Omistus- ja vuokra-asumisessa pätee monilta osin samat kriteerit. Tärkeimpiä ovat hyvä sijainti, toimiva pohja ja tietysti myös hinta. Näiden kolmen tärkeysjärjestys riippuu omista ja perheen tarpeista; siinä missä jollekin sijainti on ajankäytöllisesti ja kenties myös työmatkakustannusten osalta taloudellisesti järkevintä, voi toiselle kodin koko ja etenkin kokoon rinnastettava hinta olla merkittävin valintaan vaikuttava tekijä. Omistus- ja vuokra-asumisen plussien ja miinusten välillä puntaroidessa on huomioitava monta muuttujaa. Tässä postauksessa kerron omia ajatuksiani molempiin asumismuotoihin liittyen.

Vuokra-asumisen hyödyt ja haitat

Vuokra-asuminen on erinomainen valinta silloin, jos työnkuvaan kuuluu säännöllisin väliajoin tapahtuva siirtymä esimerkiksi toimipisteestä tai paikkakunnalta toiseen. Myös vaihtelunhaluisille ja riippumatonta arkea suosiville vuokra-asuminen on omistusasuntoa viisaampi valinta, sillä asuinpaikkaa ja kotia voi vaihdella rennommalla asenteella ja yksipuolisella ilmoituksella noin kuukauden irtisanomisajalla ilman pitkäaikaisia sitoumuksia.

Huonoja puolia vuokra-asumisessa on alueesta riippuen kohtuuttoman korkea vuokrataso ja alati nouseva vuokra, jonka osalta voi äänestää ainoastaan jaloillaan. Myös remontoinnin rajallisuus on joillekin iso miinus ja silloin tällöin kuulee tilanteista joissa vuokrasuhde päättyy vuokranantajan toimesta vastoin vuokralaisen toivetta. Kodista voi olla vuokralaisenkin kova paikka luopua, jos koti on ollut mieleinen.

Helsingin hurjat vuokrat

Olen asunut itse viimeksi vuokralla vuonna 2006 ja tämä elämänvaihe kesti vain 6kk omistusasuntojen vaihdoksen välissä. Vaikka omakohtaista kokemusta ei suoranaisesti vuokramarkkinoiden nykytilasta ole, olen tiivisti seurannut ystävieni ja perheenjäsenteni vuokra-asuntokuvioita ja siltä osin pysynyt melko hyvin kärryillä asiasta.

Nykypäivän vuokrat ovat kuntien omaa vuokra-asuntotuotantoa lukuunottamatta ainakin Helsingissä kestämättömällä tasolla. Henkilökohtaisesti minun on vaikea ajatella että yli 1000 euron kuukausivuokra, jonka täällä saa pulittaa jopa alle 50m2 kehnokuntoisesta kaksioista, olisi miltään osin järkevä. Helsingissä selkeästi suurin menoerä onkin juuri asuminen ja vaikka kysyntä määrää tarjonnan, pidän nykyistä vuokratasoa kestämättömänä.

Vuokran suuruus pitäisi aina olla järjellisesti perusteltavissa ja minulle merkittävintä on asunnon kunto, sillä Helsingissä kulkuyhteydet ja palvelut ovat lähes kaikkialla erinomaiset. Euroille pitää mielestäni saada vastinetta ja uudesta hyvin varustellusta 80m2 kokoisesta merinäköalallisesta kerrostalokodista maksaisin mielelläni enemmän kuin samankokoisesta rupukuntoisesta ja parvekkeettomasta asunnosta. Hintaeroja ei Helsingissä kuitenkaan ole sidottu kodin kuntoon ja vapaita vuokrakohteita selaamalla hajonta on laadussa hurja, mutta hinnassa pieni.

Vuokralla vasten tahtoaan

Vuokra- ja omistusasuntoja vertaillessa on muistettava se tosiasia, että monet asuvat vuokralla vasten tahtoaan. Asuntolainan myöntämisperusteet ovat vuosi vuodelta kiristyneet ja tulotasoakin isommassa roolissa rahoittajan myöntöperusteissa on riskiluokitus. Riskiluokitukseen vaikuttaa mm. työsuhteen muoto ja pituus, lainanhakijan ammattiin ja työnkuvaan liityvät suhdannevaihtelut, yleinen työhistoria ja myös parisuhteen pituus, jonka perusteella erään ystäväpariskuntani lainahakemus hylättiin.

Oma asunto on yleensä aina kustannuksiltaan vuokrakotia edullisempi ja monesti myös laadultaan korkeampi. Pankkien kiristynyt lainanmyöntöpolitiikka on kuitenkin pakottanut monet tilanteeseen, missä oman pesämunan säästäminen on vuokran suuruuden takia hidasta.

Sain ensimmäisen asuntolainani olessani 19-vuotias ja vasta työelämässä aloittanut. Elettiin vuotta 2002 ja silloisen elämäntilanteeni perusteella (liian nuori, ei omaa pääomaa, liian lyhyt työsuhde yms.) minulla ei olisi nykypäivänä minkäänlaisia mahdollisuuksia oman asunnon ostamiseen. Tuo ensimmäinen asuntoni toimi ponnahduslautana uudelle lainalupaukselle, jonka myötä ostimme miehen kanssa ensimmäisen yhteisen asuntomme neljä vuotta myöhemmin.

Ymmärrän hyvin että pankkien on pakko harkita erittäin tarkasti kenelle asuntolainojaan myöntää. Silti harmittelen että nykyiset kriteerit ovat niin tiukat, ettei minunlaisillani nuorilla aikuisilla ole juurikaan mahdollisuuksia oman kodin ostamiselle ilman suuria säästöjä, vanhempien tarjoamia vakuuksia tai saatuja perintöjä.

Pääkaupunkiseudun nykyiseen vuokratasoon verraten asuntolainan kokonaiskulut olisivat lähes poikkeuksetta pienemmät ja korkeakoulutetun pitkässä työsuhteessa jo vuosia olleen ystäväni sanoja lainaten ”jos olen voinut maksaa vuosi toisensa jälkeen vuokraa 1000€ / kk ja säästämäänkin samalla, pystyn varmasti suoriutumaan 805€ suuruisista asumiskuluista asuntolainan ja yhtiövastikkeen muodossa.”. Hyvästä maksukyvystään huolimatta ei hänelle lainaa kuitenkaan herunut ja hän asuu edelleen vuokralla.

Naapurisopu on kompromissien summa

Vuokrakodissa on myös positiivisia puolia ja tärkein niistä on Suomen asumistukisysteemi, joka turvaa akuuteissa tilanteissa vuokranmaksua. Omistusasujalla samaa turvaverkkoa ei yllättävän työttömyyden tai lomautuksen sattuessa ole, vaikka asuntolainan myöntänyt pankki saattaisikin tulla vastaan lyhennysvapaan muodossa.

Muita hyviä ominaisuuksia vuokrakodissa on etenkin kerrostalossa asuessa naapurisopu, joka on kompromissien summa. Tilanteessa missä naapurusto on levotonta tai omaan elämänrytmiin sopimatonta, voi vuokra-asuja vaihtaa huudeja eli maisemaa jos ei asiasta päästä sopuun. Omistusasunnosta ei niin vain lähdetä, vaikka seinän takana asuisi yöt kukkuva huomautuksista piittaamaton muusikko, kovaääninen lapsiperhe tai yksinäisyyttään ulvova lemmikki.

Omistusasumisen hyödyt ja haitat

Omistusasumisen eduista merkittävimpiä ovat luonnollisesti omaisuuden kerryttäminen ja tietysti se, että kodin voi kunnostaa, remontoida tai kokonaan rakennuttaa mieleisekseen. Täysin riskitöntä se ei kuitenkaan ole, sillä asuntomarkkinoiden suhdannevaihtelut, paikkakunta- ja aluekohtaiset muuttotappiot, sekä taloyhtiössä / talossa ilmenevät korjaustarpeet lisälainoineen vaikuttavat suoraan omaisuuden arvoon.

Ennen vanhaan pidettiin itsestäänselvyytenä, että asuntolainan ottaminen kannattaa aina ja itselleenhän siinä makselee. Nykypäivänä hinnat ovat esimerkiksi Helsingissä niin hurjat ja laina-ajat pitkiä, ettei pääomaa välttämättä ehdi kertymään tarpeeksi. Jos taloustilanne yllättäen heikkenisi ja koti pitäisikin sen seurauksena laittaa myyntiin, ei saatu hinta välttämättä kata edes jäljellä olevaa lainaa. Tälläisen tilanteen kohdatessaan saattaisi ehkä toivoa, ettei olisi koskaan omaa ostanutkaan. Luopuminen on aina menetys – silloinkin, kun kauppa käy ja asiat etenevät jouhevasti.

Parhaimmillaan oman asunnon omistaminen on kuitenkin suurimmalti osin plussaa. Asuntoon sijoitettu omaisuus kasvaa vuosi vuodelta, luoden puskuria eläkeikään siirtyessä ja viimeistään perinnön muodossa jälkikasvulle siirtyessään.

Koti on muutakin kuin kuori

Onnellisuus ei riipu vuokra- tai omistusasumisen hyvistä tai huonoista puolista, vaan koko elämän tasapainosta. Yksi ystäväni ahdistuu jo pelkästä ajatuksesta, että harteilla makaisi satojentuhansien asuntolaina, toista taasen se että joutuu asumaan vuokralla toiveidensa vastaisesti. Taloudelliset huolet, ihmisuhteisiin liittyvät haasteet, sekä työhön ja terveyteen kohdistuvat paineet ovat oleellisin osa jokaisen meidän hyvinvoinnissa. Kun nuo edellä mainitut ovat balanssissa, ei asumismuodolla ole loppujen lopuksi väliä. On ihana voida ankkuroida itsensä ikiomaan kotiin, mutta vaihtelukin virkistää. Minua on alkanut kiehtoa ajatus maisemanvaihdoksesta ja vuokra-asumisen tuomasta uudenlaisesta vapaudesta.

Koti on siis paljon muutakin kuin pelkkä kuori, sijainti, arvo tai hinta. Koti on paikka, joka luo suojan ulkomaailmalta ja jossa jokainen saa olla oma itsensä.