Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista.
Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää - niistä on tämä blogi tehty!
Lue lisääOta yhteyttä
Kävin katsomassa Alvar Aallon elämästä ja teoksista kertovan Aalto-elokuvan leffateatterissa ja olen edelleen aivan haltioiutunut näkemästäni ja kokemastani. Aalto on täysin liioittelematta yksi upeimmista dokumentaarisista elokuvista, jonka olen ikinä katsonut. Alvar Aallon muotoilufilosofia ja kädenjälki on aina puhutellut minua ja tämän elokuvan nähtyäni arvostus ja ymmärrys on entistäkin suurempi.
Modernismin mestarit
Palkitun dokumentaristin Virpi Suutarin dokumenttielokuva Aalto kertoo uskomattoman kauniisti ja intiimisti modernismin mestareista, arkkitehti Alvar ja Aino Aallosta, sekä heidän teoksistaan ympäri maailmaa.
Elämäntarinan keskiössä on maailman merkittävimpiin muotoilijoihin ja arkkitehteihin kuuluva suomalainen Alvar Aalto, jonka aikaansa edellä olleen arkkitehtuurisen taiteen suurin innoittaja oli rakkaus – rakkaus Ainoon ja rakkaus hyvään muotoiluun. Aino Aallon tarina Alvarin tasa-arvoisena kollegana nousee elokuvassa ansaitusti esiin ja kuljettaa katsojan kiehtovalle matkalle Aaltojen rakkaustarinaan ja heidän ajatteluunsa ikonisten teosten taustalla.
Kaiken takana on rakkaus
Dokumenttielokuva avaa poikkeuksellisen pariskunnan elämää ja yhteistyön taustoja, päästäen katsojat lähes iholle asti. Ennennäkemättömien arkistomateriaalien, Aaltojen keskinäisten rakkauskirjeiden ja Göran Schildtin Aallon elämänkertaa varten nauhoittamien haastattelujen välityksellä avautuu aivan uudenlainen maailma, jonka merkitystä on vaikea pukea sanoiksi. Alvar Aallon tarina punoutuu kerros kerrokselta kertoen koskettavasti myös Ainon kuolemasta ja uudesta rakkaudesta Elissaan, jonka kanssa Aalto meni naimisiin 1952 Ainon kuoleman jälkeen.
Elokuvassa vieraillaan valtavan taustatyön saattelemana monissa Aalto-kohteissa Suomessa sekä maailmalla. Matkalla kohdataan myös Rockefellerit, Le Corbusier sekä monia muita legendaarisia kulttuurihahmoja ja Aaltojen läheisiä.
Elokuva sisältää valtavan määrän uutta tietoa, joka on puettu sellaiseen tunnelataukseen että ainoastaan James Cameronin ohjaama Titanic vuodelta 1997 on tehnyt minuun samanlaisen vaikutuksen. Jos et vielä ole katsonut traileria, niin sen löydät tuosta alta!
Aalto – Upea elämys valkokankaalla
Elokuvan traileri herättää jo suuren mielenkiinnon, mutta kokonainen elokuva – aivan käsittämättömän upea elämys ja parhaiten käytetyt leffalippurahat ikinä! Harmittelin ensin etten saanut kaveria mukaani leffaa katsomaan, mutta jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen olin niin uppoutunut tarinaan, etten seuraa edes muistanut kaivata. Elokuva kosketti minua syvältä ja leffasta itkusta punaisin silmin ulos tullessani puhkuin intoa niin että meinasin haljeta.
Tämä on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva, eikä pelkästään designin ystäville vaan ihan kaikille! Olen aivan häikäistynyt siitä, miten upeasti Virpi Suutari ja muut dokumenttielokuvan luomiseen ja tuotantoon osallistuneet tahot ovat saaneet tarinan rakennettua. Suomi on pieni ja harvaan asuttu maa, mutta jumantsuikka miten hienoja asioita me teemme, Alvar Aalto etunenässä!
Aalto elokuvateattereissa nyt kautta maan! Tarkemmat tiedot ja näytösajat löydät Finnkinon sivuilta: finnkino.fi/aalto
Olen tänä kesänä muuttanut pukeutumistyyliäni hieman naisellisemmaksi mekkojen, hameiden ja korkkareiden muodossa. Farkutkin ovat toki jalkaan päässeet ilmojen vähän viilennyttyä, mutta tennareiden sijaan korkkareiden ja ballerinojen parina. Uusia kenkiä ja vaatteita olen ostanut alennusmyynneistä sekä kirppikseltä ja nyt näette miten olen saanut kasvaneen vaate- ja kenkämäärän mahtumaan samaan pieneen tilaan.
Sukkahousuhamsteri
Ostan sukkahousut yleensä aina isona satsina alennuksesta tai ota 3 maksa 2 -tyylisellä edulla. Stockmannin kesäalesta ostin kolmet Wolfordin mustat sukkahousut -60% alennuksella ja Lindexin tasaraha-laarista löysin kasan vaalean beigejä ja monen kesäiholle liian vaaleita sukkahousuja. Jotain hyvää siis siinäkin, että olen vaalea kesät talvet.
Laatikosta löytyy sukkien ja sukkahousujen lisäksi myös paksumpi villakangastakkini ja muutama laukku. Tästä laatikossa löytyi aiemmin myös ohuempi villakangastakkini, kunnes otin sen käyttöön viikko takaperin. Vielä käytössä olevat eteisnaulakosta löytyvät nahkatakki sekä trenssi päätyvät aikanaan tähän laatikkoon paksun villakangastakin tilalle kun ilmat kunnolla kylmenevät. Tiivistä tulee mutta mahtuvat varmasti sulassa sovussa olemaan.
Pystyviikkaus säästää tilaa
Uusien mekkojen, hameiden ja kaksien housujen takia varsinainen vaatelaatikkoni on ahdettu lähes täyteen. Pystyviikkaus on ainoa keino saada näin suuri määrä vaatetta mahtumaan pieneen tilaan niin, että vaatteita pystyy vielä poimimaan ilman sotkua.
Pitkähihaisten ja lyhythihaisten paitojen väliin laitoin kartonkisen kassin, jonka Chanelin kosmetiikkaostosten yhteydessä joskus sain. Kassissa säilytän alusvaatteita, jotka viikattuna mahtuvat todella pieneen tilaan.
Wolford on hintansa väärti
Wolfordista on tullut yksi suosikkimerkeistäni ja kesäalesta ostamani polvimittaisen mekon ja nahkalegginsit säilytän Wolfordin omissa laatikoissaan silkkipaperiin käärittyinä. Laatikot vievät turhan paljon tilaa, mutta ovat minusta ihanat.
Wolford-vaatteiden laatu on aidosti huipputasoa ja muutaman kuukauden aktiivisen käytön perusteella uskon ja luotan siihen, että korkeampi hinta todellakin kumuloi pitkää ikää. Haluan panostaa käyttöä haalistumatta ja virttymättä kestäviin vaatekappaleisiin, joiden elinikä olisi mahdollisimman monia vuosia.
Korkokenkiä ja ballerinoja
Vuoden alussa omistin vain yhdet korkkarit enkä ainoitakaan ballerinoja. Kuten yläpuolella olevasta kuvasta näette, on tilanne sittemmin muuttunut radikaalisti ja yksi kokonainen laatikko on täynnä lomittain aseteltuja kenkiä.
Kirppikseltä olen tehnyt loistavia löytöjä ja lisäksi bongailin kesäalesta naurettavan edullisesti useammatkin nahkaiset kengät, kuten Wondersin ballerinat 25€:lla ja Tory Burchin kokomustat ballerinat 99€:lla. Tuollaisia aarteita en kerta kaikkiaan voinut ohittaa ja nyt on kenkiä useamman vuoden ja vuodenajan tarpeisiin.
Keväällä kotona päivät läpeensä istuessani päätin että kun kesä koittaa ja sosiaalinen elämä jälleen aktivoituu, haluan panostaa pukeutumiseen ja käyttää korkkareita vielä kun voin. Vaivainen nilkkani ja lannerangan rappeumasta oikeaan jalkaan säteilevät hermohäiriöt aiheuttavat välillä kipua, mutta ihmeen hyvin jalat ovat kestäneet jopa 8 tunnin korkkaripäivät ja jalkajumppailun avulla olen saanut krampitkin katoamaan lähes kokonaan.
Syksyksi haluaisin vielä korolliset nilkkurit ostaa, mutta oikeanlaista mallia ei vielä ole tullut vastaan enkä niitä aktiivisesti etsikään. Löytyvät kun löytyvät, jos löytyvät.
Kahdet uudet tennarit
Stockan alepöydästä löysin kesällä myös Vagabondin lempparitennarini korkeammalla platform-pohjalla varustettuna ja lisäksi tytölle ostamani parin euron keinonahkaiset nauhoilla varustetut tennarit päätyivät minun kaappiini (eivät kelvanneet tytölle). Näitä olen käyttänyt kauppareissulla ainoastaan kerran, mutta pidän ne nyt toistaiseksi jemmassa jos tyttö vaikka muuttaa myöhemmin mielensä. Kengät eivät ole kovin hyvät jalassa, mutta menevät paremman puutteessa jos tulee akuutti kenkätarve.
Täyttöasteen maksimointia
Päälläni parhaillaan olevia vaatteita ja eteisnaulakossa roikkuvia takkeja ja kenkiä, sekä reppua ja laukkuani lukuunottamatta tähän Muuramen senkkiin mahtuu aivan kaikki. Kengät vievät eniten tilaa ja haluaisin löytää litteitä laatikoita, joihin saisin sujautettua kengät sivuttain. Näin saisin korkkarit pinottua päällekkäin ja voisin yhdistää kaksi kenkiä sisältävää laatikostoa yhteen. Sukkahousut ja alusvaatteet saisivat tällöin kokonaan oman laatikon.
Takit ja kengät eteisessä
Eteisessä näyttää parhaillaan tältä. Minun ja tytön takit sekä päivittäin käytössä olevat kengät täyttävät naulakon. Kolme takeista ja kahdet kengistä on tytön, loput minun. Lisäksi eteisen ikkunan vierestä vasemmalta puolelta löytyy tarrakoukussa roikkuvat laukku ja reppu. Tytön koulureppu vuorostaan on aina hänen huoneessaan tuolin selkänojalla.
* * *
En ole laskenut vaatteideni ja kenkieni yhteislukemaa, mutta veikkaan että määrä on jotakuinkin 120kpl kaikkineensa. En ole asettanut itselleni muita rajoja, kuin sen että ostan uutta pääosin vain tarpeeseen ja säilytystilan pitää riittää sellaisenaan. Korkokenkien kanssa mopo lähti vähän käsistä ja nyt välttelen kirppiksien ja kenkäosastojen koluamista hetken. 🙂
Tämän vuoden aikana useamman ystäväni lisäksi myös monet julkisuudesta tutut henkilöt ovat jakaneet iloisia vauvauutisia ja tuntuu että meneillään on melkoinen vauvabuumi. Haluan kertoa teille oman tarinani, joka sai alkunsa päivälleen 11 vuotta sitten. Tarinani kautta haluan valaa ripauksen toivoa kaikille teille muillekin, joille raskautuminen ei ole pelkästään omasta valinnasta kiinni.
Diagnoosi: Määrittelemätön naisen hedelmättömyys
Sain aikoinaan lapsettomuusdiagnoosin (N97.9) kohdussa ilmenneen arpikudoksen ja epämääräisesti toimivien munasarjojen vuoksi, joista johtuen raskautumisen mahdollisuus oli lääkärin mukaan vain muutaman prosentin luokkaa jos sitäkään. Lääkärini arvioi että kyseessä voisi olla oireettomat kohtutulehdukset, jotka ovat vaurioittaneet kohdunseinämiä ja munasarjoja. Tieto tuli minulle täytenä yllätyksenä ja alkushokista selvittyäni koin melkoisen identiteettikriisin – olenko enää edes nainen, jos en äidiksi voi tulla?
