Joululahjamietteitä

Joulu on saapunut jo moneen kauppaan ja pöydät notkuvat koristeita ja valmiita joululahjasettejä. Lahjaideoiden joukosta voi tehdä myös itselleen hyviä löytöjä ja Starskin VIP Gold Mask -lahjapakkaus* on todellakin sellainen – edulliseen könttähintaan pääsen kokeilemaan kasvonaamion lisäksi tänä iltana myös käsi- ja jalkanaamioita, joita en ole raaskinut erikseen ostaa! 🙂

Starskin lahjapakkaus VIP Gold mask kasvonaamio jalkanaamio käsinaamio Omakotivalkoinen

Starskin VIP Gold -kasvonaamio* on jokaisen euronsa veroinen ja ehdoton lempparini. Näitä en ihan joka viikko tohdi ostaa, mutta vähintään kerran tai kaksi kuukaudessa on saatava tälläinen pikakaunistaja, jonka vaikutuksen näkee välittömästi. Parempaa kasvonaamiota ei alle 50€ hintahaarukassa ole löytynyt ja sen arvokkaampia en ole vielä kokeillut.

Kasvonaamiossa on seerumia 30ml ja sitä jää naamiopussukan pohjalle reilusti – riittää jopa viikoksi eteenpäin ja on erinomainen kasvojenkohottaja aamuisin. 🙂 Jalka- ja käsinaamioista ei vielä ole kokemusta, mutta luotan siihen että myös näissä vaikutus on huomattava, samoja vaikuttavia aineita kun sisältävät.

Lahjapakkauksesta löytyy kasvo-, käsi- ja jalkanaamioiden lisäksi myös tarrakiinnitteinen valkoinen hiuspanta, joka on laadultaan keskivertoa parempi. Minulla sellainen yksi jo onkin viime joulun lahjasetistä ja se on edelleen hyvässä kunnossa päivittäisestä käytöstä ja runsaasta pesusta huolimatta. Tässä on loistava lahjaidea kaikille jotka kaipaavat iholleen kimmoisuutta ja hehkua ➤ kicks.fi/starskin-giftbox*

Starskin lahjapakkaus VIP Gold mask kasvonaamio jalkanaamio käsinaamio Omakotivalkoinen

Joululahjat ovat vuosi vuodelta vaikeampia, enkä tiedä yhtään mitä esimerkiksi tytölle ostaisin. Hän ei halua eikä tarvitse oikein mitään, omien sanojensa mukaan kaikki muut jutut löytyy jo paitsi koiranpentu. Mumminsa yritti onkia esille edes muutaman toiveen ja tyttö kirjasi paperille puhelimen kuoren, harmaan ja valkoisen hiusdonitsin ja pari paitaa… Elokuvissa käydään paljon pitkin vuotta ja HopLopit ja vastaavat on koluttu jo niin moneen kertaan ettei ne enää kiinnosta. Olisi kiva antaa lahjaksi jotain ns. aineetonta, mutta lahjakortit on näin ”pienelle” vähän tylsiä. Varsinainen tenkapoo siis lahjarintamalla. 🙂

Meidän perheessä joulu on aina ollut pääasiassa lastenjuhla ja me aikuiset lahjomme toisiamme hyvin maltillisesti. Joka vuosi sovitaan ettei lahjoja osteta, mutta silti jokainen salassa käärii pieniä paketteja. Viime vuonna sain lahjaksi mm. kasvonaamioita (sekä mieheltä että kaikilta muiltakin), villasukat ja itsetehtyä vaniljafudgea. Meidän aikuisten toisilleen antamat lahjat ovat käytännöllisiä ja yleensä myös hyvin tarpeellisia, jonkun mielestä ehkä jopa arkisia, mutta silti niin ihania.

Starskin lahjapakkaus VIP Gold mask kasvonaamio jalkanaamio käsinaamio Omakotivalkoinen

Jos minun pitäisi juuri nyt rustata toivelahjalista joulupukille, sisältäisi se villasukat, vartalokuorinta-aineen, kasvonaamioita ja tiskiharjan. Myös laastaripaketti ja jokin makutee olisivat täydellisiä lahjoja minulle. 🙂

Eniten odotan joululta lomaa, hyvää ruokaa (rakastan lanttulaatikkoa ja lohta), aikaa perheen ja extended familyni kanssa, ja tiestysti laiskottelua… ja kyllähän pieni pakettikin aina mieltä ilostuttaa… etenkin jos se sattuu olemaan villasukat tai Starskinin kasvonaamio. 🙂

Iloista viikonloppua kaikille!

*sisältää kaupallisen linkin: Kicks.fi

12 kommenttia “Joululahjamietteitä

  1. Aineeton lahja on ihana idea ja niitä on mielestäni hauska keksiä! Alakouluikäistä ilahduttaisin esim. lipuilla johonkin lasta kiinnostavaan museoon, tapahtumaan, konserttiin tai teatteriesitykseen.

    Muistan itse saaneeni n. 10-vuotiaana parhaalta ystävältäni lahjaksi lipun Iso kiltti jätti -teatteriesitykseen. Ystäväni sai tietysti myös lipun samaan esitykseen ja pääsimme viettämään hauskaa teatteri-iltaa.

    Itse olen antanut pikkuveljelleni joskus lahjaksi junaliput lähikaupunkiin. Hän oli kiinnostunut junista ja samalla saimme pienen reissun.

    1. Lahjoja: jotakin tuollaista ajattelin. Omalle tytölle baletti esitys olisi ihana lahja, mutta kahdelle isommalle sukulaislapselle voisi jokin muu teatteri olla kivempi… museossa ovat käyneet koulujen kanssa nyt niin paljon parin vuoden aikana että museolippu voi olla heille liian tavallinen. Heurekatkin on käyty läpi. 🙂 kiitos kivoista ideoista! ❤️

    1. Vanilja: kiitos vinkistä, käyn katsomassa valikoiman josko sieltä löytyisi jotakin kivaa! 😊👌🏻

  2. Miten olisi tytön kanssa erilaiset kurssit? kukkien sidonta, savityöpaja? Elämyslahjakortit vaikka kauneushoitolaan tai meikkikurssille? Lupaus yhdessä tekemisestä tytön kanssa pitkin vuotta ja esiteiniä kiinnostavissa tapahtumissa 🙂

    1. Mirja: yhteinen kurssi olisi ihana ajatus, tanssitunteja jo katselin syksyllä mutta ei löytynyt sellaista tuntia jonne oltaisi molemmat voitu osallistua – tarjolla vain vauvatanssia äidille ja lapselle. Tämä idea meni ihan kärkeen, ehdottomasti! Iso kiitos sinulle! 😘❤️

  3. Minulla on samanikäinen tyttö kuin sinulla ja joululahjaksi hän saa reissun Helsinkiin (asumme Tampereen seudulla), johon sisältyy Pieni Merenneito -musikaali ja yö hotellissa sekä ”humputtelua” muutenkin mitä sitten keksitäänkin. Mukaan lähtee suunnilleen samanikäinen kummityttöni äitinsä kanssa ja tämä on samalla lahjani kummitytölle. Lisäksi perinteiset yöpaita/pyjama ja jotain vaatetta ja kirja ja lahjakortti urheilukauppaan. Leluja hän ei enää toivo.

    1. Minna: ihana idea! ❤️ Minulla loppuvuosi on niin kiireinen että haluan jouluna laiskotella kotona ja saunoa uudessa saunassa. Reissuun ei siksi jouluna lähdetä mutta lahjana voisin tytölle tarjota uudenvuoden reissun jonnekin vähän kauemmas… Tied vaikka tässä repäisen vielä remppa-ahdistuksessani ja varaan lennot New Yorkiin uudeksi vuodeksi minulle ja tytölle. 😂😂 Tekisi kyllä mieli lähteä jonnekin lomailemaan vähäksi aikaa, täytyy miettiä mikä voisi olla sellainen ajankohta että pystyn irtaantumaan töistä pitkän viikonlopun tai viikon ajaksi. 🙂

  4. Zippy Parkiin lahjakortti! Toki lahjan lunastaminen menee vasta keväälle, mutta köysiseikkailuradat ovat kivoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Pakohuoneet, sisäaktiviteettipuistot ja kulttuurikohteet ovat osoittautuneet myös toimiviksi 🙂

    1. Emma: nuo ulkoseikkailupuistot on ihania, viime kesänä käytiin ja uudestaan mennään todellakin ensi kesänä! Siellä on kivaa lapsilla ja aikuisillakin. Lahteen olisi tarkoitus kesällä lähteä kiipeilemään. Hyvinkäällä käytiin viimeksi ja se on myös kiva paikka. 🙂

  5. Mites olisi Pieni Merenneito – teatteri, sitä on kovasti kehuttu, on kuleemma elämyksellinen! 🙂 aikuisellekin!

    Ja minusta ei väkisin täydy keksiä tavaralahjaa jos tyttö ei mitään toivo, muutama pieni käytännöllinen riittää, loput voivat olla aineettomia 🙂

    1. Maija: ihana idea! Oma tyttöni voisi tykätä kovasti. 11v sukulaistyttöni on jo menossa sitä katsomaan ja odottaa innolla. 🙂 Kiitos vinkistä! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *