vuodelle ja saa nähdä miten kauan kestää kun oma kirstuni on tyhjillään. Vaikka itse toimin aivan toisella alalla, vaikuttaa rajoitustoimet ja viestinnän yleinen toivottomuus siihen ettei uskalleta / voida tehdä päätöksiä ja kassasta pidetään kiinni kaksin käsin jotta saadaan pelattua mahdollisimman paljon lisäaikaa yritykselle kun ei tiedä yhtään kauanko kaikki tämä kestää. Ennakoimattomuus on juurikin mielestäni se pahin asia, liiketoiminnan tavoitteille ja suunnitelmille on saanutlähes jokainen sanoa heipat ja nyt pyristellään aikaa vastaan kukin parhaamme mukaan.

      Toivon sydämestäni sinulle kaikkea hyvää ja haluan uskoa että asiat vielä paremmaksi muuttuvat. ❤️ Jos kaipaat juttuseuraa ihan mistä tahansa aiheesta, laitathan minulle viestiä [email protected]. ❤️ Et todellakaan ole yksin!

    2. Hei Merja!
      Kirjoituksesi kosketti minua ja halusin vastata sinulle. Olen itse ravintola/keittiöalalla ollut töissä, mutta terveyssyistä KEVA koulutti minut merkonomiksi. Niitä töitä en saanut, joten innostuin aloittamaan rekrykoulutuksessa Ikaalisissa lähihoitajaksi ja olen tykännyt ihan tosi paljon. Kouluttaudun työttömyystuella, joka mulla oli aluksi KELAn päiväraha + 9€/pv. Nyt olen kuitenkin voinut tehdä jo lähihoitajan sijaisuuksia ja työssäoloehtoni täyttyi, joten pääsin takaisin ansiosidonnaiselle. Tulot ei ole vieläkään huimat, varsinkin, kun mieheni saa vain KELAn päivärahaa (häneltä paloi kaikki työt kesältä ja syksyltä ja on muutoin yrittäjä (firma on aloitteleva eikä tuota vielä mitään), koronan takia onneksi saa tuon pvrahan, muutoin yrittäjänä ei saisi mitään).

      Haluan siis kannustaa sinua lähtemään kouluttautumaan uudelleen ja lähihoitajilta ei työt lopu, siksi suosittelen sitä alaa. Kannattaa kysellä omalta paikakkunnaltasi TE-keskukselta, josko siellä alkaisi jokin tällainen rekrykoulutus, jolloin saisit edes sitä työttömyystukea, joka isompi kuin aikuiskoulutusraha. Olisikohan sun mahdollista saada etukäteen palkkalaskelmat vaikka et itse palkkaa vielä saisikaan? Ehkä ei, jos asia on palkkaturvassa eikä työpaikalla ole laskelmia loppupalkasta.. Tiedän todella kuinka ahdistava tuo tilanteesi on, kun et itse pysty vaikuttamaan asioiden nopeampaan käsittelyyn. Toivon sinulle voimia ja valon pilkahduksia tähän ahdistavaan hetkeen ja tilanteeseen. Mä muuten täytän tänä vuonna 44v ja mun luokkakaveri täytti juuri 60, eli et todellakaan ole liian vanha opiskelemaan.

      Vielä laskujen maksusta; tosi moni laskuttaja ymmärtää tämän tilanteen ja on valmis antamaan lisäaikaa laskujen maksuun, kun vain ottaa heihin yhteyttä. Myös pankit on hyvin ymmärtäväisiä ja me saimme koronan takia puoli vuotta lyhennysvapaata asuntolainasta. Korot maksetaan, mutta se on huomattavasti vähemmän kuin lainanlyhennys. Voimia ja virtuaalihalaus! Kaikki asiat selviää ihan varmasti <3

      Jos haluat laittaa mulle spostia, niin kysy osoite Miialta, en viitsi laittaa sitä tähän julkisesti 🙂

  4. Kokonaiskuolleisuus Suomessa ei ole noussut. Ihmisiä merkitään koronaan kuolleiksi, vaikka kuolinsyy olisi ollut jokin muu. Roope Lipasti vasta erittäin hyvän kolumnin siitä, mitä kaikkea pahaa rajoitukset ovat saaneet aikaan. Ja tosiaan, yli 20 hengen yksityistilaisuuksia kielletään pitämästä, mutta kouluihin on turvallista mennä. Voi hallitus, olette niin pihalla.

    1. En ole huolissani: Näin se on, yhdestä tapauksesta tiedän varmuudella joka on merkitty koronakuolleiden joukkoon vaikka kuolinsyy oli aivan muu eikä koronapositiivisuudella ollut mitään tekemistä kuoleman kanssa (todistetusti). En valitettavasti voi asiasta kertoa tarkempia faktoja, joten tähänkin kirjoitukseen haluan sinun ja muiden suhtautuvan puhtaasti pelkkänä kuulopuheena. En väitä etteikö Korona olisi vakava asia, mutta sen saamat mittasuhteet ovat mielestäni viety liian äärimmilleen. Hyvä hygienia ja suojaetäisyydet ovat paras keino välttää tartunta, ja siltikin sen tulee sairastamaan suurin osa väestöstä. Ainoa täysin satavarma fakta on se että Korona tulee jylläämään keskuudessamme vielä pitkään, kenties jopa jää kiertämään influenssan kaltaisesti. Sitä vasten pitäisi minusta peilata päätökset ja keskittyä rahoittamaan rokotetta ja hoitomuotoja rajoitusten aikaansaamien valtion tukirahojen epätasaisen jakamisen sijaan.

  5. Erittäin hyvä kirjoitus, olen niin samaa mieltä. Media lietsoo korona pelkoa ja stressiä turhaan. On toki pidettävä hyvää huolta käsihygieniasta ja etenkin riskiryhmiin kuuluvien vältettävä väkijoukkoja, mutta nämä toimenpiteet tuhoavat niin monen toimeentulon. Pelottavaa on että miten tämä kaikki vaikuttaa ihmisten mielenterveyteen kun korona on taantunut? Ja pelottaa myöskin mihin vaikeuksiin EU:n talous joutuu, miten korona-toimenpiteet vaikuttaa esim. lainojen korkoihin ym.

    1. Minna: juuri samanlaisia pohdin itsekin, velaksi ei voi ikuisesti elää ja jos Suomen luottoluokitus tipahtaa vielä lisää, voi olla varma siitä että velan korot kasvavat. Verovaroin pyörii koko Suomi ja kun vientikin on kärsinyt, ei ulkoa paljon muuta rahaa tulee kuin lainarahaa Euroopan keskuspankilta. Se että meillä maan sisällä rahavirta liikkuu valtiolta ihmisille ja mutkien kautta takaisin valtiolle ei riitä tässä tilanteessa kun työttömien määrä kasvaa kasvamistaan. Vienti ja nykyisen työllisyyden säilyttäminen olisi tärkeimmät asiat joihin pitäisi keskittyä, huomioiden koronatilanteen. Kevät oli shokki kaikille ja jotkut siitä säikähtäneenä nyt kamppailevat suosituksia vastaan. Ymmärrän tälläisen käytöksen syyt ihan täysin, vaikka itse pyrin noudattamaan suosituksia vaikken täysin niiden takana seisokaan. Lähipiirissäni on kohta puolet työttömiä kevään ja kesän seurauksena ja mietin saisinko edes pari heistä jollakin tapaa itse työllistettyä. Huonolta kuitenkin näyttää, kassassa ei juurikaan pelivaraa minullakaan. ☹️

  6. Hei vaan ja onneksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä! Ei tarvitse stressata toimeentulosta ja säästöjäkin on pahan päivän varalle ja talolaina maksettu! Hirvittää ihan miten ihmiset kohta pärjää!

    1. Airiina: todella haastavia aikoja eletään, eikä tässä muuta voi kuin yrittää toivoa parasta. Tälläisinä hetkinä tuntee itsensä niin voimattomaksi ja pieneksi, eikä voi kuin seurata sivusta miten läheiset ja monet muutkin menettävät työnsä. ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *