Huippu Sisustusvaha – Hoitava sävy puupinnoille

Kaupallinen yhteistyö: Eskaro

Huippu Sisustusvaha on kotimaisen Eskaron uutuus. Lähes hajuton sisustusvaha on kehitetty erityisesti hirsipuulle ja se on hengittävä, turvallinen ja puupintaa suojaava kuultava vaha. Sävytetty Huippu Sisustusvaha sisältää niin runsaasti väripigmenttiä, että käsittelemättömälle puupinnalle riittää monesti yksi kerros. Toimistona ja viihdekeskuksena toimivan tilani tummuneet puupaneelit ja karmean keltainen katto saivat uuden raikkaan ilmeen Eskaron tuotteilla – katso hurjat muutoskuvat! 🙂

Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat
Suuri muutos sisustusremontti toimistoon

Epätasaisesti tummunut mäntypaneeli

Lähtötilanne oli varsin karu. Epätasaisesti tummuneesta mäntypaneelista näki selvästi missä edellisen vuokralaisen hyllyt ja kaapit olivat sijainneet. Kaappien kohdalta paneeli oli vaaleampi ja seinien yläosasta paikoitellen lähes oranssi.

Äänieristyksen kannalta seinien panelointi on mainio ratkaisu, mutta naturellina puu tummuu ajan saatossa aina. Rakastan vaaleaa puuta, kuten koivua, saarnia ja lakkaamatonta tuoretta mäntyä, mutta paneelit olivat niin läikikkäät ettei pelkkä hionta ja sävytön vaha olisi epätasaisuuksia peittänyt.

Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat
Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat
Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat

Raikkaan valkoinen Huippu Sisustusvaha

Toimistotilan seiniin asennetut korkeaa tilaa akustoivat puupaneelit sävytettiin kauniin valkoisiksi Eskaron Huippu Sisustusvahalla. Eskaron uusi sisustusvaha on koostumukseltaan paksumpaa kuin perinteiset puuvahat ja sitä on helppo työstää ilman roiskeita ja valumia. Jo yhdellä kerroksella saa peittävän ja tasaisen tuloksen, jossa puunsyyt jäävät kauniisti kuultamaan sävytetyn vahan alta.

Omassa tapauksessani mäntypaneelit olivat niin pahasti tummuneet ja läikikkäät, että vasta kolmannella käsittelyllä seinät saatiin tasaisen kauniiksi ja hohtavan vaaleiksi. Vanhat paneelit olivat myös kuivuneet ja puu imi sisustusvahan itseensä ensimmäisellä kerroksella todella nopeasti. Paneeleista huomasi miten ne silottuivat ja muuntuivat elinvoimaisemmiksi. Huippu sisustusvahan hoitavat ainesosat herättävät kuivan puun eloon ja se on kuin laittaisi kosteusvoidetta pakkasen kuivattamalle iholle.

Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat
Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat
Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat
Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat

Riittoisa sisustusvaha monessa eri värissä

Eskaro Huippu Sisustusvahan omaisuuksiin kuuluu myös erinomainen riittävyys. Litralla maalia käsittelet jopa 14m2 kokoisen alueen. Huippu Sisustusvaha sopii käsittelemättömille ja aiemmin puuvahalla käsitellyille pinnoille kuiviin sekä kosteisiin sisätiloihin, kuten hirsi- ja paneelipinnoille, kalusteille, oviin ja ikkunoihin.

Myös puupuhtaille ja aiemmin öljyvahatuille puulattioille se sopii. Maalia jäi sen verran yli, että maalaan vielä kylpyhuoneen paneelikaton valkoiseksi.

Huippu Sisustusvaha on saavilla useissa sävyissä. Katso vaihtoehdot Eskaron WOOD ja LACQUER -värikartoista täältä: ➤ eskaro.fi/varikartat

Eskaro Pro 3 pohja- ja kattomaali niin runsas pigmentti että yksi kerros riittää
Eskaro Pro 3 pohja- ja kattomaali niin runsas pigmentti että yksi kerros riittää

Eskaro Pro 3 – Runsas pigmenttinen pohja- ja kattomaali

Myös keltainen katto kaipasi raikastusta ja se maalattiin valkoiseksi Eskaro Pro 3 -pohjamaalilla, joka on erittäin peittävää ja sisältää runsaasti väripigmenttiä. Uskotteko jos sanon että katto maalattiin vain kerran? Näin nimittäin tehtiin ja jälki on todella tasainen ja vitivalkoinen. 🙂

Madallettua osaa kiertävä kirsikan värinen kapea lista sekä ikkunan verholistat maalattiin kahdesti, jotta lopputuloksesta tuli täydellinen. Pro 3 on mieletön maali ja esimerkkinä siitä on meidän keittiö, jonka seinässä on vain Pro 3 -pohjamaalia kun en ehtinyt remontin aikaan maalaamaan sen päälle pintamaalia. Tahrat ja välitilassa olevan suojalasin yläpuolelle lentäneet roiskeet on lähteneet pyyhkimällä ja sävykin on edelleen paperin valkoinen, joka Eskaron värikartassa on E019 Whooper Swan.

Eskaro Pro 3 pohja- ja kattomaali niin runsas pigmentti että yksi kerros riittää
Eskaro Pro 3 pohja- ja kattomaali niin runsas pigmentti että yksi kerros riittää
Eskaro Pro 3 pohja- ja kattomaali niin runsas pigmentti että yksi kerros riittää
Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat

Ammattilaisten suosikki

Kotimaisen Eskaron tuotteet ovat aina yllättäneet positiivisesti sekä minut että remonttiin palkatut ammattilaiset. Eskaro Huippu Sisustusvaha sai kehuja remonttimiehiltä pigmenttipitoisuudestaan ja koostumuksestaan, sisustusvahaa oli mukava käsitellä sekä telalla että pensselillä.

Ylistystä sai myös katossa käytetty Pro 3 -pohjamaali, jonka peittokyky sai maalarinkin hämmästymään. 🙂 Lisähuomiona kiiteltiin molempien osalta hajua, joka oli miltei olematon. Eskaron maalit ovat hinta-laatusuhteeltaan ylivoimaisia – pigmenttiä ei säästellä, koostumus on kaikissa kokeilemissani maaleissa ja vahoissa ollut helposti työstettävä ja hajut ovat niin neutraaleja, että myös tuoksuherkät ja astmaatikot voivat huoletta oleilla maalattavassa tilassa. ❤︎

Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat
Huippu Sisustusvaha hoitaa ja sävyttää kodin ja toimiston puupinnat

Maailman parhaat maalit ja vahat Eskarolta

Jos sinulla on kotonasi tai mökilläsi puisia pintoja jotka tarvitsevat suojausta, sävytystä tai sekä että, suosittelen suurella tyytyväisyydellä Eskaron Huippu Sisustusvahaa. Eskarolta löydät maailman parhaat maalit, tasoitteet ja vahat kaikkiin kodin ja kesämökin tarpeisiin. Eskaro-tuotteissa käsiteltävyys, turvallisuus ja pigmentin määrä ovat omaa luokkaansa ja jokainen joka Eskaron tuotteita on kokeillut toteaa saman. 🙂

Tutustu laajaan valikoimaan ja katso lähin jälleenmyyjäsi täältä:

Eskaro.fi

Tunnelmallista torstaita kaikille!

Lue myös maailman parhaasta sisustusmaalista: ➤ Eskaro Silk – Mattainen & pesunkestävä seinämaali


Seuraa myös Instagramissa 

Miia / Oma Koti Valkoinen - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *