Sairastelua ja kotihommia

Tämä syksy on ollut yhtä sairastelua ja puolikuntoisuutta. Pahimmillaan kuumeeni kipusi viikko sitten 41.1 asteeseen ja hytisin ja hikoilin vuorotellen houreissani. Onneksi kaapista löytyi Burana 600, joita popsimalla sain kuumeen laskemaan.

Inkiväärin raastaminen Muji miniraastimella

Minulla on ennen ollut melko hyvä vastustuskyky, mutta nyt jokainen pöpö tuntuu tarttuvan kiinni. En jaksaisi sairastelua enää yhtään ja haluaisin lähteä lenkkipolulle korjaamaan rapistunutta kuntoani. Tuntuu että lihasvoimat on kadonneet kokonaan ja pelkkä penkiltä nouseminen on ponnistus, joten lenkit saavat vielä odottaa.

Tällä hetkellä vointini on kohtuullisen hyvä ja olen tervehtynyt, mutta uumoilen että uusi tauti odottaa jo oven takana. Angiina on yleisistä taudeista jotakuinkin ainoa, mitä en tänä syksynä ole vielä sairastanut. Vastustuskykyni on aivan nollissa, eikä siihen ole Berocca tai inkiväärikään auttanut.

Kauniit valkoiset tulppaanit

Onneksi työnkuvani on sellainen, että pystyn tekemään hommia kotoa käsin puolikuntoisenakin. Päivät ovatkin menneet pääosin sohvalla läppärin kanssa ja kun työt on tehty niin olen katsellut leffoja.

Tänään on tarkoituksena siivoilla hissukseen ja pestä pari koneellista lakanapyykkiä. Tein eilen spotify-soittolistankin valmiiksi, jossa kasarihittejä ja muuta temmokasta musiikkia siivoamista vauhdittamaan.

Toivottavasti siellä puolella ruutua on pysytty terveinä!

Leppoisaa lauantaita kaikille!


Seuraa myös Instagramissa 

Black Friday – Rehelliset vinkit rahan käyttöön

Black Friday ostohullutus rantautui rytinällä Suomeen muutamia vuosia sitten. Ensimmäisenä isomman rytinän vuotena villiinnyin itsekin huippuhyvistä tarjouksista ja tulin ostaneeksi myös kaksi täysin turhaa ja tarpeetonta juttua. Nyt tilanne on toisin ja minua ei tarjousposti enää liikuta – en osta mitään mitä en tarvitse, eikä halpa hinta tai sisäänvetotarjous saa enää kukkaroni nyörejä löystymään.

Black Friday - Rehelliset vinkit rahan käyttöön - Omakotivalkoinen

Vinkki turhan rahanmenon välttämiseen

Minun vinkkini turhan rahan menon välttämiseen on pitää tarpeisiin perustuvaa ostoslistaa ympäri vuoden. Kun jotain listan asioista hankkii, se poistuu listalta, ja uusien tarpeiden syntyessä ne kirjataan heti talteen.

Tarve sinällään on terminä epämääräinen ja tarve voi joillekin, kuten minulle 10 vuotta sitten, tarkoittaa myös shoppailun riemua. Omia tarpeita miettiessä olisi hyvä pystyä erottamaan todelliset käyttötarpeet pelkästä mielihyvän tarpeesta – sinä et tarvitse uutta takkia, jos kaapissa on jo valmiiksi 10 erilaista päälle mahtuvaa ja ehjää takkia kaikkia Suomen vuodenaikoja ja harrastuksia varten.

Poikkeus vahvistaa säännön ja mielestäni on ok silloin tällöin, eli korkeintaan muutamia kertoja vuodessa, ostaa itselleen myös jotakin epätarpeellista. Ostaminen ei kuitenkaan saisi perustua spontaaniuteen tai pelkästään halpaan hintaan mentaliteelillä ”ostan kun halvalla saan”. Tulevien Black Friday -kampanjoiden näennäistarjousten kanssa kannattaa olla siis tarkkana, eikä syöksyä suinpäin ostoksille.

Rehelliset vinkit rahan käyttöön - Omakotivalkoinen

Käteisen rahan parhaus on sen konkretiassa

Kukkaron nyörin kiristäminen auttaa laittamaan asioita perspektiiviin. Myös itsehillinnän kasvattaminen ja itsetuntemus pääsee kehittymään, kun opettelee järkevämpää rahankäyttöä, vai pitäisikö sanoa rahantuhlausta. Shoppailusta säästyneet rahat laitan säästöön, 2/3 osaa tilille ja loput jemmaan pahan päivän varalle.

Kuvassa on tämän vuoden aikana kertyneet käteissäästöni ja pakko sanoa, että kyllä tämä rahatukko hymyilyttää minua paljon enemmän kuin vaikkapa uudet vaatteet, joissa ei enää tässä vaiheessa olisi edes uutuudenviehätystä. Käteisen rahan parhaus on sen konkretiassa – puntaroin aina jo kaupassa, tuoko jokin tavara tai vaate minulle suurta iloa ja hyötyä vielä vuoden kuluttua, vai olisiko oranssinrusehtava seteli sittenkin ilostuttavampi. Käteisen osalta 99 % ostokerroista päädyn siihen, etten halua vaihtaa kovalla työllä tienaamaani seteliä tavaraan / vaatteeseen.

Kiteytän ajatukseni tähän toteamukseen: Maltti on valttia – se mitä et viikon päästä muista, et tarvitse. Ja kaikkea mitä tarvitset, voit odottaa viikon.

Lue myös: ➤ Hullut Päivät – Ajatuksia shoppailusta ja ostokäyttäytymisestä


Seuraa myös Instagramissa 

24Rent kokemuksia pakettiauton vuokrauksesta

Kaupallinen yhteistyö: 24Rent

Kotimainen perheyritys 24Rent on Suomen suurin yhteiskäyttöautopalvelu ja valikoimasta löytyy yli 1000 autoa yli 30 eri kaupungista. Olemme vuokranneet autoja parista tunnista pariin vuorokauteen, pääosin pakettiautoja muuttoja ja IKEA-reissuja varten. Kokemusta 24Rentistä on kertynyt jo kymmenen vuoden ajalta ja ensimmäinen kosketus heidän palveluunsa tapahtui, kun vuokrasimme pakettiauton kuljettaaksemme IKEA:sta ison satsin Bestå-kaappeja.

24Rent kokemuksia pakettiauton vuokrauksesta Omakotivalkoinen
24Rent kokemuksia pakettiauton vuokrauksesta Omakotivalkoinen

24Rent kokemuksia

Vuokrasin viime viikolla pakettiauton pariksi tunniksi äitini vanhan astianpesukoneen kuljettamista varten, jonka veimme Sortti-kierrätysasemalle. 24Rent-vuokrauspalvelussa auto varataan kätevästi suoraan yrityksen nettisivulta. Nettisivuilta näkee halutulle ajalle vapaana olevat autot, autojen tiedot ja niiden sijainnit.

Sopiva B-kortilla ajettava automaattivaihteinen Renault Trafic -pakettiauto löytyi yllättäen ihan naapurista, kävelymatka auton luo oli 2 minuuttia. Auto oli todella hyvässä kunnossa ja miellyttävän pehmeä ajaa. Pakettiauton mukana tuli vakiona myös nokkakärryt, joilla astianpesukoneen sai helposti kuljetettua autolle ja autolta Sortti-aseman kierrätyspisteelle. Hintaa parin tunnin varaukselle tuli 25 euroa, joten hintataso on todellakin kohdillaan.

24Rent kokemuksia pakettiauton vuokrauksesta Omakotivalkoinen
24Rent näin vuokraat auton 5 minuutissa Omakotivalkoinen

Pakettiauton vuokraus – Näin toimii 24Rent

Auton varauksen jälkeen sain sähköpostiini varausvahvistuksen, jossa oli selkeät ja tarkat ohjeet vuokrauspalvelun käyttöä varten. 24Rentin vuokra-autot sijaitsevat usein pysäköintihallissa tai kadunvarsiparkissa ja varausvahvistuksessa oli linkki karttaan, joka opasti minut suoraan auton luo. Saavuttuani paikan päälle minun tuli ensimmäisenä tarkastaa auton ulkoinen kunto ja ottaa valokuvat nettisivun ohjeiden mukaisesti auton jokaisesta kulmasta. Tämän jälkeen auton ovet avautuivat nettisivulla olevaa vahvistuslinkkiä painamalla ja auto voitiin ottaa käyttöön.

