Tajusin juuri että jouluun on tasan 6 viikkoa enää aikaa. Normaalisti olen tässä vaiheessa ollut jo täysi tohina päällä. Nyt ei ole lahjan lahjaa hankittuna, ei minkäänlaisia suunnitelmia tehtynä ja koristeitakaan en ole yhtään miettinyt. Kohta alkaa olla jo kiirekin, jos meinaan verkkokaupoista lahjoja tilata, sillä yleinen tilaussuma on varmasti samanlainen kuin vuosi sitten.
Tyylikäs ja pelkistetty joulusisustus
Tässä asiasta kirjoittaessani teen samalla pohdiskeluja ja muistilistaa. Luulen että haluan meille aidon joulukuusen tulevaksi jouluksi. Sellaisen ruotsalaisista sisustuslehdista tutun ja aika pienen ja siron, jollainen meillä kokonsa puolesta oli jouluna 2013 (postaus TÄÄLLÄ).
Koristeiden osalta minimalistinen teema vaikuttaa ainakin nyt houkuttelevimmalta. Joulukuuseen ripustetaan meidän perheen perinteiden mukaan samat rakkaat joulupallot kuin aikaisempinakin jouluina. Lisäksi haluaisin jonnekin havuköynnöksen, jossa olisi aivan pieniä valkoisia joulutähden muotoisia koristeita. Kaikki kimallus ja överiys saa nyt jäädä pois ja koristevalojakin ajattelin hyvin maltillisesti ripustella, jos ollenkaan.
Kuva: Bo Bedre
Minimalistinen pienikokoinen joulukuusi
Sisustustakka on siirtynyt tilanjakaksi olohuoneen ja avokeittiö väliin, mistä postailen teille viikonloppuna. Tämäkin asettaa rajoituksensa kuusen koolle, sillä tilaa on rajallisesti ja takka on ehdottomasti kuusta tärkeämmässä roolissa joulunkin aikaan. Ylä- ja alapuolella olevissa inspiraatiokuvissa kuusen koko on melkolailla juuri sellainen mitä kaavailen. Harvempikin se saa oksistostaan olla ja kuusen alaosankaan ei tarvitse olla kovin muhkea.
Kuva: Georg Jensen
Kuva: Riviera Maison
Jokavuotinen lahjadilemma
Tässähän pääsi hyvin vauhtiin. Kuusi ja koristelu on lähestulkoon mietitty valmiiksi ja vielä olisi se haastavampi osio edessä eli lahjat. Etenkin tytön lahjat aiheuttavat päänvaivaa, sillä kaikki tarpeellinen hänellä jo on, eikä esimerkiksi puhelinta, tietokonetta, tablettia tms. tarvitse uusia tai päivittää. Vastamelukuulokkeet voisivat ehkä olla yksi lahjaidea, jotain kivaa kosmetiikkaa ja tietysti perinteinen joulun ajan klassikko yöasu.
Vaikeammaksi vaan käy vuosi vuodelta keksiä kivoja ja tarpeellisia juttuja joulukuusen alle, kun mitään turhaa kaapin täytettä en tahdo lahjaksi antaa. Hyöty on aina paras ilo ja siinä missä pienelle lapselle lelut ovat monellakin tapaa hyödyllisiä, ei teini-ikäisten kanssa pääse aivan niin helpolla. Kyllä se oli toista ennen vanhaan, kun pystyi ostamaan lahjaksi mm. cd-levyjä, elokuvia, erilaisia pelejä jne. Nyt kaikki on niin digiä että… 🙂
Tästä on hyvä jatkaa joulujuttujen parissa puntarointia.
Ihanaa ja tunnelmallista iltaa kaikille!
Seuraa myös somessa