Parhaat vinkit joulusiivoukseen

Kaupallinen yhteistyö: Hobbyhall.fi

Parhaat vinkit joulusiivoukseen olen saanut omalta äidiltäni, joka viiden lapsen äitinä oli lapsuuteni jouluvalmisteluissa varsinainen virtuoosi. Siisteys ja kodin puhtaus on minulle jopa tärkeämpi joulumielen tuoja kuin joulukuusi tai muut sesongin koristeet. Se tunne, kun tietää pyykkikorin olevan tyhjä, uunin olevan puhdas ja saunakin tuoksuu pesun jäljiltä miedosti mäntysuovalta, on hykerryttävän ihana – joulu saa tulla!

Parhaat vinkit joulusiivoukseen - 8 vaihetta

Hyvät siivousvälineet auttavat estämään kaaoksen syntymistä

Vaikka jokaisella tavaralla on meidän kodissa oma paikkansa, on hetkiä jolloin ne eivät päädykään suorinta tietä takaisin. Minimalistisesta sisustuksesta ja vähäisestä tavaramäärästä huolimatta arki on joskus meilläkin kaaosta.

Olen vuosien varrella ymmärtänyt, etten ole luonnostani siisti ihminen. Jokaiseen päivään mahtuu hetkiä, kun en jaksa tai muista laittaa käyttämiäni tavaroita heti takaisin paikoilleen. Astiat kertyvät tiskialtaaseen astianpesukoneen sijaan useammin kuin kerran viikossa ja olen mukavuudenhaluissani kerryttänyt joskus roskiakin keittiön tasoille, kun ne olisi voinut lähes yhtä helposti laittaa myös suoraan roskikseen.

Olen oppinut, että oikein mitoitetut ja helppokäyttöiset siivousvälineet helpottavat arkea ja auttavat estämään kaaoksen syntymistä. Kun siivousvälineet ovat aina käden ulottuvilla, niitä tulee käytettyä matalammalla kynnyksellä ja koti on helpompi pitää siistinä.

Parhaat vinkit joulusiivoukseen - 8 vaihetta
Parhaat vinkit joulusiivoukseen - 8 vaihetta

Brabantia NewIcon poljinroskakori sopii sisustukseen

Hobbyhall.fi verkkokaupan valikoimasta löysin täydelliset joululahjat – myös itselleni ja erityisesti joulusiivousta silmällä pitäen.

Brabantian kierrätysmateriaalista valmistettu 30L polkimella varustettu NewIcon-roskakori sopii osaksi avokeittiön sisustusta ja täydentää roskakaapin sisällä piilottelevia pienempiä roskaämpäreitä, helpottaen myös roskien kierrätystä.

Vaikka rakastan vedinuralla varustettuja keittiön kaappejani, olen kyllästynyt pyyhkimään viikottain roskakaapin ovea, joka likaantuu, kun sitä joutuu availemaan likaisin sormin päästäkseen laittamaan roskan roskampäriin. Jatkossa ruoanvalmistuksesta syntyvät roskat sujahtavat poljinroskikseen, jonka avaamiseen ei hyppysiä tarvita. 🙂

Brabantia NewIcon poljinroskakori sopii sisustukseen
Roskapussit, puhdistusaineet kätevästi Hobbyhall.fi verkkokaupasta

Roskapussit, puhdistusaineet kätevästi samasta paikasta

Myös roskapussit, puhdistusaineet, siivousliinat ja muut arjen tykötarpeet sain kätevästi tilattua samalla kertaa ja jopa lähikauppoja edullisempaan hintaan. Erikokoisia roskapussirullia on kymmenittäin ja tilasin 30L kokoiseen poljinroskikseeni useampia erilaisia vaihtoehtoja, joista erittäin edullinen Skubis-sarja osoittautui olevan laadultaan paras.

Kaunis 4Living-punoskori on myös Hobbyhall.fi verkkokaupasta ja sen tehtävänä on toimia päivittäin käytettävien siivoustarvikkeiden säilytyksessä keittiön tasolla.

Selaa kodin siivoustarvikkeiden suuri valikoima täältä: hobbyhall.fi/siivoustarvikkeet

Xiaomi Deerma lattiamoppi kokemuksia
Xiaomi Deerma lattiamoppi kokemuksia

Xiaomi Deerma lattiamoppi kokemuksia

Kaikista eniten innoissani olen vesisuihkeella varustetusta Xiaomin Deerma-lattiamopista, joka lunasti kaikki odotukseni heti ensimmäisellä suihkaisulla. Lattiamopin varressa on kätevä kahva, josta painamalla vesisäiliöstä pehmeästi leviävä sumu kostuttaa lattiaa. Tällaista siivouksen pikku apulaista olen kumarrellessa esiintyvän selkäkipuni takia mietiskellyt jo pitempään ja nyt mieleni tekee moppailla päivittäin. 🙂

Instagramista ja Facebookista löydät videon lattioiden moppauksesta, jos sinäkin innostuit!

Xiaomi Deerma lattiamoppi kokemuksia
Parhaat vinkit joulusiivoukseen - 8 vaihetta

Parhaat vinkit joulusiivoukseen – 8 nopeaa työvaihetta

Äidiltäni opin, että siivoamisessa tärkeintä on työjärjestys ja se, että edistymisen näkee. Tämä auttaa motivoimaan ja jatkamaan siivousurakan maaliin saakka.

Alla 8 siivousta nopeuttavaa työvaihetta tärkeysjärjestyksessään:

1. Kerää lojuvat likapyykit pyykkikoriin ja laita tasoilla seilaavat tavarat paikoilleen. Jos tavaralle ei ole vielä syntynyt omaa paikkaa, kerää ne erilliseen koriin tai kestokassiin odottamaan vuoroaan.

2. Vaihda puhtaat lakanat sänkyyn.

3. Laita pyykinpesu- ja astianpesukone pyörimään, tai pese astiat käsin.

4. Imuroi lattiat ja matot. Älä unohda imuroida kalusteiden alta. Imuroi samalla myös jalkalistat ja ikkunankarmit. Tässä vaiheessa näet jo selvästi työsi tuloksen, joka innostaa jatkamaan siivouspuuhia.

5. Pyyhi pölyt pölyhuiskulla ja pyyhkäise tasopinnat, mahdolliset tahrat ja hanat puhtaiksi nihkeällä liinalla. Nappaa mukaasi kodittomien tavaroiden kori ja etsi tavaroille sopivat paikat pintoja pyyhkiessäsi.

6. Pese uuni ja sulata pakastin. Nämä kaksi askaretta hoituvat yleensä samalla kertaa varsin näppärästi. 

7.  Moppaa lattiat puhtaiksi.

8. Siirry kylpyhuoneeseen, pese saunan lauteet, wc-pytty, lattia ja tarvittaessa suihkunurkkauksen seinät. Huuhtaise siivousvälineet, ripusta kuivumaan ja hyppää suoraan suihkuun peseytymään. Palkintona on pesty ja puunattu koti – ja sinä!

Parhaat vinkit joulusiivoukseen - 8 vaihetta

Kaikki joulua varten Hobbyhall.fi-verkkokaupasta

Mitä tahansa tarvitsetkaan, löydät sen satavarmasti Hobbyhall.fi-verkkokaupasta. Lelut, joululahjat, koristeet, astiat, kengät, korut, vaatteet, mopit, imurit ja monet muut kodin pienet ja suuret kodinkoneet yksillä toimituskuluilla ja halutessasi suoraan kotiin kannettuna.

Inspiroivaa päivää kaikille!

Lue myös: Syksyiset sisustusvinkit – 5 vinkkiä valaistukseen


Seuraa myös Instagramissa 

Syksyiset sisustusvinkit – 5 vinkkiä valaistukseen

Kaupallinen yhteistyö: Hobbyhall.fi

Syksyiset sisustusvinkit painottuvat valaistukseen ja pieniin yksityiskohtiin, joiden avulla kotiin saadaan luotua tunnelmaa helposti ja vaivattomasti. Rakastan vuodenaikojen vaihtumista ja sitä, että saan muutamilla pienillä muutoksilla säädettyä kodin ilmettä raikkaan kesäisestä lämpimän syksyiseksi. Syksyisen hyggemäinen sisustus rakentuukin kätevimmin valaistuksen avulla, joihin lasken myös kynttilät kuuluvaksi…

Syksyiset sisustusvinkit -  5 vinkkiä valaistukseen
Syksyiset sisustusvinkit -  5 vinkkiä valaistukseen

Syksyiset sisustusvinkit valaistuksen avulla

Kodin jokainen tila tarvitsee riittävän yleisvalon, täydentävän apuvalon sekä 2-3 tunnelmavaloa, jotka tekevät tilasta viihtyisän ja tarkoitukseensa sopivan. Lisätunnelmaa saadaan sesonkiin sopivilla kausivaloilla ja kynttilöillä.

Keskellä huonetta katosta roikkuva riippuvalaisin tai plafondi toimii hyvänä yleisvalona esimerkiksi siivoamista ajatellen, mutta tunnelman luomiseen se ei yksinään riitä. Pieneenkin tilaan kannattaa siis sijoittaa useampi erilainen valonlähde.

Tunnelmavalaistuksessa tärkeintä on häikäisemätön ja pehmeä valo. Pöytä- ja lattiavalaisimia kannattaa sovitella rohkeasti eri paikkoihin ja tutkia missä valaistus tulee parhaiten oikeuksiinsa.

Esimerkki 15m2 kokoisen olohuoneen valaistustarpeesta:

  • Yleisvalona kattovalaisin
  • Apuvalona pöytä- tai lattiavalaisin
  • Tunnelmavalona huoneen nurkkiin ja kalusteiden vierelle sijoitetut valaisimet
  • Lisätunnelmaa sesonkiin sopivilla kausivaloilla ja kynttilöillä

Sisustukseen voidaan valaistuksen avulla luoda helposti erilaisia tunnelmia himmentimien ja värejä säätävien lamppujen avulla. Minulla on käytössä Philips HUE -malliston lamput, joiden kirkkautta ja valon sävyä on helppo säätää portaattomasti kulloiseenkin fiilikseen sopivaksi lämpimästä viileään valkoiseen.

Syksyiset sisustusvinkit -  5 vinkkiä valaistukseen

5 vinkkiä kodin valaistukseen

1. Valoa ei voi koskaan olla liikaa! Mielummin liian monta valaisinta, kuin liian vähän. Noin 15m2 kokoiseen tilaan kannattaa sijoittaa vähintään 5 erilaista valaisinta.

2. Paras tunnelmavalo on epäsuora ja pehmeä! Hyödynnä valaisinten asettelussa erilaisia korkeuksia ja yhdistele tilassa pöytä-, lattia-, ja koristevalaisimia.

3. Hyödynnä himmennettäviä ja säädettäviä lamppuja! Värisävyä ja himmennystä säätämällä tilan tunnelma muuttuu nappia painamalla!

4. Korosta sisustuksen kauniita yksityiskohtia! Valaistuksen avulla voidaan korostaa sisustuksen kauneimpia yksityiskohtia, kuten tauluja, koriste-esineitä ja viherkasveja. Kotini sisustuksessa pöytävalaisin ja viherkasvi kulkevat käsikkäin ja tykkään tämän kombinaation luomista valoista ja varjoista.

5. Kynttilät ovat osa valaistusta! Omassa kodissani kynttilät ovat merkittävä osa syksyistä sisustusta ja ne toimivat kirsikkana kakun päällä.

Sisustukseen voidaan valaistuksen avulla luoda helposti erilaisia tunnelmia himmentimien ja värejä säätävien lamppujen avulla
Valaistuksen avulla voidaan korostaa sisustuksen kauneimpia yksityiskohtia, kuten tauluja, koriste-esineitä ja viherkasveja
Sisustukseen voidaan valaistuksen avulla luoda helposti erilaisia tunnelmia himmentimien ja värejä säätävien lamppujen avulla
Minimalistinen kattovalaisin yleisvalaistukseen

Minimalistinen kattovalaisin yleisvalaistukseen

Olohuone on ollut kattolamppuja vailla useamman vuoden, kun en ollut löytänyt sopivan minimalistisia valaisimia. Perinteisiä plafondeja en tahtonut ja vaihtelunhaluisena olohuoneen alati muuntuva kalustejärjestys asetti omat haasteensa valaisinten valinnalle.

Hobbyhall.fi verkkokaupan tuhansien valaisinten valikoimasta löytyy taatusti oikeanlainen valaisin jokaiseen kotiin, tilaan ja tarpeeseen – niin myös meidän olohuoneeseen.

Muotokieleltään pelkistetyt ja pyöreät POINT TONE -valaisimet on valmistettu pulverimaalatusta teräksestä ja sisällä niissä on Philips HUE Color -sarjan G10-kantaiset spottilamput. Valaisimet toimivat olohuoneessa yleisvalona ja himmennysominaisuutensa ansiosta monesti myös taustavalona elokuvia katsellessa ja iltaisin kotona hääräillessä.

Tuttujen kotimaisten designbrändien lisäksi saatavana on monipuolinen kokoelma eurooppalaisten valaisinvalmistajien parhaimmistoa. Katso tuhansien valaisinten valikoima täältä: Hobbyhall.fi/lamput-ja-valaisimet

Syksyinen sisustus hobbyhall.fi verkkokaupasta

Koristetyyny pellava/musta Lovely Casa | Koristetyyny valkoinen Douceur d’intérieur | Tuoksukynttilä Villeroy & Boch | Pöytävalaisin Nordlux | Talja Narma

Kauniit tekstiilit ja mielenkiintoiset struktuurit

Mitä olisi syksy ilman pehmoisia tekstiilejä ja mielenkiintoisia struktuureja! Hobbyhall.fi-verkkokaupan valikoimasta bongasin Villeroy & Bochin upeaan mustaan keramiikka-astiaan pakatun tuoksukynttilän. Kynttilän tuoksu on erittäin hienovarainen ja miellyttävän mieto. Tuoksussa erottuu ripaus havupuuta, pakkashangen kirpeyttä ja glögiä – täydellinen syystuoksu jos minulta kysytään. 🙂

Lisäksi löysin kynttilän väriparina toimivan pellavaa ja mustaa yhdistelevän Lovely Casa -koristetyynyn, joka on samanaikaisesti sekä graafinen, että pehmoinen. Tyynyn toinen puoli on mustaa puuvillaa ja toinen hempeää pellavaa maustettuna raidallisella kirjailulla.

Kauniit tekstiilit ja mielenkiintoiset struktuurit
Syksyiset sisustusvinkit
Trendivärit syksy-talvi 2023

Syksyiset sisustusvinkit ja trendivärit

Kotini sisustuksessa valkoinen väritys pysyy vuodesta toiseen vakiona, sillä koen sen rauhoittavana ja rentouttavana. Vaaleaan perusväritykseen on helppo lisätä ajan henkeen sopivia pieniä ja värikkäämpiä yksityiskohtia vuodenaikojen ja fiilisten mukaan.

Pehmeät luonnonsävyt, kuten pellavabeige, hiekka, marjapuuro, mustikansininen ja erilaiset ruskeat ovat tämän syksyn vallitsevia trendivärejä. Myös musta on alkanut hiipiä hiljalleen takaisin ja pitkään suosikin asemasta nauttinut kontrastiväri antrasiitinharmaa on alkanut väistyä. Olen itsekin innostunut tästä herkullisesta syysväripaletista ja haluan tuoda ripauksen pehmeyttä pellavaisten beigeen vivahtavien sävyjen ja puuterisen mattamustan muodossa. Syksy on parhautta! ♥︎

Lue myös: ➤ Sisusta parveke viihtyisäksi – 5 sisustusvinkkiä


Seuraa myös Instagramissa 

Blogikirppis – Artek, Marimekko, Innovation…

Ysärimusiikin tahdissa tässä siivoillessa ja sisustellessa näpyttelin Toriin myyntiin meille ylimääräiseksi jääviä ja jo jääneitä juttuja. Nostalgian nälkääni päätin naputella parhaimmiston tarjolle myös tänne blogin puolelle. Kurkkaa siis kirppiksen anti läpi ja vippaa viestillä, jos löydät jotakin mikä resonoi juuri sinua… 🙂

Artek A330s riippuvalaisin valkoinen omakotivalkoinen skandinaavinen sisustus

MYYTY! Artek A330s riippuvalaisin valkoinen

Erinomaisessa kunnossa oleva Artekin A330s valkoinen riippuvalaisin. Valmistettu Suomessa, mukaan myös aitoustodistus. Alkuperäinen lyhentämätön johto ja ripustuslenkki. MYYTY!


Innovation Splitback nojatuoli daybed
Innovation Splitback nojatuoli daybed
Innovation Splitback nojatuoli daybed

MYYTY! Innovation Splitback nojatuoli / daybed

Uudenveroinen Innovation Splitback lepotuoli / nojatuoli. Tuolin selkänoja säädettävissä, alaslaskettuna tuoli toimii myös daybed tyylisenä divaanina.

Tuolin mitat 115x90cm. Erittäin laadukas ja kestävä Flashtex Dark Grey verhoilu, väri tummanharmaa. Pocket Spring pussijousitus ja kromijalusta. Kunto erinomainen ja uudenveroinen. Huom, vain nouto! MYYTY!


Muurame klaffipöytä kaappi moduuli

MYYTY! Muurame Iso-MiniMup klaffikaappi

Muurame Iso-MiniMup klaffikaappi, jonka kansilevy avautuu pöytätasoksi. Takalevyssä aukko johtojen läpiviennille. Mitat: leveys 78cm, korkeus 55cm, syvyys oven ollessa kiinni 39cm ja oven ollessa auki 73cm.

Taustalevyn läpivienti tehty pyörösahalla ja kehystetty asianmukaisesti Muuramen omalla läpivientihelalla. Huom, vain klaffikaappimoduuli ilman alla olevaa laatikostoa. Kaappi on valmiiksi kasattuna ja käyttövalmiina, mahtuu henkilöautoon. MYYTY!


Pallonmuotoinen koristeruukku
Pallonmuotoinen koristeruukku

Pallonmuotoinen kalkkipintainen ruukku

Valkoinen pallonmuotoinen koristeruukku. Korkeus 30cm, halkaisija 34cm. Kaunis valkoinen kalkkimainen mattapinta, upea katseenvangitsija kukille, oksille ja sellaisenaankin. Kunto uudenveroinen.

Hinta 25 euroa


MLLMTR seinähylly ja seinänaulakko
MLLMTR seinähylly piilokiinnityksellä

MLLMTR designhylly

Kotimaisen MLLMTR designbrändin teräksinen valkoinen seinähylly. Mitat: leveys 60cm, syvyys 26cm, kokonaiskorkeus 26cm. Kunto erinomainen. Piilokiinnitys, upea ja ilmava monikäyttöinen hylly esimerkiksi keittiöön, eteiseen, makuuhuoneeseen yöpöydäksi tai olohuoneeseen viherkasveille ja kirjoille.

Hinta 90 euroa


Marimekko Hetta mekko yöasu Tasaraita kuosi mustavalkoinen

MYYTY! Marimekko Hetta mekko / yöpaita

Marimekon Hetta mekko / yöpaita. Mustavalkoinen Tasaraita-kuosi, kunto erinomainen. Nilkkamittainen 160-163cm pituisille. Itselleni mekko on hieman liian pitkä ja siksi myyntiin. Koko XS / 34-36. Sopii yöasuksi ja myös mekoksi arkikäyttöön esimerkiksi vyön kanssa. Mukaan myös mekon mukana tullut Marimekon paperikassi. Tässä oiva secondhand-joululahja Marimekon ystävälle! MYYTY!

* * *

Tuotteet voit noutaa meiltä kotoa Helsingistä. Myös postitus onnistuu Smartpost-pakettina lisähintaan, postituksen hinta määräytyy paketin koon mukaan 5,90-10,90 euron välillä. Maksaa voi MobilePaylla tai tilisiirtona, ja käteisellä tasarahalla noudon yhteydessä. Jos jokin blogikirppiksen tavaroista kiinnostelee niin laittele viestiä miia(a)omakotivalkoinen.fi


Seuraa myös Instagramissa