Tässä vaiheessa nuoren aikuisen naisen elämääni äitiys tuntui toki vielä kaukaiselta ajatukselta, mutta omaehtoisen valinnan poistuessa koin jonkinlaisen romahduksen. Ensin uskottelin itselleni että lääkäri on totaalisen väärässä, mutta myöhemmin kävi konkreettisesti ilmi että näin ei ole. Yritin kieltää tosiasiat ja jatkaa elämääni kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka tiesin ettei tuo polku kovin kauas kanna.
Äidin rakkautta
Vuodet vierivät ja koirista tuli vauvojani, joille sain osoittaa rakkautta ja joilta sain pyyteetöntä välittämistä takaisin. Hyväksyin ettei perinteinen äitiys tule olemaan osa elämääni ja keskityin tekemään asioita, joista saan toisenlaista iloa ja täydennystä arkeeni. Ihme kyllä elämä oli hyvää ja vaikka välillä vauvauutisia kuullessani sydämestä kirpaisikin, ajattelin että näin on tarkoitettu ja minun tehtäväni on olla merkittävä jollakin toisella tapaa kuin äidin roolissa.
Vuosia myöhemmin, ollessani 26-vuotias, olin matkalla töihin ja lounasleipää R-kioskin kassalla 2.9.2009 maksaessani minut valtasi vahva tarve ostaa kassapöydän kulmassa esillä ollut raskaustesti. En tiedä vieläkään mikä tuon yhtäkkisen tunteen aiheutti, mutta toimin sen mukaan ja hyvä niin.
Odotin kuumeisesti koko työpäivän ja illalla kotiin päästyäni testiä tehdessäni vakuuttelin itselleni että negatiivinen sieltä tulee, kuten niin monesti ennenkin. Testiin piirtyi suureksi yllätykseksi kuitenkin kaksi selkeää viivaa ja koin luultavasti jonkinlaisen shokkitilan, sillä seuraavasta vartista en muista mitään. Olin ottanut kuvan testituloksesta, lähettänyt sen miehelle kuvallisena tekstiviestinä ja soittanut heti perään että ”sun olisi tultava nyt kotiin”. Mies oli kavereilleen tokaissut, että mun on nyt mentävä, musta taitaa tulla iskä. 😀
Miehen kotiin tullessa teimme yhdessä vielä toisen testin, joka vesitankkauksestani huolimatta näytti samaa tulosta – kaksi kristallinkirkasta viivaa. Yöllä ei tullut uni silmään kummallakaan ja seuraavana aamuna soitin lääkärille ja varasin ajan samalle päivälle ultraan ja laboratoriotestiin.
Ojasta allikkoon
Labratulos näytti HCG-raskaushormonia löytyvän verestä, mutta ultrassa ei näkynyt mitään raskauteen viittaavaa. Lääkäri varovaisesti pahoittelevaan äänensävyyn vihjasi, että raskaus on luultavasti mennyt jo kesken ja hormonit ovat jääneet kummittelemaan jälkikaikuna. Hän toi ilmi myös muita vähemmän iloisia vaihtoehtoja HCG-hormonin erittymiselle kasvaimista alkaen. Kotiin lähdin sekavissa tunnelmissa miettien mistä hyvin vahva raskaudentunne oikein kumpuilee.
Varasimme varmuudeksi vielä uuden ultra-ajan viikon päähän, mutta viikkoa myöhemmin tilanne oli tismalleen sama – ei muita merkkejä raskaudesta kuin pieni määrä hormonia veressä ja lääkäri laittoi lähetteen Kätilöopistolle tarkempiin tutkimuksiin mm. kasvaimien poissulkemiseksi.
Seuraavat pari viikkoa Kätilöopiston tutkimuksiin odottaessani olivat todella synkkää aikaa. Mietin että eikö lapsettomuus jo riitä yhdelle ihmiselle murheeksi, vaan sen lisäksi täytyy pelätä vielä syöpääkin. Fiilikset heittelivät ylös ja alas – tunsin todella vahvasti että kasvatan sisälläni pientä ihmettä, mutten osannut perustella tai eritellä syitä mistä tuo tunne syntyi. Järki vuorostaan sanoi että pitää varautua huonoihin uutisiin eikä nettitohtorointi todellakaan auttanut ahdistustani.
Kätilöopistolla ei selvinnyt mitään uutta, kohtu oli edelleen tyhjä, raskaushormonien arvo havaittavissa mutta matala, papereihin kirjattiin ”ei viitteitä raskaudesta, jatketaan seurantaa”. Aamun toiveikkuus ropisi lamaannuksen kaltaiseen tilaan ja painelin työpaikalle iltavuoroon mieli matalana.
Odottavan aika on pitkä
Jos asiasta ei puhu, ongelmaa ei ole? Eihän? Miestäkin selvästi ahdisti tietämättömyys ja kumpikaan meistä ei halunnut sen enempää jutella asiasta kuin katsella televisiotakaan vauvamainosten takia. Miten voikaan Pampers Baby Dry saada kyynelkanavat auki. Myös toisen mainoksen muistan tuolta ajalta, siinä pieni takkutukkainen tyttö seikkailee satumaisissa luontomaisemissa ja muistan sanoneeni miehelle, että meidän tytöstä tulee just tuon näköinen.
Päivät, tunnit ja minuutit vierivät ja kuten kaikki odottajat tietävät, aika on odottaessa pitkä. Sama surullinen kaava toistui seuraavallakin Kätilöopiston reissulla ja vaatimuksestani varasimme vielä kolmannen ultran viikon päähän lokakuulle.
Kolmas kerta toden sanoo, joka tosin minun tapauksessani oli kokonaisuudessaan jo viides ultra labroineen, ja pitkän skannailun jälkeen pieni sintti nytkähti ruudulla. Siinä sai ultraava erikoislääkärikin slaagin, hän kun oli jo lopettelemassa ultraamista tuloksettomana. Henkisesti todella raskaan odottamisen ja lukuisten pettymysten jälkeen minun pikkiriikkinen kirppuni vahvisti olemassaolonsa ja raskausviikkoarvioksi papereihin merkittiin 7+2 – Onnea tulevalle äidille!
Riskiraskaus
Kohdun arpikudoksen takia minut merkittiin riskiraskauden piiriin kuuluvaksi. Raskausviikkoja muutettiin myöhemmin viikolla alaspäin sikiön koon ja kasvuvauhdin mukaan, tosin kaksi eri lääkäriä eivät täysin päässeet yhteisymmärrykseen raskausviikoista, mikä aiheutti mielenkiintoisia keskusteluja mm. neuvolassa asioidessa. Alkuraskaus meni todella hyvin ja kaikenlaisista pienistä vaivoista huolimatta nautin joka hetkestä. Mies soitti kitaraa ja lauloi masuasukkaalle joka ilta tuutulauluja, elämä oli mahtavaa!
Loppuraskaus onkin sitten toinen tarina. Viikosta 21 asti ramppasin sairaalassa alvariinsa ja makasin vuorotellen kotona ja sairaalassa täydellisessä levossa. Myös raskaushepatoosi ja korkeat verenpaineet vaivasivat, sekä vino häntäluu, rajut supistukset ja yleinen huonovointisuus. Sairaalakammoisena tilanne oli katastrofaalinen ja henkistä kanttiani todellakin koeteltiin. Mutta mitäpä sitä ei oman lapsensa eteen tekisi ja naama itkusta punaisena purin hammasta ja yritin parhaani pitää verenpaineeni alhaalla ja pienen matkassa mukana omista peloistani huolimatta.
Myöhemmin olen ymmärtänyt että vahvuus syntyy pelosta ja omassa päässä maalattujen pelkotilojen kohtaamisesta – ja onhan vanhemmuus itsessäänkin jo pirun pelottavaa.
3150g puhdasta rakkautta!
Tyttö syntyi paniikkikohtaukseni säestämänä suunnitellulla sektiolla maanantaina klo 12:50 raskausviikolla 39+2, painaen 3150g ja ollen yhdeksän apgarpisteen prinsessa. Pitkät ripset oli neidillä jo syntyessään ja muistan edelleen miten pieni kapaloon kääritty tyttö oli – meidän ihan ikioma!
Lääkkeistä tokkuraisena heräämöön matkatessani itkien kiittelin sairaalahenkilökunnan lisäksi myös tuiki tuntemattomia ohikulkijoita siitä, että tyttö syntyi terveenä ja minä sain säästää henkeni. Nyt jälkikäteen asiaa muistellessani se herättää huvittuneisuutta, mutta tapahtuman aikaan olin niin suuren tunnelatauksen ja vilpittömän kiitollisuuden vallassa etten pystynyt sitä pitämään sisälläni – ja olihan anestesiahoitajan sujauttamilla lääkeaineillakin varmasti oma osansa asiassa. 🙂
Pienestä se pippurikin kasvaa
Sairaalassa vietetyn 3 vuorokauden jälkeen oli aika aloittaa uudenlainen arki ja tyttö olikin melkoinen pippuripaketti, tulta ja tappuraa täynnä jo heti syntymästään alkaen. Uskon että pippurisen luonteensa ansiosta raskaus ylipäätään jatkui – hän todellakin halusi syntyä ja uhmasimme yhdessä kaikkia todennäköisyyksiä.
Määrittelemätön naisen hedelmättömyys, lyhyemmin N97.9, määritti pitkään koko identiteettiäni ja pelonsekaisissa tunteissa vietetty riskiraskausaika ei juurikaan jättänyt tilaa tulevaisuuden miettimiselle. Kaikki vauvan tarvikkeet toki oli hankittuna, mutta henkinen valmistautuminen jäi lähes kokonaan välistä, sillä ainoa tavoitteeni oli saada tyttö maailmaan terveenä ja sen pitemmälle en uskaltanut tulevaisuutta suunnitella. Pessimistin perusmantrat älä nuolaise ennen kuin tipahtaa ja kel onni on se onnen kätkeköön soivat mielessä ja pahimpiin kauhukuviin valmistautuen värväsin siskoni huolehtimaan tytöstä, mikäli minulle tapahtuu jotakin peruuttamatonta.
Onnea oli rutkasti matkassa, pelot eivät muuttuneet todeksi ja tässä sitä ollaan ziljoonaa kokemusta rikkaampana. Pienen vauvan kanssa arki oli hetkittäin haastavaa, jokainen vauva kun ei tukkien tavoin nuku, mutta kaikesta on selvitty ja kokemukset karttuvat tehdessä, kuten elämässä kuuluukin.
Yhden lapsen äiti
Vanhemmuus on asia, jota ei voi etukäteen opiskella. Vanhemmuuteen kasvetaan ja hetket otetaan vastaan lapsen kanssa. Yhden lapsen äitinä jokainen päivä on edelleen täynnä uusia asioita vanhemmuuteen liittyen. Nyt jo esiteini-ikään kasvaneen neitokaisen äitinä arki koostuu täysin erilaisista askareista kuin vauva-aikana ja siinä missä tyttö kasvaa ja oppii, oppii äitikin.
Tyttö on selvästi jo alkanut irroittautua minusta ja se on minulle kova paikka. Äitinä tärkein tehtäväni on valaa tyttöön uskoa omaan itseensä ja osata päästää irti kun aika on oikea – lapset ovat vain lainassa, mutta vanhemmuus on ikuista!
Hormonitoiminnan puolesta lapsia voisi vielä siunaantuakin, mutta todennäköisyys muilta osin on olematon, koska en tähän päivään mennessäkään ole raskautunut. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen ainokaisestani ja meidän on hyvä olla juuri näin.
Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista.
Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää - niistä on tämä blogi tehty!
