Jurassic World: Dominion – Aikakauden loppu

Jurassic World: Dominion uutuusleffa on saanut monilta kriitikoilta huonot pisteet, mutta itse olen täysin toista mieltä. Kävimme tytön kanssa tänään elokuvan ensi-illassa Finnkino Itiksen IMAX-salissa ja leffa oli mahtava elämys. Uusin dinoelokuva on täynnä nostalgiaa ja sisältää monia viitteitä aiempiin elokuvasarjan osiin. Ympyrä on tavallaan sulkeutunut, sillä kävin katsomassa ihka ensimmäisen Jurassic Parkin ensi-illassa Itiksen silloisessa elokuvateatterissa vuonna 1993 ja tämän uusimman ja luultavasti myös viimeisen katselin tyttöni kanssa Itiksen uudessa leffateatterissa. ❤︎

Elämyksiä lähes 30-vuoden ajan

Voisi kuvitella että lähes 30 vuotta myöhemmin nämä dinosauruselokuvat olisi osaltani jo nähty. Ikä, aikuisuus ja vanhemmuus ei kuitenkaan ole muutosta aikaansaanut ja olen aivan yhtä innoissani tästä uutuuselokuvasta kuin olin 10-vuotiaana ensimmäisen elokuvan nähdessäni. 🙂

Dinosaurukset ovat kiehtovia ja luonnonkatastrofeja sekä maailmanloppuja käsittelevien elokuvien tapaan ne tarjoavat hetkeksi perspektiiviä elämään ja jotakin omaa itseään suurempaa. Jurassic Park ja -World elokuvien ansiosta voisin hyvin kuvitella maailman, jossa eläisimme dinosaurusten kanssa rinnakkain.

Costa Rican saarilta Eurooppaan

Jurassic World: Dominion elokuvan tapahtumapaikka on siirtynyt Costa Rican kuvitteellisilta Isla Nublarin ja Isla Sornan saarilta Eurooppaan. Dinosaurukset ovat vapauteen päästyään levittäytyneet ympäri maailman ja kohtauksissa nähdään mm. lunta, räntää ja varsin pohjoismaisia maisemia. Uusia lajeja on syntynyt useita ja ihminen ei enää ole itsestäänselvä valtias.

Jurassic Parkille perinteeksi muodostuneeseen tapaan elokuvan pahiksena hääräilee valtaa ja mammonaa hamuava miljonääri, joka tekee kyseenalaisia ja moraalittomia tekoja yhdessä avustajiensa kanssa. Onneksi tilanteen tasalla on nippu neuvokkaita dinoexperttejä pelastuspartioineen.

Näyttelijäkaarti vailla vertaansa

Elokuvan parasta antia upeiden erikoistehosteiden ohella on näyttelijäkaarti, jossa yhdistyy ensimmäisen Jurassic Park -elokuvan legendat ja uudemmat elokuvasarjan näyttelijät. Sam Neillin näyttelemä Alan Grant, Laura Dernin roolihenkilö Ellie Sattler ja Jeff Goldblumin Ian Malcolm ovat edelleen yhtä loistava trio kuin lähes 30 vuotta sitten.

Mukana seikkailussa ovat myös Jurassic World -elokuvista tutut raptorien kouluttaja Owen Grady (Chris Pratt), aktivisti Claire Dearing (Bryce Dallas Howard), ihmisklooni Maisie Lockwood (Isabella Sermon) ja tiedemies Dr. Henry Wu (BD Wong).

Jurassic World: Dominion – Aikakauden loppu

Jurassic World: Dominion elokuvan juoni on aikasemmat dinoleffat nähneelle melko helposti ennustettavissa. Tuttuja polkuja kulkeva kerronta yllätti kuitenkin erittäin positiivisesti ja monet kohtaukset, joita kriitikot pitivät turhina ovat mielestäni erityisen tärkeitä tarinan päätöksen kannalta. Yksi aikakausi on nyt ohi ja vaikea on ajatella, että elokuvat saisivat enää jatkoa. Niin paljon kuin Michael Crichtonin luomaa maailmaa rakastankin, koen että Jurassic World: Dominion on kunniakas ja etenkin tyylikäs päätös tälle maailmaa vavisuttaneelle elokuvasarjalle.

Elokuva ansaitsee minulta täydet ★★★★★ ja suosittelen tätä tuhtia 2,5 tuntista elokuvaa suurella rakkaudella ja lämmöllä. Jurassic World: Dominion elokuvateattereissa nyt kautta maan!

Ihanaa iltaa kaikille!

Kuvat: Universal Pictures / Jurassic World: Dominion



Miia / Oma Koti Valkoinen - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *