Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajana toimii helsinkiläinen Miia, joka asustaa ja sisustaa 80m2 kokoista kerrostalokolmiota. Suomen suosituimpiin vaikuttajakanaviin kuuluvassa Oma Koti Valkoinen -blogissa sekä blogin somekanavissa käy viikottain yli 30 000 lukijaa ja yksittäinen blogipostaus tavoittaa kuukaudessa yli 75 000 suomalaista.
Ahkerasti päivittyvässä blogissa inspiroidutaan kotimaisesta designista ja jaetaan aitoja otteita elämästä. Minimalistista ja käytännöllistä arjen estetiikkaa, sisustusta, remontointia, kulinaristisia kokemuksia, helppoja ruokareseptejä ja tavallista elämää - niistä on tämä blogi tehty!
Vuosi 2017 lähenee loppuaan ja on aika katsoa yhteenvedon muodossa mitä kaikkea kuluneen vuoden aikana onkaan tapahtunut.
Tammikuu 2017
Tammikuussa aloitin smoothie-paaston ja hyvinvointikuurin, jonka myötä sain tiristettyä edellisvuoden turvotukset pois. Sisustuksen saralla keskityin oman kodin raikastukseen ja löysin Youtuben minimalismi-aiheiset videot, joista ammensin inspiraatiota.
Yhteistyön merkeissä kyläilin Lauri Ylösen kotona ja reissasin myös Tallinnassa siskon kanssa maistelemassa Viru-hotellin juhlavuoden herkkuja.
Helmikuu 2017
Helmikuussa Cision Finland valitsi blogini Suomen suosituimmaksi sisustuspainotteiseksi blogiksi, jota pidän suurena kunniana. Kodin raikastusteema jatkui ja sisustuksessa nähtiin jonkin verran myös keväisiä värejä. Tuunasin itse 150x150cm kokoisen taulun keittiön seinälle, joka tosin nyt majailee verkkovarastossa, kun en tiedä mihin sen laittaisin.
Maaliskuu 2017
Maaliskuussa tuunasin miehen vuokrakodin keittiön välitilan ja tason DC-Fixillä. Vaihtelin myös olohuoneeni järjestystä useampaankin kertaan.
Huhtikuu 2017
Huhtikuussa saavutin hyvinvointikuurini 5kg tiristystavoitteen ja kirjoittelin teille etätyön eduista. Aloitin myös yhteistyön lähikauppani kanssa ja postasin teille herkkureseptin vappubrunssista.
Toukokuu 2017
Toukokuussa aloitin fysioterapian ja selän kuntoutuksen, josta olikin apua hetkeksi. Sisustuspuolella jaoin teille omat vinkkini sisustusasetelmien tekoon ja yllätin onnistuneesti äitini äitienpäiväherkuilla.
Kesäkuu 2017
Kesäkuussa valkoinen vaihtui mustaan, kun sisustin parvekkeen kokonaan uusiksi. Kesäkautena söimme lähes päivittäin parvekkeella uuden kesäkeittiö-grillini avustamana. Ja vaikka kesä itsessään jäikin sään puolesta koleaksi ja valjuksi, oli parvekkeella aina kesä kukkeimmillaan.
Heinäkuu 2017
Heinäkuussa aloitin suursiivousvideoiden sarjan käymällä ensimmäisenä kirjakokoelmani kimppuun. Sitä seurasi kenkien sekä vaatteiden karsintaprosessi, jonka tarkoituksena oli tähdätä pienempään tavaramäärään tulevan ja nyt jo valmistuneen remontin myötä.
Elokuu 2017
Elokuussa CASA Blogit koki suuren muodonmuutoksen, kun koko sisältömme siirrettiin uudelle alustalle ja me bloggaajat astuimme mukaan yhtiön toimintaan. Käväisin myös Balmuirin upean lippulaivamyymälän avajaisissa ja saattelin tyttöni koulutielle. Paljastin teille viimein myös remonttiprojektini sisällön, jota olin malttamattomana pitänyt salassa useamman viikon.
Syyskuu 2017
Syyskuussa koitti odotettu Habitare 2017 ja erityisesti japanilaisen MUJIn messupistevierailu, josta tulin ostaneeksi useammankin kassillisen tavaraa kotiin vietäväksi. Kuun puolivälissä jouduin hyvästelemään rakkaan Miffe-koirani, jota suren edelleen.
Vaikka pahin suru on jo helpottanut, en siltikään ole vielä asian kanssa täysin sujut. Hyvä jos olin isänikään kuolemasta vielä toipunut, kun jo jouduin seuraavan surun kohtaamaan. Elämä antaa ja ottaa, vaikka joskus tuntuukin että niiden asetelma on epäreilu.
Lokakuu 2017
Lokakuussa raivasin kotia ja minilomailin Tanskan Århusissa. Heti matkalta palattuani alkoikin remppa ja vanhan parketin irroittaminen, joka osoittautui olevan haastavampi homma kuin aluksi luultiin. Parketin pontit oli liimattu kiinni ja lattia irtosi isoina säpäleinä, jotka piti erikseen vielä pilkkoa pienemmiksi, jotta ne mahtuivat hissiin. Hrrr, karmea projekti jota en ikinä enää aio tehdä omin voimin.
Marraskuu 2017
Marraskuu menikin remppahommissa ja itselleni hyvin rakkaan ihmisen leikkausoperaatiota hermoillessa. Marraskuu olikin varsinainen koettelemus monilta osin, vedin itseni henkisesti liian tiukille, joka kostautui joulukuun puolella stressin ja väsymyksen muodossa.
Kaikesta huolimatta sain revittyä vanhan parketin irti, paklattua reiät ja oviaukkojen rakoset umpeen sekä maalattua kaikki kodin seinät uudella satiinisen mattaisella Eskaro Silk -seinämaalilla. Kaikista eniten iloa marraskuussa tuotti uuden bambulattiani asennustyö ja muodonmuutoksen näkeminen vaihe vaiheelta – olin onnesta soikena kun viimeinenkin lattialauta oli saatu paikoilleen.
Kaiken kruunasi tytön suuri ilo hänen uudesta Muurame Jungmanni -sängystään.
Joulukuu 2017
Joulukuussa keskityin päivätyöhöni liittyviin projekteihin, joiden deadline oli jouluviikon lopulla. Muilla elämän osa-alueilla oli pakko hidastaa tahtia ja blogissakin oli selvästi hiljaisempi vaihe. Ehdin kuitenkin käväisemään Nordic Swan Livingin kauniisti somistetulla showroomilla sekä järjestämään pienet itsenäisyyspäivän väriteemalla varustetut tuparit valmistuneen remontin kunniaksi.
Sisustuksen puolesta päästiin pari askelta eteenpäin Epäsuoravalon valolistan ja Nukkuvillen täydellisyyttä hipovan skandinaavisen japanilaismaisen mittatilaussängyn muodossa.
Valkoisen kodin vuosi
Yhteenvetona sanoisin, että kulunut vuosi on ollut poikkeuksellisen erikoinen, hetkittäin hyvin raskas ja surullinen, mutta myös monilta osin täynnä sydämestä hersyvää iloa ja rakkautta. Koti on kokenut suuren muutoksen, eikä sitä enää meinaa samaksi asunnoksi tunnistaa.
Remontin ja vaalean bambulattian myötä tuleva vuosi tuo tullessaan uudenlaisia mahdollisuuksia ja muutama mielenkiintoinen juttu onkin jo takataskussa valmiina odottamassa vuoden vaihtumista.
Ensi vuonna raavitaan kunnolla pinnan alta, niin sisustamisessa kuin henkilökohtaisemmissakin aiheissa. Lisäksi pääsette seuraamaan hyvin mielenkiintoista talonrakennusprojektia, jossa olen mukana sisustussuunnittelijana. Tässä kohteessa tulette näkemään hyvin moderneja valintoja ja uusinta tekniikkaa, joten pysyttehän mukana menossa ensi vuonnakin!
Kivaa viikonloppua kaikille!
Seuraa myös somessa
Hei
Ihana tuo bambulattia, todella lämpimän ja kotoisan näköinen. Hyvä kontrasti täysin valkoiselle. Mietimme itse tuota silloin kuin omassa kodissa saneeraus alkoi, mutta sitten kallistuin kuitenkin harmaaseen lattiaan…taas 😉
On pitänyt monta kertaa kysyä sinulta että minkä sisustussuunnittelukoulun olet käynyt?
Mukavaa vuoden vaihdetta! Ja innolla odotan mitä uutta tuleekaan ensi vuonna 🙂
Iida: luonnonvärinen bambulattia tekee kodista kivan lämpöisen, olen niin tyytyväinen että vaihdoin valkoisen bambun tähän Kaislan sävyiseen viimemetreillä. 🙂
En ole käynyt sisustusalan kouluja, ainoastaan visualistin opintoja olen suorittanut edellisen työpaikkani tiimoilta kun toimin visualistina. 🙂
Ihanaa uutta vuotta 2018! <3
Laita se taulu takaisin seinälle! Seinäsi suorastaan huutavat jotain nyt remontin jäljiltä, ja taulu sopisi olohuoneeseen hyvin.
Pipsa: Ennen kuin alan poraamaan reikiä korjattuihin ja vastamaalattuihin seiniin, haluan olla ihan varma taulun paikasta. 🙂
Sulla on ihanat kuvat, ja nyt toistamiseen kuolaan taas noita pussilakanoita, vaikka ei ole ollenkaan minun tyyliset 😀 Paljon on sattunut ja tapahtunut itse kullekin. Satutti kovasti teidän koiran kuolema. Tuliko tämä yllätyksenä, vai oliko odotettavissa? Itselläni on se edessä nyt alkuvuodesta, koska koirallani on kasvain vaikeassa huonossa paikassa. Olen itkenyt silmät päästä kuukauden verran, enkä oikein muuhun ole pystynyt. En tajua, että miten voin selvitä koiran menetyksestä. Tuo on ainoa mitä on jäljellä tyttäreni lisäksi. Onko sinulla jotain vinkkejä surun kestämiseen?
Minna: Miffen kuolema tuli yllätyksenä, toki sen verran olin osannut siihen varautua että tiesin ettei koiruli ollut ihan kunnossa kun oli kroonisia tulehduksia ja säännöllinen lääkitys niihin. 🙁 En silti kuitenkaan osannut yhtään varautua valmiiksi ja keskiviikona Habitaressa olin täysin tietämätön siitä mitä ylihuominen toisi tullessaan. 🙁
Roope-koiran kuolema oli aikoinaan myös kauhea shokki vaikkei sekään ollut yllätys. Yhtenä iltana Roope alkoi pyörtyilemään ja läähätti vimmatusti, jolloin lähdimme viivana eläinsairaalan päivystykseen tutkimaan mikä on vaivana. Kävi ilmi että Roopella on sydämen vajaatoiminta johon sai lääkkeet. Pelkäsin pari päivää niin kovasti että Roope kuolee syliin, mutta lääkkeet alkoivatkin tehoamaan jolloin meillä oli ilo ylimmillään. Pari viikkoa myöhemmin Roopen tilanne yhtäkkiä romahti, lääkkeet eivät sittenkään auttaneet tarpeeksi ja oli aika tehdä elämäni vaikein (ensimmäinen sellainen) päätös lopettamisesta. Roope pelkäsi kovasti lääkäreitä, joten sain sovittua että eläinlääkäri tulee meille kotiin seuraavana päivänä hoitamaan asian. 🙁 Itkin niin paljon etten ole koskaan elämässäni niin paljoa itkenyt, tuntui että tajukin lähtee ja että leikin lähes jumalaa päättäessäni toisen elämän loppumisesta. Syytin itseäni hyvin pitkään vaikka järjellä tiesin että se oli ainoa ratkaisu ja rakkauden teko päästää toinen kärsimästä kun ei parantumisesta ollut toivoa. 🙁
Miffen kanssa oli vähän sama juttu, syyllisyys kalvaa siitäkin vaikka tiedän että lähtö oli lempeä. Vaihtoehto olisi ollut varsin raaka ja ajatus siitä että toinen olisi joutunut kärsimään päivän tai viikon sai minut lopulta tekemään päätöksen aika nopeastikin. Eikä tosin ollut aikaa jäädä vatvomaankaan. Ikävä ei koskaan helpota mutta suru laantuu, enää en itke kun ajattelen Miffeä (tai Roopeakaan) vaikka iloiset muistot saavatkin aikaan hymyn ja naurun lisäksi pohjattoman tyhjyyden tunteen. Surusta kuitenkin siis selviää vaikka haikeus jääkin, ihmismieli on jännä kapine. <3 <3
Minna: Lisään vielä että paras keino selvitä surusta on kohdata se. Itke niin paljon kuin itkettää, puhu niin paljon kuin haluat, anna tunteiden tulla kokonaan ja sellaisenaan. Älä häpeile surua. <3 Älä myöskään pode syyllisyyttä kun jonakin aamuna tajuat ettet olekaan enää surun lamaannuttama, suru ilmenee ainakin minulla aaltoina, välillä on todella paha olla ja itken silmät päästäni sohvan nurkkaan käpertyneenä ja hetken kuluttua pystyn taas toimimaan ja tekemään arjen pakolliset askareet ilman kyyneliä. Itse katselin paljon kuvia ja nuuhkin Miffen (ja aikoinaan Roopen) valjaita ja niiden tuoksua. Puhuin Miffestä todella paljon kaikille, muistelimme yhdessä hassuja sattumuksia ja se helpotti minua – tieto siitä etten koskaan unohda. <3