Kirppiskiertue – Helsingin Kontti

Kirppiskiertue-postaussarjani saa tänään jatkoa SPR:n Kontti-kirppisreissun merkeissä. Helsingin Itäkeskuksessa sijaitseva Kontti on täynnä hyväkuntoista tavaraa ja vaatetta. Etenkin sisustustekstiilit ja astiat ovat tämän kirpputorin valtteja, kuten myös vaatepuolen järjestelmällisyys ja vaatteiden kategorisointi väriblokkeihin. Hyppää mukaan kirppiskiertueelle Konttiin!

Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen
Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen

Lajiteltu kokojen ja tyylin mukaan

Vaateosastolla tein hyvin pikaisen kierroksen ja ehdin ottamaan vain yhden yleiskuvan ennen kuin isompi porukka asteli osastolle tutkiskelemaan tarjontaa. Iskin silmäni tähän tummansiniseen paljettimekkoon, mutta eipä minulla bilemekoille käyttöä ole joten ostamatta jäi. Hinta oli vain 4 euroa, joten joku toinen saa tästä loistavan aarteen itselleen tulevaa pikkujoulusesonkia ajatellen.

Vaatteet oli järjestetty vaatekauppamaiseen tapaan tarkoituksen ja värien mukaan. Urheiluvaatteet oli kaikki yhdessä kulmauksessa, mekot keskilattialla telineissä lajiteltuina helman pituuden ja värien mukaan houkuttavasti ja muutamaan telineeseen oli kerätty sesongin trendejä yhteensopivalla teemalla. Täältä on helppo löytää etsimänsä, jos jokin tietty vaatekappale on hakusessa.

Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen
Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen

Paljon sisustustuotteita ja astioita

Sisustustavarat, astiat ja huonekalut vievät yli puolet liiketilan neliöistä ja valikoimaa on niin valtavasti että kannattaa varata aikaa Kontti-vierailulle. Tuotteet oli lajiteltu selkeästi omiin ryhmiinsä ja bongailin hyllyiltä mm. Villeroy & Bochin New Wave -sarjan astioita, Iittalan tuotteita, Arabiaa jos jonkinlaista, Pentikiä, Vallilan tekstiilejä, Marimekkoa ja Villa Stockmanniakin. Suurin osa myytävistä tavaroista oli erinomaisessa kunnossa, eikä yhtään nukkavierua tuotetta silmiin osunut.

Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen
Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen
Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen

Uskomattomia designlöytöjä

Löysinpä myös Iittalan Collective Tools -sarjan maustemyllynkin, jonka valmistus on jo lopetettu. Facebookin kirppisryhmissä moni on tämän etsintäkuuluttanut, joten kannattaa kipaista Itäkeskuksen Kontissa katsomassa josko tämä sieltä vielä löytyisi edulliseen 9 euron hintaan. Hetken aikaa löydöstäni hullaantuneena sitä kanniskelin kädessä aikeenani ostaa se omaksi, mutta palautin sen lopulta takaisin paikoilleen sillä enhän minä uutta myllyä tarvinnut (koska vanhasta en halua luopua). Tässä siis vinkki kaikille jotka etsitte tätä Collective Tools -sarjan myllyä!

Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen
Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen

Sesongin mukaiset tuotteet

Syksy saapuu ja kaikenlaiset kynttilätuikut ovat taas kesän jälkeen ajankohtaisia. Kontista niitäkin löytyi yllin kyllin, joukossa mm. Iittalaa, Villeroy & Bochia ja aitoa kristallia.

Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen
Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen
Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen

Edullinen hintataso

Olen kuullut että Kontti-kirppisten hintoja kritisoidaan korkeiksi, mutta minusta hinnat olivat jopa keskivertoa edullisempia. Villeroy & Bochin uudenveroinen New Wave -lautanen maksoi 3,5 euroa ja saman sarjan lasinen tapas-setti aluslautasineen ja pikkukulhoineen yhteensä 6,5 euroa. Marimekon tyynynpäällisen hintalappu oli 5 euroa ja Arabiaakin irtoaa parilla eurolla.

Joukkoon mahtuu toki myös arvokkaampaa tavaraa, joissa hinta on korkeampi mutta yleisesti hintataso on mielestäni halpa. Huonekalujen joukosta bongasin 40€:lla Muuramen Mup-sarjan valkoisen kaapin ja Ikean uudenveroinen Kallax / Expedit hyllystö maksoi 10 euroa. Lämpimästi voinkin suositella tätä Konttia kaikille jotka tykkäävät kirppiksillä käydä aarteita etsimässä, täältä niitä takuulla löytyy!

Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen
Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen
Kirppiskiertue SPR KOntti Punainen risti omakotivalkoinen

Kontti – Kierrätysmyymälä

Lastenvaatteita ja tarvikkeita oli myös runsaasti, puhumattakaan kirjaosastosta – hyllymetreittäin kirjoja, joita en saanut edes samaan kuvaan mahtumaan.

Shoppailun lisäksi lahjoittaminen on tehty Kontissa helpoksi ja visiitin yhteydessä kävimme siskoni kanssa lahjoittamassa autollisen tavaraa ja vaatetta myytäväksi eteenpäin. Siskon kanssa juttelimme samalla siitä miten paljon helpompi itselle turhaksi jääneestä mutta rahallisesti hieman arvokkaammasta tavarasta tai vaatteesta on päästää irti, kun tietää että se saa mahdollisuuden uuteen elämään Kontin kautta.

Siisti ja kauniisti järjestelty kirpputori kertoo että tavaraa kohdellaan hyvin ja myös se vaikuttaa myönteisesti irti päästämiseen. Monesti ajatellaan pelkästään ostajan näkökulmaa, mutta tärkeää on myös saada arvostusta lahjoittajan asemassa. Kontin ovensuussa olevan lahjoituspisteen työntekijä kiittikin meitä kauniisti kun jätimme kassivuoret niille tarkoitettuihin rullakoihin – pieni mutta tärkeä ele josta tuli hyvä mieli!

Helsingin Kontin löydät Itäkeskuksesta osoitteesta Visbynkuja 2, 00930 Helsinki. Kontti on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-20, lauantaisin klo 10-17 ja sunnuntaisin klo 12-17.

Iloista alkanutta uutta viikkoa kaikille!

Lue myös: Oma Koti Valkoinen Kirppiskiertueella


Seuraa myös somessa 

Pesunkestävät sisustusvinkit eläinperheeseen

Sain lukijaltani Iitukalta toiveen kirjoittaa blogiin eläinperheen sisustusvinkeistä ja melkein koko aikuisikäni koirien kanssa asuneena on taskut täynnä käytännön kokemusta kauniin sisustuksen ja karvatassujen yhteen sovittamisesta.

Pesunkestävä sisustusvinkit eläinkotiin omakotivalkoinen

Arkea eläinkodissa

Valkoisen ajatellaan olevan arka väri, jossa lika ja pöly näkyy nopeammin kuin muissa väreissä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä pölyjen osalta pikimusta ja tummanruskeat sävyt ovat huomattavasti haastavampia.

Mustikkasoppatahrat näkyvät valkoisesta toki selkeämmin kuin mustasta, mutta mustassakin ne näkyvät ja vaativat välitöntä pyyhintää. Lattialla valkoinen väri on pölyn osalta tummaa armeliaampi sävy, ja valmiiksi pölyn värinen harmaa vielä kätevämpi, sillä siihen pölyhaituvat naamioituvat parhaiten. Likaiset tassunjäljet näkyvät kaikissa väreissä.

Lattian väri kannattaa valita oman mieltymyksen mukaan piittamatta siitä miten pöly ja karvat lattialla näkyvät, sillä laadukkailla siivousvälineillä ja kätevillä siivousvinkeillä vaativammatkin pinnat saa puhtaaksi käden käänteessä. Sama koskee myös kodin muita pintoja sekä tekstiilejä – materiaali on väriä tärkeämpi määre!

Lue myös: Koiraperheen sisustus – Hyväksi havaitut vinkit

Pölymoppi putsaa karvat ja tomut lattioilta ja listojen päältä

Lattiamateriaalin valinta

Lattiamateriaalina parketti, laminaatti, linoleum ja laatta ovat kaikki samalla viivalla, sillä tärkein merkitys on lattian kovuusluokalla ja laattalattian osalta saumausaineessa. Pehmeä parketti, käyttöluokan 31 laminaatti sekä laattalattiaan valitut vaaleat saumat eivät etenkään koirakodissa ole fiksuja valintoja, mutta tässäkin asiassa koiran koko, ikä ja paino merkitsevät enemmän kuin varsinainen materiaalivalinta.

Isokokoinen ja leikkisä koira kuluttaa ja rasittaa lattiaa aivan eri tavalla kuin pikkuruinen koiramummeli, jonka aktiivisimmat juoksuajat ovat jo ohi. Joskus heppoinenkin lattiamateriaali saattaa silti kestää hyväkuntoisena koiran tai kissan tassuttelua, vaikka aina se vahvinkaan ultrakovalla tehdaslakalla käsitelty massiivipuu ei pysy naarmuuntumattomana isomman koiruuden käsittelyssä. Tähän ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta mikä on kestävin ja paras lattiavalinta, koska hyviä puolia löytyy melkeinpä jokaisesta materiaalista.

Jos harkiset lattiaremonttia, suosittelen tutustumaan useamman valmistajan valikoimaan ja katsomaan sellaisia vaihtoehtoja jotka soveltuvat myös julkitilakäyttöön. Laminaatin osalta käyttöluokituksen tulisi olla vähintään 32 ja parketin kovuudessa kannattaa tarkastella Brinell-arvoa, jolla kuvataan eri puulajien kovuuseroja.

Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että mitä korkeampi Brinell-arvo on, sen enemmän se kestää iskuja, kolhuja ja kulutusta. Puulajeista koivu on kaikista pehmein (brinell-arvo 2,6) ja joissakin taloyhtiöissä koivuparketin asentaminen saattaa olla jopa kiellettyä. Tällaiseen kieltoon olen törmännyt kahdesti, YIT:ltä ostamani asunnon muutostöiden merkeissä ja tuoreena tapauksena ystäväni yksiön remonttisuunnitelman yhteydessä.

Myös pintakäsittelyllä on merkitystä ja tehdaslakattu parketti kestää hieman paremmin koiran kynsiä kuin öljytty mattapintainen parketti. Öljytyn parketin kunnostaminen on kuitenkin helpompaa kuin lakatun, joten tämä kannattaa myös huomioda valintaa tehdessä.

Lue myös: Miksi valitsin bambulattian

Koiran oma koti - Rakkaudesta karvaiseen ystävään

Huonekalut ja testiilit

Eläimiä on monen värisiä ja etenkin sohvan ja mattojen valinnassa kannattaa valinta tehdä mielummin materiaalien kuin värien mukaan. Valkoinenkin sohva voi olla toimiva ja helppohoitoinen, jos päällinen on runkoverhoilua myöten irroitettavissa ja vesipestävissä.

Vaalean kissan tai koiran kotona valkoinen tai muut vaaleat sävyt saattavat olla jopa parhaita, sillä niissä ei irtokarvat näy niin helposti. Likaiset tassunjäljet ovat monen lemmikkikodin ongelma ja siihen toimii kostean kelin ulkoilun jälkeen tehtävä tassupesu, sohvien tilapäinen suojaaminen viltillä tai pyyhkeillä sekä sohvakielto – oikotietä onneen ei oikeastaan ole.

Meidän koirat makoilivat sohvalla rennosti ja minikodissa asuessamme pesin Ikean valkoista Klippan-sohvan kangaspäällistä viikottain. Tähän nykyiseen kotiin muuttaessa ajattelin fiksuna että mustasta alcantara-kankaisesta sohvasta ei lika näkyisi, mutta voi miten väärässä olinkaan – siinä ne vasta näkyivätkin. Kyseistä sohvaa tuli pestyä monenlaisilla tekstiilivaahdoilla ja partaveden hajuisilla puhdistussuihkeilla, sillä päälliset eivät olleet irroitettavissa eikä vesipesua suositeltu. Sohva ehti olla meillä neljä vuotta, kunnes vaihdoimme sen valkoiseen nahkasohvaan.

Nahka on materiaalina helppohoitoisempi kuin kangas, sillä siihen ei jää karvat kiinni. Likaiset tassut ja lemmikin leponurkan pinttymät saa puhdistettua pyyhkimällä ja säännöllinen huoltaminen pitää nahkasohvan pitkään siistinä. Terävät kynnet saattavat kuitenkin puhkoa reikiä nahkaverhoiluun ja etenkin kissakodissa tätä kannattaa punnita tarkasti. Kangasverhoiltu sohva vaihdettavalla ja vesipestävällä päällisellä on mielestäni paras valinta kissakotiin, jos kisulla on tapana terottaa kynsiään sohvan käsinojaan.

Lue myös: Valkoisen kodin pelastaja – Nahkasohva puhtaaksi

Teippiharjalla pöyt ja karvat irti tekstiilipinnoista

Eläinkodin siivousvinkit

Mitä helpommaksi siivoamisen itselleen tekee, sen siistimpänä koti pysyy. Lemmikkikotia joutuu siivoamaan yleensä useammin ja etenkin koirakodeissa imuri on siivoamisen ykkösväline. Johdoton varsi-imuri on taikasana ja sen avulla pikainen imurointi sujuu muun puuhastelun lomassa melkein kuin itsestään. Meillä koirien tassut pestiin aina rapakelien jälkeen, mutta koska kylpyhuoneeseen joutuu kulkemaan kodin poikki, oli hiekkaa ja likaa lattioilla siitä huolimatta lenkin jälkeen.

Märkää hiekkaa on hankala imuroida, joten tassupyykin jälkeen koirat saivat jäädä hetkeksi kuivattelemaan kylpyhuoneeseen pyyhkeiden päälle ja sinä aikana pyyhkäisin kulkureitin lattiamopilla puhtaaksi. Näin minimoin lattian likaisuuden ja sukanpohjatkin pysyivät paremmin puhtaina. Jos lenkki tehtiin kurjassa sadesäässä ja koko koira oli läpimärkä, suojasin sohvan koiria varten ostamillani sohvan sävyyn sopivilla vilteillä tai pyyhkeillä, kummat nyt sattuivatkaan olemaan nopeammin käden ulottuvilla.

Lemmikkikodissa lattia kannattaa nihkeäpyyhkiä mopilla puhtaaksi kerran viikossa muun siivouksen lomassa. Kuivaan kesäaikaan pesusykli voi olla pitempi. Kissakodin lattioilla leijailevat irtokarvat saa imuriakin kätevimmin poistettua kuivan staattisen lattialiinan avulla mopaten.

Leveä teippiharja on myös ehdoton, sillä saa sohvista, nojatuoleista, verhoista ja muista kodin tekstiileistä karvat ja tomut nopeasti pois. Ilman teippiharjaa olisin aivan varmasti saanut hermoromahduksen.

Lue myös: Maailman helpoin tapa puhdistaa matto

Meidän Miffe - Rakas perheenjäsen

5 pesunkestävää sisustusvinkkiä koira- ja kissakotiin

1. Valitse lattiamateriaali helppohoitoisuuden ja kovuusluokituksen perusteella oman lemmikkisi mukaan. Materiaalin kovuus ja pintakäsittely on sitä tärkeämpää mitä painavampi lemmikki on.

2. Tee siivousrutiineista helppoja ja panosta laadukkaisiin siivousvälineisiin.

3. Nahkasohva sopii etenkin koirakotiin, kangassohva saattaa olla parempi vaihtoehto kissakotiin.

4. Suosi sisustuksessa vesipestäviä tekstiilejä ja vältä kuivapesua vaativia sisustustuotteita ja kalusteverhoiluja. Vahva suositus Pappelinan muovipunosmatoille, jotka voi mopata puhtaaksi vaikka suoraan lattialla!

5. Ota rennosti! Sotkut ja niiden siivoaminen on elämää.

 * * *

Postauksen kuvissa esiintyy meidän rakas Miffe-koira, joka lensi sateenkaarisillalle syyskuussa 2017. Ikävä on edelleen kova, kuten ikävöin myös meidän Roopea, jonka kuolemasta tuli toissapäivänä tasan 8 vuotta – miten aika kulkeekaan niin nopeasti. 

Oli todella vaikea sopeutua elämään ilman koiraa, mutta olen tyytyväinen siitä että annoin itselleni luvan surra rauhassa ja vaalia muistoja. Uudelle karvaiselle perheenjäsenelle on nyt aidosti oma tila odottamassa sydämen uumenissa, ilman että potisin siitä huonoa omaatuntoa, tai kokisin korvaavani rakkaat hauvavauvani uudella karvakuonolla. Koira onkin nyt etsinnässä ja tassuttelijan löytyessä meidän pieni perhe kasvaa uudella jäsenellä – saa nähdä koska se päivä koittaa! 🙂

Aurinkoista viikonloppua kaikille!


Seuraa myös somessa 

Kynttilätunnelmointia & kuulumisia

Tänään on satanut vettä taivaan täydeltä ja tytön kanssa pysyttiin visusti neljän seinän sisällä flunssaa parantelemassa. Eilisestä inkivääriteestä taisi olla apua, sillä meidän molempien kuume on tipotiessään ja vointi paljon parempi. Nenä ei ole enää tukossa ja kurkkukipukin katosi, mikä on kummallista koska yleensä sairastelu kestää vähintään viikon ja senkin jälkeen saattaa pitkään olla ääni maassa ja energiat kadoksissa. Mikähän lienee pöpö iskenyt ja hyvä vaan että näyttää menevän sukkelasti ohi.

Syystunnelmaa kynttilänvalo Omakotivalkoinen

Syksy saapuu hurjaa vauhtia ja ensimmäiset kellastuneet lehdet ovat jo maassa. Kevät ja syksy ovat lempivuodenaikojani ja etenkin syksyssä on jotain todella maagista. Illat ovat jo hämärtyneet ja kynttiöiden valossa on ihana fiilistellä vähän kipeänäkin. Otin päivällä tunnin mittaiset voimatorkut ja nyt olen virtaa täynnä kun pitäisi nukkumaan pikkuhiljaa hipsiä. Leffaa taidan alkaa Netflixistä seuraavaksi katselemaan, kun tähän aikaan ei oikein muutakaan tekemistä ole – etenkään kotona.

Huomiseksi kirjoittelin postausluonnosta eläinkodin pesunkestävistä sisustusvinkeistä ja sellaista siis luvassa heti huomenna kun saan tekstin näpyteltyä loppuun. Kynttiläkuvan myötä toivottelen teille kaikille tunnelmallista myöhäisiltaa!


Seuraa myös somessa