Nuori – Luonnonkosmetiikkaa ilman säilöntäaineita

Nuori on suomalaissyntyisen Jasmi Bonnén luoma tanskalainen luonnonkosmetiikkasarja, jonka erityisyys piilee säilöntäaineettomuudessa ja tuotteiden tuoreudessa. Nuori-tuotteet valmistetaan pienissä erissä 10-12 viikon välein ja toimitetaan nopeasti jälleenmyyjille, mistä ne lähtevät eteenpäin kuluttajille. Tuotteiden suosio on niin valtaisa, että olen saanut metsästää niitä pitkin nettiä ja onnistuin lopulta löytämään etsimäni kahdesta eri verkkokaupasta. Nyt odottelen kieli pitkällä tilausteni saapumista, että pääsen kokemaan Nuori-tuotteiden kehutut ominaisuudet.

Nuori luonnonkosmetiikka ilman säilöntäaineita - Oma Koti Valkoinen

Nuori – Ei säilöntäaineita, eikä hävikkiä

Luonnonkosmetiikassa ja elintarviketeollisuudessa käytetään samoja säilyvyyttä parantavia aineita ja vaikka aineet ovat turvalliseksi todettuja ja monille täysin harmittomia, aiheuttavat ne osalle ihoärsytystä. Säilyvyyttä parantavat aineet saattavat myös häiritä ihon luonnollista mikrobikantaa, joka voi johtaa erilaisiin iho-ongelmiin.

Nuori-tuotteissa ei käytetä lainkaan varsinaisia säilöntäaineita. Tuotteiden säilyvyys perustuu ilmatiiviisiin ja valoa läpäisemättömiin pakkauksiin sekä tuotteiden sisältämien ainesosien luontaisiin antibakteerisiin vaikutuksiin, joihin kuuluu mm. haitallisten bakteerien, hiivojen ja homeen muodostumista ehkäisevä 100% kasvipohjainen pentyleeniglykoli.

Tärkein säilyvyyteen vaikuttava tekijä on kuitenkin tuotteiden valmistaminen pienissä erissä jälleenmyyjien tilauksesta, jolloin tuotteet eivät jää hyllyihin seisoskelemaan ja tuotekierto säilyy nopeana. Nuori-tuotteiden pahvipakkauksiin on lisäksi merkitty start-using-by date, eli päivä, jolloin tuotteen käyttö on viimeistään aloitettava, sekä expiry date, johon mennessä tuote on käytettävä loppuun. Näin varmistetaan, että käytössä oleva tuote on aina tuoretta, vaikuttavat aineet tehokkaita, eikä hävikkiäkään pääse syntymään – taloudellistakin siis!

Nuori luonnonkosmetiikka ilman säilöntäaineita - Oma Koti Valkoinen

Hellävaraista tehokkuutta

Tilasin yhteensä 6 Nuori-tuotetta, joiden joukossa on puhdistusta ja hoitoa kasvoille, hiuksille sekä vartalolle. Booztilta löysin Protecting+ Cleansing Milk -puhdistusaineen, Perfecting Facial Oil -öljyseerumi, Protecting+ Facial Cream -kosteusvoiteen ja hiuksille tarkoitetun Shield Spray -suojasuihkeen. TwistBe-verkkokaupasta vuorostaan löytyi Vital Unifier -kasvovesi ja Perfecting Body Oil -vartaloöljy, ja ostoslistalleni jäi vielä shampoo, hoitoaine sekä kasvonaamio, jotka olivat tilapäisesti kaikkialta loppuneet.

Erityisen kiinnostava on suihkutettava Vital Unifer -kasvovesi, joka suojaa ihoa vapaiden radikaalien aiheuttamilta vaurioilta ja tehostaa hoitotuotteiden vaikutuksia.

Odotan myös että saan upottaa hyppyseni ihoa uudistavaan Perfecting Facial Oil -öljyseerumiin, joka sisältää korkealaatuisia kylmäpuristettuja kasviöljyjä. Tämä viinirypäleensiemen-, aprikoosinsiemen-, jojoba-, avokado, manteli-, ruusunmarja- ja iltahelokkiöljyistä koostuva ikääntymisen merkkejä hälventävä eliksiiri tarjoilee iholle tarpeelliset omega-rasvahapot, vitamiinit ja hivenaineet, mukaan luettuna E-vitamiini. Täydellinen hoitotuote yöksi.

Nuori luonnonkosmetiikka ilman säilöntäaineita - Oma Koti Valkoinen

Olen aivan hurahtanut kosmetiikkatuotteisiin ja suurella mielenkiinnolla kokeilen kaikkea uutta. Käytän kuitenkin aina vanhat tuotteet ensin pois, ennen kuin avaan uudet putelit, sillä en tahdo tuotehävikkiä enkä täyttää kaappejani pullonpuolikkailla. Kaapit ammottavat parhaillaan melko tyhjänä ja odotan kuin kuuta nousevaa että postipaketit saapuvat.

Palaan aiheeseen käyttökokemusteni kera noin kuukauden puolentoista kuluttua ja toivon ihan jo pakkausten minimalistisen valkoisen ulkomuodonkin vuoksi, että ainakin osa Nuori-tuotteista lunastaa odotukseni jääden vakituiseen käyttööni. 🙂

Iloista alkanutta viikkoa kaikille!

Kuvat: Nuori.com


Lue myös: ➤ Testissä JOIK Organic tuotteet

Nuori – Luonnonkosmetiikkaa ilman säilöntäaineita” kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *