Brother VC-500W -tarratulostin – Järjestelyyn, koristeluun ja askarteluun

Kaupallinen yhteistyö: Brother Nordic

Yhteistyökumppanini Brotherin ensimmäinen nelivärisesti tulostava VC-500W -tarratulostin hyödyntää ZINK® Zero-Ink® -tulostustekniikkaa ja nyt pääsettekin videon muodossa tutustumaan tähän nerokkaaseen innovaatioon, jonka ansiosta voidaan tulostaa upean eläväisiä tarroja ilman erillistä mustetta. Postauksen lopussa voit myös osallistua tämän uutuustulostimen arvontaan, joten hyppäähän mukaan meininkiin katsomaan mistä oikein on kyse!

Brother VC-500W tarratulostin musteeton järjestelyyn koristeluun askarteluun
Brother VC-500W tarratulostin musteeton järjestelyyn koristeluun askarteluun

5 metrin tarrarullat

Olen niin innoissani tästä uutuustulostimesta ja ensimmäinen 5 metrin mittainen rulla tarranauhaa onkin kohta jo käytetty melkein loppuun. 🙂 Kompaktin kokoinen tarratulostin tekee kodin ja toimiston järjestämisestä sekä koristelusta juhlaa ja olemme tytön kanssa tulostelleet valokuvia ja etikettejä joka puolelle kotia.

Olen äärimmäisen iloinen saadessani tehdä yhteistyötä Brotherin kanssa juuri tämän kyseisen uutuustulostimen merkeissä, sillä ekologisesta näkökulmasta katsottuna Brother on tehnyt tuotekehityksessä valtavan harppauksen eteenpäin.

Brother VC-500W tarratulostin musteeton järjestelyyn koristeluun askarteluun
Brother VC-500W tarratulostin musteeton järjestelyyn koristeluun askarteluun
Brother VC-500W tarratulostin musteeton järjestelyyn koristeluun askarteluun

Brother VC-500W – Vain mielikuvitus on rajana!

Tarroja voi tulostaa Brother-sovelluksen avulla suoraan puhelimesta, tabletista ja tietokoneelta, tai vaikkapa Instagramista erinomaisella kuvantarkkuudella! Tarrojen suunnittelussa voi hyödyntää mm. värikoodeja, valokuvia, logoja, kuvioita, kehyksiä ja tekstiä – yhdessä sekä erikseen miten vain haluaa. Enää ei tarvitse sitoutua painotalon tuottamiin materiaaleihin, vaan ensimmäistä kertaa on mahdollista luoda ja tulostaa omiin käyttötarkoituksiin soveltuvat neliväritarrat itse.

VC-500W -tarratulostimelle on runsaasti eri käyttötarkoituksia, sillä saa nopeasti ja kätevästi tulostettua opasteet, kyltit, pakkausmerkinnät, etiketit ja osoitekortit, ja se on erinomainen apulainen myös koristeluun, bujoiluun, skräppäämiseen ja muuhun askarteluun, sekä lahjojen personointiin.

Katso alla olevalta videoltani miten laite toimii ja mitä kaikkea sillä voikaan tehdä!

ZINK® Zero-Ink® -tulostustekniikka

Erityisen tästä Brother VC-500W -tarratulostimesta tekee ZINK® Zero-Ink® -tulostustekniikka, joka mahdollistaa neliväritarrat ilman erillisiä mustekasetteja. Laitteen salaisuus on tarranauhassa, joka sisältää lämmössä aktivoituvia värikristalleja. Musteeton tarratulostus säästää rahaa ja sen lisäetuna tulostimesesta on voitu tehdä pienikokoinen.

Brother CZ-tarranauhaa on saatavana 9, 12, 19, 25 ja 50 mm levyisinä ja tarrarullan pienestä koosta huolimatta tarranauhaa on pakkauksessa hurjat 5 metriä. Tulostinpakkauksen mukana tulee vakiona mukana yksi paketti 25mm tarranauhaa, jolla tein kaikki omat tulostukseni. Askarteluun ja valokuvakollaasien tekemiseen suosittelen 50mm tarrarullaa, siihen saa todella kauniisti aseteltua neliönmuotoiset valokuvat esimerkiksi korttien ja lahjapakettien koristelua varten.

Brother VC-500W tarratulostin musteeton järjestelyyn koristeluun askarteluun
Brother VC-500W tarratulostin musteeton järjestelyyn koristeluun askarteluun

PC, Mac, iOS ja Android -yhteensopiva

Brother Color Label Editor -sovelluksen avulla tarrojen luominen älypuhelimella ja tabletilla (Android ja iOS) on helppoa kuin heinänteko, sillä kuvat siirtyvät langattomasti laitteesta toiseen Wi-Fi-yhteyden välityksellä. PC- ja Mac-tietokoneella tulostus tapahtuu maksuttomasti ladattavan P-touch Editor -tarrasuunnitteluohjelman ja USB-yhteyden kautta.

Uuteen Brother-tarratulostimeen ja tarranauhavalikoimaan voit käydä tutustumassa valtuutettujen jälleenmyyjien, kuten Verkkokauppa.comin ja Hobby Hallin sivuilla.

Brother VC-500W tarratulostin musteeton järjestelyyn koristeluun askarteluun
Brother VC-500W tarratulostin musteeton järjestelyyn koristeluun askarteluun

Vapauta luovuutesi ja osallistu arvontaan!

Ja sitten pyöräytetään käyntiin mahtava blogiarvonta, jonka palkintona on upouusi Brother VC-500W -tarratulostin! Arvontaan voit osallistua jättämällä tämän postauksen kommenttiboksiin vapaamuotoiset terkkusi, tai vaikkapa kertomalla mikä sinua eniten tässä uutuustulostimessa kiehtoo, keskiviikkoon 13.2.2019 klo 23:59 mennessä! Palkinnon arvo 252€, palkinto postitetaan voittajalle.

Arvonta suoritetaan ystävänpäivänä 14.2.2019 ja voittajalle ilmoitetaan voitosta sähköpostitse kommentin yhteydessä jätettyyn sähköpostiosoitteeseen (sähköpostiosoitteesi ei näy julkisesti). Muistathan siis varmistaa että kirjoitat osoitteesi oikein!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE!

Inspiroivaa päivää kaikille!


Seuraa myös Instagramissa 

166 kommenttia “Brother VC-500W -tarratulostin – Järjestelyyn, koristeluun ja askarteluun

  1. Mahtavalta laitteelta kuulostaa! Minua laitteessa kiehtoo juurikin sen monipuolisuus. Heti alkoi päässä raksuttaa et mitä kaikkea sillä voisikaan tehdä… Olisi tosi mahtavaa voittaa.

  2. Miten helppoa ja vaivatonta olisi merkkailla tulevan kevään ja kesän yrtit tällä ? Aurinkoisia päiviä sinne teille!

  3. Oli kiva esittelyvideo YouTubessa ? Vaikuttaa kyllä todella näppärältä laitteelta. Oisin kyl maailman onnellisin, ku pääsisin järjestelee kaikki meidän kodin tavarat siististi omiin paikkoihin, ettei kaikki ois aina esillä. Wau mikä keksintö!
    P. S. Ihanat yrtit??

    Ystävällisin terveisin, Emmi Rantanen

  4. Mulla on kodin järjestelyvimma meneillään, niin olisipa vallan mainiota saada tuollainen kapistus helpottamaan urakkaa. ?
    Kivaa kevään odotusta ?

  5. Tämä olisi kyllä mahtava lapsiperheessä merkkaamaan tavaroiden säilytyspaikat!

  6. Itse vaihdoin juuri työpaikkaa eikä meillä siellä ole toimivaa dymoa tai muuta vastaavaa, joten tämä tulisi todellakin tarpeeseen! Eikä tarpeet tosiaan jää sinne töihin vaan myös kotona olisi vaikka mitä nimikoitavaa erityisesti keittiössä.

  7. Näppärän pienikokoinen ja monipuolinen masiina. Tarpeeseen tulisi…..
    Nyt on lisää jännitettävää ystävänpäivään poikani penkkareiden lisäksi 🙂

  8. Tuollahan voisi merkkailla vaikka ja vallan mitä 🙂
    Sopivan kokoinenkin vielä.
    Todellakin mukana 🙂

  9. Tämä olisi suorastaan mullistava laite! Etenkin näin muuton kynnyksellä laite auttaisi perheenjäseniä tavaroiden uusien paikkojen löytämisessä eivätkä esimerkiksi lasten tavarat vain seikkailisi huoneesta toiseen. Puhumattakaan lahjojen koristelusta ja varaston järjestelemisestä. Kerrassaan ihana laite,olisi suuri ilo voittaa <3

  10. Meiltä löytyisi monta innokasta käyttäjää! Tosin äiti ja lapset voisi olla hieman erilinjoilla mihkä kaikkialle niitä liimataan!

  11. Tämän mä tarvitsen ja haluan, aivan loistava keksintö.
    Sopii hyvin monipuoliseen käyttöön kotona ja myös töissä. Just tänään(kin) töissä olisi tällaista tarvittu.
    Tuo valokuvien käyttömahdollisuus on todella hyvä ominaisuus ja laite vaikuttaa helpolta käyttää.

  12. Tää tulisi kyllä tarpeeseen! Kotona tiedän missä mikäkin tavara on, mutta miesystävän poikamiesboksin siivonneena saan päivittäin viestejä missä mikäkin tavara on (oma looginen paikka ei olekaan miehen mielestä yhtä looginen..). Tällä saisi oikeen loistavasti merkattua missä mikäkin on eikä tarvitsisi enää kuluttaa kummankaan hermoja päivittäisellä aarrejahdilla 🙂

  13. Ihan ehottomasti kompakti koko ja laitteen monipuolisuus! Ja plussana päälle omaa silmää miellyttävä ulkonakö??‍♀️

  14. Onpa kätevä laite, itse en kuitenkaan ikinä pystyisi maksamaan siitä noin paljoa, joten olisi kiva voittaa se 🙂

  15. Olispa kiva. Mitenköhän aurinko vaikuttaa ! Haalistuukohan miten nopeasti? Olis kiva tuollainen saada.

    1. Hei Outi!

      Tämä tarra on suunniteltu sisätiloissa käytettäväksi, värin kesto on verrattavissa mustesuihkutulostimen tulostusjälkeen. Testiemme mukaan VC-500W-tulostimen CZ-tarraa ei suositella ulkotiloissa käytettäväksi.
      Sen sijaan Brother P-Touch-tarratulostimiin sopivat laminoidut TZe-tarranauhat sopivat täysin ulkokäyttöön ja ne kestävät UV-säteilyä.

      Ystävällisin terveisin / Brother

  16. Näyttipä kätevältä laitteelta! Tuollahan vois tehdä vaikka mitä, ensimmäisenä laittaisin lasten koreihin tarrat mitä niissä on.

  17. Tämähän tietopaketti tuli kuin tilauksesta ? olen juuri muuton jäljiltä miettimässä säilytysratkaisuja ja tavaroiden säilyttämistä. Minulla oli jopa kädessä brotherin perus tarranauhatulostin mutta päätin että vielä googlailen näitä monipuolisempia vaihtoehtoja. Tämä olisi aivan ihana laite. Laitamme tulevan isosiskon kanssa juuri kotia valmiiksi ja järjestelimme sekä hänen että tulevan vauvan vaatteet ja tavarat ja tämä laite toisi juuri sitä viimeistelyä kotiin ja varastoon johon viemme vauvalle vielä liian isot vaatteet yms. Myös keittiö saisi viimeistelyn tämän laitteen avulla. Joten mukana arvonnassa ja pidetään tytön kanssa peukkuja ?

  18. Tolla sais 5 henkisen + koiran hyllyt, naulakot ym merkattua ja kaikilla olisi helpompi ylläpitää järjestystä. Eli mukana arvonnassa.

  19. 48 kpl Ikean muuttolaatikoita 100 M2 varastossa yrittäjä-miehen ”tilpehööriä” odottaa arkistointia, karrikoidusti 🙂
    Selkeästi tämänkaltaiselle motivaattorille on siis tarve!

  20. Tämä olisi kyllä hieno, niin saisi bujon väliin tulostella juttuja. Mulla ei ole lainkaan tulostinta, niin on ollut hankalaa harrastuksen kanssa.

  21. Vau, vaikuttaa todella näppärältä! Täällä oikea järjestyksen ihminen, tulis tarroitettua varmaan koko asunto? Tulis todellakin tarpeeseen??

  22. Vaikuttaapa kätevältä ja helpottaisi varmasti tavaroiden järjestelyä kotona! Tulisi siis tarpeeseen 🙂

  23. Superkätevän oloinen laite. Tämä tulisi itselle tarpeeseen sillä nyt keväällä on alkamassa itsell kaappien siivoustalkoot. Tavarat samanlaisiin koreihin ja niihin olisi ihana saada nimikyltit.

  24. Innokkaana organisoijana tämä olisi just sopiva tuote! Moni kaappi ja laatikko kaipaisi nimeä kylkeen 🙂

  25. Oi mikä ihana arvonta! Ja tosi näppärältä vaikuttaa tuo laite, kiva että tylsät dymot ovat kehittyneet nykypäivään! Ja käyttöä olisi, mielelläni osallistun arvontaan! Ensimmäisenä tulee mieleen merkata lanka-laatikoitani joita hyllystäni löytyy… muutama… 🙂 Sitten tietysti kaikki varastolaatikot joista voisi ottaa vaikka kuvan sisällöstä niin ei tarvitse miettiä mitä siihen laatikkoon kirjoittaisi. 🙂

  26. Tämähän on kätevä. Olen tehnyt nimikoinnin aina vain Wordillä ja teipannut kylkeen. Nyt on tullut siisti ja kätevä laite.

  27. Olisipa kätevä kapistus kaikenlaiseen järjestyksen ylläpitoon omalle perheelle ja läheisillekin lainattavaksi.

  28. Kodin raivaus- ja järjestelyurakka on kesken ja tuolla saisi viimeisen silauksen urakkaan nimikoimalla kaikki säilytyslaatikot.

  29. Tälläinen olisi ihana kotona. Olen järjestelmällinen ihminen, joten olisi mukava päästä nimikoimaan kaikki mahdolliset laatikot ym. kotona ?

  30. Tuollapa tulisi merkkailtua tekstejä ja kuvia tavaroihin. Aika hauska vehje ja olisi kiva kokeilla sitä.

  31. Moikka! Vaikuttaa huippulaitteelta! Ja mikä hienointa, ihanan pieni. Me&I-myyjänä keksisin vaikka mitä käyttöä, esimerkiksi kokolaput olisi kiva printata tarroille.

  32. Tämä olisi kätevä ja hieno tuo tekniikka, missä lämpö muuttaa värin eikä tarvita erillisiä mustekasetteja!

  33. Tämä olisi pisten i:n päälle, kun tavaran karsimisprosessi on saatu juuri päätökseen ja tavarat ovat löytäneet paikkansa erilaisista säiltyslaatikoista. Olisi näppärä merkata jokaiseen säilytyslaatikkoon mitä niissä on ?

  34. Todella näppärä laite! Minulla on satoja ideoita miten voisi käyttää niin kotona, töissä, autotallissa, mökillä – the sky is the limit. Olisi ihanaa jos saisin toteuttaa edes osan niistä – toivottavasti olisi onnea arvonnassa!

  35. Näyttää tosi hauskalta käyttää, tulisi tarpeeseen varsinkin keittiön kaappeja ja vaatekaappia järjestellessä!

  36. Ite tykkään nimikoida lähes kaikki säilytyslaatikot, joten tää sopimi mulle kuin pipo päähän? huikea arvonta!

  37. Ooh, hieno uutuus! Ja eniten käyttöä olisi varmasti tekstin tulostuksella. Mutta olisipa kiva laatikon kylkeen tulostaa kuva sisällöstä, että mitkä kengät laatikossa tms.

  38. Vaikuttaa mahtavalta ja monikäyttöiseltä laitteelta,tulisi kyllä tarpeeseen! Mukavaa viikonloppua!

  39. Ihana arvonta 🙂 tälläiselle merkkaaja-mummille vain taivas olisi rajana 🙂 Ihana on myös sinun blogi <3

  40. Tätä mä tarvitsisin. Dymo -kirjoittimeni hajosi juuri ja järjestelyhulluuteni kärsii. Kaikki keittiössä pitää purkittaa ja dymota, koska selkeys tuo mielenrauhaa… ?? Minulle ainakin.

  41. Ah miten mainio laite olisi töihin sekä kotiin. Saisin raksamiehtkin kuriin ehkä tarrojen avulla?

  42. Vaikuttaa kätevältä ja hyödylliseltä laitteelta.
    Kiitos informatiivisesta videosta, mukavaa talven jatkoa!

  43. Ehdottomasti mukana!
    Kuulostaa helppokäyttöiseltä ja mainiolta laitteelta. Keittiön rasiat tarvitsisivatkin tekstiä päälleen. 🙂

  44. Mahtavaa! Tämä olisi oiva apu lapsiperheelle tavaroiden järjestyksen ylläpitämiseen sekä tavaroiden nimikointiin! ?

  45. Brother tarratulostin näyttää niin helppokäyttöiseltä eikä vie paljon tilaa :). Tämä olisi ehdottomasti tarpeellinen ja tulisi
    käyttöön kotona sekä töissä. Lainaisin myös äidilleni.

  46. Vitsi, tällä olisi näppärä nimikoida keittiön kaappien sisällöt ja lisätä kortteihin yhteisiä hetkiä instgramista ?

  47. Oi minä kyllä haluaisin tämän! Toivottavasti arpaonni osuu kohdalle. Todella kätevältä vaikuttaa.

  48. Tykkäisin. Keittiöremontti ajankohtainen juuri. Olisi ihana laittaa kuivatarvikkeet uusiin kaappeihin ihaniin purkkeihin ja laittaa tarrat päälle.

  49. Tämä on loistava juttu! Tällä saisi kätevästi ja tyylikkästi tehtyä uuden myymälän kaikki hintamerkinnät yms. pienet infotekstit. Ei enää pikaisesti käsin kirjoitettuja lappusia siellä täällä ja myymälän yleisilme säilyisi siistinä.

  50. Onpa kätevän oloinen. Aloin heti miettiä, mitä kaikkea rarroittaisin ja mihin käyttäisin. ”Tuonne tuommonen ja tuonne.. ja hei tähän tämmönen ja… joo hei tuokin vois olla ja ja ja…”

  51. Tykkään askartelusta ja kaikenlaisesta organisoinnista. Tälle löytyisi monta käyttötarkoitusta!

  52. Pyrin välttämään laitekannan paisuttamista ja valikoimaan käyttöön mahdollimman monipuolisia laitteita, joten pitkään aikaan en ole bongannut sellaista mitä oikeasti tarvitsisin. Mutta nyt on tässä sellainen laite, joka todella tulisi käyttöön sekä kotona, että töissä monen monen ihmisen iloksi. Mahtavan helppo, ja menee kyllä lastenkin käytössä, koska ovat niin taitavia nykypäivänä laitteiden kanssa.

  53. Mulla on kyllä uusi Dymo-kirjoitin yrityskäytössä, mutta tuollapa olisi vielä laajemmat käyttökohteet. Mut mitenkähän käytön oppii?

  54. Olisipa hieno laite tämä! Korvaisin tussilla maalarinteippiin kirjoitetut suttuiset etiketit näillä siisteillä tarroilla. Mahtavaa, että erillisiä musteita ei tarvita!

  55. Tämä olisi täydellinen! Vuosia blogia seuranneena ina toivon, että joko nyt onni potkaisisi näissä arvonnoissa!:) Lapsen lelulaatikot olisi täällä ekana tarroja vailla ja yrttiruukut!

  56. Varmasti hyödynnettäisiin niin kotona (esim ruoka-aineet), pienimuotoisessa yritystoiminnassa sekä lasten kanssa jotka rakastavat askartelua!

  57. Minulla on ollut pieni tarratulostin, joka on ollut ihan yliveto myös. Mutta tämä malli vaikuttaisi olevan oikea nimikoijan päiväuni. 🙂 ehdottomasti mukana.

  58. Tämä olisi käytännöllinen! Tarroja liimailisin varmasti keittiön purkkeihin ja purnukoihin, lasten lelukoreihin, askarteluun yms.

  59. Tällaisesta laitteesta olen pitkään haaveillut. Olisi todella iso apu arjessa, kun purkeissa ja laatikoissa lukisi mitä sisältää. Säästyy yllättävän paljon aikaa.

  60. Olis niin monta paikkaa johon tuolla olisi käyttöä, keittiö kaapeissa vanhat lasitonkat, vaatehuoneen orthex säilytys ja vaikka mihin. Korttien tekemiseen ja arkistointiin.

  61. Arvonta on päättynyt!

    Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! <3 Brother-tarratulostimen voitti nimimerkillä Jessica arvontaan osallistunut lukija. Mikäli hänestä ei kuulu 25.2.2019 mennessä, arvotaan palkinto uudelleen kaikkien osallistujien kesken.

  62. Aika hauskalta kuulostaa tuo tarratulostin, ei ole itselle tullut mieleen, että tuollainen on edes mahdollinen. Todella kivoja ja käteviä myös nuo kuvalliset tarrat, mitä olet myös tulostellut, juuri lapsilleni nehän on oikein mainiot sillä he eivät osaa vielä lukea. Kiitos hauskoista ja inspiroivista ideoista!

    1. Eetu: se on ihan huippuvempain, saa laatikon kylkiin kuvatkin tulostettua mikä etenkin pikkulapsiperheissä on aivan ehdoton – ihan pikkuisetkin osaa itse etsiä oikean säilytyslaatikon eteisessä lapasille ja pipoille, sekä tietysti leluille. Ja näin aikuisenakin on kiva että saa kuvia tulostettua, sopii nimittäin myös askarteluun ja korttien tekoon. ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *