Yötä vasten vaikka lähdet
jatka vain vaikka on
se suuri suunnaton.
Kohti valkeata rantaa
laivaan mun laulujen
sä kuljet tietäen.

Ettet pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan

Prinsessalle – Johanna Kurkela

Surun keskellä tunteet ja ajatukset aaltoilevat

Surua on vaikea käsitellä, eikä ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa. Suuri suru sisältää tunteiden koko kirjon epäuskosta äärimmäiseen lamaantumiseen ja jopa suuttumukseen. Yllätykset ovat kaikista pahimpia, niissä ei ole lainkaan loogisuutta ja järkevyyden voi heittää tyystin romukoppaan – jäljellä on vain liuta kysymyksiä, joista harvaan saa vastauksen ja päällimmäisenä mielen tyhjyydessä kaikuu kysymys Miksi? Miksi juuri hän? Miksi juuri nyt?

Sain tietää perhepiirissä tapahtuneesta menetyksestä ja koen aaltoilevaa ahdistuneisuutta – olisinko minä voinut auttaa? Järki sanoo etten olisi, mutta tietämättömyyden taakka on minulle sietämätön ja kaikkeen aina ennakkoon varautuva luonteeni kokee että olisin voinut olla enemmän, tehdä enemmän, auttaa enemmän.

Anorexia Nervosa – Tuo maailman viheliäisin perkele, joka runtelee mielen ja pitää puristusotteessaan niin tiukkaan ettei siitä vahvimmatkaan härkätaistelijat aina selviä. Taistelutahdosta huolimatta keho saattaa luovuttaa ja voin parhaimmillaan vain yrittää kuvitella miltä tuntuu pitää omaa lastaan sylissään samalla kun hän hiipuu pikkuhiljaa pois. Sattuu sydämeen niin kovaa, tämä on vaan niin väärin.

Olen kirjoittanut tätä blogia kohta 10 vuotta ja monta menetystä on mahtunut näihin vuosiin. Nyt on taivas saanut uuden tähden ja toivon että isäni, molemmat koirani ja muut taivaalla tuikkivat rakkaani pitävät huolta prinsessasta ja myös toisistaan. Haluan todella kipeästi uskoa että elämää on myös kuoleman jälkeen ja siitä itselleni luon lohtua.

Muistakaa kertoa että rakastatte ja jos sinulla on joku, jolle olet ajatellut soittaa muttet ole sitä tehnyt – tee se nyt! Pidetään huolta toisistamme parhaamme mukaan ja osoitetaan että välitetään.