Kauneuden suosikit 2022

Viimeisen vuoden aikana olen testaillut monia kauneudenhoidon tuotteita, joita minulle on suositeltu ja joita olen siskoltani kokeiluun saanut. Parhaimmisto on jäänyt käyttööni pysyvästi, esimerkkinä Ida Wargin Pro Growth -shampoo ja hoitoaine, jotka ovat jo vuoden olleet yhtäjaksoisesti käytössä.

Kauneuden suosikit 2022 - Omakotivalkoinen
Dior La Mousse OFF / On Foaming Cleanser puhdistusvaahto

Tuotekuva: Dior

Dior La Mousse OFF / ON Foaming Cleanser Anti-Pollution

Dior La Mousse OFF / ON -putsari* on koostumukseltaan ihanan kermainen ja tuhdista puhdistustehostaan huolimatta hellävarainen. Pintakuiva ihoni ei kestä mitä tahansa ja monesti olen tarttunut kuivaihoiselle sopivaan puhdistusmaitoon, josta jää ikävästi hieman rasvainen tuntu iholle. Haluan ihon tuntuvan puhtaalta ja kosmetologi suositteli kokeilemaan tätä Diorin puhdistusvaahtoa. Onneksi luotin hänen sanaan, sillä tämä on täydellinen kombinaatio pesevyyttä ja hellavaraista hoitoa.

OFF/ON Foaming Cleanser poistaa perusteellisesti iholta talin, meikin ja pienet likahiukkaset. Se sisältää Diorin omasta puutarhasta peräisin olevaa puhdistavaa lumpeenkukkaa ja rauhoittavaa ruiskaunokkivettä, jotka yhdessä hellivät ihoa. Tämä on täydellinen puhdistusaine pintakuivuuteen taipuvaiselle epäpuhtaalle ja herkälle iholle. Odottelen parhaillaan postipakettia saapuvaksi, josta löytyy uusi puteli tätä mahtavaa putsaria.

Dior Hydra Life Sorbet Water Mist ja Essence seerumi

Tuotekuva: Dior

Dior Hydra Life Sorbet Water sumute ja seerumi

Dior Hydra Life -sarjan Fresh Reviver Sorbet Water Mist* on jumalaisen ihana kosteuttava suihke, jota laitan iholle heti ensimmäisenä pesun jälkeen. Kosteuttava sumu asettuu iholle tasaisesti ja riittäisi melkeinpä yksistään kostuttamaan kasvoja. Tätä olen käyttänyt joulusta asti ja postipaketissa odottelee kolmas suihkepulloni.

Diorin Hydra Life -sarjaan myös kuuluva Deep Hydration Sorbet Water Essence* on geelimäinen seerumi, joka imeytyy nopeasti ja tekee ihosta hehkuvan. Tämä on erittäin tehokas kosteuttaja ja jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen noin 8 tunnin päästä huomasin miten ihosta tuli pehmeä ja myös ihohuokoset olivat häipyneet näkyvistä.

Seerumia levitän kasvoille Sorbet Water Mist -sumun jälkeen ja olen totaalisen rakastunut. Iho tuntuu niin hyvältä etten aamuisin laita kosteusvoidetta lainkaan. Meikkipuuterikin levittyy kauniisti iholle ja kestää koko päivän – nyt kun helteet ovat ohi. 🙂

Byredo Rose of No Man´s Land tuoksu suihkusaippua ja kosteusvoide

Tuotekuva: Byredo

Byredo – Rose of No Man´s Land

Byredon tuoksut, suihkusaippuat ja vartalovoiteet ovat jo pari vuotta olleet käytössä. Suosikkini Gypsy Water ja Elevent Hour ovat saaneet rinnalleen kolmannen ihanuuden – Rose of No Man’s Landin, joka minulta löytyy suihkusaippuana* ja vartalovoiteena*.

Tuoksussa yhdistyy puuteri, pippuri sekä vadelma ja sävy muuntuu iholla ihanan pehmeäksi ja milliriikkisen ruusuiseksi. En ole koskaan ollut ruusun tuoksuisten hajuvesien ystävä, mutta ruusuisuudestaan huolimatta tämä on mieletön aarre, joka sopii myös miehille. Tästä tuli samantien lempparini ja välillä kun kaipaan buustia tai lohtua, pesen kädet Rose of No Man’s Land -suihkusaippualla.

Chanel La Creme Main käsivoide

Tuotekuva: Chanel

Chanel La Cream Main käsivoide

Olen todella nirso käsirasvojen suhteen. En tykkää yhtään jos kädet jäävät vähänkään rasvaisiksi ja vaadin voiteelta myös nanonopeasti tapahtuvaa imeytymistä. Useampikin lukijani on vuosien varrella suositellut minulle Chanelin pisaran muotoista käsivoidetta ja viime keväänä taivuin sitä kokeilemaan. 🙂 Chanel La Creme Main on paras koskaan kokeilemani käsirasva, se ei jätä käsiä rasvaisiksi ja imeytyy niin vauhdilla, että parissa minuutissa voin huoletta haroa hiuksiani.