Auton varaus, nouto ja palautus onnistuvat helposti ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Ennen palautusta autot tulee tankata itse. Vuokra-auton palautus toimii tismalleen samalla tavalla kuin käyttöönotto ja on helppoa kuin heinänteko. Jos sinun pitää tehdä muutoksia, kuten pidentää vuokra-aikaa tai haluat aktivoida lisävakuutuksia kesken ajon, onnistuvat nekin saman nettisivun kautta. 24Rentin asiakaspalvelu on aina apunasi, jos satut kohtaamaan ongelmia. Nettisivulta löydät asiakaspalvelu-ikonin, joka yhdistää sinut välittömästi asiakaspalvelijalle.

24Rent kokemuksia pakettiauton vuokrauksesta Omakotivalkoinen

Monenlaisia autoja henkilöautosta minibussiin

24Rentillä on vuokrattavana monenlaisia autoja ja ne voidaan jakaa viiteen eri pääkategoriaan, joita ovat 5-oviset henkilöautot, farmariautot, pakettiautot, SUV eli katumaasturit ja minibussit. Saatavana on myös ekologisempia ja taloudellisempia hybridiautoja. Minibussilla matkustaa isompikin porukka esimerkiksi juna-asemalta hotellille ja autoa voi kätevästi hyödyntää myös muissa siirtymämatkoissa.

Jos tarvitset autoa pitempiaikaisiin tarpeisiin, sopii sinulle minileasing-palvelu, joka kulkee nimellä 24Leasing. 24Leasingin kautta voit vuokrata auton kuukaudeksi tai useammaksi. Minileasing-autot noudattavat pääosin samaa kaavaa kuin lyhytaikaisemmatkin vuokra-autot. Tutustu 24Leasing-palveluun lisää täällä: ➤ 24rent.fi/minileasing

Palvelurepertuaariin kuuluu myös 24Go, joka mahdollistaa autojen lyhytaikaisen vuokrauksen minuuttiperusteisesti. Tämä sopii lyhyille pyrähdyksille esimerkiksi työpaikalta palaveriin ja takaisin.

24Rent kokemuksia pakettiauton vuokrauksesta Omakotivalkoinen

24Rent henkilöauton vuokraus

24Rent vuokra-autojen hinnat määräytyvät mm. auton sijainnin, mallin sekä vuokra-ajan mukaan. Edullisimmillaan 5-ovisen henkilöauton voi saada Helsingistä vuorokaudeksi vuokralle alle 50 eurolla. Vuokrasimme vuosi sitten auton 24 tunniksi ja ajelimme Kotkaan moikkaamaan ystävää.

Auto oli tuliterä ja aivan uuden veroinen 5-ovinen henkilöauto, jolla oli ilo matkustaa pitempikin reissu. Emme tällöin valinneet halvinta vaihtoehtoa, jonka olisi saanut 40 eurolla, vaan otimme isolla takaluukulla varustetun auton, jonne saimme neljän henkilön reissukassit hyvin mahtumaan. Vuorokauden vuokra kustansi kaikkineensa 88 euroa, jonka jaoimme neljään pekkaan.

24Rent kokemuksia pakettiauton vuokrauksesta Omakotivalkoinen

Kenelle 24Rent ja 24Leasing sopivat?

Kotimaisen 24Rental Network Oy perheyrityksen tarjoamat 24Rent ja 24Leasing -palvelut sopivat kaikille vuokra-autoa tarvitseville niin lyhyeen kuin pidempäänkin käyttötarpeeseen. 24Rent kokemuksia minulle on kertynyt vuosikymmenen varrella lähemmäs parikymmentä ja vuokraamani autot ovat olleet aina hyväkuntoisia ja sisätiloistaan siistejä. Tämä on minulle todella tärkeää etenkin omia tavaroitani kuljetettaessa, sillä haluan että tavarani pysyvät puhtaina ja hajuttomina kuljetuksen ajan.

Ja näin autottomana ihmisenä siistikuntoisten ja edullisten vuokra-autojen hyödyntäminen tavaroiden siirrossa mahdollistaa ylipäätään IKEA-reissuni… ja niitä on todellakin tullut tehtyä. 🙂

Tutustu Suomen laajimpaan ja monipuolisimpaan 24Rent yhteiskäyttöautopalveluun ja vuokraa auto 5 minuutissa:

24rent.fi

Ihanaa päivää kaikille


Seuraa myös Instagramissa