Valkoinen keittiö – Syksy 2017

Kävin läpi blogini kävijäliikennettä ja hakusana valkoinen keittiö nousi esiin monin eri kirjoitusmuodoin. Myös kysymyksiä saan usein juuri keittiötä koskien, eniten kiinnostaa valkoisen Avonite-komposiittitason nykyinen kunto ja kodinkoneiden käyttökokemukseni. Päätin tehdä lyhyen koontipostauksen ja samalla näyttää teille miltä keittiössä juuri tällä hetkellä näyttää.

Valkoinen keittiö sisustusvinkit - Omakotivalkoinen
Valkoinen keittiö sisustusvinkit - Omakotivalkoinen

Valkoinen väri ei ole arka kun materiaalit on valittu oikein

Vitivalkoinen komposiittitaso sekä samasta materiaalista valmistettu tiskiallas ovat edelleen kuin uudet. Niihin ei ole tarttunut väriä kasviksista eikä marjoista, eikä myöskään pinttymiä kahvista, teestä tai viinistä. Pidän toki myös huolta niistä ja noin kerran vuodessa olen ne suojannut tason mukana tulleella suojasuihkeella, joka hierotaan perusteellisen puhdistuksen jälkeen puhtaalla liinalla tason sekä altaan pintaan.

Sanoisinkin että vaikka keittiöni on valkoinen, ei sen kanssa tarvitse olla erityisen varovainen. Normaali pyyhintä ja altaan huuhtelu riittävät pitämään valkoisen valkoisena. En tosin ole testannut mitä kävisi jos jättäisin porkkanamehun, mustikkasurvoksen tai punaviinin altaaseen lillumaan vuorokaudeksi tiskiveden joukkoon, mutta järjellä ajateltuna ei olisi ihme jos tuollaisesta värjäytymiä jäisikin. Harva kuitenkaan näin tekisi, enkä missään nimessä suosittelisi edes kokeilemaan moista.

Valkoinen keittiö sisustusvinkit - Omakotivalkoinen
Valkoinen keittiö sisustusvinkit - Omakotivalkoinen

Laadukkaat kodinkoneet parantavat arkea

Myös kodinkoneisiin olen edelleen yhtä tyytyväinen kuin keittiörempan valmistuttua jouluna 2014. Boschin astianpesukone tekee nopeasti ja vettä säästäen hyvin puhdasta jälkeä, kiertoilmauuni paistaa tasaisesti niin paistin kuin sämpylät ja pullatkin, ja induktioliesi kuumentaa pannussa veden nopeammin kuin vedenkeitin.

Liebherrin laatikostomallinen jääkaappi se vasta keittiön aarre onkin. Sen täyttöaste on erinomainen, eikä sitä ole kertaakaan tarvinnut sulatella tai säädellä. Boschin pakastin on perinteinen tason alle asennettava kaappipakastin, joka parin vuoden välein kaipaa sulatusta. Sulatusta kaipaamaton No frost olisi tietysti ollut parempi, mutta sitä ei saanut saarekkeen sisään upotettavassa mallissa.

Tarkempaa tietoa kodinkoneideni toiminallisuuksista löydät alla olevien postauslinkkieni takaa:

Käyttökokemukseni uusista moderneista kodinkoneista

Bosch uuni & pyrolyysipuhdistus – Ei enää uunin pesua

Valkoinen keittiö sisustusvinkit - Omakotivalkoinen
Värikkäät hedelmät elävöittävät valkoista keittiötä - Omakotivalkoinen

Valkoinen keittiö ja sisustusvinkit

Sisustuksen osalta vähemmän on edelleen enemmän ja tasolta löytyy kahvikeittimen lisäksi vain tarpeellisia ruoka-aineksia sekä saarekkeen päällä oleva tunnelmavalaisin ja viherkasvitarjotin. Pyrin pitämään tasot mahdollisimman tyhjinä, jotta ruoanlaitto ja muu kokkaileminen sujuu ilman sen suurempia valmisteluja.

Väriä ja fiilinkiä saan raikkaista ruoka-aineksista ja vaihtelunhaluisena ihmisenä keittiön sisustus muuttuu sitä mukaa kuin ruokia syödään ja kaupassa käydään. Kesällä pöydillä nähtiin enemmän hedelmiä ja myös marjojakin, ja talvella mennään enemmän juurespatojen ja porkkana-lanttu-bataattien puolelle. Yrttejä meillä popsitaan läpi vuoden, niitä on yleensä aina kaksi kipaletta Eva Solon yrttiruukuissaan.

Valkoisen keittiön sisustusvinkit - Omakotivalkoinen
Valkoinen keittiö sisustusvinkit - Omakotivalkoinen

Keittiöremontin vaiheita

Jos et ole vielä nähnyt miltä keittiömme näytti ennen remonttia, kipaise kauhistelemassa täällä:

Historian havinaa – Keittiö ennen ja jälkeen

Ja jos olet harkitsemassa keittiöremontin tekemistä, kannattaa lukea keittiöremppapostaukseni, jotka löytyvät kätevästi yhden klikkauksen päästä valmiina listana uusimmasta vanhimpaan järjestäytyneinä:

Oma Koti Valkoinen / Keittiöremontti

Näillä eväillä toivottelen teille mukavaa alkanutta viikkoa!


Seuraa myös somessa 

Sillä siisti – Koulupöydän tarvikkeet järjestykseen

Tytön String System -kokonaisuuteen kuuluva koulupöytä on kaikin puolin toimiva, vaikka se ei kooltaan olekaan kovin iso. Kynien ja muiden päivittäin käytettyjen piirustus- ja askarteluvälineiden säilytyksen ratkaisimme meikeille tarkoitulla Nomess Copenhagen Make-up Organizerilla, jonka avulla koulupöytä pysyy helpommin siistinä.

Koulupöydän tavarat järjestykseen lokerikon avulla - Lastenhuoneen sisustusideat
Koulupöydän tavarat järjestykseen lokerikon avulla - Lastenhuoneen sisustusideat
Koulupöydän tavarat järjestykseen lokerikon avulla - Lastenhuoneen sisustusideat

Eipä ollut aiemmin tullut mieleen, että tämä meikkisäilytinhän toimii myös toimistotarvikkeiden kanssa. Jos minulla olisi kotona työpöytä, haluaisin kerätä liput, laput, muistiot, kynät ja latausjohdot samalla tavalla nätisti järjestykseen.

Vastaavalla idealla tuo toimisi myös eteisessä. Laskut ja kirjeet saisi omiin lokeroihinsa, kynät ja vaateteippirullan siihen rinnalle ja avaimillekin jäisi oma tilansa lokerikon etuosaan.

Koulupöydän tavarat järjestykseen lokerikon avulla - Lastenhuoneen sisustusideat
Koulupöydän tavarat järjestykseen lokerikon avulla - Lastenhuoneen sisustusideat
Koulupöydän tavarat järjestykseen lokerikon avulla - Lastenhuoneen sisustusideat

Ihanaa ja rauhaisaa sunnuntai-iltaa kaikille!


Seuraa myös somessa 

Design Market 2017

Käväisimme CASA-siskojeni kanssa tänään Kaapelitehtaalla Design Market -tapahtumassa katsastamassa suomalaisen muotoilu- ja designmaailman tarjonnan. Sateesta huolimatta väkeä oli pakkautunut paikalle runsaasti ja sen vuoksi kuvasaldoni jäi valitettavan suppeaksi. Tässä kuitenkin muutamia otoksia Design Marketin bongauksistani.

Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt

True Colours Design

Sari Taipaleen True Colours Designin piste oli raikas tuulahdus heti keskiovien läheisyydessä. Ihastuin vihreävalkoisiin tarjoittimiksi soveltuviin alustoihin, joista ehdin jakamaan kuvankin jo Instagramin tarinoissa.

Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt
Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt

Handmade by KOTONA

Handmade by KOTONA aiheutti myös riemun kiljahduksen, erityisesti brändin takana olevan Pian vuoksi, jota en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kasvotusten.

Pian kanssa olemme tehneet yhteistyötä pari vuotta takaperin ja on ollut ihana seurata miten Pian rakas harrastus on kasvanut liiketoiminnaksi ja suosion myötä hän avaa ihan piakkoin ikioman pop up shopin Turun Forum Kortteliin – mahtavaa!

Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt

Loiste Living

Loiste Livingin pisteeltä löytyy aivan ihania tuotteita, kuten Oohh`n ruukkuja ja säilytyskoreja.

Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt

MadeDesign & Tanja Kallio Design

Myös MadeDesign ja Tanja Kallio Design kannattaa katsastaa, mikäli suuntaat tänään tai huomenna Design Marketin vilinään.

Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt

MiDeer

Virolainen MiDeer tarjoilee upeita kokolattiamatoista tehtyjä laukkuja ja pussukoita. Tyylikäs design ja minimalistisuus ovat tämän uutuuden valtteja, myöhemmin tulossa harmaan lisäksi myös mustat laukkumallit.

Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt

Fieldday, Cilla´s & Design Palet

Fielddayn nahkaiset tuotteet erottuivat myös edukseen ja harmittelen että sain väentungoksessa napattua vain yhden ainokaisen kuvan niistä. Kameran remmin lisäksi pisteellä oli mm. vöitä ja ihastuin kovasti yhteen punottuun mustaan nahkavyöhön.

Cilla´sin pisteellä hullaannuin siivoustuotteista ja ryysiksestä päätellen aika moni muukin oli samalla asialla. Vinkkinä kaikille kävijöille – Cilla´sin vieressä saa maistiaisia Lakrids -lakupalloista, oh naminam!

Design Paletin kauniit kuosit ihastuttavat joka kerta kun niitä jossakin näen. Älä missaa tätä jos olet mustavalkoisen sisustuksen ystävä.

Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt

Mayn

Pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Mayn pisteellä kävi sellainen sutina, että lieneekö siellä ainuttakaan tuotetta enää tämän päivän kuormasta jäljelläkään. Uutuutena esiteltiin Suomessa valmistettu hunaja-kookos luonnonkosmetiikkasarja, josta löytyy shampooksikin sopiva suihkusaippua sekä kosteusvoide. Tästä kertoilen teille erikseen lisää, kunhan saan käyttökokemusta kerättyä.

Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt
Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt

Penttistore

Myös persoonallinen Penttistore löytyy Design Marketista, uutuutena Pitkä-Pentti -jakkaran pyöristetyt reunat ja uusi musta maali. Minun Pentistä löydät postauksen TÄÄLTÄ.

Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt
Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt

Saana ja Olli

Suloinen Saana ja Olli on Design Marketin klassikko. Yksi pitkulainen tyyny meinasi lähteä tänään mukaani, mutta tungoksen vuoksi jätin ostokseni odottamaan myöhempää ajankohtaa. Blogisiskojeni kanssa ihastelimme kilpaa mm. keittiöpyyhkeitä, muistikirjoja sekä korttikoteloita.

Design Market kotimaiset designtuotteet ja parhaat löydöt

Design Market & Design Outlet

Design Market on avoinna tänään lauantaina sekä huomenna sunnuntaina klo 11-18. Suosittelen ruuhkan vuoksi jättämään auton parkkiin Ruoholahden kauppakeskuksen parkkihalliin, josta on lyhyt matka Kaapelitehtaalle. Tämä on ehdottomasti käymisen arvoinen tapahtuma, josta löydät spesiaalieriä sekä lukuisia messuhintaisia tuotteita, kuten Secto Designin valaisimia sekä suuren Design Outlet -pisteen täynnä Eamesia, Vitraa, Hansenia, Kartellia jne.

Leppoisaa lauantaita kaikille!

Lue myös: Handmade by KOTONA & blogiarvonta


Seuraa myös somessa