Chanel Le Creme Main kosteuttaa, ravitsee ja suojaa ihoa ympäristön haitallisilta vaikutuksilta. Yllättävänä momenttina se myös vahvistaa kynsiä, enkä muista koska viimeksi kynnet olisi liuskottuneet. Tämä on napakymppi josta kiitos kuuluu teille ihanille, jotka olette jaksaneet vannoa tämän käsivoiteen puolesta!

Ida Warg pro Growth shampoo ja hoitoaine

Tuotekuva: Ida Warg

Ida Warg Pro Growth shampoo ja hoitoaine

Ida Wargin Pro Growth -shampoo* on koostumukseltaan ihana. Hiuksiin jää huuhtelun jälkeen hieman nitisevä tuntuma ja latvoista tulee samettisen sileät. Myös Pro Growth -hoitoaine* on sopivan hoitava, eikä tee hiuksista littanoita.

Hiukseni ovat selvästi tuuheammat ja myös hiustenkasvun näkee selvästi. Minulla ei ole koskaan ollut näin paksuja hiuksia kuin nyt ja pituuskin ylettää jo lapaluihin. Näillä Pro Growth -tuotteilla olen hoitanut hiuksiani tauotta viime syksystä asti eikä loppua näy. 🙂

Tuotekuva: Chanel

Chanel Body Excellence Lait Haute Hydration

Ostin kiinteyttävän Chanel Body Excellence -vartalovoiteen vuoden 2021 alussa ja kirjoittelin teille siitä arvostelun risujen saattelemana puolisen vuotta myöhemmin, postauksen voit lukaista TÄÄLTÄ. Miinusta annoin mm. painavasta lasipurkista, jota oli suorastaan vaarallista käsitellä laattalattialla. Itse tuote oli muutoin varsin toimiva ja harmittelin pakkauksen epäkäytännöllisyyttä. Tänä keväänä puntaroin jälleen kiinteyttävien vartalovoiteiden välillä ja päädyin muovisessa pumppupullossa olevaan Chanel Body Excellence -voiteeseen, jonka luvattiin olevan tehokkuudeltaan yhtä hyvä mutta koostumukseltaan purkkivoidetta kevyempää.

Käytin tätä uutta vartalovoidettani säntillisesti aina jokaisen suihkun jälkeen (max kerran päivässä) ja huomasin että alavartalon ihosta tuli kuin tulikin napakampi ja ihosta tasaisempi. Tälle helpommin käsiteltävälle pumppupullolle ja sen sisällölle annan 9/10.

Muutama muu juttu suosikkilistaltani saa nyt jäädä odottamaan omaa postaustaan, jottei tästä tulisi liian pitkä ja raskas luettavaksi. Esimerkkinä Colgate Elixir White Restore -hammastahna, joka aidosti toimii ja on vaalentanut arvioni mukaan purukalustoani kahdella asteella. 🙂 Palaillaan siis aiheen pariin vielä myöhemmin.

Ihanaa viikonloppua!

*sisältää kaupallisen linkin


Seuraa myös Instagramissa 

4 kommenttia “Kauneuden suosikit 2022

    1. Pinkie: suosittelen todella kokeilemaan! Tuo putsari on mieletön löytö, koostumus on kuin samettista vaniljavaahtoa. Uskon että rakastut myös Hydra Life Sorbet Water Mist suihkeeseen ja Essence seerumiin. Minulla tyttökin käyttää tuota Mistiä, on auttanut atooppisesti oireilevaan otsaan ilman rasvaista tuntua. ❤️

  1. Mä odotan tätä hetkeä, kun on vain 1 purkki jokaista jäljellä. Omen vuosia karsinut, päättänyt vanhat käytetään loppuun ja silti nytkin oon tilanteessa, jossa mulla on mm 5 eri seerumia käytössä. Hölmöä !!!

    Nimimerkillä wannabee minimalisti

    1. Omppu: minä kävin tuon prosessin läpi aikanaan ja pari vuotta meni että kaikkea tarpeellista oli vain yksi purkki. Olin haalinut esim kasvovettä ja meikinpoistoainetta monta putelia enkä niitä edes käyttänyt tuolloin. Meikinpoistoainetta en edelleenkään. Tilanne on jo pitkään ollut hyvä, vain yksi per tarve lukuunottamatta Byredon hajuvesiä joita minulla on kolme, kaikki eri tuoksuisia kylläkin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *