6 vinkkiä täydellisen maalisävyn valintaan – Suuri sisustusremontti

Kaupallinen yhteistyö: Eskaro Oy

Sisustusremonttikohteessa ollaan jo loppusuoralla ja viikon loppupuolella koti on valmis vastaanottamaan uudet asukkaat muuttokuorman kera. Kodin täydellinen remontti on kestänyt 5 viikkoa ja sisältänyt purkutyötä, pintojen korjaamista, lattian vaihdon, listoitukset sekä valtavasti maalaamista projektin yhteistyökumppanina toimivan Eskaron laadukkailla maaleilla. Maalisävyjen valinnassa voi helposti tehdä virheitä ja koostin teille 6 tärkeää vinkkiä, joiden avulla oman kodin pintaremontti ja värivalintojen tekeminen sujuu mutkattomammin.

Eskaro värikartta 6 vinkkiä maalisävyn valintaan omakotivalkoinen

Värin valinta

Tietokoneen ruudulta tai rautakaupan paperilastuista myymälän loisteputkivalaistuksessa valittu maalisävy ei useinkaan vastaa sitä mielikuvaa jota yritetään tilaan tavoitella. Pienessä pahvilapussa oleva väri on todellisuudessa aina hieman tummempi kuin miltä se isossa seinäpinnassa näyttää ja monesti tuleekin valittua tummuusasteeltaan liian hailakka sävy.

Toinen yleinen virhe koskee kirkkaita lempivärejä, kuten esimerkiksi pinkkiä, turkoosia, korallia, keltaista ja fuksiaa. Ihmisen silmä poimii värikartasta yleensä ne puhtaimmat ja kirkkaimmat värivivahteet, jotka vaatteissa vielä toimivat upeasti mutta isona seinäpintana ovat turhankin intensiivisiä ja jopa hyökkääviä. Alan ammattilaisen vinkki onkin valita omasta suosikkiväristä aste pari vaaleampi ja aavistuksen murretumpi sävy, joka isona pintana näyttää juuri siltä mitä tavoitellaan. Kirkkaat ja puhtaat värit taittavat sisätiloissa isona pintana usein liian kylmään – hehkuva fuksia muuttuukin sinertäväksi ja aurinkoisen keltainen vihertäväksi.

Eskaro värikartta 6 vinkkiä maalisävyn valintaan omakotivalkoinen

Kiiltoasteella on väliä!

Maalin kiiltoasteella on suuri merkitys värisävyn valinnassa ja kiiltoaste tulee valita huoneen käyttötarkoituksen mukaan. Mitä kiiltävämpi maali, sen voimakkaampi sävy – tuolla ohjeella pääsee jo pitkälle.

Makuuhuoneisiin ja olohuoneisiin suosittelen poikkeuksetta täyshimmeää ja mattaista maalia, joka saa aikaan rauhallisen ja pehmeän tunnelman. Kodin muihin tiloihin soveltuu vuorostaan puolihimmeä maali, joka on optimaalinen etenkin helposti likaantuviin seiniin kuten keittiöön ja eteiseen. Kiiltävällä maalilla aikoinaan omassa kodissa maalatessani totesin sen olevan haasteellinen sekä työstää että puhdistaa ja siksi en kiiltävää itse henkilökohtaisesti valitsisi kuin kaakeleiden ja laattojen uudistukseen sekä kalustemaaliksi.

Eskaro värikartta 6 vinkkiä maalisävyn valintaan omakotivalkoinen

Tummaa vai vaaleaa?

Kuusasteiden välillä. Vaaleampi on aina turvallisempi, mutta välillä tummempi onkin parempi. Tässä vaiheessa moni luovuttaa ja ostaa vaaleamman sävyn, jota hiusvärien valinnassa aina kannustetaan.

Tummuusasteen valintaan vaikuttavia tekijöitä on mm. tilan koko ja toivottu tunnelma, sekä myös rohkeus. Syvät sävyt ovat intensiivisiä ja niiden avulla saa luotua uskomattoman upeita kontrasteja kalusteiden ja tekstiilien kanssa. Vaaleammat sävyt ovat hillitympiä ja seesteisempiä, joidenkin silmiin rauhoittaviakin. Vinkkini onkin että kysyt itseltäsi seuraavat kysymykset: Kuinka suuren kontrastieron sisustukseen haluat, haluatko erityisesti säväyttää vai arvostatko hillitympää kokonaisuutta?

Eskaro värikartta 6 vinkkiä maalisävyn valintaan omakotivalkoinen

Koemaalaus on kaiken A ja O

Mitä isompi on maalattava tila, sen suurempi merkitys sillä on kokonaisuuteen ja tilan tunnelmaan. Suosittelen aina tekemään koemaalauksen ennen lopullisen valinnan tekemistä, sillä sävyt muuttuvat vuorokauden aikojen ja valoisuuden mukaan. Valitse siis väri aina siinä tilassa johon se on tulossa ja vältät tekemästä väärän valinnan!

Kirkkaassa luonnonvalossa upealta näyttävä harmaansävy saattaa illan tullen näyttää keinovalossa tunkkaiselta ja vihertävältäkin, joten maltti on maalikaupoilla ehdottomasti valttia. Monia maaleja on mahdollista sävyttää ja ostaa 0,9L minipurkkissa, jolloin voit tehdä koemaalauksen ja vertailun kätevästi ja edullisesti. Muutama väärän värinen minipurkki on pienempi lovi lompakkoon kuin uuden maalin osto ja useamman tunnin turha työ ja mielipaha.

Koemaalaus oli aivan ehdoton tässä sisustusremonttikohteessa ja esimerkiksi vaaleanpunaisen maalisävyn kanssa olisin valinnut pahvilastusta aivan eri sävyn kuin mitä koemaalauksessa parhaimmaksi lopulta osoittautui.

Eskaro värikartta 6 vinkkiä maalisävyn valintaan omakotivalkoinen

Tilan muokkaaminen värien avulla

Yleinen ohje on että kylmät sävyt loitontavat ja lämpimät sävyt lähentävät. Pitkulaiseen huoneeseen voi päätyseinien maalauksella luoda illuusion tasapainoisemmasta ja neliskanttisemmasta tilasta ja muutamankin asteen tummuuserolla saa jo mahtavan vaikutuksen aikaiseksi, ilman että silmä edes kunnolla havainnoi tummuuseroja. Myös yksittäisen seinän korostaminen voi joissakin tapauksissa olla juuri se puuttuva extraominaisuus, joka tasapainottaa valmiin sisustuksen ja ohjaa huomiota sinne minne halutaan.

Sisustusremppakohteessa esimerkkinä on makuuhuone, jonka päätyseinä maalattiin tunnelmallisella harmaalla, jotta kaikki huomio kohdistuu valmiissa sisustuksessa kauniiseen petaukseen. Pienen huoneen jokainen sentti on äärimmäisen tärkeä ja harmaa päätyseinä toimii sekä huoneen muodon tasapainottajana että kiintopisteenä ja sängynpäädyn korvikkeena.

Eskaro värikartta 6 vinkkiä maalisävyn valintaan omakotivalkoinen

Valkoisen maalin valinta

Moni ajattelee että valkoiset seinät ovat laiskan ihmisen varma valinta, joka ei tarvitse vaivannäköä – sen kun vaan marssii maalikauppaan ja ostaa ensimmäisen valkoisen maalipurkin joka käteen osuu. Tuo on todella kaukana totuudesta ja valkoisen maalisävyn valinta on melkeinpä vaikein kaikista.

Pitkän ja pimeän talven maissa valkoinen väri on edukseen, se luo valoisuutta ja avaruutta sisätiloihin silloinkin kun ulkona on pimeää ja synkkää. Monesti maaliksi valitaan monille tuttu maalarinvalkoinen, joka on aavistuksen harmahtava ja sen verran neutraali että se sopii listavalkoiseksi nimetyn hieman kellertävän valkoisen kanssa yhteen ilman suuria riitasointuja. Minulle tämä ei kuitenkaan ole oikea valinta, sillä tahdon kotini olevan raikkaan ja puhtaan valkoinen ilman harmahtavuutta tai kellertävää sävyä.

Vielä reilut viitisen vuotta sitten kaikki jalkalistat olivat automaationa listavalkoisia, eli aavistuksen kermaisia, mutta listatalot sekä karmi- ja ovivalmistajat ovat alkaneet havahtua ihmisten tarpeisiin – monet merkit myyvät nykyisin myös puhtaanvalkoista listaa, karmia sekä ovea suoraan varastosta.

Sisustuskohteeseen löytyikin vakiona suoraan kaupan hyllystä puhtaanvalkoista NCS S 0500-N sävyllä maalattua jalkalistaa, joka sopii täydellisesti Eskaron Silk-sisustusmaalilla vastamaalattujen puhtaanvalkoisten seinien kanssa. Ovilistojen kanssa meillä ei ollut yhtä onnekas tuuri ja ne ostimme kellertävässä listavalkoisen sävyssä, joutuen maalaamaan ne asennuksen jälkeen oikeansävyiseksi.

Eskaro värikartta 6 vinkkiä maalisävyn valintaan omakotivalkoinen

Eskaro E019 Whooper Swan – Täydellinen valkoisen sävy

Liian valkoiseenkin sävyyn voi kompastua ja vähänkään kylmään vivahtava valkoinen saa kaikki kalusteet näyttämään keltaiselta ja kulahtaneelta. Tässäkin koemaalaus on kohdillaan, jottei silmämääräisesti tule valinneeksi liian kylmää valkoista. Valkoisen sävyjä on satoja ja optimaalisen sävyn valinta on äärimmäisen haastavaa, vaihdellen tilasta ja ikkunoiden ilmansuunnasta toiseen.

Täydellisyyttä hipovana kompromissina suosittelen tutustumaan omaan ”jokapaikan” suosikkiini NCS S 0500-N -sävyyn, joka Eskaron värikartasta löytyy koodilla E019 Whooper Swan. ♥

Käy lukemassa aikaisempi maaliaiheinen postaukseni → TÄÄLTÄ ja katso miltä tämä sisustuskohde näytti ennen remonttia – aivan älytön muutos, jota ei samaksi taloksi enää tunnistaisi! Postauksesta löydät myös timelapse-maalausvideon, josta näet omin silmin miten vanha ja nuhjuinen muuntautuu raikkaaksi ja uudeksi! 🙂

Tutustu kotimaisen Eskaron korkealaatuisiin sisustusmaaleihin ja uudista koti kesäloman kunniaksi pienellä pintaremontilla! Lisätietoa ja upean Eskarocolor-värikartan löydät täältä:

eskaro.fi

Aurinkoista alkanutta uutta viikkoa kaikille!


Seuraa myös Instagramissa 

10 kommenttia “6 vinkkiä täydellisen maalisävyn valintaan – Suuri sisustusremontti

    1. Antti: remonttikohteessa olohuoneessa on Eskaron Silk -sisustusmaali ja ensimmäisen kuvan seinältä löytyy upea vaaleanharmaa Eskaro D10-B. ?

  1. Minua kiinnostaisi valtavasti tuo lattia. Jääko laminattien väliin rako? Kävin katsomassa laminaattia kaupassa ja myyjä kertoi, että reuna on jotenkin viistottu.

    1. Tiina: lankkujen väliin jää sivuille pienen pieni rako, se tekee lattiasta lankkulattian näköisen. Saa silti ihan rikkaharjalla lakaistua lattian puhtaaksi eli ei jää roskat rakoseen. Pystypäistä ei jää mitään rakoa ja on niin tiivis sauma ettei sitä edes huomaa kontatessakaan. Todella kaunis lattia ja todella kestävä myös, ei ainuttakaan naarmua ole tullut vaikka olemme joutuneet siirtämään 144kg painoista jääkaappipakastinta lattialla raahaten. 🙂

    1. K: Postauksen kuvissa ei ole vaaleanpunaista seinää, vain värilastukollaasissa on vaaleanpunaista – mahdoitko tarkoittaa niistä jotakin sävyä? 🙂

      1. Eipäs olekaan 😀
        Tarkoitin sitä seinää, jonka remppakohteessasi on vaaleanpunainen:) Olen sen instassa ja muissa postauksissa nähnyt ja jotenkin tätä selatesseni ajattelin siitä olleen kuvan myös tässä kun aloin kommettia kirjoittaamaan, heh!

        1. K: Näin ajattelinkin. 🙂

          Vaaleanpunainen seinä remppakohteessa on maalattu Eskaron Silk sisustusmaalilla ja sen sävy on E2-11. Tämä maalisävy näytti paperilastussa aivan erilaiselta ja ilman koemaalausta en olisi tätä sävyä valinnut. 🙂 Paperilastussa parhaimmalta näyttänyt osoittautui koemaalauksessa liian kylmäksi Barbie-pinkiksi – malliesimerkki siitä miten tärkeää on aina tehdä koemaalaus ennen lopullisen valinnan tekemistä. 🙂

  2. Hei,

    Olen maalaamassa tehosteseinää ja haluaisin juuri koemaalata muutamalla sävyllä, jotta saan valittua juuri oikean sävyn

    Miten koemaalaus käytännössä tehdään? Kun sävy on valittu, niin maalataanko seinä siinä välissä ensin valkoiseksi? Vai miten varmistetaan, ettei koemaalatut kohdat näy lopputuloksessa?

    1. Sara: koemaalatut kohdat kannattaa maalata valitulla uudella sävyllä päältä ja vähän isommalta alueelta jottei seinään jää länttimäistä rajaa. Eli kun olet koemaalannut eri sävyt ja tehnyt valintasi, maalaa valitulla sävyllä väärän väriset koemaalauskohdat hieman laajemmin päälle. Tämän jälkeen (kun maali on kuivunut) maalaat koko seinän normaaliin tapaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *