Sisustusinspiraatiota terassille

Uusia sisustuskohteita on tulossa kolme, joista yksi on elokuun lopussa toteutettava omakotitalon takapihan sisustus ja asiakkaat toivovat pihalleen espanjalaista tunnelmaa. Takapiha terasseineen ei ole kooltaan suuri ja heidän vanha terassilaudoitus kunnostetaan ja sävytetään tummaksi. Pihalla kasvavat puut säilytetään ja inspiraatioksi näytin heille näitä Jyskin tunnelmallisia kuvia, joissa valaistus on upeasti toteutettu.

JYSK piha parveke puutarha sisustus ulkokalusteet ruukut kesä 2019
JYSK piha parveke puutarha sisustus ulkokalusteet ruukut kesä 2019
JYSK piha parveke puutarha sisustus ulkokalusteet ruukut kesä 2019
JYSK piha parveke puutarha sisustus ulkokalusteet ruukut kesä 2019
JYSK piha parveke puutarha sisustus ulkokalusteet ruukut kesä 2019

Valaistuksella saa upean tunnelman aikaiseksi melko edullisesti ja hyödynnän sisustuksessa takapihan puut tämän alimman kuvan tapaan – valaistus on sekä sisä- että ulkotilojen sisustamisessa yksi tärkeimmistä asioista!

Viikonloppu on mennyt hääjuhlimisen ja palautumisen parissa ja iloisena otan vastaan hieman viileämmän sään, jota on kovasti lupailtu. Viime päivien paahde on ollut minullekin jo vähän liikaa ja nyt voin sanoa että kesästä on todellakin saanut nauttia. 🙂

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Kuvat: JYSK


Seuraa myös somessa 

Smaragdinvihreää juhlamekkoa etsimässä

Huomenna suunnistan vieraaksi hääjuhliin ja eilen illalla vasta tajusin, että eihän minulla ole mitään päällepantavaa. Pieni paniikki päällä tiirailin yötä myöten kaikkien mahdollisten kauppojen nettivalikoimaa sekä myymäläsaatavuuksia. Aamulla lähdin juoksujalkaa klo 10:00 koluamaan kauppoja läpi löytääkseni nilkkamittaisen ja mielellään smaragdinvihreän mekon.

Smaragdinvihreä juhlamekko hääjuhla asuinspiraatio

Fansy Bridesmaid   |   ColorsBridesmaids   |   Fansy Bridesmaid

Smaragdinvihreä juhlamekko

Musta kotelomekko kaapista löytyy, mutta se ei kesähäihin ole lainkaan sopiva, eikä myöskään salonkikelpoinen sillä sääret ovat remontti- ja sisustuspuuhien jäljiltä täynnä mustelmia ja naarmuja. Mustelmien takia nilkkamittainen helma on pakollinen, näillä helteillä kun ei vartalomeikkiä tai sukkahousuja voi edes harkita.

Mekkoinspiraatiota etsiskelin vielä aamukahvinkin aikaan ja upeimmat juhlamekot löysin Lulus´n ja Fancy Bridesmaidin nettikaupoista, joita ei tähän hätään tietenkään mistään saa. Maailma on täynnä upeita juhlavaatteita, mutta nyt oli tyydyttävä kauppakeskusten ja ketjuliikkeiden valikoimaan.

Monen vesiperän jälkeen onnistuin kuin ihmeen kaupalla löytämään oikeanlaisen mekon. Nilkkamittainen muttei liian pitkä, kesäinen muttei liian avonainen, yksivärinen, kuvioton, oikean kokoinen, ehdottoman edullinen ja ennen kaikkea smaragdinvihreä juhlamekko.

Smaragdinvihreä juhlamekko hääjuhla asuinspiraatio
Smaragdinvihreä juhlamekko hääjuhla asuinspiraatio

Lulus.com

Juhlakausi on jo virallisesti päättynyt ja hyvin heikosti oli enää juhlamekkoja jäljellä missään. Olisi pitänyt aikaisemmin havahtua mekkopuutteeseen, mutta minkäs teet – sama pää kesät talvet. 😀

Juhlamekkoni löytyi kolmen tunnin etsimisen ja sovittelurumban jälkeen H&M:n alerekistä hurjaan 12 euron hintaan. Mekosta postailen asukuvien muodossa teille huomenna samalla kun valmistaudun hääjuhliin. Instagram Storyyn jaan juhlatunnelmia paikan päältä, joten jos hääfiilistely kiinnostelee niin kannattaa tulla kurkkaamaan tänne iltapäivällä: oma_koti_valkoinen 

Aurinkoista perjantai-iltaa kaikille!

Edit 28.7.2019: En ehtinyt lauantaina kirjoittelemaan teille asupostausta, mutta lisään tähän loppuun muutaman kuvan hääjuhlista, josta näette miltä H&M:n 12 euron alemekko näytti päälläni.

Vihrea juhlamekko asupostaus haajuhlat omakotivalkoinen
Vihrea juhlamekko asupostaus haajuhlat omakotivalkoinen

Seuraa myös somessa 

Kaunis kattaus rapujuhliin – Iittalan kesäetu -20%

Kauniin kattauksen keskellä on ihana nauttia loppukesän tunnelmasta hämärtyvään yöhön asti. Iittalan verkkokaupassa valmistaudutaan rapukauteen ja kesän kauneimmista kattaustuotteista saa nyt 20% alennusta! Lupauduin auttamaan parin viikon päästä sisustusremonttikohteessa järjestettävien tupareiden juhlatunnelman luomisesta ja juhlakattauksen väripaletiksi olen kaavaillut valkoisen, hopean ja lohenpunaisen yhdistelmää, joka sopii sopivasti myös rapujuhlien teemaväriksi.

Iittala Arabia kattausidea rapujuhlat etukampanja
Iittala Arabia kattausidea rapujuhlat etukampanja

Remppakohteen naisasukkaan lempiväri on hempeä roosa ja hän rakastaa Ted Bakerin sisustustuotteita sekä laukkuja. Ajatuksenani on yhdistää heidän Iittalan Teema-astiat juhlakattaukseen niin että lopputulos on Ted Baker -tyylinen harmaan, valkoisen, hopean ja roosan täydellinen sopusointu lasia, keramiikkaa, terästä, pellavaa ja tarjolle aseteltuja herkkuja.

Jos tarvitset täydennystä kattaukseen tai kodin sisustukseen, löydät Iittalan ja Arabian kesäjuhlien parhaat ja valikoidut -20% juhlaetutuotteet täältä: iittala.com/kesäjuhlat

Kuvat: Fiskars Group / iittala.com


Seuraa myös somessa