Jättipeikonlehti & Monstera Monkey Mask

Isojen viherkasvien keskellä sojottavat ruskeat muoviset tukikepit, jollainen jättipeikonlehdessänikin oli, eivät koskaan ole näyttänyt minun silmissäni hyvältä. Vaihtoehtoiseksi tukipilariksi keksin hyödyntää vanhan valkoiseksi maalatun oksani, mutta kesken vaihtoprosessin sainkin vähän toisenlaisen idean.

Jättipeikonlehti Monstera Monkey Mask olohuoneen katseenvangitsijana
Jättipeikonlehti Monstera Monkey Mask olohuoneen katseenvangitsijana

Nappasin BEdesignin Deer-seinähyllyn pois seinältä, nostin peikonlehden tason päälle ja tuin oksat hyllyn jälkeensä jättämiin ruuveihin. Idean lähteenä on ihana instakuva, jossa peikonlehti on johdettu kasvamaan seinällä diagonaalisesti alaoikealta ylävasemmalle koko seinän mitalta. Minun peikkoni on kyseisen instakuvan monsteriin verrattuna pieni kuin kirppu, vaikka se onkin mukavasti kasvanut parin viime viikon aikana.

Jättipeikonlehti Monstera Monkey Mask olohuoneen katseenvangitsijana

Vaikea tässä vaiheessa sanoa miten kasvi tuossa seinällä tulee viihtymään. Valon pitäisi riittää ihan hyvin ja se että lämpöpatterit ovat aikaisempaa kauempana on aina hyvä asia näin pakkasaikaan. Saa nähdä miten tämä tästä lähtee kehittymään, jääkö peikko paikalleen kasvamaan vai palaanko alkuperäiseen ideaani ja tökkään valkoisen oksani ruukkuun peikon tueksi.

Jättipeikonlehti Monstera Monkey Mask olohuoneen katseenvangitsijana

Jättipeikon kaverina Muuramen laatikostoista koostuvalla kolmimetrisellä tasolla on peikkoperheen uusin jäsen Monstera Monkey Mask, jonka lehdet ovat suipommat ja reikäisemmät kuin muilla peikonlehti-lajikkeilla. Veikeä pikku otus ja trendikasvien kärkikastia.

Jättipeikonlehti Monstera Monkey Mask olohuoneen katseenvangitsijana
Jättipeikonlehti Monstera Monkey Mask olohuoneen katseenvangitsijana

Huomenna luvassa aimo annos verhoja, lasiovet ovat nimittäin löytäneet vertaisensa kumppanit. 🙂

Kivaa perjantai-iltaa kaikille!


Seuraa myös somessa 

Unelmatalo 101 – Kustannustehokas uutuus Kastellilta

Kaupallinen yhteistyö: Kastelli-talot Oy

Kastelli on tuonut markkinoille uuden ja upean 101m2 kokoisen muuttovalmiin Play 101 -talomallin, joka mahdollistaa kompaktin ja kustannustehokkaan talon rakentamisen koko perheen tarpeisiin. Play 101 -talon pohjaratkaisu toimii loistavasti myös ensiasuntona ja mukautuu elämäntilanteiden vaatimalla tavalla esimerkiksi työtilalliseksi lapsiperhekodiksi. Lue mistä on kyse ja osallistu myös MIA Designin 100 euron sisustuslahjakortin arvontaan!

Kastelli Play 101 -talommalliston lanseeraus - Sisustusuutiset
Kastelli Play 101 -talommalliston lanseeraus - Sisustusuutiset

Kastelli Play 101 – enemmän mahdollisuuksia

Kastelli Play 101 on kuin suoraan unelmistani – siinä on vakiona isot valoisat ikkunat, tyylikäs ulkoverhoilu ja erinomainen pohjaratkaisu, jossa mm. keittiö ja olohuone ovat samaa avointa tilaa. Myös erillinen wc on itselleni tärkeä asia ja tuo arkeen luksusta jo kahdenkin hengen talouksissa.

Arvostan Play-talomalleissa myös sitä miten monipuolisesti Kastelli tarjoaa erikoisratkaisuja. Tämä on talon kokonaiskustannusten osalta mahtava juttu, sillä maksat aidosti vain siitä mitä kotiisi haluat ilman turhaa rahanmenoa.

Kastelli Play 101 -talommalliston lanseeraus - Sisustusuutiset
Kastelli Play 101 -talommalliston lanseeraus - Sisustusuutiset

Oma unelmakotini

Omassa unelmatalossani on ehdottomasti kaksi makuuhuonetta ja erillinen työtila, jotta pystyisin paremmin eriyttämään tekemäni etätyön normaalista elosta ja arjesta. Saunakin unelmakodistani löytyy, siitä en suostuisi koskaan tinkimään.

Kodinhoitohuone olisi minulle jo silkkaa luksusta, sillä sellaista ei kotonani ole koskaan ollut ja koiraihmisenä olisi mahtavaa voida hoitaa kurainen tassupyykki omalla sisäänkäynnillä varustetussa kodinhoitotilassa.

Myös eteistilan jakomahdollisuus erilliseen lisäeteiseen säilytystiloineen on äärimmäisen toivottu asia, pysyisi eteinen siistinä ja kulkukelpoisena silloinkin kun tytön kaverit tulevat kyläilemään.

Kastelli Play 101 -talommalliston lanseeraus - Sisustusuutiset
Kastelli Play 101 -talommalliston lanseeraus - Sisustusuutiset
Kastelli Play 101 -talommalliston lanseeraus - Sisustusuutiset

Osallistu arvontaan!

Käy sinäkin testaamassa oman talon suunnittelua osoitteessa  osta.kastelli.fi ja osallistu samalla Kastellin yhteistyökumppanin sisustusverkkokauppa MIA Design Shopin 100 euron lahjakortin arvontaan. Osallistua voit kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa millainen olisi sinun Kastelli-unelmakotisi. Jakaisitko sinäkin eteistilan kahtia, laittaisitko keittiön välitilaan lasia vai laattaa? Sana on vapaa!

Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 14.3.2018 klo 23:59 asti. Voittajalle ilmoitetaan voitosta sähköpostitse torstaina 15.3. kommentin yhteydessä jätettyyn sähköpostiosoitteeseen (sähköpostiosoitteesi ei näy julkisesti). Muistathan siis varmistaa että kirjoitat osoitteesi oikein!

Lisätietoa Kastellin suunnittelupalvelusta ja muuttovalmiista Play 101-talomallista löydät Kastellin sivuilta: kastelli.fi

Mukavaa torstaita kaikille!

Lue myös: Kastelli Play – Osta talo verkosta


Seuraa myös somessa 

Fiskars Black & White Edition & kivaa kevätlukemista

Kaupallinen yhteistyö: Sanoma Media Finland

Juuri päättyneen sisustuslehtitilaukseni tilalle uutta kevätlukemista valikoidessani tuli vastaan sellainen herkkupala, ettei tarvinnut jäädä miettimään – Kodin Kuvalehden kylkiäiseksi saa nyt nimittäin Fiskarsin mustavalkoiset Black & White Edition sakset!

Kodin kuvalehden huipputarjous ja Fiskars mustavalkoiset sakset kaupan päälle

Kodin Kuvalehti itsessään on monipuolisuutensa vuoksi yksi parhaista naistenlehdistä ja tykkään siitä että lehti tarjoilee reseptien ja sisustusaiheiden lisäksi myös hyvin toteutettuja henkilöhaastatteluja sekä terveysaiheita.

Parasta tässä lukuvalinnassani kuitenkin ovat nuo erikoisväriset sakset, joita ei kauppojen valikoimista löydy! Kerrankin on sellainen tilaajalahja josta tykkään ja jolle minulla on käyttöäkin, tätä kylkiäistä ei tosiaankaan tarvitse kierrättää eteenpäin. 🙂

Kodin kuvalehden huipputarjous ja Fiskars mustavalkoiset sakset kaupan päälle

Tilaa kivaa kevätlukemista ja Fiskarsin hienoimmat sakset tarjoushintaan 3kk (6 numeroa) 29€. Tilaajalahjoja on toki muitakin vaihtoehtoja, kuten mineraalimeikkisetti. Tilaa omasi täältä: kodinkuvalehti/kevatetu

Leppoisaa tiistai-iltaa kaikille!


Seuraa myös somessa